Joku jossain mainitsi, ettei

helluntailaisilla

olisi yhteistä oppia. On meillä, vaikka emme olekaan tiukkapipoja, vaan vapaita Herrassa.

Tässä infoa asiaan:

Helluntaiherätyksen synty
Raamatussa Apostolien teoissa kerrotaan ensimmäisestä helluntaista. Silloin Pyhä Henki laskeutui ihmisten päälle ja yhtäkkiä he alkoivat puhua vierailla kielillä.

"Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla.
Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska,ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat.
He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle.
He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi."
Apostolien teot 2:1-4

Helluntaiherätys on saanut nimensä tästä tapahtumasta.

Helluntaiherätyksen oppi

Helluntaiherätys perustaa oppinsa yksin Raamattuun. Raamatun arvovaltaa korostetaan ja Raamattu pysyy kaikkina aikoina muuttumattomana. Muiden protestanttisten yhteisöjen tavoin helluntailaisuus korostaa Lutherin uskonpuhdistuksen sisältöperiaatetta: ihminen pelastuu yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden.

Helluntaiherätyksen korostukset: usko, uskovien kaste, Pyhän Hengen vaikutus ja Raamattu.

Helluntaiherätys painottaa myös henkilökohtaisen uskon merkitystä. Ihmisen uskoessa Jeesukseen omana Vapahtajanaan, hän saa syntinsä anteeksi ja kokee uudestisyntymisen.

Helluntaiherätyksen kaste

Uudestisyntymiseen kuuluu erottomasti kaste. Kasteessa uskova liittyy paikallisen seurakunnan jäseneksi. Helluntaiherätys ei tunnusta lapsikastetta. Kasteessa ihminen siirtyy entisestä, syntisesti eletystä elämästä Jeesuksen maanpäällisen seurakunnan jäseneksi.

Uskoontulon jälkeen seuraa uskovan oma "helluntaikokemus" eli Pyhällä Hengellä täyttyminen, jonka seurauksena hän saattaa alkaa puhumaan kielillä. Pyhällä Hengellä täyttymisen korostus oli aiemmin helluntailaisuuden oma erityispiirre. Henkikasteen yhtenä varmana merkkinä pidettään kielillä puhumista, jolloin henkilö puhuu jotakin hänelle tuntematonta, mutta olemassa olevaa vierasta kieltä. Uudessa testamentissa kielilläpuhumisesta kerrotaan Apostolien teoissa ja Ensimmäisessä kirjeessä korinttolaisille.

"Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa. Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle; kukaan ei ymmärrä häntä, Hengen valtaamana hän puhuu salaisuuksia. Mutta se, joka profetoi, puhuu ihmisiile: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa. Kielillä puhuva rakentaa itseään, profetoiva rakentaa seurakuntaa."
-Ensimmäinen kirje korinttolaisille 14:1-4

Helluntaiherätyksessä ei korosteta vain Pyhällä Hengellä täyttymistä. Tärkeää ei ole vain Pyhällä Hengellä täyttymisen kokemus, vaan se, että se on ovi Pyhän Hengen täyteiseen elämään. Tarvitaan Pyhän Hengen kaste ja silloin Pyhä Henki valtaa uskovan elämän hengen lahjoilla palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiään. Uskovan tulee sitoutua noudattamaan Jumalan tahtoa ja elämään Pyhän Hengen johdossa. Uskovan tulee näin kirkastaa elämällään Kristusta ja tuoda siten kunniaa Jumalalle. Uskovan tulee kasvaa Jumalan tahdossa ja sanan tuntemuksessa. Helluntaiseurakunnissa korostetaan myös muita armolahjoja kuin kielilläpuhumista.

Toiminta
Suomessa toimii noin 250 helluntaiseurakuntaa, joissa on yhteensä noin 50 000 jäsentä. Helluntaiherätys tekee aktiivisesti lähetystyötä ymäsi maailmaa. Helluntaiherätys tekee myös tärkeää avustustyötä köyhien, vanhusten, alkoholistien ja narkomaanien keskuudessa. Kaikilla paikkakunnilla pyritään aktiivisesti levittämään evankeliumia. Kesäisin saattaa nähdä valkoisen evankeliointiteltan tai teetupabussin.

Helluntailaisten tilaisuuksissa lauletaan ylistyslauluja, jolloin seurakuntalaiset seisovat ja monet kohottavat kätensä ylös vanhan kristillisen rukoustavan mukaan.

Suomen helluntailaisilla on oma raamattuopistonsa, eli Keuruun Iso Kirja. Helluntailaisten Fifteen-leiri Keuruun Isossa Kirjassa vastaa evankelisluterilaisen kirkon rippileiriä. Fifteen-leirejä järjestetään myös muillakin paikkakunnilla, mm. Tampereella. Leirillä kastetaan seurakuntansa jäseniksi ne, jotka haluavat tulla kastetuiksi ja haluavat liittyä helluntaiseurakuntaan.

Keuruun Isossa Kirjassa järjestetään myös Helluntaikonferenssi eli Konffa. Siellä järjestetään myös esim. Youth Celebration, jossa esiintyy eri hengellisen musiikin yhtyeitä ja siellä on erilaisia keskustelukanavia, joissa käsitellään erilaisia nuoria koskettavia asioita. Keuruun isossa Kirjassa on myös paljon erilaisia kursseja ja koulutustapahtumia.

Tässä hieman tietoa meidän seurakunnastamme. Tervetuloa tutustumaan myös henkilökohtaisesti!

4

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskovaisten vapaus?

      On varsin helppo todistaa, että uskovaisten vapaus, liikkumatila, on paljon pienempi kuin epäuskoisten.

      Vapaus, samoin kuin totuus, ovat uskovaisten väärinkäyttämiä sanoja. On absurdia, että uskovaiset väittävät olevansa vapaita. Rehellisempi muoto tuosta ilmaisusta on "vapaita Herrassa". Tuohan tarkoittaa samaa, kuin kanan vapaus häkissä. Kanahan on täysin vapaaa liikkumaan häkkinsä alueella. Kana saa hengittää, syödä, juoda ja kuolla vapaasti (vankilassaan).

      • Ryynäs Topi

        on vapaa synnin orjuudesta.


    • Nähnyt

      siinä paljon hyvää helluntailaisuudes. Ikävintä on mun mielestä juuri se asenne että "meillä on kaikki paremmin" kuin muissa seurakunnissa, että muualla ei muka olisi aitoja uskovia. Täysin järjetön väite. Ei onneksi kaikki hellarit noin mustavalkoisesti ajattele. Tätä samaa asennetta on kyllä myös esim. juuri lestadiolaisilla.

      • jos*

        Ehkä jotkut asiat onkin helluntailaisuudessa opetettu totuudenmukaisemmin raamatun suhteen kuin monissa muissa seurakunnissa.

        Näin uskon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe