tehtyä ei saa enää tekemättömäksi.
nyt pitäisi miettiä, miten tästä eteenpäin.
eiköhän parasta olisi, että sotakirveet haudataan.
ja ihmisten yksityisyyden suoja juorulehdissä lakiin.
addressissa on jo 200000 nimeä. sillä täytyy olla jo voimaa sellaisen lain aikaansaamiseksi. eikun addressi eduskuntaan.
vahinko on tapahtunut
7
254
Vastaukset
- asioita olis
jaa mikä laki?
aikä tuo "adressi" ole mitenkään oikeasti pätevä!- Sals sa
Ei yleinen mielipide ole mikään juridinen asiakirja. Adressi on mielipiteen ilmentymä ja vaikka seassa olisi tekaistujakin nimiä, ei mitenkään voi kieltää sitä että kansa on tätä mieltä.
Tällä määrällä saisi jo puolueenkin aikaa (ei vihreilläkään ollut montaa kun aloittivat).
- ei julkkiksille suojaa
kun lähtee leikkiin mukaan ja rupeaa julkkikseksi niin hän on vapaata riistaa julkkisten töpeksimiset kuuluvat kaikille meidän ns.keltainen lehdistömme on kesyä.ei toimittajien suitsimiselle.jos haluat julkkikseksi niin tiedät myös seuraukset.
- Poison.
Juuri sinun kaltaiset haaskalinnut joita kiinnostaa toisten yksityisasiat noin paljon ovat se mikä nykyisessä kulttuurissamme on vikana. Olet siis sitä mieltä, että kun ihmisen ammattiin sisältyy esiintymistä ja julkisuutta, hänen kaikki ihmisarvonsa ja oikeus yksityisyyteen häviää? Sitten ollaan ihan vapaata riistaa?
Luojan kiitos suurin osa suomalaisista ei ole sinun kaltaisiasi. Laki olisi todella saatava, keltainen lehdistö on mennyt liian pitkälle, enkä nyt puhu vain Lordista. - asddsa
Poison. kirjoitti:
Juuri sinun kaltaiset haaskalinnut joita kiinnostaa toisten yksityisasiat noin paljon ovat se mikä nykyisessä kulttuurissamme on vikana. Olet siis sitä mieltä, että kun ihmisen ammattiin sisältyy esiintymistä ja julkisuutta, hänen kaikki ihmisarvonsa ja oikeus yksityisyyteen häviää? Sitten ollaan ihan vapaata riistaa?
Luojan kiitos suurin osa suomalaisista ei ole sinun kaltaisiasi. Laki olisi todella saatava, keltainen lehdistö on mennyt liian pitkälle, enkä nyt puhu vain Lordista.mistäs sen tiedät? ettet vain olisi lukenut kyseistä lehteä ja näin tukenut firmaa? :)
- julkkista...
Voi kirjoittaa, ei siinä mitään. Tekisivät sen vain asiallisesta ja kunnioittaisivat myös muiden ihmisten työtä eikä vain omaansa. Kuuntelisivat myös näiden toiveita, eivät kaikki halua sellaista julkisuutta kuin mm. M ja M Nykänen.
Monesti roskalehdissä on perättömiä juoruja jotka voivat ottaa koville julkkiksillakin, tehdään milloin mistäkin juoru ihan vain omien oletuksien perusteella, ja se on tosi väärin. - quirk
julkkista... kirjoitti:
Voi kirjoittaa, ei siinä mitään. Tekisivät sen vain asiallisesta ja kunnioittaisivat myös muiden ihmisten työtä eikä vain omaansa. Kuuntelisivat myös näiden toiveita, eivät kaikki halua sellaista julkisuutta kuin mm. M ja M Nykänen.
Monesti roskalehdissä on perättömiä juoruja jotka voivat ottaa koville julkkiksillakin, tehdään milloin mistäkin juoru ihan vain omien oletuksien perusteella, ja se on tosi väärin.Eikös se ollu Eskimon piisi jossa oli "juttu tulee kuitenkin lehteen". On näköjään senkin kimppuun ehtineet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117