Laillinen keino kostaa Allersille

oikeita töitä

Seuraavanlainen idea joka kuormittaisi Aller Julkaisut Oy:tä sekä aiheuttaisi heille runsaasti taloudellistakin haittaa, kyseessä on jopa täysin laillinen keino. Koska lähes kaikille on varmaankin puhelinmyyjä soittanyt Allerin nimissä ja pyytänyt tilaamaan kyseistä roskalehteä niin ihmiset voisivat lähettää kyselyn omista henkilörekisteritiedoistaan Allerille. Kyselyn voi lain mukaan jopa tehdä vaikka puhelinmyyjä ei olisi ikinä soittanutkaan eikä Aller olisi mitenkään ollut yhteydessä.

Useampi tuhatkin henkilörekisterikyselyä samanaikaisesti aiheuttaisi aika runsaasti työtä ja kuluja mutta silti Allerin olisi lain mukaan toimitettava kyseiset tiedot.

Kyseinen lain kohta menee näin:

Henkilötietolaki 22.4.1999/523
26 §

Tarkastusoikeus

Jokaisella on salassapitosäännösten estämättä oikeus tiedon etsimiseksi tarpeelliset seikat ilmoitettuaan saada tietää, mitä häntä koskevia tietoja henkilörekisteriin on talletettu tai, ettei rekisterissä ole häntä koskevia tietoja. Rekisterinpitäjän on samalla ilmoitettava rekisteröidylle rekisterin säännönmukaiset tietolähteet sekä, mihin rekisterin tietoja käytetään ja säännönmukaisesti luovutetaan. Silloin kun on kysymys 31 §:ssä tarkoitetusta automatisoidusta päätöksestä, rekisteröidyllä on oikeus saada tieto myös tietojen automaattiseen käsittelyyn liittyvistä toimintaperiaatteista.

Luottotietotoimintaa harjoittavan rekisterinpitäjän on rekisteröidyn pyynnöstä annettava tieto siitä, kenelle tai mihin tätä koskevia henkilöluottotietoja on kuuden viimeisen kuukauden aikana luovutettu sekä keneltä tai mistä rekisteröityä koskevat tiedot ovat peräisin.

Rekisterinpitäjä saa periä tietojen antamisesta korvauksen vain, jos siitä, kun asianomainen edellisen kerran sai tarkastettavakseen rekisterin tiedot, on kulunut vähemmän kuin yksi vuosi. Perittävän korvauksen tulee olla kohtuullinen eikä se saa ylittää tiedon antamisesta aiheutuvia välittömiä kustannuksia.

4

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tita

      Minulle ei ole ikinä tullut seiskaa eli en voi perua heh. Saatko linkin tänne vielä sillä tuon voin minäkin tehdä adressin lisäksi

    • teresiatar

      Älä kosta pahaa oloasi viattomille puhelinmyyjille! He eivät ole tehneet mitään väärää. Yrittävät vain tehdä töitä. Parempi se on töissä olla kuin sossun luukulla ja potkimassa mummoja rautatieasemalla.

    • ankka_a
    • ???

      Todella lapsellista! Ja kaikki te, jotka vaahtoatte asiasta, olette kumminkin käynyt seiskan sivulla katsomassa ko. kuvaa....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      5001
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4372
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3493
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1696
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe