Yksin viihtyvä isä

väsynyt äiti

En tiedä, miten normaalia on, että perheen isä tahtoo viettää suurimman osan ajasta kotona yksikseen. Meillä on kolme lasta, ja isä tahtoo viettää enemmän ja enemmän aikaa yksin. On siis kotona töiden jälkeen, mutta menee toiseen huoneeseen ja sanoo ettei kukaan saa häiritä. Minä olen todella väsynyt, ja toivoisin saavani edes jotakin kodinhoitoapua, kun käyn itsekkin töissä. Tuntuu, kuin olisin yksinhuoltaja.

10

1201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillähän siittä

      pääsee!

    • isällä

      ei ole myös kaikki "kondiksessa"..työ/taloudellisia paineita, masennusta jokin kriisi ym voi olla taustalla. Sinun on nostettava "kissa pöydälle" ja teidän tulee keskustella kummankin jaksamisesta ja ylipäätään kaikista perheenne asioista. Siitä on lähdettävä liikkeelle. Valoisimpia aikoja koko perheelle!

      • väsynyt äiti

        Isä on alunperinkin vähäpuheinen ihminen, mutta nykyisin tuntuu että kaikki keskusteluyhteys on mennyt. Ehkä työpaineita ja taloudellisiakin paineita on, mutta miehenä haluaa olla hiljaa kuin mies. Olen yrittänyt jutella, mutta tuntuu, että se vain pahentaa tilannetta.


    • mikä avuksi

      Tiedän,ainakin luulen tietäväni miltä sinusta tuntuu.Olen itsekin tilanteessa mikä vie voimat.Olen naimisissa ja 4 lapsen äiti.Kaikki lapset alle 10 vuotiaita.Mieheni on todella paljon poissa kotoa jo työnsä puolesta minkä ymmärränkin.Lisäksi hänellä on harrastuksia joihin hänen on "pakko" päästä vaikkei hän olisi ehtinyt perheensä kanssa aikaa viettää kunnolla pitkään aikaan.Silti hän sanoo minulle että minä ja lapset ovat hänelle kaikista tärkeimmät,vaikka käytäntö sanookin muuta.En haluaisi yleistää mutta usein tuntuu että kyllä miehillä on helppo mennä ja jättää perheensä yksin kotiin.Jos nainen tekisi samalla tavalla,olisi hän varmaan vähintään huono äiti ym.miehen mielestä..Olen usein tosi väsynyt ja voimaton tässä tilanteessa.Olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa hänen menoistaan,harrastuksistaan ja että olisi ihana jos hän olisi enemmän perheensä kanssa.Tilanne ei näytä muuttuvan.Luotan mieheeni täysin,että hän on minulle uskollinen.Onko teillä muilla naisilla samanlaista tilannetta,että olette paljon yksin lasten kanssa ja ettei miehenne ole teidän apuna lasten hoidossa?Voitte kertoa myös jos asianne on hyvin,että miehenne auttaa teitä paljon ja on kotona viihtyvä isä.Nostan hattua sellaisille isille,arvostan heitä paljon jos/kun heitä on olemassa!

      • apua ole

        jos mies on menevää sorttia, harrastukset, työ tai kapakointi niin kyllä siinä vaan perhe jää viimeiselle sijalle. meilläkin sitä mukaa kun lapsia tuli niin mies viihty aina vaan enemmän omissa jutuissaan. erottiin lopulta, ei semmonen mies mihinkään muutu, lapset kyllä kasvaa ja äidillä helpottaa sikäli, mutta kyllä siinä vaan sillon on väärän miehen kanssa ruvettu perhettä perustamaan.


      • mikä avuksi
        apua ole kirjoitti:

        jos mies on menevää sorttia, harrastukset, työ tai kapakointi niin kyllä siinä vaan perhe jää viimeiselle sijalle. meilläkin sitä mukaa kun lapsia tuli niin mies viihty aina vaan enemmän omissa jutuissaan. erottiin lopulta, ei semmonen mies mihinkään muutu, lapset kyllä kasvaa ja äidillä helpottaa sikäli, mutta kyllä siinä vaan sillon on väärän miehen kanssa ruvettu perhettä perustamaan.

