Niinistö ei ole pressa-ainesta

kansalainen salosta

Niinistö on juuri semmoinen öykkäri ja pikkunilkki, joksi TV1:n A-piste vaalien alla hänet kuvasi.

Oikeastaan totuus on paljon karumpi. Koko totuutta ei uskallettu kertoa.

Jahkaava Niinistö ei ole presidenttiainesta. Niinistö ei ole päätöksentekijä.

Vuoden 2000 pressanvaalien alla Niinistö jahkaili oman ehdokkuutensa kanssa. Ja puolue ajautui kriisiin vaalien alla.

Nyt Niinistö jahkailee, että mihin paikalle palaisi koti-Suomeen, kun määräaikainen, poliittisin perustein saatu pesti Lyxemburgissa päättyy.

Vasta pari viikkoa sitten Niinistö sanoi, että paluu kotimaan politiikkaan ei ole suunnitelmissa. Mutta nyt sekin jo taas mahdollista.

Kaikki oikeistohörhöt nyt innokkaana odottavat, että Messias saapuisi Suomeen - mutta ongelmana on, että Niinistöllä ei ole yhtään mitään annettavaa Suomen kansalle.

Niinistön anti ja sanoma suomalaisille viime pressanvaalien alla oli porvarillisuuden korostaminen.

Mutta kun siitä porvarillisuudesta ei riitä kansalle hyvinvointia eikä turvallisuutta. Niitähän Niinistö ei pystynyt tarjoamaan - tarjolla oli vain "porvaripressa", jonka suomalaisesti kohteliaasti kieltäytyen torjuivat.

7

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitten on oikeaa

      pressa-ainesta? Joopa joo.

      • ERTYU

        No kerroppa, mitkä toimet Niinistön ministerikaudelta tai Luxemburgin kaudelta osoittavat predisentillistä ainesta ja johtajuutta?

        Niinistö oli pressanvaaleissa täysin ilman todellista sisältöä oleva ehdokas. Niinistö oli mainostoimiston kalliisti luoma tuote, jonka "suurin saavutus" oli olla porvari.

        Niinistöllä ei olisi ollut muuta annettavaa suomalaisille kuin "olla porvari". Ja se ei riitä kovin pitkälle - ei sillä päästy kuin kakkossijalle vaaleissa.


      • kun te demarit
        ERTYU kirjoitti:

        No kerroppa, mitkä toimet Niinistön ministerikaudelta tai Luxemburgin kaudelta osoittavat predisentillistä ainesta ja johtajuutta?

        Niinistö oli pressanvaaleissa täysin ilman todellista sisältöä oleva ehdokas. Niinistö oli mainostoimiston kalliisti luoma tuote, jonka "suurin saavutus" oli olla porvari.

        Niinistöllä ei olisi ollut muuta annettavaa suomalaisille kuin "olla porvari". Ja se ei riitä kovin pitkälle - ei sillä päästy kuin kakkossijalle vaaleissa.

        kerrotte vihdoinkin Halosen saavutukset. Toistaiseksi ainoana saavutuksena pidätte sitä, että hän voitti Niinistön. Kertokaa te ensin, sitten me kerromme miksi Niinistö olisi oikea henkilö tasavallan presidentin virkaan.


      • kaikkia
        ERTYU kirjoitti:

        No kerroppa, mitkä toimet Niinistön ministerikaudelta tai Luxemburgin kaudelta osoittavat predisentillistä ainesta ja johtajuutta?

        Niinistö oli pressanvaaleissa täysin ilman todellista sisältöä oleva ehdokas. Niinistö oli mainostoimiston kalliisti luoma tuote, jonka "suurin saavutus" oli olla porvari.

        Niinistöllä ei olisi ollut muuta annettavaa suomalaisille kuin "olla porvari". Ja se ei riitä kovin pitkälle - ei sillä päästy kuin kakkossijalle vaaleissa.

        "...ilman todellista sisältöä oleva ehdokas."

        Kyllä Niinistöllä oli selkeä sanoma. ”Työ ja yhdessä tekeminen. Vastakkain asettelun aika on ohi. Työväen presidentti” Nuo minulle ainakin jäivät mieleen. Ehkä sinua puhutteli enemmän ”hyvinvointiyhteiskunta” yms. tyhjän hokeminen. Hyvinvoinnin tekeminen, se on tietenkin toisten ongelma se.

