Onnea Lordille!
Tomi Putaansuu
Syntymäkartta
Ihan ensimmäiseksi lämpimät ja sydämelliset onnitteluni ansaitun menestyksen johdosta. On ilo päästä laatimaan sinulle astrologista karttaa. Kiitos tästä mahdollisuudesta!
Yleistä:
Astrologinen nouseva merkkisi on Vaaka ja mikä kaikkein kuvaavinta meidän astrologien kannalta katsottuna, elämän ja kuoleman planeetta Pluto sijaitsee kahdennessatoista huoneessa aivan Askendentilla. Edustat elämän syvien mysteerien kohtaamista salatun persoonasi kautta ja olet valmis ottamaan kovia riskejä tässä elämässä tekemättä siitä koskaan mitään numeroa. Kohtaat tämän elämän omilla syvillä tasoillasi ja koet todennäköisesti jonkinlaista yksinäisyyttä materiaalisen maailman ja materiaan juuttuneiden ihmisten keskuudessa.
Kuvioita:
Kartaltasi löytyy upea kultainen kolmio joka muodostuu Jupiterin ja Auringon yhtymästä Vesimiehessä sekä sen tekemästä kolmiosta Saturnukseen Kaksosissa ja Uranukseen Vaa’assa. TÄLLAINEN KUVIO ANTAA AINUTLAATUISEN KYVYN YHDISTÄÄ OMA INNOSTUS SOSIAALISEEN TILAUKSEEN, jota vielä kaiken lisäksi pystyt toteuttamaan määrätietoisella ja systemaattisella tavalla. Sinun ei tarvitse juurikaan miettiä tai suunnitella tekemisiäsi ja todennäköisesti siihen ei ole koskaan edes aikaa. Oivalluksesi ovat salamannopeita ja niitä on toteutettava välittömästi ilman turhia mietintöjä, jotta saisit niistä parhaan tehon irti. Tämän totuuden elämä lienee sinulle jo opettanut kantapään kautta.
Astrologinen karttasi antaa sinulle eväät maailmassa tapahtuvan SUUREN MURROKSEN toteuttamiseen henkilökohtaisen elämäsi kautta. Omalla tavallasi olet harjoitellut tätä jo lapsuudessasi. Onneksi kukaan ei ole onnistunut tukahduttamaan luovaa kapinallisuuttasi, vaikka olet varmasti ollut varsin outo tapaus jo kapaloiästäsi lähtien. Aivan liian monet lahjakkuudet muserretaan varhaisimpien vuosien aikana. Kuulut onnekkaiden selviäjien joukkoon.
Kukapa olisi ensiesiintymisesi jälkeen voinut uskoa unholaan painuneen Suomikuvan kohottajaksi juuri sinut, jolle olemme nyt kaikki valmiita hurraamaan. Suomen kartalla juuri nyt toteutuva VALLANKUMOUKSELLINEN AIKA tarvitsee taakseen vahvistuneen kansantunteen ja TÄMÄ ON TAPAHTUNUT YHDESSÄ YÖSSÄ. Mekin istuimme viinipulloinemme television ääressä Suomenlippuja heiluttaen ja kiljuimme riemusta aina kun pisteitä ropisi Lordin koppaan. Upeaa saada voittaa Euroviisut kanssasi. Kaikki, mitä Suomi ja suomalaiset lähiaikoina tekevät, on saanut valtavan energiaruiskeen viisaan ja koskettavan sanoituksesi siivittämällä kuuluisuudella. Sanasi pakottavat miettimään elämän perimmäisiä arvoja ja lopulta koko elämän tarkoitusta uudesta näkökulmasta. Usko on sinun kauttasi saanut uuden ja mielestäni yhden arvokkaimmista näkökulmista: Ymmärryksen. Voin olla ylpeä suomalainen, siksi että tämä vaiettu viisaus on meiltä kotoisin.
Kartallesi muodostuu myös äärimmäisen tarkka Leijakuvio Kuunsolmulle, joka on oppositiossa Saturnukseen. Tämänkertainen elämäntehtäväsi on laatia ja rakentaa omat sääntösi ja rakenteesi, jotka eivät taivu henkiseen korruptioon vajonneen sosiaalisen paineen alla.
