Kysyn voiskos Oinas naiseen ylipäätänsä luottaa? Itse joskus seurustelin. Yhtä meuhkomista,reuhuamista toisen arvostelemista. Nyt olen ollut 20 v avoliitossa Rapu tytön kanssa. Loppujen loppuksi ok. Kysyn sinulta Nokian OINAS 10.4. Hän ehdotti aikoinaan minulle kun erottiin tapa itsesi. En todellakaan tehnyt sitä. Koska olen 5.3. Kalat sitkeet jätkä.
Voiko OINAS naiseen ylipäätänsä luottaa?
7
1972
Vastaukset
- Nimetön
No jos kyse on luottamisesta, niin ainakin omalta osaltani voin sanoa, että kyllä ainakiin minuun voi luottaa ja olen myös uskollinen vaikkakin liika tempperamenttinen, myönnän.
Tuo taas että hän pyysi sinua tappamaan itsesi saattui johtua siitä, mitä kutsutaan oinaan ylpeydeksi. Ainakin itselleni on liian vaikeaa (tiedostan sen myös ongelmaksi) antaa periksi tai myöntää sitä jos sattuu. Hyökkäys on ainakin minun paras puolustus, vaikka tiedän ettei siitä ole kerrassaan mitään hyötyä. Se tulee luonnostaan.
Oinas tarvitsee vahvan kesyttäjän ja itse on ole vielä sellaista löytänyt. Sillä oinas täytyy ensin kesyttää ja kestää se eripura ja draama mikä kestää pitkään tai lyhyeen, riippuen siitä, haluaako oinas tulla juuri sinun kesyttämäksesi. Tiedän ja uskon että se tulee olemaan tuskaa, mutta toivon että loppujen lopuksi se myös palkitsee yrittäjänsä ja luultavasti loppu elämäksikin, jos vain kesyttäjä on oinaan mieleen. Näin minä näkisin asian, kun itsekkin oinas nainen olen, mutta olen kuitenkin iloinen että olet löytänyt jonkun jonka kanssa elää elämääsi. Toivon sinulle onnea ja menestystä Rapu tyttösi kanssa. ^-^
tv. Kettupoika- fenixbird
näin minustakin on asia. Kun olen tosissani suhteessa, minuun voi todella luottaa. Rakastamaani ihmistä en halua pettää, mutta jos hän itse ei ole suhteessa mukana, muutun itse kylmäksi kun ylpeyteni kokee kolauksen.
- Oinasnainen
Kalamies löi ja petti minua. Kestin koska olin typerä ja naivi. Kun viimein pääsin eroon hänestä, hän uhkaili puhelimitse. Onneksi pääsin eroon ja opin pitämään itsestäni sen myötä. Hän yritti luhistaa itsetuntoni. Onneksi kerkesin pois.
- sarvipää
oijoi.. toivon tosiaan, että exäsi on vain yksi "häpeäpilkku" oinaskatraassamme.
jos jonkun oinasnaisen ylpeys on olla häviämättä, itse yritän ilmaista oman arvoni toisin. suhteet ovat opettaneet, että joskus rakkaus satuttaa. pettämisen, jättämisen ja niskaan tulleen loan vuoksi säilytän ylpeyteni vain suoraselkäisyydellä. en puukota selkään, en iske vyön alle, takaisin annan riitelemällä vain aiheesta (puoleni pidän siis niin). milloinkaan en petä, edes ajatuksissani. näin on, vaikka varmasti kuulostaa tekopyhältä.
tällä tavoin varmistan sen, etten aiheuta toiselle ihmiselle sitä, mitä itse saan kerta toisensa jälkeen kokea ja suhteen jälkeenkin voin jatkaa edes jossain määrin pystypäin.
odotan toiselta osapuolelta lähes vastaavaa kunnioitusta, mikä tekee minusta varmaan vähän vaikean kumppanin.
kuitenkin ystävyyssuhteet exien kanssa ovat myöhemmin antoisia, kun voi seurustelun loputtua arvostaa toista eikä anella ilkeitä sanojaan anteeksi.. useinhan omat sanat kimpoavat pahempina kumppanista takaisin.. - jkl
...tietenkin luottaa. oinasmimmit ovat rehellisiä ja suorasanaisia aina katkeraan loppuun asti. päästämme suustamme toki usein suuria, rupisia sammakoita, joita kadumme heti ja rankasti. älä turhaan muista pahalla oinasneidin kiukkuisia sanoja, me tulemme liian usein pikaistuksissamme lyöneeksi yli ja pahasti.
- OiiiiNais
Huoks...näin me oinaat teemme. Armahtakaa meitä, me olemme rehtejä , reiluja ja pyrimme oikeudenmukaisuuteen joksu liiankin nopeasti. Me ei jahkata, me tehdään ja sehän on liikaa joillekin joiden egolla vaikeuksia tajuta oinaan nopeata ja viiltävää älyä sekä tarmoa. Ilman meitä ... ei kait sodittais, haastettais riitaa eikä tapahtuis ylilyöntejä. Toisaalta...ilman meitä jahkattais, mikään ei muuttuisi, ja hurjat rakastelut jäisivät kokematta :D
- meneekö
OiiiiNais kirjoitti:
Huoks...näin me oinaat teemme. Armahtakaa meitä, me olemme rehtejä , reiluja ja pyrimme oikeudenmukaisuuteen joksu liiankin nopeasti. Me ei jahkata, me tehdään ja sehän on liikaa joillekin joiden egolla vaikeuksia tajuta oinaan nopeata ja viiltävää älyä sekä tarmoa. Ilman meitä ... ei kait sodittais, haastettais riitaa eikä tapahtuis ylilyöntejä. Toisaalta...ilman meitä jahkattais, mikään ei muuttuisi, ja hurjat rakastelut jäisivät kokematta :D
vähän yli?!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853