Suvaitsemattomuus on muiden kuin omien tapojen ja uskomusten kunnioituksen puutetta. Tämä näkyy sillä tavalla, kun joku ei voi sallia toisen ihmisen käyttäytyvän eri tavalla tai omaavan erilaisia mielipiteitä. Suvaitsemattomuus voi merkitä ihmisten torjumista tai hylkäämistä melkein minkä tahansa asian vuoksi!
Tunnistitko itsesi?
Sallitko mielipiteen kaikille ja jopa alkoholiasioissa?
Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä, eihän?
Miten paljon suvaitsemattomuutta
maailmaan mahtuu
3
327
Vastaukset
- Devils.Advocate
En suvaitse tietoista itsetuhoisuutta joka tehdään loppujen lopuksi toisten kustannuksella tavalla tai toisella. Vaikka ökyrikas väittäisi että hän on veroissaan maksanut oman sairasvuoteensa on se sairasvuode silti pois jonkun toisen hoidosta.
Itsensä päihdyttämisessä sinänsä ei ole mitään vikaa.- meni oppi perille
Kirjoitus oli sinullekkin P:llä alkava, loppuu i:hin välissä yksi konsonantti ja kaksi aakkosten alkukirjainta.
- Ruoka meni väärään kurkkuun
Itsensä päihdyttämisessä sinänsä ei ole mitään vikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770