Hei,
Näin tällä samalla forumilla tämän tyyppisen ilmoituksen viime vuonna, mutta valitettavasti enää en ole sellaista onnistunut löytämään.
Eli ajatuksena olisi pitää viikonlopun mittainen orja/vankileiri, joka koostuisi sekä julmista ja ankarista Mastereista, Vartioista, Herroista sekä tietenkin myös orjista.
Idea olisi hyvin yksinkertainen, kokoaisimme sopivan kokoisen ryhmän, kuljetuksen koulutuspaikkaan ja siitä kaikki alkaa.
Orjat voisivat kirjoittaa vapaaehtoisen todistuksen, että ko. viikonloppuna valta annetaan täysin Mastereidien käsiin, loppu olisi heidän päätettävissään.
Paikkana voisi olla jokin syrjäinen mökki (jos joku sellaisen omistaa). orjathan eivät tarvitseisi kovinkaan kummoista majoitustilaa, osa ehkä olisi yöksi kahlittuna puuhun, osa jossain varastokopissa, kellarissa, toisiinsa sidottuja - mihin vain paikka antaa myöten.
Orjat olisivat luonnollisesti koko viikonlopun kahleissa, heillä voisi teettää mitä tahansa työtä, rangaistukset laiskottelusta olisivat aitoja, Masterit voisivat käyttää mielin mukaisesti orjiaan viikonlopun ajan.
Sopiva määrä tällaiseen voi tietty olla mitä tahansa, mielellään tietty niin että Mastereita olisi sopusuhtaisesti orjiin verrattuina.
Nyt kysynkin, josko täältä löytyisi henkilöitä, jotka haluaisivat alkaa miettimään tällaista järjestelyä. Jollakin ehkä olisi jopa paikka valmiina, pakettiauton perään olisi helppo lastata koulutukseen vietävät orjat.
Itse olen alistuva sub ja orja. Tietenkin jos tällainen massiivinen järjestely ei onnistu, niin voi Master tai Masterparikin ottaa minut omaan koulutukseensa. Mutta mielellään kyse olisi hiukan aidommastta toiminnasta kuin yksi lyhyt "piiskaus sessio".
Onnistuisiko tällainen?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lähdet tshetseniaan venäjän joukoissa niin eiköhän onnaa. Voi onnistua myös tshetseenien kanssa jos valtatte jonkin kivan pikku kylän.
Olet sairas.... mene hoitoon!!!!
On se kumma, kun terveet on niin kiinnostuneita sairaista ja heidän puuhistaan, että on ihan pakko lukea kaikki sairaat tekstit ja katsoa kaikki sairaat kuvat ja kirjoittaa, kuinka sairasta terveiden mielestä kaikki heidän elämäänsä kuulumaton on.
Miksi luette?!?!
Ajatus kiehtoo!
Jospa olisi vielä molempia sukupuolia mukana.
Oli rooli mikä tahansa.
Itse olen hetero mutta alistaminen, sitominen ja tarvittava raipan käyttö kiinnostaa olenpa sitten kummassa päässä tahansa raippaa.
Kipu tai kivun tuottaminen ei sinänsä kiinnosta vaan hallinta, alistajana tai alistettuna.