Vituttaa. Olen ruma. Noh, muuten olen melko täydellinen, paitsi naama on ruma ja tissit on pienet. Niihin kun ei voi vaikuttaa muulla tavalla kuin kalliilla leikkauksilla, eivätkä tuloket siltikään ole varmoja. Hirvä olo jatkuvasti. Tahdon olla kaunis. Koko elämä pyörii suunnilleen ulkonäköni ympärillä. Ajattelen kaikkia meikkejä, vaatteita, ihonhoitotuotteita yms. millä saisin itseni kauniimmaksi.
Mikään ei riitä. En ole kovin taitava meikkaaja, ja sekin harmittaa. Lisäksi minulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa..Sivuprofiilini on kamala. On kaksoisleukaa ja selluliittia, vaikka olen alipainoinen. Olen liikkuvassa työssä, joten liikunnasta ei ole pulaa. Olen aina ylirasittunut ja stressaan pienestäkin. Koulu menee huonosti.
Poikaystävä minulla onneksi on, ihmettelen miten sekin on minut huolinut. Kynteni ovat kamalat, lyhyet ja halkeilevat. Ruokavalioni on kunnossa, en nuku riittävästi. Vuosi sitten kävin muutamaan otteeseen juttelemassa psykologille, mutta eihän se mitään auttanut. Ei hän tiennyt yhtään miltä minusta tuntuu. Saan jumalattomat mustasukkaisuuskohtaukset, jos näen kauniimpia ihmisiä kuin minä. (usein). Joku tietty ruumiinosa toisessa ihmisessä riittää herättämään järkyttävät kauteudenpuuskat. Tekisi mieli tappaa kaikki kauniit. Miksi aina minä olen huonoin? Totakai tissini ovat pienet, sen takia, koska ne ovat TÄRKEIN ruumiinosa. Vituttaa.
Kukaan ei varmasti jaksanut lukea..mutta haluan apua ongelmaani. Mistä lähtisin hakemaan oikeaa apua?
Ps: olen 18.
-KIITOS-
Masennus ulkonäöstä. En ole kaunis.
7
623
Vastaukset
- neitixxx
Olikohan tää feikki- juttu, vai olitkohan tosissas...
No jos olit tosissas, niin eipä voi muuta sanoa, kuin että sä voit tehdä elämästäs mukavaa ja kivaa, tai sitten sä voit tehdä siitä tosi vaikeeta ja masentavaa. Se on sinusta ja sun asenteesta kiinni. ulkonäöltäs oot kuitenkin se mikä oot, etkä sitä voi muuttaa. Kyllä sä löydät elämästäs muitakin tärkeitä asioita kuin ulkonäkö, kunhan tuota ikää karttuu enemmän.
Ei se kauneus lopulta elämää sen autuaammaksi tee. Kuitenki sitä paitsi näät vaan itsesi rumana, mutta tuskin kukaan muu ajattelee että "onpa toi ruma". ja on onhan sulla poikaystäväkin, mikä kertoo jotain. Ja eikö se oo paljon hienompi juttu, jos ihmiset näkee sen sun sisäisen kauneuden, eikä vaan ulkokuorta. Koska se vasta kauniilla ihmisillä ongelmana onkin, että kaikille kelpaan, mutta vain sen takia että on nätti naama.
Sulla on vaan nyt tosi paha itsetunto -ongelma, ehkä masennuskin. Sun pitää vaan alkaa asennoitumaan eri tavalla tähän elämään jos haluat "parantua". Päivä kerrallaan, nähdä pienissä asioissa positiivista. Kuulostaa kliseiseltä (ja helpommin sanottu kuin tehty?), mutta niin se vaan on!
ps. ei ne tissit oo tärkein asia...ei miestenkään mielestä:) ne tissi -miehet on sitten ihan oma luokkansa ja saavat jäädäkin ihan omaan arvoonsa. - yksi rauhanen
kateenkorvan jälkeen elämälle vähiten tärkeä. - Lasten ruokahuoltoa lukuunottamatta.
Lakkaa lapsikulta kiinnittämästä huomiota tyhjänpäiväisiin asioihin. Sen jälkeen kun mies on todennut naisen naiseksi ns.naisellisten kauneusstandardien perusteella, tulevat jo muut asiat tärkeämmiksi. Onko mahdollisella ystävättärellä älyä (omalla tasolla)? Onko hänellä sopiva (itselleni) luonne? Onko hän sopivalla tasolla sosiaalinen? Kaikenlaista muuta, jolla ei ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa. Se vaikuttaa vain ennen kuin on tutustuttu. Ei sen jälkeen, Silloin ratkaisevat kokonaan muut asiat. - Annah77
heippa! Minä olen kaunis ja mulla on kauniit kasvot, mutta mulla on riipputissit ja ylipainoa. raskausarpia joka puolella sekä huono terveys:) Ja tämä on totta! siksi sanonkin sinulle rakas ihminen että olet kaunis omalla tavallasi, olet KYLLÄ! tällä hetkellä vaihtaisin kauniit kasvoni kauniiseen ruumiiseen , koska niitä en voi saada mutrta naiset pystyvät useinkin meikillä kaunistamaan itsensä" siksi usko mua olet kyllä kaunis omalla tav llasi, me kaiki olemme! mielenrauhaa toivon sinulle!
- ettei kuppikoko ole DD=E
Niin kuin minulla.Kyllä luovuttaisin tätä massaa mielelläni aika monellekin.Inhottavat isot säkit roikkuu tossa edessä ja kaikki tuijottaa! Yäk !
Vaihtaisin alta aikayksikön nämä säkit pieniin rintoihin.Pääsisi juoksemaankin.Näissä pitää käsillä pitää kiinni,jos juoksee,muuten sattuu.
Sitten luin miesten kirjoittelua silikoneista.Eivät tykkää pätkääkään niistä.Epäaidot hyväillä.Kumipallomaiset.- alkuperäinen kirjoittaja
Miksi miehet pitävät isoista tisseistä, mutta sitten silikonit eivät kelpaakaan? Ihme hommaa.
- Primitiivistä biologiaa!
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Miksi miehet pitävät isoista tisseistä, mutta sitten silikonit eivät kelpaakaan? Ihme hommaa.
Luonnollinen nisäkkään biolooginen vietti toimii niin, että narttu "etsii" urosta, jonka odottaa pystyvän siittämään nartun ja pitämään huolta jälkeläisistänsä ja myös emosta pentujen pienenä ollessa. Siis uroksien joukossa on paras tuuri heillä, jotka ovat terveitä, vahvoja ja toimintakelpoisia. Sellaisen uroksen odotetaan olevan hedelmällinen ja kelvollinen pentujensa huolenpitoon!
Uros puolestaan huomaa terveet nartut, (siinä mielessä on "kauneus" terveyden merkki) jonka odottaa synnyttävän vahvoja ja terveitä perillisiä. Siinä mielessä on rinnoillakin merkintänsä: kelpokuntoisella nartulla odotetaan olevan riittävästi ravintoa lapselle - isot rinnat - paljon ruokaa. Siihen viitaten on miehelläkin näitä primitiivisiä "tarpeita" vielä jäljellä (etsii yhä vieläkin isorintaista naista) .
Siis vahva uros ja kaunis/terve narttu on hyvä pohja syntyvyyden ylläpitoon yhteiskunnassa.
...mutta, meidän yhteiskunnassa on saatavissa pulloruokaa, jos rintamaito ei riitä!!!!!
- luonnonkaunis rumilus
Vielä 18- vuotiaana voi ruumis olla rasittunut kasvuiän hormooneista. Me kasvamme pienen ajan sisällä kovin paljon. Pian tasaantuu kaikki toiminnat, esim. iho tasoittuu hormoonitoimissan vakauduttua - myös ruumiinosien suhteet toisiinsa.
Nykyään saa olla oma itsesä. Jopa mannekiinitkin valitaan erikoisten ulkönäköjen perusteella, ei enää muottiin leikattuja kuvankauniita kasvoja ja vartaloita. Se on vanhanaikaista - se oli tyhmää ja kaupallista! onneksi se oli ohimenevää! Ajattele, mikä on luonnollista - se on normaalia!
Luonto on valinnut joka yksilölle omat värit ja muodot, jotka sopivat joka yksilölle parhaiten.
Minäkin värjasin hiukseni teini- ikäisenä vanhempieni kauhuksi. Se vieras väri ei olenkaan sopinut minun omiin väreihini ja sen jkälkeen olen ollut luionnolinen. Luonto on valinnut kaiken, mitä tarvitsemme! Iloinen ja pirteä mieli on kaikkein parhain kauneudenhoito.
Itse olen aivan tavallinen suomalainen; pitkä selkä ja lyhyet jalat, isot kädet, iso ja vähän leveä nenä ja pieni lattea pää. Kukaan ei ole heittänyt koskaan kiveä perääni ulkönököni vuoksi eikä kukaan ole ottanut sitä aihetta edes keskustelun alaiseksi kanssani. Olen saanut olla oma itseni. Nyt onkin niin, että ITSE ollaankin ITSELLEMME pahinpia kriitikoita. Ei kellään toisella ole aikaa ja halua tutkiskella juuri minun ulkönäköäni. Jos olemme itse tyytyväisiä itseemme, niin se näkyy. Jos olemme vain normaalisti, emmekä itse kiinnitä seurassa huomiota ulkonäköömme esim. ottaen sen puheeksi, niin muutkin hyväksyvät meidät sellaisena kuin olemme.
Jo hyvissä ajoin ennenkuin tyttäreni tulivat teini- ikään opetin heille, että "terveys on kauneutta". Muistan myös isäni sanoneen meille sisaruksille lapsuuteni aikana, että hiustenvärjäys ja kynten maalaaminen on vain nyt ja täällä, yrittäkää myös hoitaa terveyttänne niin, että säilytte kauniina luonnostaan - sellainen kauneus säilyy vanhuuteen asti. TERVEYS ON KAUNEUTTA!
Kun katsot peiliisi, niin tervehdi itseäsi kauniisti hymyillen. Sano peilillesi, että tämä on XXXX (=nimesi) ja xxxx viihtyy juuri tällaisena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869