Herätkää 7päivää!!

Lainaus muroBBS sivuilta

Lienee selvää, että tempauksenne julkaista Mr. Lordin kuva lehtenne kannessa hänen pyynnöstään huolimatta herättää närkästystä. Eikä se ihan riitäkään, se herättää vihaa, halveksuntaa, sääliäkin. Jo aiemmin kansalla on ollut tiedossa lehtenne taso, ja osasinpa pelätä, että teiltä ei kunnioitusta ja arvostusta riitä maamme euroviisumaineen puhdistajalle. Tapa, jolla riman alititte oli kuitenkin pöyristyttävä.
Lordin vetoomus siihen, että media antaisi heidän säilyttää omat kasvonsa ja mahdollisuuden käyttää koiraa lenkillä rauhassa, ei ollut liikaa pyydetty. Maskit tekevät henkilöistä Lordi-bändin, ja kuten he itsekin ovat sanoneet, ilman maskeja ei ole Lordia. Siinä mielessä lööppinne "Hän on Lordi!" on jo valhetta. Hänellä ei ollut maskia, hän on Tomi Putaansuu.
Mikä eniten koko tapauksessa harmittaa on se, että suurin osa suomalaisista halusi kunnioittaa Lordin pyyntöä. Me emme olisi halunneet tietää mitä on maskien alla, meille asialla ei olisi ollut edes mitään väliä - miksi olisikaan. Te ette antaneet meille mahdollisuutta valita. Te laitoitte KANTEEN kuvan. En koskaan osta teidän lehteä enkä ole sen tilaaja, mutta te pakotitte minutkin näkemään Lordin ilman maskia, koska teidän lehdet ovat lehtipisteissä esillä. Minun ei tarvinnut koskea lehteen, ei avata sitä, ei mitään, enkä niin tehnytkään. Silti te ette antaneet minun tehdä itse valintaa, haluanko nähdä Tomi Putaansuun kuvan. Ymmärrättekö, tempauksenne ei loukkaa ainoastaan Lordia, vaan se loukkaa myös minua. Te ette antaneet MINULLE vapautta PÄÄTTÄÄ ITSE.

Minua surettaa ajatella sitä, kuinka vähän teitä siellä toimituksessa loppujen lopuksi IHMINEN kiinnostaa, kuinka vähän INHIMILLISYYDELLÄ on merkitystä. Se työ, mitä te teette häikäilemättömyydellä, vaatii itsekkyyttä ja kykyä murskata ihmistä tunteettomasti. Sellainen tunteettomuus puistattaa.

En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten te pystytte nukkumaan yönne

2

351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .............

      Hallelujaa!!

    • Nimetön

      Kiittäen: ttt.. puit kaiken sanoiksi (mitä en pystyisi edes "ilman liiallista"""keppanaa"""sanoiksi pukemaan.... tuo kommentti oli aito ja luullakseni edusti suurinta osaa meistä POSITIIVISESTI hajatte (A) vista suomalaisista. t. ttt

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5230
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      129
      1686
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1650
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1609
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1305
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1220
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1120
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1057
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1018
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      867
    Aihe