Seiskan kannessa ei ole enää peep-kuvaa :))
Boikotti voi loppua
4
302
Vastaukset
- Ärrällä käynyt
Mielestäni kuva oli viellä lehden kannessa joten, miksi puhut paskaa???
Kuva poistettiin vain nettisivuilta.. - Katti
Siis eihän tässä Boikotissa ole kyse nyt pelkästään Lordin kuvasta vaan siitä, että näiden roskalehtien uutisoinnista yleensä. Boikottiin olisi pitänyt herätä jo aikoja sitten.
Kyllä seiska on siinä määrin ylittänyt hyvänmaun rajan ettei sitä enään voi ottaa takaisin.. Noi paskalehdet kuvittelee voivansa tehdä ihan mitä huvittaa ja siksi mun mielestä niitä tulee boikotoida.. Olen saanut jo neljän tuttavani peruuttamaan lehden tilauksen soittamalla toimitukseen ja kertomalla asian oikean syyn..
Eikä sen kuvan poistaminen netistä mitään muuta, olisivat jättäneet julkaisematta, tai jos herra tai rouva pääkustantajalla olisi edes sen verran häpyä että tajuaisi pyytää julkisesti anteeksi..
KÄY HERMOIHIN!!!! ja sää runkkari vielä sanot että boikotti voi loppua.. ei ikinä- nahkaruoska
Kyllä kuva on lehden kannessa ja pysyy vaikka kuinka haluaisit. Kuvaa saa vielä pällistellä keskiviikkoon asti että kaikki varmasti näkevät kuinka tyhmiä seiskan toimituksessa ollaan ! Olisi pitänyt miettiä... Ja IS:n toimituksen on turha haukkua seiskaa, koska itsekkin olisivat tehneet saman ! Mutta nopeat syövät hitaat; tällä kertaa ruokana oli jotain todella pahaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874128Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella263000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10909
- 133901
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760