Olen nähnyt ne siteet

*****

Olin ennen VL. Minua ei ole erotettu SRK:sta tai tuomittu hoitokokouksissa, joten en ole katkera. Tosin kyllä tiedän, mitä hoitokokoukset olivat!

En tunne yhtään vihaa VL:iä kohtan. Oikeassa elämässä en ole tavannut näin huonosti käyttäytyviä VL:iä kuin täällä (lukuunottamatta hoitokoukouksen pitäjiä aikoinaan). Eli henk.koht. tuntemani VL:t ovat laidasta laitaan, tavallisia, mukavia, normaaleja...

Olen uskovainen. Olen kokenut uskoon tullessani vapautumisen VL-opeista. Ennen uskoontuloa, luulin, että VL:t ovat oikeassa, silloinkin, kun elin maailmassa.

Minulle kävi vähän niin kuin Saulukselle Raamatussa. Suomut irtosivat silmiltäni! Ja aloin nähdä hengellisin silmin. Mutta voin kuulkaa sano, että ne siteet, joissa olin, ne oppien ja oppi-isien siteet olivat vahvat! Ne eivät voi olla muusta kuin Sielunvihollisesta!

En tuomitse teitä VL:t. Pidän monia sisarinani ja veljinäni. Monia asioita ihan oikeinkin uskotte. Jeesus on kyllä sovittanut teidänkin synnit ja sen saa jokainen uskoa. Mutta älkää lisätkö siihen uskoon mitään, mistä Sielunvihollinn nauttii! Sydämestäni toivon, että mahdollisimman moni pääsisi noista siteistä! Moni ex-vl:kin vielä elää noissa siteissä. Ne ovat vahvat!

83

21385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarkentaa

      Voisitko tarkentaa, mitkä piirteet ovat mielestäsi sitä väärää kristillisyyttä, pimeyden siteitä?

      Tarkoitat varmaan sitä, että ei hyväksytä muita kuin vl:iä uskoviksi ja, että synnit voi saada anteeksi vain vl:n julistamana. Ja, että muut seurakunnat olisi itsensä pahiksen hallinnassa...

      Minua kiinnostaisi tietää, miten sinä yksilönä olit siteissä ja miten tajusit, että kaikki ei ole oikeaoppista. Ja miten pääsit irti vl:sta.

      Kiitos jos jaksat vastata!

      • samainen

        Vähän vaikea edes sanoa... mutta yritän.

        Ainakin tuo, että VL-liike olisi Jumalan Valtakunta ja omistaisi Jumalan armon. Samoin itsetehdyt säännöt (meikkaamattomuus jne.)

        Aloin itse kuunnella Jumalaa ja vähensin jopa meikkaamistakin ( en tätä käskynä muille sano!), kun tulin uskoon.

        Mutta ne siteet olivat hengelliset (ehkä myös psyykkisetkin?) ja pitivät otteessa, etten nähnyt metsää puilta. Silmien avautuminen kuvaa jotenkin parhaiten asiaa. Enkä nyt tarkoita luopumuksessa tapahtuvaa epäilyä ja kyseenalaistamista, se on eri asia.

        Sielunvihollinen antoi minun olla rauhassa noissa siteissä, silloinkin, kun elin maailmassa, kunnes Jumala kutsui minut niistä ulos! Koko elämäni perusturvallisuus vapisi, matto vedettiin alta pois, mutta nyt huomaan, että se oli valtavaa Rakkautta Jumalalta!

        Minä huusin Jumalale, että seuraan sinua vaikka rauhayhdistykselle ja teen kaikki, mitä he siellä opettavat, jos se on sinun tahtosi! Mutta Jumala kutsuikin vain seuraamaan häntä ja olemaan vapaa.

        Löysin Jumalan ihan läheltä, armollisena ja rakastavana. Sellaisen Jumalan, jota kiinnostaa minun asiani.

        Anteeksi epäselvä kuvaus, en osaa paremmin.

      • samainen avaaja
        samainen kirjoitti:

        Mutta JOS Jumala on johdattanut jonkun yksilöuskovaiset VL:ien pariin, pysy siellä. Jos on omakohtainen usko, Jumala ei helvettiin paiskaa. Mutta Jumala kehoittaa kylläkin tutkiskelemaan hänen Sanaansa ja laittamaan pois kaiken, minkä vääräksi tietää ja ymmärtää.

        Tämä lisäyksenä vielä.

      • Vaaran paikka
        samainen avaaja kirjoitti:

        ei ole hengellisesti rakentavaa olla vl-herätysliikkeessä selkeästi Raamatun vastaisen opetuksen vaikutuspiirissä. Mm. 1) "vain me" oppi ja 2) synnit voidaan saada anteeksi vain ihmisen kautta.

        Jos uskoo noihin valheisiin, niin silloin Jumala ei pääse tekemään omaa työtään ihmisen sydämessä.

      • mieltä
        Vaaran paikka kirjoitti:

        Tosi olennaiset seikat mainitsit.

        Kun nuo asiat "vain me oppi" & "synnit anteeksi vain vl:n kautta" ovat harhaoppisia, niin hengellinen kasvu ei tuossa ympäristössä voi olla tervettä.

        Itse ainakin haluan, että lasteni ei tarvitse oppia sopeutumaan, osittain hämäräoppiseen seurakuntaan, vain ollakseen mieliksi joillekin ihmisille.

        Toivon, että lapsistani tulee totuuteen pyrkiviä, rohkeita uskovia, oikein pimeyttä valtaan taistelijoita. "Ei meillä ole taistelu lihaa ja verta vastaan..."

        "Ole rohkea ja luja Herrassa"

        Siksi minulle ei ole samantekevää, opetetaanko lapsilleni, jotkut asiat vähän väärin...

        Tavoitteeni, ei ole, että lapsistani jää baby-kristittyjä, jotka tyytyvät vain ulkopuolisina arvostelemaan, kun Jumala vaikuttaa ihmisissä, jotka häntä etsivät Hengessä ja totuudessa.

      • samainen avaaja
        mieltä kirjoitti:

        VL:ien parissa, jossa Sana on henkilöiden tulkintaa ja annetaab valmiiksi pureskelutuna seurakuntalaisille, ei Jumala pääse toimimaan uskovaisen sydämessä. Hengellistä kasvua ei pääse tapahtumaan. Tästä kasvusta Raamattu opettaa.

        Vasta uskoontulleelle pitää syöttää sanan väärentämätöntä maitoa, ja myöhemmin vahvaa ruokaa, aivan kuin pienelle vauvallekin. Silloin vauva pääsee kasvamaan ja ottamaan sitten itsekin vastuuta omasta seurakuntaperheestään.

        Kasvu tapahtuu pikku hiljaa, ja siihen tarvitaan tuota Sanan maitoa ja vahvaa ruokaa myöhmmin, eli Jumalan Sanaa, Raamattua! Ilman ravintoahan ihminen kuolee! Eikä vauva kestä vahvaa ruokaa, mutta aikuinen ei elä pelkällä rintamaidolla.

        Olen saanut kasvaa aika terveellisesti uskoontuloni jälkeen, vaikkakin opin tuulissa moni saattaakin eksyä, ennen kuin on riittävän vahva seisomaan itsenäisesti. Ensin olin riippuvainen opettajista, onneksi Jumala lähetti luokseni tervehenkisiä aikuisia. Myöhemmin aloin kävellä ja syödä ravintoa ilman "äitiä". Nyt alkaa olla aika ottaa vastuuta toisista vauvoista. Tämä on vastuullinen tehtävä, sillä kuten sanottu, vauvat tarvitsevat Sanan VÄÄRENTÄMÄTÖNTÄ maitoa!!!

        ihmisen koko suhtautumisen Jumalaan ja muihin ihmisiin. Siitä ei voi seurata mitään hyvää.

      • Vieläkin kristitty
        samainen kirjoitti:

        Vähän vaikea edes sanoa... mutta yritän.

        Ainakin tuo, että VL-liike olisi Jumalan Valtakunta ja omistaisi Jumalan armon. Samoin itsetehdyt säännöt (meikkaamattomuus jne.)

        Aloin itse kuunnella Jumalaa ja vähensin jopa meikkaamistakin ( en tätä käskynä muille sano!), kun tulin uskoon.

        Mutta ne siteet olivat hengelliset (ehkä myös psyykkisetkin?) ja pitivät otteessa, etten nähnyt metsää puilta. Silmien avautuminen kuvaa jotenkin parhaiten asiaa. Enkä nyt tarkoita luopumuksessa tapahtuvaa epäilyä ja kyseenalaistamista, se on eri asia.

        Sielunvihollinen antoi minun olla rauhassa noissa siteissä, silloinkin, kun elin maailmassa, kunnes Jumala kutsui minut niistä ulos! Koko elämäni perusturvallisuus vapisi, matto vedettiin alta pois, mutta nyt huomaan, että se oli valtavaa Rakkautta Jumalalta!

        Minä huusin Jumalale, että seuraan sinua vaikka rauhayhdistykselle ja teen kaikki, mitä he siellä opettavat, jos se on sinun tahtosi! Mutta Jumala kutsuikin vain seuraamaan häntä ja olemaan vapaa.

        Löysin Jumalan ihan läheltä, armollisena ja rakastavana. Sellaisen Jumalan, jota kiinnostaa minun asiani.

        Anteeksi epäselvä kuvaus, en osaa paremmin.

        Kiitos sinulle, kun jaat kokemuksiasi meille. On hyvä kuulla, miten Jumalan on sinua johdattanut!

      • Siin Se O
        Vaaran paikka kirjoitti:

        ei ole hengellisesti rakentavaa olla vl-herätysliikkeessä selkeästi Raamatun vastaisen opetuksen vaikutuspiirissä. Mm. 1) "vain me" oppi ja 2) synnit voidaan saada anteeksi vain ihmisen kautta.

        Jos uskoo noihin valheisiin, niin silloin Jumala ei pääse tekemään omaa työtään ihmisen sydämessä.

        Raamattu varoittaa meitä olemasta ihmisten orjia.

        Tuttujahan nämä vanhat loppuun poltetut traditiot ovat, vain kuoret jäljellä.
        Sama vika kaikissa, joka vuosi tulee lisää jotakin hömppää ja lopulta pääasiasta tuleekin sivuasia.

        Ortodoksesta sen parhaiten näkee, se on vanha uskonto. Millaiseksi silmien palvonnaksi ja ulkokuoren kiilloittamiseksi uskonto lopulta menee, sen näkee ortodokseista. Taiteilijoiden piirtämiä kuvia suudellaan ja kumarreellaan. Vainajien luita pyhitetään ja monenlaiset savut vain pöllähtelevät heidän pakanallisissa uhrimenoissaan.

        Varsinainen uskon sisältö ilo ja rauha Jeesuksessa Kristuksesssa, kunnian kiitoksen ja ylistyksen antaminen Jumalalle, ne kuihtuvat kuivaksi oppirakennelmaksi, ja taiteellisiksi laulunlurituksiksi, pelehtimiseksi kauniissa asusteissa taiteilijoiden sommittelemilla kruusatuilla alttareilla.

        Siunatuksi lopuksi nämä teeskentelijät silaavat vielä kullalla kirkkojensa tornit. Vaan on silkkoa sisältä.

      • Onko orja vapaa?
        Siin Se O kirjoitti:

        "Raamattu varoittaa meitä olemasta ihmisten orjia."

        1.Kor. 7:23

        "23. Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia."

        Gal. 5:1

        "1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen."

      • Calle
        samainen avaaja kirjoitti:

        VL:ien parissa, jossa Sana on henkilöiden tulkintaa ja annetaab valmiiksi pureskelutuna seurakuntalaisille, ei Jumala pääse toimimaan uskovaisen sydämessä. Hengellistä kasvua ei pääse tapahtumaan. Tästä kasvusta Raamattu opettaa.

        Vasta uskoontulleelle pitää syöttää sanan väärentämätöntä maitoa, ja myöhemmin vahvaa ruokaa, aivan kuin pienelle vauvallekin. Silloin vauva pääsee kasvamaan ja ottamaan sitten itsekin vastuuta omasta seurakuntaperheestään.

        Kasvu tapahtuu pikku hiljaa, ja siihen tarvitaan tuota Sanan maitoa ja vahvaa ruokaa myöhmmin, eli Jumalan Sanaa, Raamattua! Ilman ravintoahan ihminen kuolee! Eikä vauva kestä vahvaa ruokaa, mutta aikuinen ei elä pelkällä rintamaidolla.

        Olen saanut kasvaa aika terveellisesti uskoontuloni jälkeen, vaikkakin opin tuulissa moni saattaakin eksyä, ennen kuin on riittävän vahva seisomaan itsenäisesti. Ensin olin riippuvainen opettajista, onneksi Jumala lähetti luokseni tervehenkisiä aikuisia. Myöhemmin aloin kävellä ja syödä ravintoa ilman "äitiä". Nyt alkaa olla aika ottaa vastuuta toisista vauvoista. Tämä on vastuullinen tehtävä, sillä kuten sanottu, vauvat tarvitsevat Sanan VÄÄRENTÄMÄTÖNTÄ maitoa!!!

        henkivallat sitovat vl-herätysliikettä, vaikka vanhoilliset itse luulevat jotakin aivan muuta.

    • Peksu

      asiaa.

      Hienoa, että olet nyt vapaa vl-orjuudesta ja vl-siteistä.