Uranus tekee kartallasi neliötä Venukselle Kauriissa. Toteutat siis omaa ja vapautta kunnioittavaa arvomaailmaasi varsin radikaalilla tavalla, vaikka henkilökohtaiset arvosi ovat toisaalta yksinkertaisen selkeitä. Vallankumouksellinen kauneuskäsityksesi toteutuu viimeistellyn rekvisiittasi välityksellä sanomaasi kannatellen. Olet onnistunut tekemään ruman kauniiksi ja pelottavan turvalliseksi. Juuri tällainen muutos ihmiskunnassa on vesimiehenajan myötä tapahtumassa. Kukapa sitä sopisi toteuttamaa, ellei Vesimies, jonka kartalla Vesimiestä hallitseva Uranus tekee tarkkaa kolmiota Auringolle.
Tämän lisäksi kartallasi Chiron tekee kolmiota Kuulle Jousimiehessä. Sinun Kuusi sattuu muuten olemaan yhtymässä Suomen kartan Aurinkoon, mutta ei siitä nyt sen enempää. Kuviona tämä tarkoittaa henkistä tunnetason parantajaa ja opettajaa. Symbolisesti Chironin tarina osuu mielenkiintoisesti Lordin ulkoasuun. Chironhan haavoittui taistelussa jättiläisiä vastaan ja kärsi valtavista kivuista myrkytetyn nuolen aiheuttaessa ihon tulehtumisen niin pahasti, ettei Chiron voinut enää näyttäytyä ihmisille pelottavan ulkomuotonsa vuoksi. Urheuden vuoksi Zeus vapautti Chironin kuolemattomuuden kehästä ja kohotti hänet Jumalaksi.
Kiitollisena tapahtuneesta Chiron päätti jäädä maan päälle opastamaan ihmisiä ja puolijumalia oman kokemuksensa perusteella. Hänen oli kuitenkin kätkeydyttävä luolan pimentoon, etteivät ihmiset olisi pelänneet häntä hänen rujon ulkomuotonsa vuoksi. Sanoituksellasi olet tehnyt selväksi, ettei sinua tarvitse pelätä, mutta ILMAN KUNNIOITUSTA sinua ei parane lähestyä. Tämänkin seikan olet tehnyt lausunnoillasi täysin selväksi. Hallitset ilmeisen hyvin tunnemaailman kielen ja sitähän tämäkin kuvio parhaimmillaan osoittaa. Silloin kun joku on avun tarpeessa, olet sitä varmasti valmis antamaan mahdollisuuksiesi mukaan.
LYHYESTI AJASTA
Pluto tekee juuri nyt yhtymää syntymäkarttasi Kuunsolmulle, sekstiiliä Auringolle ja Uranukselle sekä oppositiota Saturnukselle. Tämä kuvaa kohtalokkainta aikaa oman elämäntehtävän toteuttamiselle. Vaihtoehtoja ei ole ollut tarjolla. Olet toiminut sisäisen pakon ajamana ja pakottanut vanhentuneen maailmanmallin polvilleen. Pluto vaikuttaa menestyksekkäässä asemassa kultaiseen kolmioosi ja Leijaasi koko tämän vuoden. Menestys ja huuma tästä eteenpäin ovat toki selviö ilman astrologiaa, mutta näkyy se kartallakin.
Myös Uranus tekee koko ajan yhtymää Merkuriukselle, joka tarkoittaa oivaltavaa älykkyyttä. Tämä ei silti ole mikään helppo kuvio, sillä oivalluksesi eivät saa helposti yleistä hyväksyntää ja silti niitä on uskallettava toteuttaa. Myös tämä kuvio on päällä vuoden loppuun saakka. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tiedämme kaikki, että olevia ja tulevia sanoituksiasi seurataan suurella mielenkiinnolla ja ne tulevat ohjaamaan etenkin nuorison ajatusmaailmaa haluamaasi suuntaan.
Sinulla on nyt käytettävissäsi ENEMMÄN VALTAA KUIN VALTIOIDEN päämiehillä. Karttasi perusteella uskon sinun käyttävän sitä viisaasti ja vastuusi tunnistaen. Toisaalta tiedän tämän henkisen paineen laittavan sinut todella lujille, joten toivotan sinulle valoa ja voimaa tehtäväsi suorittamisessa.
Olen laittanut tulemaan Luonne ja sisäinen soturi tulkinnan sekä vuosihoroskoopin agenttiesi välityksellä.
Lämpimin terveisin LORDIfaniastrologi Seppo Tanhua
ASTROLOGINEN KARTTA
Heil in the name of rock...
1
121
Vastaukset
- rock-mimi
Oliko näin, että Lordi on kauris aurinkomerkiltään? Jostakin tämä asia tupsahti ilmoille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770