Kävipä tuossa puolisen vuotta sitten sillä lailla, että firman yksi osa myytiin lestadiolaisvetoiselle yritykselle (oli ihan järkevää).
Uusi omistaja ei ollut tyytyväinen henkilöstön määrään ja alkoi yt-neuvottelut. Piti saada porukka tekemään oikeasti työtä! Vähennyksien ja ilmapiirin muuttumisen myötä talosta lähti omasta tahdosta paljon väkeä. Olivat tottuneet siihen, että hommia saa tehdä silloin kun huvittaa.
Mutta mun mielestä oli aikakin tehdä näin, koska olin kyllästynyt toimihenkilöpuoleen jossa päivät kulutettiin 5-tuntisissa palavereissa ja hienoilla lounailla. Lisäksi ennen he tuhlasivat firman rahoja turhiin seminaareihin ja juhliin.
Nyt meilläkin taas tehdään TÖITÄ! Siitä kiitos uudelle omistajalle. :)
VL:t ovat ahkeria työntekijöitä
36
2612
Vastaukset
- ahkerasta työstä hyötyy ?
... vai saako siellä työntekijät bonuksia kuukausipalkkaan tai "optioita" ?
Omistajat on sitten vaan siinä mielessä fiksumpia, kun eivät näytä niitä hyviä tulojaan ja hyvinvointiaan teille työläisille, ettei herätä kateutta ja muita lieveilmiöitä ... - sen
Kukapa sen kissan hännän nostaa, jollei kissa itse! :)
Kukaan nykyisillä työmarkkinoilla yksityisellä puolella ei käy työssä huvitellakseen, vaan työtahti on niin kireä, että monesti saa tehdä ylitöitä kotona ilman korvausta.
Eihän kukaan työntekijä halua/voi/saa olla yhteistyökyvytön ja -haluton. Yrityksen menestys on aina myös kuulemma
työntekijän menestys. Revi siitä!- noin yksinkertainen, että
luulet firman menestyksen takaavan ja olevan myös työntekijälle parhaaksi.
- siitä!
noin yksinkertainen, että kirjoitti:
luulet firman menestyksen takaavan ja olevan myös työntekijälle parhaaksi.
Yritähän nyt ymmärtää, että yritys us-kot-te-lee, eli yritysjohtaja sanoo näin, ja työntekijän on uskottava! Sen vuoksi kirjoitin "kuu-lem-ma".
Yritän yksinkertaisuudessani olla uskomatta yritysjohdon vaakuutteluita, että yrityksen menestys on myös työntekijän menestys. :) - ei aina päde,
siitä! kirjoitti:
Yritähän nyt ymmärtää, että yritys us-kot-te-lee, eli yritysjohtaja sanoo näin, ja työntekijän on uskottava! Sen vuoksi kirjoitin "kuu-lem-ma".
Yritän yksinkertaisuudessani olla uskomatta yritysjohdon vaakuutteluita, että yrityksen menestys on myös työntekijän menestys. :)esimerkiksi silloin, kun firma pilkotaan ja myydään.
Pienissä- ja keskisuurissakin firmoissa sen sijaan firman menestys heijastuu suoraan työntekijöiden hyvinvointiin. Jos firmalla menee hyvin, niin ehkä palkkoja ei nosteta, mutta ketään ei irtisanotakkaan. Investoidaan parempiin tuotantovälineisiin, työsuojeluun ja siivoukseen.
Totta kai omistajatkin ottavat menestyksen tullen ulos firmasta enenmmän; miksi eivät ottaisi. riskihän on heidän.
Monissa pk- yrityksissä työntekijät ja -antajat pelaavat hyvin yhteen.
Tämä meni kyllä ohi palstan teeman reippaan puoleisesti.
Korjataan linjaa sen verran, että väitän vl- henkilöiden olevan keskimäärin yhtä hyviä tai yhtä huonoja tyntekijöitä tai työnantajia, kuin muidenkin ihmisen.