      Gal. 5:1

      "1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen"

      • eiköhän

        tuossakin puhuta synnin orjuudesta. Synti on sellainen, että kietoo ja kiehtoo.

      • Peksu
        eiköhän kirjoitti:

        "Olen kokenut uskoon tullessani vapautumisen VL-opeista."

        kirjoitti.

        Kun ihminen tulee uskoon, niin samalla hän vapautuu VL-harhaopeista.

      • yks nuori
        eiköhän kirjoitti:

        tuossakin puhuta synnin orjuudesta. Synti on sellainen, että kietoo ja kiehtoo.

        Mä haluaisin tietää, mitä ne siteet ovat joista puhut.Mä olen onnellinen tässä uskossa , mun ei tarvitse harhailla ja etsiä ja Jeesus vie tässä uskossa minutkin kerran taivaaseen

      • Kempele

        vl-vastaus. Avaaja kylläkin puhui ihan muusta.

      • Tarkka lukija
        eiköhän kirjoitti:

        tuossakin puhuta synnin orjuudesta. Synti on sellainen, että kietoo ja kiehtoo.

        synnin orjuudesta tai synnin siteistä. Avaaja puhui niistä siteistä, joissa hän oli vanhoillislestadiolaisena. Edelleen avaaja esittää oman käsityksensä siitä, kuka laittaa siteet vanhoillislestadiolaisten ympärille.

        Avaaja:

        "Mutta voin kuulkaa sano, että ne siteet, joissa olin, ne oppien ja oppi-isien siteet olivat vahvat! Ne eivät voi olla muusta kuin Sielunvihollisesta!"

      • Lucky dream
        yks nuori kirjoitti:

        Mä haluaisin tietää, mitä ne siteet ovat joista puhut.Mä olen onnellinen tässä uskossa , mun ei tarvitse harhailla ja etsiä ja Jeesus vie tässä uskossa minutkin kerran taivaaseen

        että olet onnellinen. Yritä pysyä sellaisena läpi koko elämäsi.

    • samainen avaaja

      VL:t puhuvat usein: "Tämä usko", "samanlainen usko", "meidän usko". Mitä tästä pitäisi ajatella. Tiedän vl-liikkessä olleena, mitä se heille merkitsee, mutta

      -kun silmäni aikoinaan avattiin, nuo sanat saivat ikäänkuin uuden merkityksen. Samanlainen usko.. juu... mutta mihin?

      Vain sillä on todellisuudessa merkitystä, ei sillä, onko usko prikulleen samanlainen, vaan mikä/kuka on uskon kohde. Se on erittäin tärkeä asia.

      Kaikilla, joilla on Pyhä Henki, on yhteinen uskon kohde. Jeesus Kristus. Vapahtajamme. Pelastava usko Raamatun mukaan on lujaa luottamista uskon kohteeseen, Vapahtajaan.

      Kuvaan joskus sidoksissa olo aikojani näin: On karsinoita, joissa on lampaita, karsinat ovat suljettuja (vankiloita). Siellä on turvallista olla. Ei karsioissa tarvita paimenta. Eivät lampaat karkaa, jos on tukevat aidat ympärillä. Nämä aidat olivat se oppi, jota seurasin, vielä jossain määrin luopumiseni jälkeenkin.

      Paimen avasi karsinani oven ja kehoitti minua ulos! Jouduin hetkeksi turvattomaan olotilaan turvallisesta epäuskon/väärän opin karsinasta, koska siellä karsinassa siellä oli kuulkaat helppo olla. Monilla lampailla on rauha karsinoissaan, islamilaisllakin, ateisteilla jne.

      Tulin varovasti karsinastani ulos. Nyt olinkin aivan taivas alla- Mutta sieltä löytyikin todellinen hyvä paimen! Olin vapaa, ja Paimen sanoi: "Seuraa minua yhdessä muiden vapaiden lampaitteni kanssa".

      Välillä Vihollinen kehoittaa takaisin karsinaan, tai omille teille. Mutta minä haluan seurata Paimenta, sillä mihin Paimen menee, siellä on Koti.

      • Vieläkin kristitty

        Kuvaat hyvin samankaltaisesti kokemuksiasi vl-uskosta ja -yhteisöstä irrottautumisestasi kuin minäkin koin. Näin koin, vaikka minä en luopunutkaan uskostani. Juuri tuo kuvaus turvallisesta karsinasta ja sitten taivasalle joutumisesta oli osuva. Vaikka koinkin aluksi turvattomuutta siellä karsinan ulkopuolella, oli kuitenkin kokemus siitä, että saan olla Jumalan kämmenellä, hänen huolenpidossaan.

      • Urpo Puuroniemi

      • kyllä
        Urpo Puuroniemi kirjoitti:

        asia ei ole näin.Tarkoitit että uskon kohde ei olisi Jumala .minulla ainakin on jumala,vaikka olen vl.llä.Ei saa puhua valhetta.

      • Urpo Puuroniemi
        kyllä kirjoitti:

        asia ei ole näin.Tarkoitit että uskon kohde ei olisi Jumala .minulla ainakin on jumala,vaikka olen vl.llä.Ei saa puhua valhetta.

        Sinulla on oikea uskon kohde.

        Toivottavasti olet myöskin heittänyt roskakoriin vl-saarnaajien opettaman "vain me" valheopin. Samoin toivon, että et pilkkaa Jumalaa, opettamalla ja uskomalla, että Jumalalla ei ole kykyä antaa suoraan syntejä anteeksi. Hengellisesti pöyhistyneet vl-saarnaajat opettavat tuollaista Raamatun vastaista oppia ja kuljettavat ihmisiä poispäin Jumalasta palvomaan ihmistä ja heitä itseään, koska vain he oman oppinsa mukaan pystyvät antamaan syntejä anteeksi.

        Jos nämä kaksi valheoppia olet hylännyt, niin sinulla on asiat hyvällä mallilla.

    • Tervapääsky

      On varmaan monia kaltaisiasi "lintuja", jotka ovat päässeet pois vl-häkistä ja voivat nyt vapaana lentää avoimen taivaan alla.

      • Vieläkin kristitty

        "Niin kuin linnunpoikaa,
        joka kurkkii pesästään,
        meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään.
        Siivet saimme Jumalalta,
        siivet sydämeen.
        Lentää saamme valoon,
        lentää vapauteen.
        Irti päästä,
        olet vapaa lähtemään.
        Anna suuren tuulen puhaltaa!
        Irti päästä,
        olet vapaa elämään,
        vapaa palvelemaan Jumalaa.