        Ehkä saat elantosi juuri tuosta vastakkainasettelusta tai olet ns. hyvinvointiyhteiskunnan elätti. Eihän se Niinistön ohjelma tietenkään silloin sovi.

        Niinistö osoitti johtajuutta viemällä vaalikampanjansa menestyksellisesti läpi. Ennakkoäänet ratkaisivat vaalin ja mikäli vaalit olisivat olleet pari viikkoa myöhemmin tulos olisi ollut toinen.

        Niinistössä on johtaja-ainesta, tahtoa ja vahva tukijoukko. Niinistö osaamista tarvitaan nyt Suomen johdossa.


    • Suomi-orava

      "Niinistö on juuri semmoinen öykkäri ja pikkunilkki, joksi TV1:n A-piste vaalien alla hänet kuvasi.

      Oikeastaan totuus on paljon karumpi. Koko totuutta ei uskallettu kertoa. "

      - YLE on SDP'n äänitorvi. Ei kaikkea mitä YLE sanoo voi ottaa todeksi. Naurunalaiseksi ovat tehneet muut puolueet hummoriohjelmillaan kuten Uutisvuoto ja Itse valtiaat.

      Totuutta ei kerrottu lainkaan. Emävaletta kaikki.

      "Jahkaava Niinistö ei ole presidenttiainesta. Niinistö ei ole päätöksentekijä. "

      - On kyllä. Hänellä oli vaalien aikaan hienoja näkemyksiä johon Tawja ei pystynyt vastaamaan. Tawja on vielä kerran surkein presidentti joka Suomen kansaa on johtanut.

      "Kaikki oikeistohörhöt nyt innokkaana odottavat, että Messias saapuisi Suomeen - mutta ongelmana on, että Niinistöllä ei ole yhtään mitään annettavaa Suomen kansalle. "

      - Höpö höpö. Niinistöllä on todella paljon annettavaa kansalle. Vai kuuntelitko erästä punahiuksista ämmää kun Niinistö puhui? Vai oletko kuuro?

      Tawja Halosella ei ole mitään HYÖDYLLISTÄ annettavana Suomelle. Tuhoja hän on kyllä saanut aikaiseksi.

      "Niinistön anti ja sanoma suomalaisille viime pressanvaalien alla oli porvarillisuuden korostaminen. Mutta kun siitä porvarillisuudesta ei riitä kansalle hyvinvointia eikä turvallisuutta"

      - Höpö höpö. Oikeistolaisuus on Suomen pelastaja. Olet sinä sitten sinä mieltä että kommunismista on kansalle hyvinvointia? =D - Olet kyllä aika tyhmä.

      "Niitähän Niinistö ei pystynyt tarjoamaan - tarjolla oli vain "porvaripressa", jonka suomalaisesti kohteliaasti kieltäytyen torjuivat."

      - Eehei. 48,2% suomalaisista halusi itse asiassa Suomen pelastuvan, valitettavasti maassa asuu hieman enemmän vähä-älyisiä paskoja, eli 51,8%.

      Olet saastainen kommunisti, ja sinunkaltaisesi tulisi kitkeä yhteiskunnasta pois niin pian kuin mahdollista!

      • Timmp11

        Olet asenteiltasi ja mielipiteiltäsi varmaankin "hyvää mainosta" Niinistölle.

        Juuri sinunlaistesi änkyröiden takia Niinistö hävisi. Kun ette älynneet pitää suutanne kiinni vaalien alla. Isänmaan onneksi, kylläkin.


      • Suomi-orava
        Timmp11 kirjoitti:

        Olet asenteiltasi ja mielipiteiltäsi varmaankin "hyvää mainosta" Niinistölle.

        Juuri sinunlaistesi änkyröiden takia Niinistö hävisi. Kun ette älynneet pitää suutanne kiinni vaalien alla. Isänmaan onneksi, kylläkin.

        "Olet asenteiltasi ja mielipiteiltäsi varmaankin "hyvää mainosta" Niinistölle. "

        - En minä ole tässä Niinistöä suoranaisesti mainostamassa.

        "Juuri sinunlaistesi änkyröiden takia Niinistö hävisi. Kun ette älynneet pitää suutanne kiinni vaalien alla. Isänmaan onneksi, kylläkin. "

        - Syy piili suomalaisissa, en minunkaltaisissani. Ja sinun mielestäsi on isänmaan onnea saada presidentti joka haluaa Suomen liitettäväksi Venäjälle ja joka poistaa maamiinat? Huh huh!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe