Heips, olen hiukan huolissani kaverini maakilpikonnasta, kreikankilpikonna naaraasta. Minusta sillä on huonot olot; voisitteko kokeneet konnakasvattaja ja -harrastajat vastata ja kertoa mielipiteenne. Konnalla on kyllä aika iso terraario, mutta sopiiko karkea sora pohjamateriaaliksi? Konnalla on hiukan heinää yhdessä nurkassa. Kilpikonna tykkää kaivaa. Kaverini sanoo ettei hiekkaa saa käyttää koska kilpikonnalle tulee hengitysvaikeuksia. Katsoin netistä ja kokenut kasvattaja käytti mullan ja hiekan sekoitusta, onko sellainen sopivaa? Minusta konna on todella tressaantunut, terraario on lasia. Se ei juurikaan pääse ulos jaloittelemaan, vaikka se siitä pitääkin. Aina kun tulen kaverilleni, otan konnan jaloittelemaan. Sitten kaverini on hirveän ylpeä kun on pitänyt konnaansa puoli tuntia lattialla. Kuinka paljon konnan olisi saatava olla vapaana asunnossa per päivä tai viikko? Ruuaksi se saa usein salaattia, jotain muuta silloin tällöin. Se saa myös vesikilpikonnille tarkoitettuja papanoita n. kolme kertaa viikossa. Niistä se pitää kovasti. Aina ruokailu ei ole säännöllistä, joskus kaverini HUPS unohtaa, ja kun äiti muistuttaa niin sitten konna saa ruokaa. Usein jos konna on ollut ulkoilemassa, ja se laitetaan takaisin terraarioon se juoksee lasia päin ja yrittää tulla ulos.
Nyt kilpikonnalla on ilmennyt myös ongelma; se puree ihmisiä. Sormia, varpaita mitä tahansa. Voisiko se johtua siitä että konnaa syötetään joskus kädestä? Vaiko tressistä? Konna puree aina kun sitä käsitellään, omaa omistajaansakkin, ja minua, vaikken ole koskaan sitä satuttanut tai tehnyt sille ilkeästi. Kaverini ei suostu viemään sitä eläinlääkäriin. Kaverini on sanonut ettei enää kestä konnaansa, jossei se lopeta puremista. Konna on nyt kohta 3 vuotias. Kylpyyn konna pääsee aika harvoin ehkä kerran kahdessa viikossa. Kasvattajat ja kokeneet konnaihmiset, nyt apua kaivataan todella!
Haluaisin tietoa! Fella eritoten!
6
818
Vastaukset
- konna2
Ainakin ruokinta on pahasti pielessä. Salaatti pääravintona on aivan liian yksipuolista ,eikä vesikilpparin ruokaa saa missään tapauksessa syöttää maakonnille. Ne toki oppivat syömään melkein mitä tahansa, mutta ovat silti puhtaasti kasvissyöjiä. Mitenkäs on vitamiinien ja kalkin saanti..?
Onko terraariossa lämpö- ja UV-lamput?
Kyllä turve- hiekkaseos parempi on, kuin tuo karkea sora.
Mitä tuohon puremiseen tulee ,niin käsittääkseni jotkut konnat vaan purevat ja toiset eivät. Sille tuskin voi mitään tehdä.
Eikä tuo puolituntia jaloitteluakaan kovin paljon ole. Maakonna ei välttämättä edes terraariota tarvitse, kunhan sillä on vedoton oleskelutila jossa se pääsee halutessaan lampun alle lämmittelemään. Itselläni konna on pääsääntöisesti aina lattialla ja kesällä ulkona aina kun on mahdollista.
Ellei kaverisi jaksa/halua pitää konnastaan parempaa huolta ,niin sen voi aina myydä. Ostajia löytyy varmasti. Ainakin tuo ruokinta on korjattava viipymättä.- Huolestunut edelleen
Konnalla on kyllä UV-lamppu ja lämpölamppu, sillä on myös sellainen lämpömatto. Olen varma että kaverini ei ikinä myisi konnaansa, koska ei tajua että on täysin kyllästynyt sen hoitoon, (ei ainakaan kehtaa sitä myöntää). Kaverini pitäisi täysikasvuistakin konnaa terraariossa, eikö kilpikonna isona kuitenkin ole aika kookas? Eikö sen olisi silloin parempi olla koko ajan lattialla? Minkälainen sisustus sitten sopii terraarioon? Kaverini kilpparin terraariossa on pari kiveä, kanto, ruoka-ja vesikupit, puusta tehty kaari ja tekokasveja? Onko tämä ok? Itse en ole kilppareista niinkään kiinnostunut, mutta haluaisin tietää... Kiitos paljon.
Tuosta ruokinnasta vielä: en ole varma onko papanat vesikilpikonnille, mutta luulin ainakin eläinkaupan myyjän niin sanovan: Ne ovat sellaista kuin Raffi P tai Raffi Vital tai jotain sinnepäin? - konna2
Huolestunut edelleen kirjoitti:
Konnalla on kyllä UV-lamppu ja lämpölamppu, sillä on myös sellainen lämpömatto. Olen varma että kaverini ei ikinä myisi konnaansa, koska ei tajua että on täysin kyllästynyt sen hoitoon, (ei ainakaan kehtaa sitä myöntää). Kaverini pitäisi täysikasvuistakin konnaa terraariossa, eikö kilpikonna isona kuitenkin ole aika kookas? Eikö sen olisi silloin parempi olla koko ajan lattialla? Minkälainen sisustus sitten sopii terraarioon? Kaverini kilpparin terraariossa on pari kiveä, kanto, ruoka-ja vesikupit, puusta tehty kaari ja tekokasveja? Onko tämä ok? Itse en ole kilppareista niinkään kiinnostunut, mutta haluaisin tietää... Kiitos paljon.
Tuosta ruokinnasta vielä: en ole varma onko papanat vesikilpikonnille, mutta luulin ainakin eläinkaupan myyjän niin sanovan: Ne ovat sellaista kuin Raffi P tai Raffi Vital tai jotain sinnepäin?No kyllä tuo terraario vaikuttaa ihan kunnolliselta, lamput ja sisustus on ihan ok. Minkäs kokoinen se muuten on?
Tuo konna kasvaa noin 22-24cm:n pituiseksi ,jos se on naaras. Eli kyllä se tilaa kaipaa ,konnat ovat aktiivisina kausinaan kovia liikkumaan ja tutkimaan paikkoja.
Noissa kummassakin ruuassa kyllä sanotaan ,että sopii maakonnille.. mutta itse en kyllä kumpaakaan käyttäisi.
Raffy P "Pellettiruoka maa- ja suokilpikonnille" Niillä on aika erillainen ruokavalio ,joten vaikea uskoa että sopisivat hyvin molemmille.
Raffy Vital "sisältää kalaproteiinia" Ei varmasti kuulu maakonnan ruokalistalle.
Valmisruuista voisin suositella Pre Apin Testudo ruokia ,joita voi tilata ainakin http://www.elaintukku.fi/fin/index.php?page_id=110
Tämä ei ole mainos ,mulla ei ole mitään tekemistä ko.firman kanssa. - Fella
Huolestunut edelleen kirjoitti:
Konnalla on kyllä UV-lamppu ja lämpölamppu, sillä on myös sellainen lämpömatto. Olen varma että kaverini ei ikinä myisi konnaansa, koska ei tajua että on täysin kyllästynyt sen hoitoon, (ei ainakaan kehtaa sitä myöntää). Kaverini pitäisi täysikasvuistakin konnaa terraariossa, eikö kilpikonna isona kuitenkin ole aika kookas? Eikö sen olisi silloin parempi olla koko ajan lattialla? Minkälainen sisustus sitten sopii terraarioon? Kaverini kilpparin terraariossa on pari kiveä, kanto, ruoka-ja vesikupit, puusta tehty kaari ja tekokasveja? Onko tämä ok? Itse en ole kilppareista niinkään kiinnostunut, mutta haluaisin tietää... Kiitos paljon.
Tuosta ruokinnasta vielä: en ole varma onko papanat vesikilpikonnille, mutta luulin ainakin eläinkaupan myyjän niin sanovan: Ne ovat sellaista kuin Raffi P tai Raffi Vital tai jotain sinnepäin?Kilpikonnan lattialla pitämisen tarpeeseen vaikuttaa konnan oma aktiivisuus, terraarion koko ja lattiatilojen sopivuus konnan ulkoiluttamiseen. Mielestäni lattia ei ole oikea paikka kilpikonnan täysiaikaiseen oleskeluun, mutta ulkoiluttamis tarkoitukseen hyvä. Varsinkin jos konnan terraario on pienehkö, on hyvä päästää konna lattialle useampana päivänä viikossa. Täysikasvuinen konna tarvitsee vähintään 1*2m terraarion, mieluusti isomman.
Sisustus kuulostaa muuten asialliselta, paitsi pohjamateriaaliksi sora on (samoin kuin hiekkakin) liian kuivaa. Paras pohjamateriaali on hiekka-turve seos. Et sano konnan lajia, mutta olettaisin, että kyseessä on joko kreikan- tai nelivarvaskilpikonna. Varsinkin kreikankilpikonna tarvitsee kostean kaivelupaikan, eikä sen järjestäminen onnistu sorapohjalle.
Myöskään matelijamatto/lämpömatto ei kuulu maakilpikonnan terraarioon. Useaimmat pitkään harrastaneet suosittelevat nimenomaan lämpölamppuja, sillä "väärästä sunnasta" tuleva lämpö ilmeisesti vaikuttaa konnan kilven muotoutumiseen.
Ainoa kilpikonnille soveltuva pellettivalmiste on Pro Alpin Testudo, joka koostuu täysin kuivatuista kasveista. Noissa mainitsemissasi tuotteissa on käsittääkseni rasvoja, suolaa ja jopa väriaineita, joilla ei todellakaan ole maakilpikonnan ruokavalioon mitään asiaa.
Jos näitä papanoita annetaan konnalle vitamiinien tai kalkin takia, on asia edelleen väärin, sillä vitamiinit ja kalkit voi antaa jauheina tavallisen ruuan seassa.
Salaatti ei ole yksistään hyvä ruoka, vaan konnan tulisi saada mahdollisimman monia erilaisia kasveja. Luonnossa konnan ruokavalioon kuuluu satoja kasveja, ei se mitenkään voi saada tarvtsemiaan ravintoaineita pelkästä salaatista.
Joillakin konnilla pureminen on merkki stressaantumisesta, mutta joillakin se vain on osa luontoa. On hankala sanoa muuttuisiko konnan käytös asian suhteen, jos asiat saataisiin sen hoidossa kohdalleen.
Lasinen terraaario on ihmistä varten suunniteltu huonekalu, sillä kilpikonna stressaantuu nähdessään ympäristönsä. Se ei ymmärrä mitä lasi on, eikä näin myöskään sitä, miksi ei pääse sen läpi avaraan ja mielenkiintoisen näköiseen ympäristöön.
Lisäksi lasinen terraario menee helpommin rikki, kuin esimerkiksi puusta valmistettu.
Toivottavasti saat kaverisi korjaamaan konnan olot ja mielellään myös unohtamaan konnasta luopumisen ajatuksen. Vaikka konnan olot eivät olekkaan läheskään niin heikolla tolalla, kuin tästä pitämästäni saarnasta voisi ajatella, eivät ne myöskään kohdallaan ole. Heikommallakin hoidolla olleita konnia on nähty, mutta mielestäni ihmisen tulee kantaa vastuu eläimestä, jonka on ottanut vain omaksi ilokseen, miettimättä lainkaan seurauksia, joita siitä eläimelle koituu. - Huolestunut edelleen
Fella kirjoitti:
Kilpikonnan lattialla pitämisen tarpeeseen vaikuttaa konnan oma aktiivisuus, terraarion koko ja lattiatilojen sopivuus konnan ulkoiluttamiseen. Mielestäni lattia ei ole oikea paikka kilpikonnan täysiaikaiseen oleskeluun, mutta ulkoiluttamis tarkoitukseen hyvä. Varsinkin jos konnan terraario on pienehkö, on hyvä päästää konna lattialle useampana päivänä viikossa. Täysikasvuinen konna tarvitsee vähintään 1*2m terraarion, mieluusti isomman.
Sisustus kuulostaa muuten asialliselta, paitsi pohjamateriaaliksi sora on (samoin kuin hiekkakin) liian kuivaa. Paras pohjamateriaali on hiekka-turve seos. Et sano konnan lajia, mutta olettaisin, että kyseessä on joko kreikan- tai nelivarvaskilpikonna. Varsinkin kreikankilpikonna tarvitsee kostean kaivelupaikan, eikä sen järjestäminen onnistu sorapohjalle.
Myöskään matelijamatto/lämpömatto ei kuulu maakilpikonnan terraarioon. Useaimmat pitkään harrastaneet suosittelevat nimenomaan lämpölamppuja, sillä "väärästä sunnasta" tuleva lämpö ilmeisesti vaikuttaa konnan kilven muotoutumiseen.
Ainoa kilpikonnille soveltuva pellettivalmiste on Pro Alpin Testudo, joka koostuu täysin kuivatuista kasveista. Noissa mainitsemissasi tuotteissa on käsittääkseni rasvoja, suolaa ja jopa väriaineita, joilla ei todellakaan ole maakilpikonnan ruokavalioon mitään asiaa.
Jos näitä papanoita annetaan konnalle vitamiinien tai kalkin takia, on asia edelleen väärin, sillä vitamiinit ja kalkit voi antaa jauheina tavallisen ruuan seassa.
Salaatti ei ole yksistään hyvä ruoka, vaan konnan tulisi saada mahdollisimman monia erilaisia kasveja. Luonnossa konnan ruokavalioon kuuluu satoja kasveja, ei se mitenkään voi saada tarvtsemiaan ravintoaineita pelkästä salaatista.
Joillakin konnilla pureminen on merkki stressaantumisesta, mutta joillakin se vain on osa luontoa. On hankala sanoa muuttuisiko konnan käytös asian suhteen, jos asiat saataisiin sen hoidossa kohdalleen.
Lasinen terraaario on ihmistä varten suunniteltu huonekalu, sillä kilpikonna stressaantuu nähdessään ympäristönsä. Se ei ymmärrä mitä lasi on, eikä näin myöskään sitä, miksi ei pääse sen läpi avaraan ja mielenkiintoisen näköiseen ympäristöön.
Lisäksi lasinen terraario menee helpommin rikki, kuin esimerkiksi puusta valmistettu.
Toivottavasti saat kaverisi korjaamaan konnan olot ja mielellään myös unohtamaan konnasta luopumisen ajatuksen. Vaikka konnan olot eivät olekkaan läheskään niin heikolla tolalla, kuin tästä pitämästäni saarnasta voisi ajatella, eivät ne myöskään kohdallaan ole. Heikommallakin hoidolla olleita konnia on nähty, mutta mielestäni ihmisen tulee kantaa vastuu eläimestä, jonka on ottanut vain omaksi ilokseen, miettimättä lainkaan seurauksia, joita siitä eläimelle koituu.Kiitos paljon kummallekkin, ihanaa että jotkut ihmiset osaavat noin paljon kilpikonnista, voin olla varma että teidän konnillanne asiat ovat hyvin.
