Oletteko tosissanne?

###

Mikä teitä mättää kyseisessä tempussamme julkaista Putaansuun kuvia? Mikä Putaansuuta voi mättää kyseisessä asiassa? Hän on ihan hyvännäköinen kaveri ja tiesi päätyvänsä lehteen enemmin tai myöhemmin.

Meidän täytyi julkaista Lordin siviiliminä lehdessämme, sillä emme halunneet ottaa sitä riskiä, että joku toinen lehti olisi ehtinyt ensin. Tämä ala on täynnä kilpailua ja meidän journalistinen etiikkamme perustuu vain siihen, että julkaisemme kaiken ensimmäisenä.

Tottakai olemme ylpeitä Lordista ja kunnioitamme hänen toiveitaan tietyin ehdoin mutta kasvojen näyttämättäjättämiseen emme voineet suostua, sillä silloin meidän toimituksessamme sopimat raamit kirjoitettaville asioille eivät olisi enää olleet voimassa.

Täytyy myöntää, että joskus kirjoittamamme asiat eivät aina ole ihan faktaa ja kuvat, jotka julkaistaan ole aina ihan teräviä mutta so what? Jos lukijan lähettämässä kuvassa on esim. Tauski jonkun naisen kanssa ravintolassa niin miksi emme voisi kirjoittaa Tauskin avioliiton olevan heikoissa kantimissa, koska hän käy toisten naisten kanssa ravintoloissa? Vähän täytyy lukijan antaa artikkeleiden kirjoittajalle vapautta kirjoittaa väritettyä TOTUUTTA.

Me olemme toimituksessa ammatti-ihmisiä emmekä syyllisty koskaan toisen ihmisen loukkaamiseen tarkoituksellisesti. Meillä toimittajilla on hyvin korkea moraali eikä etiikkamme salli minkäänlaista ihmisten hyväksikäyttöä.

"Ajojahtimme" saattavat näyttää ja tuntua ihmisistä joskus loukkaavilta ja inhottavilta mutta se on vain meidän työtämme jota jonkun täytyy tehdä. Ilman näitä paljastuksiamme Suomi olisi paljon tylsempi paikka elää eikä kenelläkään olisi kivaa. Nyt kaikilla on jotain luettavaa ja jos joku ottaa tekemisistämme nokkiin niin se on hänen vahinkonsa.

###

4

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lässytystä!!

      Poliitikkomeininkiä. Yrität sitten puolustella tuota LOUKKAAVAA MOKAA jotenkin??!!!

    • KUKAAN..

      MUU LEHTI, KUN SEISKA EI OLISI SUOMESSA JULKAISSUT NAAMAKUVAA ETUKANNESSA!!

      Seiska on aina ollut se törkein juorulehti!!!!

    • kahdeksaspäivä

      Siinäpä se; "Putaansuu tiesi päätyvänsä lehteen ennemmin tai myöhemmin". Kyse oli periaatteesta. Lordi tietää että netissä ja ulkomailla jo pyöri maskittomia kuvia mutta hän pyysi nimenomaan suomalaismedialta, että kunnioittaisivat heidän imagoa ja jättäisi kuvat julkaisematta. Minä olisin ymmärtänyt sen "myöhemmin"-ajankohdan kuvien julkaisulle, mutta pari päivää ystävällisen pyynnön jälkeen...Eikä minua henkkoht korpea seiskassa vain tämä yksi "tempaus". Lehden taso on laskenut vuosien aikana kuin lehmänhäntä. Ihan oikeasti ketä kiinnostaa jos Juha Kankkunen käy ostamassa kaljakorin huoltoasemalta... Ihmisistä voi juoruta myös positiiviseen ja ehkä jopa kiinnostavaan sävyyn. Myönnän lukeneeni ennen useinkin Seiskaa, mutta nyt viimeistään se jää kokonaan.

    • hmps

      ...kun kirjoitit noinkin tekonokkelan kirjoituksen toisen henkilön nimissä? Olet töissä Seiskassa vai? Salli mun nauraa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      63
      6141
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3766
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2801
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2310
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      42
      2221
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1689
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1302
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      30
      1226
    Aihe