Yksittäistapauksia ei kannata yleistää tässäkään. - ja fuusioita
ei aina päde, kirjoitti:
esimerkiksi silloin, kun firma pilkotaan ja myydään.
Pienissä- ja keskisuurissakin firmoissa sen sijaan firman menestys heijastuu suoraan työntekijöiden hyvinvointiin. Jos firmalla menee hyvin, niin ehkä palkkoja ei nosteta, mutta ketään ei irtisanotakkaan. Investoidaan parempiin tuotantovälineisiin, työsuojeluun ja siivoukseen.
Totta kai omistajatkin ottavat menestyksen tullen ulos firmasta enenmmän; miksi eivät ottaisi. riskihän on heidän.
Monissa pk- yrityksissä työntekijät ja -antajat pelaavat hyvin yhteen.
Tämä meni kyllä ohi palstan teeman reippaan puoleisesti.
Korjataan linjaa sen verran, että väitän vl- henkilöiden olevan keskimäärin yhtä hyviä tai yhtä huonoja tyntekijöitä tai työnantajia, kuin muidenkin ihmisen.
Yksittäistapauksia ei kannata yleistää tässäkään.Ylikansalliset pörssiyritykset elävät qvartaalitaloutta. Sen olen totisesti kokenut.
Kolme yritysfuusiota läpikäyneenä suhtaudun hieman vinosti yritysjohtajien mantraan yrityksen hyvä = työtekijän hyvä. Yritysten arvot tai toimintaperiaatteet, millä nimellä niitä kutsutaankin, velvoittavat yleensä vain työntekijää. Niin niitä tulkitaan omien kokemusteni perusteella.
Olet varmasti kuullut lauseen 'Tulos tai ulos!'. Niin ajanoloon käy, työntekijä "ostetaan" ulos, jos irtisanominen ei muuten onnistu. Nähty ja koettu tuokin on.
Kuten viestisi alussa mainitsit, pk-yrityksessä tuo työnatajan hyvä = työntekijän hyvä pitää varmasti kaikkansa, koska yrittäjällä on 'kasvot'.
Sovitaan vaan, että ovat yhtä hyviä tai huonoja kuin muutkin, keskimäärin. ;)
- Ahkeruus Kunniaan
Olipa järkevä kirjoitus. VL-työntekijät ovat ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä. Ja toimihenkilöinä he myös ovat kiitoksen ansainneita. He eivät pidä ylettömän alkoholinkäytön vuoksi aiheutuvia krapularokulipäiviäkään. Myöskin työyhteisön ilmapiiriä kohentava humori heiltä luonnistuu.
On suuri kunnia sekä firmalle että kunnalle/kaupungille, jos heillä palkkalistoillan vl-väkeä. Uskovanhan tuntee myös siitä, että hän ajaa aina oman paikkakuntansa etua.- vl:ät eivät pidä niitä ...
"rokulipäiviä" ... itse en ole eläissäni viinaa juonut, enkä juokaan. Enkä myöskään tupakoi. Että revi siitä !
- Nurkkapatriootti
>Uskovanhan tuntee myös siitä, että hän ajaa aina oman paikkakuntansa etua.
Juu, ei lähde kesällä pörräämään pitkin maanteitä asuntovaunua perässä kiskoen, vaan keskittyy sanankuulossa oman paikkakuntansa seuroihin.
- p ä i v ä p e r h o n e n
Liike-elämässä näköalapaikalla olen nähnyt ja näen edelleen ettei rehtiydellä voi vl-liikemiehet kerskata, ja olla edes esimerkkinä - hyvin harvoja lukuun ottamatta, jotka pyrkivät olemaan rehtejä kaikessa toiminnassaan.
Ahkeruus on jo "äidinmaidosta" opittua ja siksi luontaisesti vl:sten hyve.- ei alkuunkaan
Vl:tkö muka ahkeria? Laiskempia velttoperseitä saa etsiä! Vetelehtijöitä ja vätyksiä koko lahkolaissakki!
- oppia
ei alkuunkaan kirjoitti:
Vl:tkö muka ahkeria? Laiskempia velttoperseitä saa etsiä! Vetelehtijöitä ja vätyksiä koko lahkolaissakki!
"Ahkeruus on jo "äidinmaidosta" opittua ja siksi luontaisesti vl:sten hyve."
Päiväpers.( Oho, tuli kirjoitusvirhe, mutta menköön tämän kerran!) yrittää kääntää nyt vl-liikkeen ominaisuudeksi luteruslaista työmoraalia. Ovelaa! :) - rintaäänellä ?
ei alkuunkaan kirjoitti:
Vl:tkö muka ahkeria? Laiskempia velttoperseitä saa etsiä! Vetelehtijöitä ja vätyksiä koko lahkolaissakki!
Ei saa yleistää. Jokaiseen joukkoon mahtuu toki kaikenlaista "taatelin tallaajaa", mutta se, mitä yksi tekee tai jättää tekemättä, ei ole kaikkien vika.
- luterilaistenkin ...
oppia kirjoitti:
"Ahkeruus on jo "äidinmaidosta" opittua ja siksi luontaisesti vl:sten hyve."
Päiväpers.( Oho, tuli kirjoitusvirhe, mutta menköön tämän kerran!) yrittää kääntää nyt vl-liikkeen ominaisuudeksi luteruslaista työmoraalia. Ovelaa! :)työmoraali ole täysin samankaltainen. Eiköhän meidän jokaisen ole täällä suomenmaassa leipämme ansaittava.
- sanotuksi saa
luterilaistenkin ... kirjoitti:
työmoraali ole täysin samankaltainen. Eiköhän meidän jokaisen ole täällä suomenmaassa leipämme ansaittava.
Suomessa ja kaikkialla muuallakin sitä leivänkyrsää pitää jos jonkinlaisella työmoraalilla yrittää hankkia, Totta!
Ei siis sinunkaan mielestätäsi ole erikseen jotain erinomaista vl-työmoraalia. Ymmärsinkö oikein?
- ovat ahkeria!
Vl:t sensijaan ovat laiskoja ja moraalittomia vetelehtijöitä ja siivelläeläjiä. Yhteiskuntahana teikäläiset elättää kun tukia lypsämällä rahoitatte lahkoelämänmuotonne. Olen ollut joskus yrittäjänä enkä voisi kuvitella huonompaa työntekijää kuin mitä vl olisi. Jatkuvasti isyys-ja äityslomia ym. poissaoloja lasten sairauksien takia. Eivät myöskään tule toimeen työyhteisöissä henkisen rajoittuneisuutensa ja ahdasmielisyytensä vuoksi. Paljon ennemmin palkkaisin TAVALLISEN suomalaisen rehdin miehen tai naisen joka hoitaa työnsä kunnolla!
- p ä i v ä p e r h o n e n
Tätä totuutta älkää unohtako.
- kylläkin
p ä i v ä p e r h o n e n kirjoitti:
Tätä totuutta älkää unohtako.
vain samanlaisia laiskimuksia ja yhteiskunnan riesoja kuin vanhemmistaankin. Eivät käy töissä, vaan nostavat pelkkiä tukia, vetelehtivät vuosikausia äitiys- ja isyyslomilla. Kyllä totuus on että vl-lestadiolainen järsii enemmän yhteiskuntaa kuin hyödyttää sitä! me tavalliset ihmiset maksamme teidän elämäntyylinne!
menkää katsomaan afrikkaan mikä olisi yhteiskunnan lopputulos jos kaikki olisivat samanlaisia vätyksiä kuin teikäläiset! - TAVALLISIIN
p ä i v ä p e r h o n e n kirjoitti:
Tätä totuutta älkää unohtako.
tavallisten perheitten lapsiin, vaan ei lestalapsiin. Eivät lestalapset töihin mene aikuisena vaan ovat kuten vanhempansakin. Mitä useampi lestalapsi, sitä useampi elätettävä verovaroin! Me muut maksamme teikäläisten elämäntyylin. Niinhän se on. Onneksi sentään teikäläisistä nykyään eroaa enemmän porukkaa kuin sisälle syntyy!
- mistä se ansaitaan
p ä i v ä p e r h o n e n kirjoitti:
Tätä totuutta älkää unohtako.
Jos ei käy töissä ei saa palkkaa, eikä siis eläkettäkään. Ainakaan lesta-naiset ei kerkiä töihin, tuskin ehtivät saada ammattiakaan itselleen, ja hyvä näin, mahdotonta se on kierrättää yhtä naista äitiyslomalla joka vuosi, kun lapsia kuitenkin sikiää totuttuun tapaan vuosittain (näinhän on määrätty lesta-lahkon säännöissä).
Jos lapsilisät poistettais, tippuis monen lestaperheen elintaso ja äitienkin olis pakko muuttaa suhtautumistaan, kun rahaa ei tippuis niin mistään. Ehkä se jumalan säätämä lapsilukukin siitä pienenis, kun tulis tosiasiat eteen.
TODELLISUUDESSA ME MUUT TYÖSSÄKÄYVÄT ELÄTÄMME TÄMÄN LOISLAHKON. - p ä i v ä p e r h o n e n
mistä se ansaitaan kirjoitti:
Jos ei käy töissä ei saa palkkaa, eikä siis eläkettäkään. Ainakaan lesta-naiset ei kerkiä töihin, tuskin ehtivät saada ammattiakaan itselleen, ja hyvä näin, mahdotonta se on kierrättää yhtä naista äitiyslomalla joka vuosi, kun lapsia kuitenkin sikiää totuttuun tapaan vuosittain (näinhän on määrätty lesta-lahkon säännöissä).
Jos lapsilisät poistettais, tippuis monen lestaperheen elintaso ja äitienkin olis pakko muuttaa suhtautumistaan, kun rahaa ei tippuis niin mistään. Ehkä se jumalan säätämä lapsilukukin siitä pienenis, kun tulis tosiasiat eteen.
TODELLISUUDESSA ME MUUT TYÖSSÄKÄYVÄT ELÄTÄMME TÄMÄN LOISLAHKON.Aikansa heitä herjattiin, paneteltiin ja syrjittiin Egyptissä. Silti he menestyivät ja lisääntyivät ja lopulta poistuivat pois siitä pahasta maasta.
Heitä ei olisi laskettu millään pois !
Siksi tärkeitä he kuitenkin olivat Egyptiläisille. Lopun jo tiedättekin - varsinkin kirjanoppineet ja fariseukset ja leipäpapit. - jaa..
kylläkin kirjoitti:
vain samanlaisia laiskimuksia ja yhteiskunnan riesoja kuin vanhemmistaankin. Eivät käy töissä, vaan nostavat pelkkiä tukia, vetelehtivät vuosikausia äitiys- ja isyyslomilla. Kyllä totuus on että vl-lestadiolainen järsii enemmän yhteiskuntaa kuin hyödyttää sitä! me tavalliset ihmiset maksamme teidän elämäntyylinne!
menkää katsomaan afrikkaan mikä olisi yhteiskunnan lopputulos jos kaikki olisivat samanlaisia vätyksiä kuin teikäläiset!puhuu mitä tahansa, niin vihaajia löytyy. Nyt lapsiin kohdistuvaa vihaa. Sentään äidit hoitaa lapsiaan, tekee työtä ja mun käsityksen mukaan se joku äitiysraha on pienempi kuin työttömyystuki. Työtön kumminkin saa kai enimmäkseen makoilla sängyllä elleivät sitten lähetä jollekkin kurssille.
- meleperinkeleperi
jaajaajaajaajaajaajaajaajaa kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
oletkohan sinä "uskovainen"?
Toiseksi, leatadiolaiset tarvitsevat isomman asunnon, kun on sitä väkeäkin. Vastahan heitä ruodittiin tällä palstalla, että lapsilla on surkeat alkeelliset olot ja nukutetaan monta henkeä samassa huoneessa lattioilla. Ei kohdin koskaan. - olet aika ilkeä tyyppi
mistä se ansaitaan kirjoitti:
Jos ei käy töissä ei saa palkkaa, eikä siis eläkettäkään. Ainakaan lesta-naiset ei kerkiä töihin, tuskin ehtivät saada ammattiakaan itselleen, ja hyvä näin, mahdotonta se on kierrättää yhtä naista äitiyslomalla joka vuosi, kun lapsia kuitenkin sikiää totuttuun tapaan vuosittain (näinhän on määrätty lesta-lahkon säännöissä).
Jos lapsilisät poistettais, tippuis monen lestaperheen elintaso ja äitienkin olis pakko muuttaa suhtautumistaan, kun rahaa ei tippuis niin mistään. Ehkä se jumalan säätämä lapsilukukin siitä pienenis, kun tulis tosiasiat eteen.
TODELLISUUDESSA ME MUUT TYÖSSÄKÄYVÄT ELÄTÄMME TÄMÄN LOISLAHKON.ja oletko mielestäsi "uskovainen". Mielipiteesi on kuin Saksassa aikanaan.
- eläke = palkan jatke
olet aika ilkeä tyyppi kirjoitti:
ja oletko mielestäsi "uskovainen". Mielipiteesi on kuin Saksassa aikanaan.
kirjoittajalle.
- työntekijää
Jaa,a ,että luterilaiset ovat ahkeria, no vl.t ovat myös luterilaisia.Enpä usko väitettäsi, että he olisivat noin huonoja työntekijöitä , kuten sanot.Minun työpaikallani eräässä kunnassa on joka maanantai pois krapulan vuoksi aina joku ja meneepä joskus kolmekin päivää ja perjantaina useammalle ei työ maistu alkuunkaan, vaan odotetaan vain iltaa. Onhan näitä veitikoita joka lähtöön muitakin kuin lestadiolaisia. Se siitä , toivon vain, että saat niitä viimeisen päälle luterilaisia työntekijöitä firmaasi.
- jaksa taistella
Hyi miten halveksivaa puhetta . Toivottvasti ei kukaan vl eksyisi sinulle töihin.Tuleepa oma työnantajani ,yksi heistä, mieleen.Olin Yksityisellä työnantajalla aikoinaan vastuuhenkilönä.Tein pitkiä päiviä aivan jaksamisen partaalla, vapaapäivistäkin piti melkein riidellä saadakseen ne , eikä sittenkään saanut läheskään aina, kuten oli sovittu.omat asiat jäivät monesti hoitamatta, kun ei saanut tuuraajaa.Mutta annas olla kun oli palaverit, ravintolalounaat, pikkujoulut ynm pippalot, raha ei ollut kynnys juhlille.Pöydässä oli pötyä juomineen, ei ollut köyhyyttä firmassa.Kerrankin laskin yhden vuoden "edustusmenoja"joilla olisi kirkkaasti työllistänyt puolipäiväisen työntekijän.Meikäläinen sai vielä lisäksi haukut , kun en juomia juonut, niitä kalliita viinaksia, enkä lähtenyt hölmöille yöllisille taksiajeluille, "jatkoille" .Olikohan tämäkin sitä meikäläisten "sopeutumattomuutta ja hankaluutta." Minua työnantajan ei tarvinnut kestää kuin kymmenen vuotta, mutta silti hän jäi minua kaipaamaan, olinhan oikea tulonlähde lopultakin hänelle joustavine työpäivineen /aikoineen, pitämättömine vapaapäivineen.Jumala on vielä siunannut niin hyvän terveydenkin , että neljä päivää olin pois kymmenen vuoteen eikä yhtään krapulapäivää ollut, vaan tuurasin toistenkin krapulapäivät.
- Duunikaveri
Ahkeruuden olen vl-porukassa havainnut, mutta kyllä minun kohdalleni osuneiden osalta voisi tuon rehtiyden kyseenalaistaa. Ja vaikea on lestadiolaisen kasvaa työtoverista ystäväksi.
- kelpaa!
Kyllä Suomen kelpaa, kun täällä yritykset saavat noin ahkeraa työvoimaa!
Mitenkähän käynee muun maailman? - penkinpääläinen
Lestojen on pakko rehkiä ylenmäärin. Kas kun ammattiliitto ei ole takana. Miksikö ei ole? VL-oppi kieltää ammattiliittoihin kuulumisen... vasenmistolaisuus ei kuulu v-lestadiolaisuude hyveisiin.
ÄLKÄÄ ISTUKÖ SIELLÄ MISSÄ VASENMISTOLAISET ISTUVAT.
Niinhä se opetus on....- 70-luvun lapsi
Ainakin meidän työpaikalla VL:set kuuluvat samalla tavalla ammattiliittoon kuin muutkin.
- SAK:N MARSSIJAHAAMU
Koska ansiosidonnaisen työttömyysturvan saa 65 e/ vuosi Loimaan YTK-kassasta.
http://www.ytk.fi/
Lisäetuna oikeusturvan 13 e/vuosimaksulla Tapiola-ryhmän kautta ja käytössä kaikki Suomen asianajoliitonjäsenet asiantuntijoina, ilman "intressiristiriitoja" kuten SAK:n lakimiesten suhteen usein on.
Tosin kateelliset ay-prinssit/prinsessat yrittävät kaikin keinoin ja voimin kammeta oikeusturvaedun pois repertuaarista. Onnistumatta !
http://www.mtv3.fi/uutiset/txt/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2006/05/445769
Terveisin: "SAK:N MARSSIJAHAAMU" joka ei maksa eikä marssi !
- vaan vl:nä
Vaikka ei aihe tälle palstalle kuulukaan. Että työntekijän hyvinvointi on yrityksen hyvnvointi.
Hyvä yrittäjä arvostaa työntekijäänsä ja pitää heitä kaikkia samanarvoisena kuin itseään ja luo yritykseensä porukkahenkeä kannustaen työntekijöitään. Se luo innostusta ja motivaatiota työntekujään ja sitä kautta yritykselle pärjäämismahdollisuuksia. Yhdessä yritetään eteenpäin, eikä pidetä työntekijää vain pelinappulana, jolla ei ole ihmisarvoa.
Onhan työntekijäkin satsannut osan elämästään yrityksen hyväksi ja häntä on kohdeltava myös sen arvoisena. Työntekijän mielipiteitä kuunteleva ja arvostava johto on kullanarvoinen yrityksen menestymiselle. Saneleva tyyli ylhäältä alaspäin tukehduttaa yrityksen ennen pitkää.- Oulun piiri
Yrityksen tärkein tuote on raha.
Yrityksen tärkein asiakas on omistajat. - kun työntekijä voi hyvin
Oulun piiri kirjoitti:
Yrityksen tärkein tuote on raha.
Yrityksen tärkein asiakas on omistajat.Koko yritys voi hyvin. Ja se tuo yritykselle rahaa. Jos yrityksen tärkein "asiakas" on omistajat, kuten esitit, niin sanon vaan, pieleen menee.
- edelliseen
kun työntekijä voi hyvin kirjoitti:
Koko yritys voi hyvin. Ja se tuo yritykselle rahaa. Jos yrityksen tärkein "asiakas" on omistajat, kuten esitit, niin sanon vaan, pieleen menee.
Asiakas tuo sinne yritykseen sen rahan, mutta miten sitä asiakasta kohdellaan, siihen vaikuttaa hyvin motivoitunut, kannustettu työntekijä. Se yrityksen hyvä henki näkyy ulospäin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856