Pieren itseni hengiltä?

Ano Nyymi

Voi tulla vähän pitkä stoori.

Sain syksyllä kroonisen gyn. hiivan antibiottien käytön jälkeen, ja vuodenvaihteessa tuli sammastakin suuhun. Gyn. oireita on ollut jos vaikka jonkinmoisia, välillä hiivasta elmukelmu siellä sun täällä ja kaikenlaista ihmeellistä.

Siirryin hiilihydraatittomalle dieetille (pois sokeri, hedelmät, vehnä yms.) Samaan aikaan söin Candida Fortea eli hiivantappokuurin. En kokenut mitään erikoisempia ilmiöitä joita sen syömiseen pitäisi liittyä. Aloitin myös vitamiinit, Omega 3:n, valkosipulin ja kookosrasvan. Käytin myös jotain oreganotippoja sekä maitohappobakteereita.

Oireet helpottivat hieman, mutteivat kokonaan. Ruokavalion loppupuolella tuntui olevan jatkuvaa ilmavaivaa ja vatsassa pyöri kuin tuulitunnelissa. Koska en täysin parantunut, kyllästyin ja ryhdyin syömään normaalisti. Pikkuhiljaa oireet taas pahenivat, ja mitäs tässä muuta kuin takaisin ruotuun.

Ja taas ei kun ilmavaivaa, enkä tajua mistä kummasta. En syö viljatuotteita, enkä juo maitoa. Luulin että pieretys tulee Omega 3:sta ja jätin sen. Olen aloittanut tällä viikolla Lacto Seven -maitohappobakteerivalmisteen, mutta ei kai se siitä voi tulla, se jatkuva pallona pömpöttäminen?

Minulla on pari teoriaa.

a) Vaivat johtuvat rasvoista. Vaikken syökään enää Omega 3:sta, syön kumminkin kookosrasvaa (pitäisi estää hiivan kasvua).

b) Hiivaa on niin helvetisti, että se muodostaa kaasua (aivan kuten pullatkin kohoavat leivontahiivalla). Vaikka nyt yritänkin syödä siten että hiiva ei kasvaisi, vanhat taannoiset syömiset vaikuttavat vieläkin.

Ilmavaivoja ei juurikaan tunnu olevan ikinä kuukautisten jälkeen, ja silloinhan hiiva muutenkin aina romahtaa elimistössäni, ainakin alapäästä katoaa ja oireilu lakkaa. Sitten kun menee joku 2 viikkoa niin taas on helvetti irti.

Pitääkö tässä vallan lopettaa syöminen kokonaan? Jos en syö paljon mitään, menen niin huonoon kuntoon että hiiva lopulta voittaa kokonaan... Ja mitä tahansa syön, niin muutaman tunnin päästä sattuu vatsaan ja on kamala olo.

Olisikohan tässä joku muukin mukana, joku ärtyvä suoli tms.

Sori jos tämä kaikki kuulostaa sekavalta, mutta sekaisin olen minäkin, ja kurkkuani myöten täynnä hiivasotaa ja vatsaa ja alapäätäni!

:(

12

1997

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pian pian

      Johonkin hyvään luulotautien tohtoriin. Anna mun kaikki hiivat kestää, voi hyvä helvetti.

    • Kaasukammiossa

      mun mieheni pieree minut hengiltä :) Olen sanonut sille monta kertaa että "pitäsköhän sun mennä oikeesti lääkäriin" mut se vaan pieraisee sellaisen pitkän vastaukseksi. Eikä tämä mitään leikkiä tai mustaa huumoria ole, sillä on vain varmaan joku suolisto juttu?! Kauheaa kun saa pelätä että milloin se kaupassa laskee sellaisen karmivan leijan. Ostin sille apteekista cuplaton pillereitä, mut ei ne tunnu auttavan, ruokavaliotakin on muunneltu moneen kertaan. Olen aatellut että jos jossain järjestettäisi pirukilpailut, ilmoittaisin oitis mieheni niihin varmaan voittaisi kaikki ylivoimaisesti, kenties joku kunta antaisi tontin meille jostain korvesta . Viime talvena ehdotin että perustaisi oman kaasulaitoksen, mut ei se lämmennyt ajatukselle. Oman kaasulaitoksen jatkajakin olisi tiedossa ihan lähisuvusta, nimittäin tyttäremme poika on ilmeisesti perinyt ukiltaan saman ongelman! Vaikka tässä yritänkin vähän huumoria löytää tästä harmittavasta asiasta, niin kyllä se oikeasti on kyllä kaikkea muuta kuin hauskaa.

    • kokeillut

      Itselläni oli sitkeä gynelogoninen hiiva. Lääkityksen apu oli tilapäinen. Sain vinkin joka auttoi ainakin minua, nimittäin karpalo.