        (Anna-Mari Kaskinen)

      • Pieni runoilijapoika
        Vieläkin kristitty kirjoitti:

        "Niin kuin linnunpoikaa,
        joka kurkkii pesästään,
        meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään.
        Siivet saimme Jumalalta,
        siivet sydämeen.
        Lentää saamme valoon,
        lentää vapauteen.
        Irti päästä,
        olet vapaa lähtemään.
        Anna suuren tuulen puhaltaa!
        Irti päästä,
        olet vapaa elämään,
        vapaa palvelemaan Jumalaa.

        (Anna-Mari Kaskinen)

        Lintu lensi pesästä
        pian nauttii kesästä
        ei yllä sääntötaakka
        enää pikkulintuun saakka.

        Taivaan alla lentää, liitää
        aatos joskus aikaan kiitää
        jolloin teki kaiken väärin
        toruja sai mielin määrin.

        Isä taivaan hoitaa lastaan
        armollaan Hän tulee vastaan
        jos linnulla on suunta väärä
        sanoo: "Taivas on sun päämäärä".

        Vapaaksi on meidät kaikki luotu
        taivaasta ei sääntökuormaa tuotu
        sen heitti niskaan Oulun ukot
        jotka on kuin tunkiolla kukot.

        On sydän pieni uskon paikka
        voin korvakorut laittaa vaikka
        ei usko siitä suinkaan muutu
        eikä Taivaan Isä mulle suutu.

        Kun taakse jää tuo orjausko
        nousee esiin uusi aamurusko
        sulle enkelitkin vilkuttaa
        siunausta matkaan toivottaa.

    • Sitä tässä odottelen

      "Avaus on feikki"

      ???

    • Sana on vapaa

      on sekin, että voimme lukea avauksen kaltaisia kertomuksia vl-siteistä vapautumisesta. Näitä tarinoita ei paljon ole rauhanyhdistyksen ilmoitustaululla...

    • * hymy *

      Kun melperi kysyy ja melperi vastaa niin eipä tule erimielisyyttä...

      "Nimimerkit on monet, sanoma on yksi..." vai miten se virsi oikein menikään?

      • Melperin

        syyksi voi kaikkea sälyttää? Olisiko sinulla itselläsi jotakin kommentoitavaa itse aiheesta? Anna tulla vaan kommenttia, Melperin piikkiinhän sekin menisi logiikkasi mukaan.

      • Oho

        tätä avausta Melperin tekemäksi?

      • kuule!

        Minäkin olen osallistunut tähän ketjuun! En ole aloittaja enkä melperikään.

        Muuten, eikö sinulla ole mitään sanottavaa aloituksesta?

      • mitenkään

        avausta? Vai etkö uskalla, kun pelkäät kommenttisi menevän Melperin piikkiin?

      • itse?

        Avaaja kirjoitti TODELLA tärkeää asiaa, johon ei moni vl näyttänyt keksivän raamatullista vastustusta, eikä ihme, sillä avaaja kirjoitti raamatun mukaisesti!!!!!

        Eikö se kerro jotain monien vl:ien asenteesta, että on pakko löytää joku ongelma muista kuin heikäläisistä...
        yrittää vetää matto muiden uskovien alta, jos oppi ei ole vl:ien oppia.

        Mitäpä jos keskittyisit siihen mistä avaaja kirjoitti!

        Terv. en myöskään Melperi

      • Tervakaupunki
        itse? kirjoitti:

        vanhoillislestadiolaisten tapa häiriköidä keskustelua, jota käydään vl-herätysliikkeelle arkaluonteisesta aiheesta.

    • mieltä

      "Minulle kävi vähän niin kuin Saulukselle Raamatussa. Suomut irtosivat silmiltäni! Ja aloin nähdä hengellisin silmin. Mutta voin kuulkaa sano, että ne siteet, joissa olin, ne oppien ja oppi-isien siteet olivat vahvat! Ne eivät voi olla muusta kuin Sielunvihollisesta!"

      "Ne eivät voi olla muusta kuin Sielunvihollisesta!"

    • Kazzum

      tähän ketjuun jonkun vl-puhujan kommentti. Mitä hän ajattelee esim. noista vl-siteistä, joita avaaja kuvaa.

      • saanut

        yhden vl-kommentin (nimimerkki "hymy") ja se kuuluu näin:

        "Kun melperi kysyy ja melperi vastaa niin eipä tule erimielisyyttä... Nimimerkit on monet, sanoma on yksi... vai miten se virsi oikein menikään?

        Tässä on tyypillinen vl-kommentti kaikkiin vaikeisiin asioihin.

    • ulkopuolisena

      kristittynä seurata keskustelua eikä voi muuta sanoa kuin että ihan on kuin jehovalaisten, mormonien ym. kanssa väittelyt: turhaa touhua. Yhtä aivopestyä porukkaa...

      Eikä millään pahalla...

      Suomut silmien päältä ei lähde ihmisviisaudella ja -puheilla, vain Jumala on kykenevä ne pudottamaan.

      Ajattelemisen aihetta toivottavasti joku saa entisen vl:n kirjoituksista.

      • tekevät

        "Suomut silmien päältä ei lähde ihmisviisaudella ja -puheilla, vain Jumala on kykenevä ne pudottamaan."

        kaikkensa, jotta pimeyden suomut säilyisivät vanhoillislestadiolaisten silmillä eikä Jumalan sana ja Jumalan valo pääsisi näkyviin. Millainen tunne mahtaa olla vl-saarnaajalla, kun esittää Jumalan sanan julistajaa ja tietää tosiasiassa saarnaavansa Jumalan sanaa ja Raamatun oppeja vastaan?

      • Julmaa.

        ja vanhoillislestadiolaiset harrastavat omilla tahoillaan samanlaista aivopesua. Kumpikin ryhmä kohdistaa aivopesun säälimättä puolustuskyvyttömiin lapsiin. :((

      • Vaeltaja
        tekevät kirjoitti:

        "Suomut silmien päältä ei lähde ihmisviisaudella ja -puheilla, vain Jumala on kykenevä ne pudottamaan."

        kaikkensa, jotta pimeyden suomut säilyisivät vanhoillislestadiolaisten silmillä eikä Jumalan sana ja Jumalan valo pääsisi näkyviin. Millainen tunne mahtaa olla vl-saarnaajalla, kun esittää Jumalan sanan julistajaa ja tietää tosiasiassa saarnaavansa Jumalan sanaa ja Raamatun oppeja vastaan?

        Tämä on surullista mutta totta!

      • Charis
        Vaeltaja kirjoitti:

        Tämä on surullista mutta totta!

