HeviRog on loinen musiikinlaji

Ei ku

Suomen Lordi voitti euroviisushoun, mutta ei Eurovision laulukilpailuja, koska Ateenassa järjestetyllä kilpailulla ei enään ollut mitään tekemistä alkuperäisen Eurovision laulukilpailun tavoitteiden kanssa, ei edes nimellä, kun sääntöjä ja tavoitteita ei ole virallisesti muutettu. Lordin ja monen muunkin esityksiä katsellessa ja kuunnellessa, (resuamista, huutoa ja parkua), joutui ihmettelemään missä on se LAULU ja MUSIIKKI jonka perusteella esityksiä pitäisi Laulu ja musiikki esityksinä arvostella. Miksi hevin, rokin ym vastaavan shoumusiikin ystävät eivät ole järjestäneet omia nimikkokilpailuja, eivätkä tunkeutuisi loisina ja arvostelevina toisten järjestämille valmiille sensseille?????? Eihän Euroviisutkaan ole tunkeutuneet Oopperan tai Sibelius- laulukilpailujen valmiille sensseille, tosin siellä vallitseekin perinteinen ja aito kunnioitus taiteen lajiaan kohtaan, joka taas viihdemusikin tuottajien jopa esittäjienkin taholta puuttuu kokonaan. Viihdemusiikki ja sen aito taiteellinen linja on muuttunut rahanahneudeksi ja shoubisnekseksi, josta tuorein esimerkki Lordin uforopotteja plagioiva esitys on. Esitys jolla ei ole mitään taiteellista yhteyttä laulun ja siihen sovitetun viihdemusiikin kanssa, silti voittoa kutsutaan Eurovisioiden laulukilpailujen voitoksi, ei liene kovinkaan mairittelevaa Lordin yhtyelle, mikäli asiaa vakavammin pohdiskelevat??

3

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rehellinen Suomalainen

      Eihän Lordi ole sinne tunkenut!!!!!!!!!!
      Lordihan valittiin sinne rehellisin keinoin, taliaivo.
      Kyllä siellä ei ole ABBA:n jälkeen kummosia esityksiä ollutkaan.Mutta nyt tuli Veretseisauttava voitto.Biisi jota voi jopa hyräillä.Voitto ansaittu!

    • musiikki hyvää

      Nyt kun sait purettua sydäntäsi, niin mennään asiaan. Yleisöhän heidät sinne valitsi ja yleisö äänesti heidät voittoon,KIRKKAASTI PARHAANA ESITYKSENÄ. Eletään nykyaikaa,haloo !!!!

      • Ei ku

        Jos HeviRog on niin hyvää ja miellyttävää musaa, niin miksi ihmeessä pitää tunkea (kyseenalaisen äänestyskäytännön avulla) valtaamaan euroviisujen laulukilpailun areena, ja ryhtyä mellastamaan siellä. Miksi Rogin ystävät eivät itse kykene järjestämään omia manoverejään??? Tosin senhän me kaikki tiedämme, että loinen mikä loinen!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe