Presidentti Halonen on viettänyt useat pääsiäislomansa eläkeyhtiö Ilmarisen kelohonkamökeillä Suomen Lapissa.
Halonen oli vastaanottanut useina vuosina mahdollisesti lahjomanluonteisia etuisuuksia suomalaiselta eläkeyhtiöltä. Samaan aikaan eläkeyhtiöiden omavaltaisia toimia on katsottu päättäjien keskuudessa sormien läpi. Presidentti Halonen puolestaan on samoihin aikoihin vahvistanut lakeja, jotka heikentävät entisestäänkin heikkoa kansalaisten oikeusturvaa.
Halosen vahvistamalla ja 1.1.2006 voimaan tulleella lakimuutoksella (HE 47/2005), heikennettiin olennaisesti Suomen kansalaisten ihmisoikeuksia. Uuden lain mukaan kansalaiset eivät voi saada asiaansa oikeudessa riippumattoman lääkärijäsenen käsiteltäväksi. Laki vaatii nyt tuomioistuimen lääkärijäseneltä vakuutusyhtiö-taustaisen, epävirallisen koulutuksen. Normaali laillistettu yliopiston lääketieteellinen koulutus ei siis riitä, ellei lääkärillä ole myös vakuutusyhtiötaustaista hyväksyntää.
Tästä lakimuutoksesta seuraa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellyttämän Fair trial– periaatteen vastainen tilanne, jossa rikotaan myös YK:n peruskirjan asettamia vaatimuksia.
Lakimuutoksesta huolestunut Vakuutusongelmaisten liitto ry. niminen kansalais-järjestö on tehnyt 25.1.2006 presidentti Halosen virkatoimista kantelun Suomen eduskunnan oikeusasiamiehelle ja perustuslakivaliokunnalle.
Vakuutusongelmaisten liitto pyytää valtakunnan syyttäjää nyt selvittämään, kuinka monen vuoden ajan presidentti Halonen on viettänyt pääsiäislomansa tahi muita lomia Ilmarisen tahi jonkin muun eläke- tai vakuutusyhtiön kelohonkamökeillä Suomen Lapissa tai muissa lomakohteissa Suomessa tai Suomen ulkopuolella.
Pyydämme myös selvittämään onko presidentti Halonen saanut Ilmariselta tässä ko. tapauksessa majoituksen tahi muita palveluita kuten tarjoiluita vastikkeettomasti vai onko hän maksanut niistä Ilmariselle käyvän hinnan mukaiset todelliset kustannukset ja paljonko palveluista on mahdollisesti maksettu.
http://www.oikeusturva.info/tiedotteet_ja_toiminta/22.5.2006/22.1.2006.htm

Vastaukset 2
Vanhimmat
Halosella on viisi sijoitusasuntoa ja pari kesähuvilaa. Penalla on miljoonien edestä osakkeita.
Miksi he ottavat rahaa huvituksiin yhteisestä veronmaksajien kassasta. Halonenhan ei maksa edes veroja.
RE:
KUN EDUSKUNTA ON HYVÄKSYNYT LAIN, se toimitetaan tasavallan presidentille vahvistusta varten. Presidentin ja asianomaisen ministerin allekirjoitettua lain se julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa.
Presidentti voi myös jättää lain vahvistamatta. Tällöin laki palautetaan eduskuntaan uuteen käsittelyyn. Laki on tällöin hyväksyttävä asiasisällöltään muuttamattomana tai hylättävä. Jos eduskunta hyväksyy lain uudestaan, se tulee voimaan ilman vahvistusta. Jos lakia ei hyväksytä, se katsotaan rauenneeksi.