        Siis voisitteko ystävällisesti avata, mitä me opetamme saarnoissamme väärin?
        En hakemallakaan löydä muuta opetusta kuin mikä perustuu Raamattuun, Tunnustuskirjoihin ja Lutherin opetukseen.
        Toki YKSITTÄINEN saarnamies voi olla pahastikin metsässä, ja näin tapahtuu koko ajan, mutta jos analysoi opetustamme tarkemmin, sieltä ei tulisi/pitäisi löytyä mitään sellaista opillista harhaa, kuten tällä palstalla jatkuvasti väitetään.
        kannataa ottaa huomioon, että KULTUURISET asiat eivät ole OPILLISIA.
        Esim. meikkaaminen on KULTUURINEN, ei opillinen asia. Samoin monet muut asiat joista täällä on vaahdottu.
        Täytyy ymmärtää, että VL on alakulttuuri, ja sillä saa, voi ja pitää olla omat sääntönsä. Ne eivät pelasta, mutta toimivat vahvoina yhteisöllisinä ja sosiaalistavina tekijöinä. Yhteisöön taas ei ole kenenkään pakko kuulua.
        Suurin osa näistä kulttuurisista asioista olivat täysin yleisiä vielä ennen sotia, yhtenäiskulttuurin aikana. Ne usein suojelevat yksilöä ja niistä ei ole kenellekkään haittaa (siis esim. kukaan ei sairastu ihosyöpään sen vuoksi ettei meikkaa, kukaan lapsi ei näe pahoja unia sen vuoksi ettei ole telkkaria, kukaan ei menetä mitään kultturielämystä vaikka ei istukkaan känniläisten vieressä jääkiekko- tai jalkapallokatsomossa, jne...)
        Pelastukseen kuuluvat asiat (opilliset asiat) taas ovat sellaisia, että niistä ei voi antaa periksi, ne on Raamattuun koottu ja ne ovat aina ja iankaikkisesti sellaisenaan edelleen voimassa.
        Kalle (=Charis)

      • Melperi1
        Charis kirjoitti:

        1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

        Missään kohden Raamattua ei mainita, että joskus elävä usko rajautuu yksinomaan yhden pienen herätysliikkeen sisälle. Jeesus antoi lähetyskäskyssä kehotuksen julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Tätä kehotusta noudatetaan koko ajan ja ihmisiä tulee uskoon kaikkialla maailmassa.

        Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.

        2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.

        Ei mitään perustetta tällaiselle opetukselle. Kytkeytyy kohtaan 1.

        3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.

        Jumalan valtakunta maan päällä muodostuu kaikista elävässä uskossa olevista ja Kristuksen verellä pestyistä henkilöistä ympäri maailmaa. Tämän joukon päänä on Jeesus Kristus. Jeesus itse sanoi, että älkää uskoko, jos joku sanoo, että Jumalan valtakunta on vain täällä.

        4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.

        Tottakai Jumala pystyy pelastamaan ihmissielun. On suurta röyhkeyttä opettaa, että kaikkivaltias ja kaiken luonut Jumala ei pysty tähän. Mihin Jumala ei pysty ilman ihmisen apua?

        5. Jumala ei pysty yksin antamaan syntejä anteeksi. Aina on oltava mukana vanhoillislestadiolainen.

        Samaa röyhkeyttä tässä opissa kuin edellisessäkin. Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksessa anomaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta.

        6. Ehkäisy on syntiä.

        Missään kohden Raamattua ehkäisyä ei nimetä synniksi. Vl-saarnaajat ja vastaavat yrittävät epätoivoisesti käyttää tässä harhaopissa mm. kohtia: "Älä tapa", "Täyttäkää maa" jne. Nämä eivät mitkään liity ehkäisyyn eivätkä kiellä sitä.

        =========================

        Kaikki mainitut HARHAOPIT perustuvat SRK:n ja vl-saarnaajien itsekkyyteen. nöyrtymättömyyteen Jumalan edessä, omavanhurskauteen ja hengelliseen korskaan. Heillä on halu syrjäyttää Jumala omalta paikaltaan ja sijoittaa itsensä sille paikalle. Vrt. sielun pelastus ja syntien anteeksi antaminen.

        Kuinka kauan Jumala katselee tätä puuttumatta asiaan? Sitä minä en tiedä. Jumala yksin sen tietää.

        PS. Vl-herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius ei opettanut "vain me" -HARHAOPPIA. Sen ovat Oulun veijarit keksineet hänen kuolemansa jälkeen. Tämä tieto perustuu väitöskirjatutkimukseen.

      • tuo
        Melperi1 kirjoitti:

        saman pyörän pyörittäminen...
        Tässä kuienkin muutamia kommentteja "teeseihisi":
        ensinnäkin, "vanhoillislestadiolaisuus" on vain nimitys tämän ajan Jumalanlapsille, eikä edes kaikki, jotka pitävät itseään "veeälllinä", ole oikeasti uskomassa (ovat ehkä joskus olleet, Jumala yksin tietää). Oikein uskovia voi olla toki muuallakin samanaikaisesti, kuten esim. Neuvostoliiton aikana Samarrassa asunut ryhmä, joita ei tietääkseni koskaan kutsuttu "veeälliksi", mutta joilla oli sama uskonkäsitys ja henki.
        1. Ajanlaskumme alussa elävä usko asui pienessä joukossa: "Pietari ja muut kristityt noudattivat juutalaisia ruokamääräyksiä sekä kävivät säännöllisesti rukoilemassa temppelissä. He erosivat muista juutalaisista siinä, että he uskoivat Messiaan jo tulleen. Juutalaisuuteen oli muodostunut uusi ryhmä, jonka julistuksen sisältönä oli ylösnoussut Jeesus Nasaretilainen. Ulkopuoliset käyttivät heistä pilkkanimeä nasaretilaisten lahko." (RaamattuNET)
        2. "Niin kuin Isä lähetti minut, lähetän minäkin teidät. Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne on annettu anteeksi. Joiden synnit te pidätätte, niille ne on pidätetty." (Joh 20:21-23.)
        3. "Jos joku silloin sanoo teille ´täällä on messias´tai ´tuolla´ niin älkää uskoko.Sillä vääriä profeettoja nousee ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä eksyttääkseen,jos mahdollista,valitut.Mutta olkaa te varuillanne.Minä olen edeltä sanonut teille kaikki." Mark 13:21-23
        "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia." Room 8:16
        4 ja 5: Kts. kohta 2 yllä.
        6: Ehkäisy on synti, mutta pidättäytyminen ei:
        "haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella oma miehensä. Mies täyttäköön velvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen. Samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta olisitte vapaita rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei Saatana kiusaisi teitä hillittömyytenne takia." 1. Kor. 7:2-5

      • Melperi1
        tuo kirjoitti:

        1. Kaikki tiedämme, että vl-herätysliike opettaa pimeyden "vain me" oppia. Sitä yrität sinä ja monet veeällät kiemurrellen kiellellä, mutta valheella on lyhyet jäljet.

        Vanhoillislestadiolaiset nimittävät oman herätysliikkeen ulkopuolisia uskovaisia halveksivasti "epäuskoisiksi". Mistä tämä halveksiminen todistaa ja kertoo?

