Lihavuudesta syytä huolestua!

Jos jonku läheinen ihminen on vuosien kertyessä saanut kiloja huomattavasti lisää, niin onhan se ihan luonnollista huolestua/puuttua sellaiseen. Jos minunkin rakas vaimoni lihoisi muutamassa vuodessa 58 kiloisesta normaalipainoisesta kaunottaresta 112 kiloiseksi, niin kyllä minä miehenä ja rakastavana puolisona huolestuisin ja yrittäisin saada häntä huolehtimaan taas kunnostaan. Mutta ei se toisen painoon puuttuminen/huolestuminen silti tarkoita, että rakkaus olisi jonnekkin katoamassa, vaan juuri huolenpidolla kertoo, että vielä välitetään toisesta ja tämän terveydestä. Sillä eihän liikalihavuus ole terveellistä.

Ja kun lukee näitä aikaisempia vastauksia tälläisiin ongelmiin (kuten vaimon yllättävä lihominen), niin tulee ihan sellainen mielikuva, ettei läheisen yllättävään lihomiseen saisi huolestua tai puuttua. Että pitäisi vain hyväksyä läheisin kilot ja se, että toinen kärsii itsekin liikakiloistaan. Minä en ainakaan voisi katsoa vaimoni kärsivää ilmettä vain liikakilojen takia, vaan yrittäisin auttaa häntä taas terveellisimmille elämäntavoille. Eli miehet/naiset, ottakaa se puoliso sieltä sohvannurkalta lenkille mukaan ja sanokaa, että rakkaudesta te sen teette.

Ja joku, muistaakseni pelleriina, täällä vastikään sanoi, että pitäisi hyväksyä toinen sellaisenaan ja alkoi sitten selvittämään jotakin ikääntymisen tuomista ulkoisista ulkomuodon muutoksista. Niin eihän vanhenemiselle voi mitään, se pitääkin vain hiljaa hyväksyä, mutta lihavuus on asia, jolle ihminen voi itse tehdä jotain.

Eli pointtini on, että kyllä siihen läheisen ylipainoisuuteen saa ja pitääkin puutua, muttei se kuitenkaan tarkoita, etteikö hyväksysi rakastaan sellaisenaan. Ja jos yrityksistä huolimatta ei laihutus onnistu, niin silti pysyä rakkaansa vierellä ja tukea häntä hyvällä mielellä, sillä sitten on ainakin yritetty parhaansa läheisensä hyvin voinnin edeltämiseksi.