      Karpalo happamoittaa virtsaa ja pissiessä hapan virtsa osuu ulkoisiile sukupuolielimille steriloiden ne, jolloin hiiva ei pääse kasvamaan niin hyvin. Lisäksi karpalossa väitetään, että karpalossa on hiivan kasvua haittaavia aineita. (kummankaan vaikutusmeknismin tehoa ei ole tieteellisesti todistettu)

      Itse syön karpaloita ½dl joka aamu (tai lähinnä nieleskelen veteen sekoitetut jäiset marjat (tosi väkevän makuisia)). En tiedä auttaako sinua, mutta ei näistä ainakaan haittaa ole, saathan niistä ainakin suuren osan päivän C-vitamiineistä.

      • avun tästä tuotteesta

        Saman pissan happamoimisen ajaa karpalomehu.Ei saisi mainostaa,mutta en arvuuttele teillä mikä tuote on kysymyksessä.Joten,itse ostan Aten karpalomehua,tuote on kylmäpuristettua mehua 90%,kevyesti sokeroitua 10%,(saa myös sokerittomana),säilöntäaineeton ja vielä hyvääkin.Olen ostanut City marketista,mutta on varmasti myynnissä myös muilla isoimmilla kauppaketjuilla.


      • Ano Nyymi

        ...että kaikissa tapaamissani karpalomehuissa on aina ollut oikeaa sokeria, ja sokeri ruokkii hiivaa.

        Sikälikään karpalomehu ei välttämättä tuolla pissimiskeinolla minua auta, sillä en pysty jättämään värkkejäni "pissaisiksi", vaan käytän bidesuihkua aina virtsaamisen perään. Jos en näin tee, tunnen itseni likaiseksi (taitaa olla lähinnä tietysti korvien välissä tämä likaisuus).

        Mutta kiitos kumminkin neuvosta. Tuo yksi tuolla haistatteli jotain hiivan vuoksi; en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa joillekin ymmärtää että JOSTAINHAN sen hiivan pitää aina änkeä uudestaan ja uudestaan ylä- ja alapäähän. Kun en sitä hiivaa alapäähänikään mistään paketista kumminkaan ota ja hiero, niin sieltä kudosten läpi se tunkee. Ainakin ovat netissä sanoneet että hiivarihmastot menevät läpi suolenseinämistä ja ihan mistä vaan.

        Ei siis mikään ihme että alapäässä on ollut kutinaa, vihlontaa, särkyä, jomotusta, polttoa jne.

        Mutta jos joku päivä löydän jostain sokeritonta karpaloa niin heti ostan.


      • Ano Nyymi
        avun tästä tuotteesta kirjoitti:

        Saman pissan happamoimisen ajaa karpalomehu.Ei saisi mainostaa,mutta en arvuuttele teillä mikä tuote on kysymyksessä.Joten,itse ostan Aten karpalomehua,tuote on kylmäpuristettua mehua 90%,kevyesti sokeroitua 10%,(saa myös sokerittomana),säilöntäaineeton ja vielä hyvääkin.Olen ostanut City marketista,mutta on varmasti myynnissä myös muilla isoimmilla kauppaketjuilla.

        Heh, osuttiin samaan aikaan tähän. Laitanpa tuon nimen muistiin!


    • ex-megapieru

      e-pillereitä? nämä meinaan altistaa hiivasyndroomalle. Ite olen ollu nyt puoli vuotta ilman pillereitä ja suolisto voi paljon paljon paremmin. Välttelen kyl enemmän kaikkia hiivatuotteita ja valkoisia jauhoja et niilläkin luultavasti on merkitystä...

      • Ano Nyymi

        ...niin voisin ne lopettaakin... Sen verran usein olen nimittäin kuullut tästä yhteydestä. Mutta ei, meillä ei ehkäistä hormonein...


    • loittonevat,

      kun minä rupsuttelen.
      Kaikki imiset häviää ympäriltäni. Piettäsin pieruja, jos voisin.

      t.pieruakka

    • rupsu pepa

      Olen työtön, köyhä, ruma ja kova pieremään. Olen kehittänyt itselle hauskan harrastuksen : Etsin sopivan "kohteen", joka voi olla marketin kassajonon läheisyys tms. paikka jossa on ihmisiä lähekkäin. Sitten muina miehinä lasken kaasut kanssaihmisten nautittavaksi, ja parhaat kiksit saa jos on mahdollisuus siirtyä samalla vähän sivummalle, tarkkailemaan ilmeitä. Todella hauska ja ilmainen harrastus.

    • miina__

      Ne valkosipulikapselit aiheuttaa sulle ilmavaivoja,jätä ne pois heti.

    • jollari

      itse olen saanut avun didasta.alussa ilmavaivat paheni mutta nyt ollaan voiton puolella ja olen huomannut et jos jännitän niin silloin ilmavaivojen vaara on suuri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5900
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3269
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2441
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2095
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      2028
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1629
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1222
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1216
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1085
    Aihe