        2. Missään kohden Raamattua ei sanota, että AINOA tapa saada synnit anteeksi on toisen ihmisen kautta. Ei sitä sanota siitä huolimatta, vaikka kirjoitat tälle palstalle MILJOONA KERTAA: "Niin kuin Isä lähetti minut, lähetän minäkin teidät. Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne on annettu anteeksi. Joiden synnit te pidätätte, niille ne on pidätetty." (Joh 20:21-23.)

        Tuo vl-herätysliikkeen koko Raamattu ei todellakaan sano, että tämä on AINOA TAPA. Ei sano! Ainoaksi tavaksi sen sanovat vain SRK ja vl-saarnaajat, jotka VALTAVASSA RÖYHKEYDESSÄÄN ja MITTAAMATTOMASSA OMAVANHURSKAUDESSAAN työntävät Jumalan pois valtaistuimeltaan syntien anteeksi antajana sekä sijoittavat itsensä ja muut vanhoillislestadiolaiset Jumalan paikalle.

        USKO JEESUKSEEN sisältää myös syntien anteeksiannon.
        Vl-herätysliike opettaa ns. kahden välimiehen oppia = Ihmisen pelastukseen ei riitä usko Jeesukseen vaan tämä pitää tapahtua vanhoillislestadiolaisen kautta. Raamattu ei tunne kahden välimiehen oppia. Sen tuntevat vain Oulun vuohiparrat.

        1.Tim. 2:

        "5. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
        6. joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa"

        3. Jeesus nimenomaan opettaa, että ei voida sanoa, että Jumalan valtakunta on "täällä" tahi "tuolla". Vl-saarnaajat nousevat tässäkin KORSKAHENGESSÄ Jumalan sanaa vastaan ja opettavat, että Jumalan valtakunta on "täällä" = pelkästään vl-herätysliike. Tämä on yksi selvimmistä kohdista, jonka jokainen voi omin silmin lukea Raamatusta ja todeta vl-herätysliikkeen ilmiselvän Raamatun vastaisen opetuksen.

        Luuk 17:

        "20. Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
        21. eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä"."

        4. Raamattu ei kiellä ehkäisyä.

        ----------------------------------------

        Saatana yrittää kaikin tavoin mitätöidä ikiaikojen Jumalan - pyhän ja kaikkivaltiaan - jumaluuden. Vl-herätysliikeellä on sama tavoite. Saatana oli korkea enkeli, mutta se ei riittänyt vaan saatana kurkotteli Jumalan asemaa. Siksi saatana sysättiin pois paikaltaan. Se toimii nykyisin Jumalan päävastustajana villiten kaikkia ja etsien, kenet voisi niellä. Vanhoillislestadiolaisille ei riitä ihmisen asema. He ovat opeissaan poistaneet Jumalalta kyvyn antaa suoraan syntejä anteeksi sekä pelastaa ihmissielu ilman veeällän apua. Vl-herätysliike pyrkii opetuksellaan tekemään Jumalasta mitättömän narrin sekä vl-herätysliikkeen rengin.

        Minne näitä TÖRKEITÄ JUMALAN SANAN VASTAISIA OPPEJA kunnioittavat ja niihin uskovat vanhoillislestadiolaiset aikanaan sysätään. Siitä päättää yksin Jumala.

        Jumala on RAKKAUDEN Jumala. Mutta Jumala on myöskin TULEN ja TUOMION JUMALA.

      • Isän

        rakkaus vaan olet täynnä vihaa ja katkeruutta Jumalan lapsia kohtaan:
        "Sillä ne ihmiset, jotka itsiänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpiät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat,
        Haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateet,
        Pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmin hekumaa kuin Jumalaa rakastavat,
        Joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois. Karta siis senkaltaisia." (2. Tim. 3:2-5)

      • Melperi1
        Isän kirjoitti:

        niille TÖRKEILLE HARHAOPEILLE, joita vl-saarnaajat opettavat rauhanyhdistyksillä vl-herätysliikkeen jäsenille. Uskon, että Jumala on puolellani, kun puolustan Hänen sanaansa ja arvostelen synkästä pimeydestä nousevia VALHEOPPEJA, jotka ihmisille tarjoillaan rauhanyhdistyksillä.

        Jos tee väärin Jumalan sanaa puolustaessani, niin Jumala kyllä tietää, mitä Hän minulle tekee.

      • rauhallisena

        äläkä lietso vihaa täällä: muista, että Suomessa on uskonnonvapaus ja jokaisesta sanasta (myös kirjoitetusta) joudumme tekemään tilin viimeisenä päivänä.

      • Melperi1
        rauhallisena kirjoitti:

        äläkä lietso vihaa täällä: muista, että Suomessa on uskonnonvapaus ja jokaisesta sanasta (myös kirjoitetusta) joudumme tekemään tilin viimeisenä päivänä.

        Kopioi tähän jatkoksi joku minun kommentti, jossa olen "lietsonut vihaa". Uskonnonvapaus ei merkitse sitä, etteikö HARHAOPPEJA saisi arvostella. Sen oikeuden antaa sananvapaus.

        Odotan mielenkiinnolla "vihan lietsomista".

      • se nimenomaan

        on se HARHAOPPI eikös vain? Ei siinä ole mitään törkeää, että Jumalan Sana saarnataan julki sellaisena kuin se on Raamattuun kirjoitettu: mitään siitä poistamatta tai mitään siihen lisäämättä. Törkeyttä sen sijaan on väittää Raamatun mukainen ja ev.lut.kirkon tunnustuskirjoihin tukeutuva opetus harhaopiksi.

      • Melperi1

      • näyt
        Melperi1 kirjoitti:

        1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

        Missään kohden Raamattua ei mainita, että joskus elävä usko rajautuu yksinomaan yhden pienen herätysliikkeen sisälle. Jeesus antoi lähetyskäskyssä kehotuksen julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Tätä kehotusta noudatetaan koko ajan ja ihmisiä tulee uskoon kaikkialla maailmassa.

        Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.

        2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.

        Ei mitään perustetta tällaiselle opetukselle. Kytkeytyy kohtaan 1.

        Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.

        3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.

        Jumalan valtakunta maan päällä muodostuu kaikista elävässä uskossa olevista ja Kristuksen verellä pestyistä henkilöistä ympäri maailmaa. Tämän joukon päänä on Jeesus Kristus. Jeesus itse sanoi, että älkää uskoko, jos joku sanoo, että Jumalan valtakunta on vain täällä.

        Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.

        4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.

        Tottakai Jumala pystyy pelastamaan ihmissielun. On suurta röyhkeyttä opettaa, että kaikkivaltias ja kaiken luonut Jumala ei pysty tähän. Mihin Jumala ei pysty ilman ihmisen apua?

        Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.

        5. Jumala ei pysty yksin antamaan syntejä anteeksi. Aina on oltava mukana vanhoillislestadiolainen.

        Samaa röyhkeyttä tässä opissa kuin edellisessäkin. Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksessa anomaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta.

        Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.

        6. Ehkäisy on syntiä.

        Missään kohden Raamattua ehkäisyä ei nimetä synniksi. Vl-saarnaajat ja vastaavat yrittävät epätoivoisesti käyttää tässä harhaopissa mm. kohtia: "Älä tapa", "Täyttäkää maa" jne. Nämä eivät mitkään liity ehkäisyyn eivätkä kiellä sitä.

        Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.

        =========================

        Kaikki mainitut HARHAOPIT perustuvat SRK:n ja vl-saarnaajien itsekkyyteen. nöyrtymättömyyteen Jumalan edessä, omavanhurskauteen ja hengelliseen korskaan. Heillä on halu syrjäyttää Jumala omalta paikaltaan ja sijoittaa itsensä sille paikalle. Vrt. sielun pelastus ja syntien anteeksi antaminen.

        Kuinka kauan Jumala katselee tätä puuttumatta asiaan? Sitä minä en tiedä. Jumala yksin sen tietää.

        PS. Vl-herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius ei opettanut "vain me" -HARHAOPPIA. Sen ovat Oulun veijarit keksineet hänen kuolemansa jälkeen. Tämä tieto perustuu väitöskirjatutkimukseen.

        edelleen kiertävän: etkö keksi tuon "vain me"-jankutuksesi jatkeeksi mitään uutta?

    • spiritkid

      AMEN!!!! Iloitsen siitä, että päässyt vapaaksi ja kokenut saman kuin minä.
      Mahtava huomata, että näinä aikoina Jumala vapauttaa ihmisiä lestadiolaisuuden orjuudesta, samoin kuin muistakin vahvoista lahkoista, kuten mormoneista ja Jehovan todistajista. Jeesus ON Herra, ja Hän voi!! kiitos Jeesus!
      Olen lukenut tälläkin palstalla ilokseni entistä ueamman entisen VL:n todistuksen uskoontulosta ja silmien avautumisesta.
      Totta: Jos Jeesus voi avata hurskaan fariseuksen Saulus Tarsolaisen silmät, niin hän voi avata kenen tahansa uskonnollisen ihmisen silmät.

      Kokemuksissasi oli paljon samaa kuin minulla, sillä itse jouduin myös totuutta etisessäni sanomaan Jumalalle olevani valmis palaamaan rauhanyhdistykslle, jos se on Hänen tahtonsa. Ei enää omaa mukavuutta - sen oli kuoltava! Mutta Hän näytti todellisen kristinuskon ja Raamatun totuuden. Halleluja!
      Mielenkiintousta muuten ,että sitten alkoi taistelu uskonnon kahleiden katkaisemiseksi ja vapauteen pääsemisestä. Maailamssa eläessäni ei niitä uskonnon hengen kahleita huomannut, eivätkä ne haitanneet - vaikka kyllähän ne vaikuttivat syvällä muiden kahleiden kanssa... mutta sitten, kun löysin Jeesujsen, sielunvihollinen yritti vetää pimeyteen ja käytti uskonnon siteitä, luoden hämmennystä ja pimeyttä. Sen tähden sanon kaikille jotka ovat tulleet uskoon vl-taustasta tai mistä tahansa uskonnosta: Sanoudu irti Jeesuksen nimessä. Tässä tilanteessa lestadiolaisten lempilause on kyllä paikallaan ja käyttökelpoinen. Kaikki uskonnon siteet IRTI minusta Jeesuksen nimessä ja veressä - kuulun yksi Hänelle!
      Luulen, että syy monien ex-vl:ien ahdistukseen ja hämmennykseen (olen lukenut itsemurhista) on sielunvihollisen vielä paikallaan olevat kahleet. Eihän ne minnekään lähde, vaikka ihminen kuinka haluaisi muuttaa elämäntyyliään (ja usein päätyy ojasta allikkoon: alkoholin väärinkäyttöön ja muihin itsetuhoisiiin käytösmalleihin...)... Siihen tarvitaan vahvemmat eväät!
      Jeesus on todella kuollut ja noussut ylös, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys!

      Yhteyttä saa ottaa osoitteessa spiritkid(at)suomi24.fi

      • Believer

        Kiitos hienosta todistuksesta, miten Jeesus voi vapauttaa ihmisen pimeyden henkivaltojen kahleista ja orjuudesta.

    • mutta

      muistathan ystäväni, että viimeisellä tuomiolla ei Raamatun mukaan ole lestadiolaisia, rukoilevaisia, luterilaisia tms. vaan on vain kaksi joukkoa: Isän siunatut ja kirotut. Elävä usko on kulkenut eri nimillä kautta aikojen, Jeesuksen aikana puhuttiin "nasaretilaisesta lahkosta". Raamatun mukaan on siis vain yksi usko, joka vie perille Isän kunniaan, kaikki muu on sielunvihollisen eksytystä.

      • Vaeltaja

        Olen tulkinnut Raamattua, Jumalan Sanaa, jokseenkin vapaasti itsekkään ihmisen näkökulmasta! Omahyväisyys ja halu erotella ja syrjiä toisia jotta oma paremmuus paremmin näkyisi... etkö todellakaan itse tätä tunnista?
        Surullista.

      • Urpo Puuroniemi

        "kaikki muu on sielunvihollisen eksytystä."

        on tätä pahimmillaan.

    • nämäkin täällä

      • täällä

        ME vanhoillislestadiolaiset olemme MEITÄ ja kaikki muut ovat muita. Siis Raamatun mukainen järjestys.

    • &&&&&&

      "Minulle kävi vähän niin kuin Saulukselle Raamatussa. Suomut irtosivat silmiltäni! Ja aloin nähdä hengellisin silmin. Mutta voin kuulkaa sano, että ne siteet, joissa olin, ne oppien ja oppi-isien siteet olivat vahvat! Ne eivät voi olla muusta kuin Sielunvihollisesta!"

      mahdollisimman monelta vanhoillislestadiolaiselta irtoavat silmiltä "Sauluksen suomut" kuten sinultakin. Helppoa se ei ole. Siitä pitää sielunvihollinen huolen.

      • Sullekin

        sillä "uskohan ei ole jokamiehen".

      • &&&&&&
        Sullekin kirjoitti:

        sillä "uskohan ei ole jokamiehen".

        Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen hengelliset harhaopit ovat n. 100.000 ihmisen. Tosin heistäkin varsin moni - vaikka onkin erinäisistä syistä johtuen vl-herätysliikkeen jäsen - viittaa kintaalla oman herätysliikkeensä harhaopeille ja uskoo Raamattua.

        Hyvä niin.

      • vaan
        &&&&&& kirjoitti:

        miten tahdot... Minä puolestaan uskon niinkuin Raamattu opettaa.

      • &&&&&&
        vaan kirjoitti:

        miten tahdot... Minä puolestaan uskon niinkuin Raamattu opettaa.

        "Minä puolestaan uskon niinkuin Raamattu opettaa."

        että uskot Raamattua etkä vl-saarnaajien opetusta. Sinun kaltaisia on koko ajan enemmän ja enemmän vl-herätysliikkeessä.

      • vaan edelleen

        mihin uskot... Minä puolestaan uskon niinkuin Raamattu opettaa seurakunnan asettaman Sananpalvelijan kautta.
        ...ja meitä puolestaan on yhä enemmän ja enemmän...

      • &&&&&&
        vaan edelleen kirjoitti:

        on valveutuneempaa kuin ennen, koska sitä ei SRK ja vl-saarnaajat pysty pitämään säkissä ja erillään muusta maailmasta. Niinpä vl-nuoriso eri kanavien kautta (mm. tämä palsta) huomaa, miten vl-saarnaajat viilaavat heitä viikosta toiseen linssiin rauhanyhdistyksellä ja puhuvat ihan omia oppejaan.

        Siksi jatkossa kato käy vl-herätysliikkeessä.

      • on nykyään

        vl-vanhempia ja nykyinen vl-nuoriso on pian vl-vanhempia ja uskovat edelleen niinkuin Pyhä Henki seurakunnassaan opettaa eri kanavista riippumatta.

      • &&&&&&
        on nykyään kirjoitti:

        vl-vanhempia ja nykyinen vl-nuoriso on pian vl-vanhempia ja uskovat edelleen niinkuin Pyhä Henki seurakunnassaan opettaa eri kanavista riippumatta.

        Sitä sinulta ei kukaan kiellä.

        Vl-valheopit eivät pitkälle kanna. Ne ovat tuhoon tuomittuja.

      • todistit
        vaan edelleen kirjoitti:

        mihin uskot... Minä puolestaan uskon niinkuin Raamattu opettaa seurakunnan asettaman Sananpalvelijan kautta.
        ...ja meitä puolestaan on yhä enemmän ja enemmän...

        Viestisi kertoo, ettet ole oikea luterilainen.

        Luther suuttuisi, jos kuulisi, ettet arvosta hänen taisteluaan kansankielisen Raamatun puolesta. Hän painotti, että kansan pitää itse tutkia, onko saarnajien puheet Raamatun mukaisia. Papit saarnasivat latinaksi ja olivat itse vääristelleet Raamatun opetukset oman korvasyyhynsä mukaiseksi. Paavin vallan ja heikäläisten ahneuden mukaisiksi.

        Luther ei tykännyt, että turvattiin saarnamiehiin (ei itseensäkään), vaikka he olivat ainoan, oikean (katolisen) kirkon valitsemia. Se oli silloinen Jumalan valtakunta, jonka ulkopuolella ei ollut opetuksen mukaan pelastusta. Luther ei ollut sitä mieltä.

        Onko yhtään tuttua tekstiä?

      • vl-puhujat
        todistit kirjoitti:

        saarnaisivat kuulijoidensa "korvasyyhyn" mukaan?
        Hah hah haa, anna minun kaikki kestää :D

      • sä vaan (jank jank)
        &&&&&& kirjoitti:

        Sitä sinulta ei kukaan kiellä.

        Vl-valheopit eivät pitkälle kanna. Ne ovat tuhoon tuomittuja.

        sen oman harhaoppis kanssa...

      • Pakko myöntää
        vl-puhujat kirjoitti:

        saarnaisivat kuulijoidensa "korvasyyhyn" mukaan?
        Hah hah haa, anna minun kaikki kestää :D

        omaan korvasyyhyynsä ja selkeästi vastoin Jumalan sanaa.

      • korvasyyhyn
        Pakko myöntää kirjoitti:

        omaan korvasyyhyynsä ja selkeästi vastoin Jumalan sanaa.

        mukaan niitten sitten pitäis saarnata? Toiveesi ei taida koskaan toteutua.

      • Pakko myöntää
        korvasyyhyn kirjoitti:

        mukaan niitten sitten pitäis saarnata? Toiveesi ei taida koskaan toteutua.

        kristilliset saarnamiehet saarnaavat Jumalan sanan mukaisesti. Näin eivät tee vl-saarnaajat. :((

      • taas...
        vl-puhujat kirjoitti:

        saarnaisivat kuulijoidensa "korvasyyhyn" mukaan?
        Hah hah haa, anna minun kaikki kestää :D

        irvailemassa?
        Eihän Lutherin aikaan kuulijoita kunnioitettu, heitä vaan pompotettiin itsekeksityillä säännöillä ja rahastettiin. Ihmisraukat saivat kyllä lohtua, mutta epäloogisuus ja ahneuden henki kirkossa vaivasi vilpittömiä uskovaisia. Niitä jotka kaipasivat armollista Jumalaa.

        Noinko vähän tiedät kirkkohistoriastamme?
        Vai etkö malta lukea viestejä kunnolla -"pilkkamielesi" vuoksi?

    • evl

      Kiitos hyvästä avauksesta. Itsellänikin on silmät avautunut näkemään elämää laajemmin ja avarammin. Monet linnut ovat päässeet häkeistään lentämään vapaasti. Tämä häkki on muodostunut sadan vuoden aikana ja se on mielestäni melkoinen kupla. Nyt on merkkejä siitä, että Jumalan valtakunta alkaa murtautumaan esiin!

      • sullekki

        onnea vaan valitsemallasi lavealla tiellä, sillä jokkainenhan saa uskotella miten tahtoo, joo-o.

      • Axelsson
        sullekki kirjoitti:

        onnea vaan valitsemallasi lavealla tiellä, sillä jokkainenhan saa uskotella miten tahtoo, joo-o.

        että vanhoillislestadiolainen herätysliike on n. 100 vuotta vanha kupla, joka puhkeaa pikapuoliin.

      • pienessä
        Axelsson kirjoitti:

        että vanhoillislestadiolainen herätysliike on n. 100 vuotta vanha kupla, joka puhkeaa pikapuoliin.

        päässäsi se vain kuplii ja vl-herätysliike sen kun kasvaa...

    • minä vaan

      Tuntu kauhealta lukea juttusi, kuinka luulet ja uskot juuri päinvastoin miten asia oikeasti on. Juuri nyt silmillesi on ne suomut laskeutuneet,sielunvihollisen laskemana. Mut jos se on Jumalan tahto, sinäkin vielä saat joskus kuulua Jumalan valtakuntaan.

      • Axelsson

        ajatella pieleen.

    • ...

      ...

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16772
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5403
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2555
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2026
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1753
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      983
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      947
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      857
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      853
    Aihe