Keskustan kannattaisi tehdä koulutuspoliittinen aloite medialukutaidon ja mediakriittisyyden ottamiseksi peruskouluun jo ala-asteelta alkaen.
Olisi koko kansan sivistyksen kannalta hyödyllistä, että jo lapsena oppisimme analysoimaan nuutisia, kolumneja, pakinoita, haastatteluja, artikkeleita, mielipidekirjoituksia ja mainoksiakin sillä tavalla yksityiskohtaisesti eritellen, että pystyisimme arvioimaan, mihin kirjoittaja pyrkii ja ovatko hänen esiintuomansa asiat faktoja vai kirjoittajan omia mielipiteitä.
Näin saisimme myös nykyistä parempia valmiuksia arvioida, mikä on milloinkin totta silloin, kun media kertoo pääministerin avioerosta, kultturiministerin hotellihuoneista, kansanedustajan ammuskelusta, presidenttiehdokkaiden NATO-mielipiteistä, ulkoministerin haastatteluista tai vaikkapa MEPin musiikkimielipiteistä.
Parempi medialukutaito tekisi suomalaisista epäilemättä onnellisemman kansan ja varmasti parantaisi myös median journalistista tasoa karsien markkinoilta siellä nyt esiintyvää roskajournalismia, joka kirkuvine lööppeineen näyttää vetoavan enimmäkseen sellaisiin ihmisiin, joilta kriittimen medialukutaito puuttuu, joille keikki lehteen painettu on aina totta, jos se vahvistaa heidän uskoaan ja valhetta, jos se on heidän uskomustensa vastaista.
Kriittisempi medialukutaito varmistaisi myös, että Suomessa olisi tulevaisuudessa mahdollisimman vähän sellaisia helposti johdateltavia ihmisiä, jotka liikkuvat kritiikittä "yleisen mielipiteen" perässä, ja joita voisi kuvailla vaikka siten, että heidän sukulaissielunsa kivittävät Kongossa avionrikkojia, polttavat lähi-idässä länsimaiden lähetystöjä ja aikanaan marssivat Saksassa oikea käsi tanassa huutaen Heil Hitler, tai tänä päivänä kivittävät tulipaloa sammuttamaan tulevia palomiehiä.
Minusta olisi hyvä, jos jo lapset osaisivat lukea ja katsoa mediaa siten, että pystyisivät erittelemään ja analysoimaqan uutisten ja juttujen (myös mainosten) sisältöjä ennen kuin hurahtavat kritiikittä uskomaan, mitä heille tuputetaan.
Eikä sekään olisi suuri paha, vaikka poliitikot tämän myötä menettäisivät mahdollisuutensa saada kannatusta pelkällä populismilla.
Keskustalle koulutuspoliittinen ehdotus
6
285
Vastaukset
- JÄBÄ YRITTÄÄ
VAIHTAA JO PUHEENAIHETTA KUN TULI PASKAT HOUSUUN!!!!!!!!!!
- Fiksuimpia kirjoittajia
tällä saitilla.
- puskista
Fiksuimpia kirjoittajia kirjoitti:
tällä saitilla.
huutamasta Jäbä43. Olet äärimmäisen lapsellinen ja kypsymätön.
- ei ole uskomista
Ne ovat heidän mielipiteitä. Mutu tuntumalla tehtyjä tutkielmia.
Samanlaisia hömppätutkimuksia on Keppulikorhonen yrittänyt syöttää tänne saitille. Mutta onneksi olemme saaneet oikeata historiatietoa ja olemme myös kriitiisiä oikean suhteen.
Kuitenkin totuus on, että demarit eivät ole saaneet Kekkosta kiinni tuomitakseen Kekkosen toverituomioistuimessa.- Heinäluoman piiri
SDP:n puheenjohtaja on toisensa kuva. Ei sille mitään mahda. Heinäluomassa on selvästi maanpetturi ja sodankähmijä Kuusisen piirteitä. Ja Tannerin kellaripelkuruutta.
- kansalle
Ehkäpä aiheesta totuus ja politiikka voisi ikioma YLE:mmekin meitä valistaa? ruotsissahan tällaista valistusta tehtiin, mutta jostain syystä Suomen kaikki tv-kanavat ovat pysyneet hiljaa.
No, kirjallisessa muodossa valistuista on kuitenkin toistaiseksi saatavilla. Ehkä Stubbinkin kannattaisi lukea tämä hyvä suomennos, ettei sitten tulisi tuossa kielen kääntämisessä mitään merkityksellisiä erehdyksiä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016523303#22000000016523303
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840