oisin kysyny kokemuksista

Omistan vähän yli vuoden ikäisen sakemanniuroksen ja oisin kyselly et onko muilla tullu samankaltaisia oireita vastaan...se tulee suht hyvin muitten kanssa toimeen esim. lenkillä mut yhtä äkkiä se saattaa hyökätä toisen koiran kimppuun, jopa meidän omien muitten kimppuun jotka on paljon vanhempia ku se ja vieläpä narttuja. eli sillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta toisia kohtaan. koira on peruskoulutettu ja olen kysellyt ongelmaan syytä kouluttajilta. paljon on muitakin tämän tyylisiä esimerkkejä mut tässä nyt yksi. missä vika?
2123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni ei ole kokemusta Saksampaimenkoirista sen paremmin,mutta tuttavallani oli ja on edelleen Saksampaimenkoira uros myöskin ja sillä esiintyi samantapaista toimintaa toisia koiria kohtaan,vaikka oli koulutettu.Syytä ei ensin aluksi löydetty...sitä tutkittiin kaikin mahdollisin tavoin ja lopulta selvisi,että koiralla oli lievä CP-vamma.
Ei nyt tarvi olla kyse siitä,mutta kannattaa varmaan kysyä eläinlääkäriltä,jos mitää muuta selkeää syytä ei löydy.

Äänestä

kipu kyseessä? Jos koiralla on kipuja, se saattaa käyttäytyä arvaamattomasti ja hyökätä varoittamatta. En tietenkään tiedä miten koirasi käyttäytyy, mutta äkilliset hyökkäykset voivat johtua siitä, että jatkuva kipu laskee koiran ärsytyskynnystä liikaa, jolloin äkkinäinen liike ja kosketus kipeään kohtaan saa sen hyökkäämään.

Esim. korvaan/nenään takertunut korsi tai karva voi ärsyttää koiran hulluden partaalle, taikka selkäkivut tms. kannattaa ehkä tehdä perusteellinen tutkimus sen varalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pm kirjoitti:

Omistan vähän yli vuoden ikäisen sakemanniuroksen ja oisin kyselly et onko muilla tullu samankaltaisia oireita vastaan...se tulee suht hyvin muitten kanssa toimeen esim. lenkillä mut yhtä äkkiä se saattaa hyökätä toisen koiran kimppuun, jopa meidän omien muitten kimppuun jotka on paljon vanhempia ku se ja vieläpä narttuja. eli sillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta toisia kohtaan. koira on peruskoulutettu ja olen kysellyt ongelmaan syytä kouluttajilta. paljon on muitakin tämän tyylisiä esimerkkejä mut tässä nyt yksi. missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu