Asia joka toiselle on tärkeä ja merkitsee hänelle paljon ei ehkä jollekin toiselle ole niin merkittävä. Mutta kaikkien ihmisten tunteita, mielipiteitä ja heille tärkeitä asioita tulee kunnioittaa.
Minusta on hienoa että nuoret ja vanhemmatkin ovat uskaltaneet yhdistää voimansa riippumatta siitä minkä asian puolesta se tehdään... ja että varsinkin nuorista löytyy tällaista voimaa... heille eivät ehkä sellaiset asiat ole tärkeitä ja läheisiä jotka ovat vanhemmille ihmisille ja joita vanhemmat ihmiset pitävät taistelemisen arvoisina.
Tämä näyttää minusta hienoa esimerkkiä siitä että ääni saadaan kuuluville jos siihen tarpeeksi paljon panostetaan ja tarpeeksi paljon ihmisiä on sen takana. Ja ehkäpä nämä nuoret vanhempina uskaltavat nousta puolustamaan muitakin asioita kun nyt huomaavat että asioihin voi vaikuttaa kun tarpeeksi paljon siihen uskoo ja sitä haluaa.
Myös 60-kymppinen äitini on aivan otettu tästä kampanjasta ja elää mukana...vaikkei häntä paljon kosketakaan asia minkä vuoksi taistellaan niin hän on vaikuttunut siitä että kerrankin uskalletaan ja pidetään ääntä ja puolustetaan itselle tärkeää asiaa...
Minusta vanhemmilla ihmisillä ja niillä jotka tätä arvostelevat voisivat ottaa mallia ja nousta puolustamaan heille tärkeitä asioita.
Hienoa nuoret...hienoa kaikki!!!
Tinttanttaa
3
260
Vastaukset
- oikein!!10
Ensin nuoriso äänesti Lordin voittoon euroviisuissa ja nyt nuoriso antaa kyytiä suomalaisille roskalehdille!! Koskakohan siellä päätöksenteko elimessä helsingissä tajutaan että suomessa on myös niitä nuoria jotka vaikuttavat!
- klapio
...Suomi24:n keskustelupalstalle, joka edesauttaa yhteisen mielipiteen kuulumista!!!!
- hard cock hallelujah
hyvin vaikuttavaa minustakin tämä joukkoboikotointi:) kansa pitää yhtä tälläisen kunnianloukkauksen edessä:)
Hyvä SUAMI hyvä LORDI!!! \,,/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862