- kilppis
Fella kirjoitti:
Kilpikonnan lattialla pitämisen tarpeeseen vaikuttaa konnan oma aktiivisuus, terraarion koko ja lattiatilojen sopivuus konnan ulkoiluttamiseen. Mielestäni lattia ei ole oikea paikka kilpikonnan täysiaikaiseen oleskeluun, mutta ulkoiluttamis tarkoitukseen hyvä. Varsinkin jos konnan terraario on pienehkö, on hyvä päästää konna lattialle useampana päivänä viikossa. Täysikasvuinen konna tarvitsee vähintään 1*2m terraarion, mieluusti isomman.
Sisustus kuulostaa muuten asialliselta, paitsi pohjamateriaaliksi sora on (samoin kuin hiekkakin) liian kuivaa. Paras pohjamateriaali on hiekka-turve seos. Et sano konnan lajia, mutta olettaisin, että kyseessä on joko kreikan- tai nelivarvaskilpikonna. Varsinkin kreikankilpikonna tarvitsee kostean kaivelupaikan, eikä sen järjestäminen onnistu sorapohjalle.
Myöskään matelijamatto/lämpömatto ei kuulu maakilpikonnan terraarioon. Useaimmat pitkään harrastaneet suosittelevat nimenomaan lämpölamppuja, sillä "väärästä sunnasta" tuleva lämpö ilmeisesti vaikuttaa konnan kilven muotoutumiseen.
Ainoa kilpikonnille soveltuva pellettivalmiste on Pro Alpin Testudo, joka koostuu täysin kuivatuista kasveista. Noissa mainitsemissasi tuotteissa on käsittääkseni rasvoja, suolaa ja jopa väriaineita, joilla ei todellakaan ole maakilpikonnan ruokavalioon mitään asiaa.
Jos näitä papanoita annetaan konnalle vitamiinien tai kalkin takia, on asia edelleen väärin, sillä vitamiinit ja kalkit voi antaa jauheina tavallisen ruuan seassa.
Salaatti ei ole yksistään hyvä ruoka, vaan konnan tulisi saada mahdollisimman monia erilaisia kasveja. Luonnossa konnan ruokavalioon kuuluu satoja kasveja, ei se mitenkään voi saada tarvtsemiaan ravintoaineita pelkästä salaatista.
Joillakin konnilla pureminen on merkki stressaantumisesta, mutta joillakin se vain on osa luontoa. On hankala sanoa muuttuisiko konnan käytös asian suhteen, jos asiat saataisiin sen hoidossa kohdalleen.
Lasinen terraaario on ihmistä varten suunniteltu huonekalu, sillä kilpikonna stressaantuu nähdessään ympäristönsä. Se ei ymmärrä mitä lasi on, eikä näin myöskään sitä, miksi ei pääse sen läpi avaraan ja mielenkiintoisen näköiseen ympäristöön.
Lisäksi lasinen terraario menee helpommin rikki, kuin esimerkiksi puusta valmistettu.
Toivottavasti saat kaverisi korjaamaan konnan olot ja mielellään myös unohtamaan konnasta luopumisen ajatuksen. Vaikka konnan olot eivät olekkaan läheskään niin heikolla tolalla, kuin tästä pitämästäni saarnasta voisi ajatella, eivät ne myöskään kohdallaan ole. Heikommallakin hoidolla olleita konnia on nähty, mutta mielestäni ihmisen tulee kantaa vastuu eläimestä, jonka on ottanut vain omaksi ilokseen, miettimättä lainkaan seurauksia, joita siitä eläimelle koituu.Jos kyseessä on nelivarvas kilpikonna niin pelkkä hiekka on osoittautunut niille hyväksi pohjamateriaaliksi. Jos kysseessä on kreikkalainen niin niille pitäisi olla pohjamateriaalina hiekka-turve seos, tai sitten jotain haketta mikä kestää kosteutta.
Sitten vielä tuosta puremisesta. Kilpikonnat purevat, koska ovat uteliaita eläimiä. Lisäksi kilpikonnat purevat parittelu rituaalissa. Eli puremisessa ei ole kyse siitä kuinka hyvin/huonosti on hoitanut konnaa.
Muuten olen täysin samaa mieltä asioista Fellan kanssa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843