        Kiitos kun kirjoitit.On huojentavaa tietää etten varmasti ole ainut joka on samanlaisessa tilanteessa.Rakastan miestäni ja olen varma että hänkin minua mutta lähitulevaisuus näyttää,onko meillä yhteinen tulevaisuus vai ajaudummeko erilleen.Itse ainakin olen valmis yrittämään.Tsemppiä sinullekin nimimerkki väsynyt äiti!


    • Tristar

      Jos mies tuntee jatkuvaa painetta osallistua ja tuntee ettei hänelle "anneta lupaa" olla yksin, voi se yksinolo korostua käytöksenä vaikka hän ei sillä saavuttaisikaan sitä lepoa mitä tahtoisi. Yritähän tehdä semmoinen diili miehesi kanssa että kun hän tulee kotiin, hänellä on lupa ja oikeus olla häiritsemättä tietyn aikaa, ja sen jälkeen hän on velvollinen osallistumaan. Mutta se yksin vietetty aika hyvällä omatunnolla ilman sitä odottamista että koska joku tulee hinkumaan jotain (äidit tiedätte tämän tunteen, kuin omaan aikaan ei olisi lupaa), voi tehdä tehtävänsä ja mies voi olla halukkaampi sen jälkeen tulemaan sieltä piilostaan ulos. Yritä hampaat irvessä saada hänet tuntemaan että häntä rakastetaan ja että hän on tervetullut ja olet hänestä kiinnostunut. Vaikka ottaisi ensin koville. Mies tulee paljon mieluummin hyvään ympäristöön toivottuna lisänä ja tekee oman osansa, kuin vaativaan ilmapiiriin jossa jokainen on jo valmiiksi tyytymätön.

      Ymmärrän sinua ja ymmärrän miestäsikin. On rasittavaa kun mies ei puhu, mutta syy voi yksinkertaisesti olla se ettei hän itsekään ymmärrä mikä on vialla. Joskus naisen homma tuntuu olevan keksiä se hänen puolestaan ja auttaa häntä, siinä saa loppupelissä itse sen palkinnonkin!

      ***

      • väsynyt äiti

        Neuvosi ovat hyviä. Taitaa vain minulle olla helpommin sanottu, kuin tehty. Täytyy yrittää pikkuhiljaa.


      • Tristar
        väsynyt äiti kirjoitti:

        Neuvosi ovat hyviä. Taitaa vain minulle olla helpommin sanottu, kuin tehty. Täytyy yrittää pikkuhiljaa.

        Aina se on helpommin sanottu kuin tehty :D

        Nimenomaan pikkuhiljaa on hyvä alkaa. Yritä löytää miehestäsi hyviä asioita, katso vaikka "sillä silmällä" suihkusta tullessa, huomauta jos jokin osa vartalostaan näyttää sinusta hyvältä juuri silloin. Pieniä asioita. Hyvät asiat vain jäävät usein sanomatta, ne on hyvä sanoa ääneen kun niitä tulee mieleen. Huonoja vatvotaan turhankin kanssa, siinä helposti käy niin että toiselle osapuolelle tulee sellainen olo kuin ei mitään hyvää hänessä olisikaan! Muista aina että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, miehesi todennäköisesti ottaa oppia sinusta ja tilanne voi parantua jo ihan sillä että hän pienillä viesteillä kuulee sen että sinä arvostat häntä ja rakastatkin. Voit pian kuulla itsestäsikin kauniita asioita ja se vasta hyvää tekee! Pyri ajattelemaan hyviä asioita hänestä, yritä ajatella että hänkin tekee mitä tekee koska hän näkee sen parhaaksi juuri sillä hetkellä. Toisen kenkiin astuminen on aina vaikeaa mutta se palkitsee. Eikä aina tarvitse onnistua ajattelemaan hyviä asioita, kyllä kiukutakin saa! Avain on vain siinä että ne hyvätkin sanotaan ääneen.

        ***


    • töihin

      Mene vuorotyöhön. On pakko miehenkin alkaa tekemään töitä kotona, kun huomaa ettei lapset pärjää ilman hoitoa eikä ruoka ole valmiina odottamassa. Ainakin meillä tepsi, jos ei auta laita ukko ulos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe