Paniikkihäiriö

oireena kuormitukseen?

Voiko paniikkihäiriö tulla jos elää henkisesti pitkään huonoissa olosuhteissa? Esimerkiksi huonossa ja kuluttavassa ihmissuhteessa. Eli ikäänkuin oireena, purkautumistapana. Vai onko siihen syynä yleensä joku konkreettinen tilanne.

4

585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noin

      Minulla on paniikkihäiriö, joka tosin nyt on ollut kontrollissa.

      Se syntyy juuri noin kuin sanoit. Vietät pari vuotta tai enemmänkin ahdistuksessa. Tiristät itseäsi pienellä liekillä pannulla. Välillä menee paremmin, mutta trendi on alaspäin. Sitten tulee se kaunis päivä kun flippaat. Sen päivän varmaan muistaa jokainen? Itse olin sunnuntaina pizzeriassa syömässä kun aivan yllättäen iski hirveä hiki ja tuli tarve päästä pois. Siitä se lähti. Joka päivä tuli kohtauksia kunnes sitten menin lääkärille ja sain pillerit.

      Tilanne missä eka kohtaus tulee ei ole IMHO tärkeä. Kaikki vauriot on tehty jo vuosia aikaisemmin. Siksi paraneminenkaan ei ole nopea prosessi. Itse söin pillereitä puoli vuotta ja nyt puolisen vuotta olen ollut ilman. Vieläkin tuntuu välillä pahalta, mutta paremmalta kuin ennen.

      Suosittelen että pistät koko elämäsi suurennuslasin alle, lapsesta asti. Mietit miksi olet mitä olet ja mitä oikeasti haluat. Siis mitä sinä ITSE haluaisit olla. Näin minä tein ja teen edelleen joka yö kun valvon. Päätin että ylitöitä en tee jos ei huvita. Pomot työntäköön päänsä perseeseen. Aloitin paksujen kirjojen lukemisen. Yritän olla stressaamatta mistään. En tolkuta muille omia mielipiteitäni enkä väittele toisten mielipiteistä. En stressaa uutisista. Jos jotain pahaa tapahtuu niin so what elämä jatkuu. Yritän iskostaa päähäni ajatuksen: "Teen mitä teen, teen parhaani ja jos se ei riitä niin ei haittaa." Jos joku ei ajatuksesta pidä niin työntäköön päänsä p.....

      Jokus ajattelee, kuinka hienoa olisikaan muuttaa maalle. Kantaa tuoli ulos ja istua ulkona avojaloin hassu hattu päässä. Hävittäisi kaikki kellot talosta. Eläisi vain siinä ja nyt ja olisi onnellinen asioista mitkä tapahtuvat juuri sillä hetkellä.

      Veikkaan että omaa terapiaani kestää vielä muutaman vuoden. Aloita sinäkin omasi nyt. Olet sitten edes joskus kunnossa.

      p.s. ja lääkkeet kannattaa ottaa. Itse söin Sepramia 20mg kuurin. Ei ollut sivuoireita. Kohtaukset sain kuriin ja helpotti. Suosittelen.

    • Mariana

      itselläni pari vuotta sitten alkoivat säännölliset paniikkikohtaukset pitkään jatkuneen koulustressin ja etenkin erittäin stressaavan ihmissuhteen tuloksena. Se on kehon tapa purkaa stressiä siinä tilanteessa.

    • ja ei

      tarvitse olla edes negatiivinen muutos elämässä kun voi jo laukaista paniikin.

      • minulla alkoi

        oireilemaan aikoinaan, kun pitkä ja vuoristoratamainen seurustelu vakiintui avioliitoksi (tilanne laukesi).
        Vatsallani oireilin jo useita vuosia.
        Lapsuuteeni liittyy väkivaltainen ja ankara isä (ei humalikko)...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe