Suomen kansaa ei voi laittaa vastuuseen EU-perustuslakiäänestyksestä. Vain kansanedustajat ovat riittävän älykkäitä ja vastuuntuntoisia ottamaan kantaa näin vaikeaan asiaan. EU-jäsenyysäänestys on siitä hyvä konkreettinen esimerkki. Kansa ei ymmärtänyt asiaa ja äänesti päin honkia. Se koitui koko kansakunnan peruuttamattomaksi turmioksi.
idiootti kansa
ei osaa äänestää
8162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Verbaalisesti lahjakkaampia, älyllisesti?: Soppii eppäillä. Itte en ainakaan antais kenenkään määräillä itteäni ja kyykyttäisin eu-perseennuolijoita ja herroja parhaani mukaan niinpä en tulisikaan puolukoneistojen kanssa toimeen vaan minut mediakyseenalaistettaisiin ja kansa menisi samaan halpaan kuin aina ennenkin...kuin on Joka jumalan kerta mennyt.
Vuodesta toiseen vaalikarja menee kellokkaitensa perässä, vaikka ne sanoisivat auringon paistavan yöllä ja kuun päivällä. Mistä kummasta se mahtaa johtua? Eriävät mielipiteet leimataan popolismiksi. Tostuus verhotaan monimutkaisiin valheisiin.
vaali, kuin vaalit. Asiakysymyksistä viis. Kateellinen asetetaan toista katellista vastaan. Ei puhuta tosiasiosta. Äänestäjille annetaan tosiasiallisesti kaunokuvia siitä jotta kun meitä äänestät mikään ei muutu, ainakaan huonompaan suuntaan. Mitäpä kahlehditut leimasimet enää voisivatkaan. Teatterikoulu kuitenkin on ihan muita asioita varten. Harkitkaa alan vaihtoa vanhanen heinäluomaymymymym...
Noita mistään tietämättömiä idiootteja näkyy liikkuvan näilläkin palstoilla
Tietämättömiä idiootteja on sinä ja minä. Loput on autuaallisen tietätämättömiä tilstaan.
Eu-viljelystukia golf kentille puolueherroille Kuka tietää, vaikka Aatos erkolle. Pitäisihän nuo jutut voida julkaista? Jos on rehellinen, ei ole salattavaa---Jos on epärehellinen, on salattavaa
Paljonko Kääriäinen saa maataloustukea? Entä Väyrynen? Onko voro vienyt varkaan,piru pettänyt peijakkaan. Ei kai vaan ole käynyt niin, että jos sä kerrot tukijutut, niin mä kerron stasijutut. Ja tommottii sitten pitäs muka äänestää.
Oli tosi paha virhe päästää kansa äänestämään EU-hun liittymisestä. Koko tulevaisuutemme on nyt tuon politikkojen mokan takia tuuliajolla.