KOSTO VANHASELLE

liittykää yhteen ja pudotetaan Vanhanen seuraavissa vaaleissa. Sinä joka olet tyytymätön Vanhasen ppolitiikkaan niin äänestetään seuraavissa vaaleissa kokoomusta. Olen itsekin ollut tähän asti keskustan kannattaja, mutta nyt tuli mitta täyteen kuun pääministeri meni lupaamaan eurooviisuille veronmaksajien rahoja. Me jotka jo nyt elätämme työttömät ja ne ihmiset, jotka ovat ns. laitapuolen kulkijoita niin joutuisimme vielä maksamaan verorahoista euroviisutkin. Kyllä yle olisi saanut olla maksajana levy-yhtiöiden kanssa ja muiden yhteistyökuumppaneiden. Ei valtion tartte osallistua bisnekseen.
4149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Demaripoju äänestä vain Kuusista.Demareita ottaa pannuun kun on kaikkienaikojen paras pääministeri Keskustalainen.

Keskusta on uskollinen puolueelle, eikä lähde juoksukoirien mukaan.

Keskusta on kaikkein paras.

Äänestä
  • paras pääministeri.Puhevammainen idiootti jonka suusta ei varmaankaan tähän mennessä ole kuultu mitään järkevää,tommoset luuserit saisi viedä saunan taakse ja lopettaa.Pelle,mikä pelle.

    Äänestä

ihan yes. Minusta hän on pikkuhiljalleen herrasmiesmäisesti ottanut pääministerille kuuluvaa valtaa, senhän perustuslakikin sallii. Suomi tarvitsee maailmalla myönteistä mainosta, silloin kun sen pystyy EDULLISESTI tekemään, taotaan kuumaa rautaa. Hyvä Matti.

Äänestä
  • Ehkäpä kirjoituksesi perustuu faktoihin, että matti olisi demari, mutta en tiedä voi ollakin. silloin se selittäisi nuo viimeaikaiset toilauksetkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikki keskustalaiset kirjoitti:

liittykää yhteen ja pudotetaan Vanhanen seuraavissa vaaleissa. Sinä joka olet tyytymätön Vanhasen ppolitiikkaan niin äänestetään seuraavissa vaaleissa kokoomusta. Olen itsekin ollut tähän asti keskustan kannattaja, mutta nyt tuli mitta täyteen kuun pääministeri meni lupaamaan eurooviisuille veronmaksajien rahoja. Me jotka jo nyt elätämme työttömät ja ne ihmiset, jotka ovat ns. laitapuolen kulkijoita niin joutuisimme vielä maksamaan verorahoista euroviisutkin. Kyllä yle olisi saanut olla maksajana levy-yhtiöiden kanssa ja muiden yhteistyökuumppaneiden. Ei valtion tartte osallistua bisnekseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu