Muistan ne ihanat päivät Misterin kanssa. Ajoin, ratsastin ja hoidin, se oli ihanaa! Mutta tämä ei ollut hauska päivä, se tapahtui 29. päivänä joulukuuta -00.
Tulin aikaisin tallille, harjasin sinua niin kauan, ettei sinussa ollut pölyhiukkastakaan. Satulaa ei tallilla ollut, koska olit ravuri. Otin kuolaimet, lämmitin ne ja pistin suuhusi, ohjat laitoin kauniin ja kaarevan pääsi yli. Nousin selkääsi. Sinä lähdit kulkemaan hiljaista ja rauhallista käyntiä. Itkin, en pidättäny sitä. Ajattelin: "tämä on viimeinen kerta, kun olen selässäsi"
Kuljit niin kauniisti ja sievästi. Pyysin sinut ravaamaan, uskoit heti, lähdit hitaaseen ja pehmeään raviin. Oli ihana tunne olla selässäsi. Täytyi kuitenkin mennä takaisin tallille.
Otin suitset pois ja harasin sinut vielä kerran. Taputin pehmeää kaulaasi ja peitin naamani sinun mustan harjasi alle. Itkin, itkin ja itkin. Ajatukseni olivat vain sinussa. Sitten kuulin auton hyrinää. Tiesin, että se oli omistajasi. Hän ajoi suoraan kuljetuskopin eteen, kiinnitti sen ja tuli hakemaan Misteriä. Minä hain sakset ja vaikka en oikein nähnyt mitään, leikkasin Misterin etuharjan ja se roikkuu vieläkin sänkyni yläpuolella.
Omistaja otti Misterin ja vei sen koppiin. Menin itse autoon istumaan. Lähdimme sitä kamalaa, inhottavaa ja yököttävää paikkaa kohti. Kun olimme perillä, kuului sikojen kimeitä ja säälittäviä huutoja. Misteri talutettiin ulos autosta. Menin Misterin luo, halasin sitä, ties kuinka kauan. Kuiskasin sille: "Kiitos kaikesta, sinä varmasti koetit kaikkesi, en unohda sinua koskaan" sitten se vietiin pois..
Menin autoon, hoin itselleni: "Tämä ei ole totta!" Ajatelkaa tekin, Misteri oli vasta 9-vuotias ja se jo joutui luopumaan elämästä. Joka kerta kun ajattelen Misteriä itken, eikä itku lopu koskaan.
Tulin aikaisin tallille, harjasin sinua niin kauan, ettei sinussa ollut pölyhiukkastakaan. Satulaa ei tallilla ollut, koska olit ravuri. Otin kuolaimet, lämmitin ne ja pistin suuhusi, ohjat laitoin kauniin ja kaarevan pääsi yli. Nousin selkääsi. Sinä lähdit kulkemaan hiljaista ja rauhallista käyntiä. Itkin, en pidättäny sitä. Ajattelin: "tämä on viimeinen kerta, kun olen selässäsi"
Kuljit niin kauniisti ja sievästi. Pyysin sinut ravaamaan, uskoit heti, lähdit hitaaseen ja pehmeään raviin. Oli ihana tunne olla selässäsi. Täytyi kuitenkin mennä takaisin tallille.
Otin suitset pois ja harasin sinut vielä kerran. Taputin pehmeää kaulaasi ja peitin naamani sinun mustan harjasi alle. Itkin, itkin ja itkin. Ajatukseni olivat vain sinussa. Sitten kuulin auton hyrinää. Tiesin, että se oli omistajasi. Hän ajoi suoraan kuljetuskopin eteen, kiinnitti sen ja tuli hakemaan Misteriä. Minä hain sakset ja vaikka en oikein nähnyt mitään, leikkasin Misterin etuharjan ja se roikkuu vieläkin sänkyni yläpuolella.
Omistaja otti Misterin ja vei sen koppiin. Menin itse autoon istumaan. Lähdimme sitä kamalaa, inhottavaa ja yököttävää paikkaa kohti. Kun olimme perillä, kuului sikojen kimeitä ja säälittäviä huutoja. Misteri talutettiin ulos autosta. Menin Misterin luo, halasin sitä, ties kuinka kauan. Kuiskasin sille: "Kiitos kaikesta, sinä varmasti koetit kaikkesi, en unohda sinua koskaan" sitten se vietiin pois..
Menin autoon, hoin itselleni: "Tämä ei ole totta!" Ajatelkaa tekin, Misteri oli vasta 9-vuotias ja se jo joutui luopumaan elämästä. Joka kerta kun ajattelen Misteriä itken, eikä itku lopu koskaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
miksi hoivohevosesi lopetettiin?
väkisinkin meinaa tulla tippa linssiin,,,
olet ollut tosi urhea kun olet saattanut ystäväsi perille saakka, itse en olisi varmaan tuohon pystynyt.tiedän kyllä millaista on menettää hevonen,
nyt vaan häntä pystyyn ja etsimään uutta hepparakasta jotta saat paikattua sydämmesi, menetettyjä hevosystäviä ei voi (eikä tarvitsekaan) unohtaa mutta ainut lääke suruun on uusi hevonen, lohdutusta ja parempaa jatkoa sinulle :)
Vastaus sulle nimimerkillä "Joku"
Mister ei juossut raveissa enää hyvin , joten omistajalle joka oli "ravi ihminen" ei siitä ollu oikee enää iloa. Oishan Misteri voitu myyäkkin ratsuksi mutta se oli sen omistajan ratkaisu.. :(