Aina kun Vanhanen saa Kepun umpisolmuun, hän pyytää Eero Heinäluoman ratkaisemaan kriisin.
Isällisellä väliintulolla Isä-Eero saa kiukuttelevat kepulit ruotuun ja valtakunnassa taas kaikki hyvin.
Isä-Eeron raskaana vastuuna on johtaa sekä SDP:tä että Kepua.
Isä-Eero johtaa myös Kepua
Eero rulez!
2
100
Vastaukset
- Olisi himokasta
johtaa upeaa Keskustaa, mutta kun ei riitä rahkeet Eerolla johtaa työväenpuoluettakaan, jonka taso on alhainen, ja johtamisessakin tarvitaan vain ylioppilastutkinto.
Siinäpä se. - johtaa
Suomea. Presidentti on Sak-puolueesta, rahaministeri on Sak-puolueesta kun Heinäluoma vielä johtaa Keskustaakin, niin sekin on siten Sak:n johdateltavissa. Vanhanen ja Sak Heinäluoma ei uskalla järjestää kansanäänestystä EU-perustuslaista. Perusteluna on, ettei Suomen kansa YMMÄRRÄ SEN MERKITYSTÄ. Voiko sen syvemmin loukata Suomen kansaa ??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856