Jos jonku läheinen ihminen on vuosien kertyessä saanut kiloja huomattavasti lisää, niin onhan se ihan luonnollista huolestua/puuttua sellaiseen. Jos minunkin rakas vaimoni lihoisi muutamassa vuodessa 58 kiloisesta normaalipainoisesta kaunottaresta 112 kiloiseksi, niin kyllä minä miehenä ja rakastavana puolisona huolestuisin ja yrittäisin saada häntä huolehtimaan taas kunnostaan. Mutta ei se toisen painoon puuttuminen/huolestuminen silti tarkoita, että rakkaus olisi jonnekkin katoamassa, vaan juuri huolenpidolla kertoo, että vielä välitetään toisesta ja tämän terveydestä. Sillä eihän liikalihavuus ole terveellistä.
Ja kun lukee näitä aikaisempia vastauksia tälläisiin ongelmiin (kuten vaimon yllättävä lihominen), niin tulee ihan sellainen mielikuva, ettei läheisen yllättävään lihomiseen saisi huolestua tai puuttua. Että pitäisi vain hyväksyä läheisin kilot ja se, että toinen kärsii itsekin liikakiloistaan. Minä en ainakaan voisi katsoa vaimoni kärsivää ilmettä vain liikakilojen takia, vaan yrittäisin auttaa häntä taas terveellisimmille elämäntavoille. Eli miehet/naiset, ottakaa se puoliso sieltä sohvannurkalta lenkille mukaan ja sanokaa, että rakkaudesta te sen teette.
Ja joku, muistaakseni pelleriina, täällä vastikään sanoi, että pitäisi hyväksyä toinen sellaisenaan ja alkoi sitten selvittämään jotakin ikääntymisen tuomista ulkoisista ulkomuodon muutoksista. Niin eihän vanhenemiselle voi mitään, se pitääkin vain hiljaa hyväksyä, mutta lihavuus on asia, jolle ihminen voi itse tehdä jotain.
Eli pointtini on, että kyllä siihen läheisen ylipainoisuuteen saa ja pitääkin puutua, muttei se kuitenkaan tarkoita, etteikö hyväksysi rakastaan sellaisenaan. Ja jos yrityksistä huolimatta ei laihutus onnistu, niin silti pysyä rakkaansa vierellä ja tukea häntä hyvällä mielellä, sillä sitten on ainakin yritetty parhaansa läheisensä hyvin voinnin edeltämiseksi.
Ja kun lukee näitä aikaisempia vastauksia tälläisiin ongelmiin (kuten vaimon yllättävä lihominen), niin tulee ihan sellainen mielikuva, ettei läheisen yllättävään lihomiseen saisi huolestua tai puuttua. Että pitäisi vain hyväksyä läheisin kilot ja se, että toinen kärsii itsekin liikakiloistaan. Minä en ainakaan voisi katsoa vaimoni kärsivää ilmettä vain liikakilojen takia, vaan yrittäisin auttaa häntä taas terveellisimmille elämäntavoille. Eli miehet/naiset, ottakaa se puoliso sieltä sohvannurkalta lenkille mukaan ja sanokaa, että rakkaudesta te sen teette.
Ja joku, muistaakseni pelleriina, täällä vastikään sanoi, että pitäisi hyväksyä toinen sellaisenaan ja alkoi sitten selvittämään jotakin ikääntymisen tuomista ulkoisista ulkomuodon muutoksista. Niin eihän vanhenemiselle voi mitään, se pitääkin vain hiljaa hyväksyä, mutta lihavuus on asia, jolle ihminen voi itse tehdä jotain.
Eli pointtini on, että kyllä siihen läheisen ylipainoisuuteen saa ja pitääkin puutua, muttei se kuitenkaan tarkoita, etteikö hyväksysi rakastaan sellaisenaan. Ja jos yrityksistä huolimatta ei laihutus onnistu, niin silti pysyä rakkaansa vierellä ja tukea häntä hyvällä mielellä, sillä sitten on ainakin yritetty parhaansa läheisensä hyvin voinnin edeltämiseksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuohon ei ole mitään lisättävää. Todella mukavasti kirjoitit ajatuksiasi. Harvinaista tosin taitaa olla että muutamassa vuodessa kerättäisiin moinen ylipaino jonka otit esimerkiksi kirjoituksessasi.
Tuollaisessa tapauksessa varmasti pitäisi huolestua jo koko ympäristön. Meikäläinen on kerännyt omaa 35 kiloaan sentään kolmatta kymmenettä vuotta, joten ympäristö on sopeutunut.
Mies on jakanut ilot ja surut koko tämän ajan. Tiedän, että laihtumiseni tulee olemaan energiaa ja elämäniloa lisäävä tekijä itselleni ja sitä myötä parisuhteellekin, joten jo sentakia se kannattaa. Kestävä parisuhde on aarre jota ei voi pitää itsestään selvänä.
Kirjoitit minunkin mielestäni kauniisti läheisestä ihmissuhteesta ja lihomisesta. Toivon, että sinun kaltaisiasi miehiä olisi enemmänkin, mutta tätä palstaa lukiessa, tuntuu, että olet aika ainutlaatuinen.
Se, että olen kirjoituksessani sanonut, että pitää hyväksyä toinen sellaisena kuin on, ei tarkoittanut, että älkää huolestuko läheisen ihmisen lihomisesta. Itse asiassa hyväksymisestä lähtee muutos, ei siitä, että nimittelee ja kauhistelee läheisintä ihmistä. Vanheneminen on jokaisella edessä, jos elinvuosia riittää, ja se tuo luonnollisen muutoksen ihmisen ulkonäköön. Joku tällä palstalla sanoikin asian tosi hyvin, että "mikä on sen kauniinpaa kuin vanha pariskunta käsi kädessä ja rakkaus silmissä".
Olen täysin samaa mieltä hyväkuntoisen miehen kanssa!! Kyllä lihavuuteen täytyy puuttua..tai ainakin kannustaa :) olen itsekin vähän huolestunut nykynuorison lihavuudesta, sillä ei ne kilot itsestään sinne vyötärölle tule.