Äitini tila on vakava

olen

ennemmin jo siitä maininnut täällä. Ja tunnen sen vuoksi matalapainetta.

Tänään tunsin, että sorruin lohduts-syöntiin. Ja kaupungilla käydeessäni meinasi ihan itestään ihmisten näkösällä alkaa vuotamaan kyyneleet. Sain pidätettyä ne.
Olen kasvanut poikalaumassa ja tyttönä jäin vähän kai siinä poikamaiseksi, että en osaa oikein ilmasta tunteita.

On vaan niin kuin paksu pala olis kurkussa.
Kun keskustelin veljeni kanssa ja hän kertoi, että äitini on ollut jo noin pari kuukautta sairaalassa. Eikä selviä.

Olen itse hyvin sairas. Ja kotiimme on hyvin pitkä matka. Niin, että en tiedä selviänkö matkaa sairauteni vuoksi ja kuitenkin se tuntuu pahalta jos ei näe enää omia vanhempia.

Isäni on myös aivan surkeassa kunnossa. Voin siis menettää molemmat vanhemmat.
Ja suren näitä asioita yksin.
En osaa muualla oikein puha. Kuin täällä näistä asioista.

32

1745

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hellarityttö

      "Rakas Jeesus, näet tämän sisaren ja hänen suuren taakkansa. Sinä Herra tunnet hänet, vaikka minä en tunnekaan. Sinä tiedät hänen koko elämänsä, menneen ja tulevankin. Ota hänet syliisi ja lohduta. Paranna hänen vanhempansa, ja paranna hänen omakin sairautensa. Sinä olet lääkäreistä parhain.

      Jeesus, kiitos, että olet hänen kanssaan eikä hän ole koskaan yksin. Hän saa itkeä sinun vahvoilla käsivarsillasi, sinä annat hänelle levon ja rauhan."

      Amen

    • kärsii

      tästä surusta, sekä netissä, että sen ulkopuolella.

      Tuntuu, että haluan olla yksin. On liian raskasta tavata ihmisiä. Em halua, että kukaan kärsii vuokseni. Siksi haluan vetäytyä.
      Yritän kuunnella nyt klassista ja hengellistä musiikkia.

      Ja tunnen että kroppa on joenkin raskaampi liikkeinen kuin ennen. Siis sellainen raskas olo on.
      Enkä edes tiedä mtä voin tehdä. Välillä tänään epäilin, että jalksanko tehdä mitään. Mutta menin ulos ja yritin kävellä raittiisa ilmassa kauan.

      Tuntuu, että hautajaistunnelma on alkanut nyt jo.Ja valimistautuu siihen mtä on edessä. Onneksi vanhempani on uskovaisia, he on VL:iä. Ja itsekin olen sitä.

      • hellarityttö

        Käy lääkärille kertomassa asioistasi. Joskus pitkävaikuitteinen masennuslääkityskin auttaa. Voimia sinulle ja Jumalan siunausta!

      • kerrallaan

        sure, kun on surun aika.
        Saa surra.

      • on totta
        hellarityttö kirjoitti:

        Käy lääkärille kertomassa asioistasi. Joskus pitkävaikuitteinen masennuslääkityskin auttaa. Voimia sinulle ja Jumalan siunausta!

        "Saatat kärsiä masennuksesta"

        Se on totta joka sana, olen ollut masentunut.

      • kirjottaminen paljon,
        hellarityttö kirjoitti:

        Käy lääkärille kertomassa asioistasi. Joskus pitkävaikuitteinen masennuslääkityskin auttaa. Voimia sinulle ja Jumalan siunausta!

        ja se että saan vastauksia ja minun puolesta rukoillaan ja minua muistetaaan.

        Ihan kuin alkaa näkemään, että tämä maailma ei taida sittenkään olla ihan niin paha. Ja täynnä niin pinnallisia ihmisiä kun ensin luuli.

      • matilda

        Surunkin keskellä on suuri lohdutus, että on uskovaiset vanhemmat. Itselläni ei ole ja oikein pelko kouraisee sydäntä jos kuolema tulee siinä sieluntilassa.

        En tiedä, mikä on tällä hetkellä tilantesi, mutta voimia sinulle sisar sinne kauas. Jumalan lapsilla on rakkautta ja halua muistaa esirukouksissa niitä, joilla on vaikeaa. Ajattele, että jos menetät vanhempasi, on uskossa nukkuneen osa kuitenkin ihana. Ja ero on vain väliaikainen jos jaksamme uskoa loppuun asti.

        Itkukin helpottaa, sekin on Jumalan lahja kun pystyy itkemään tuskaansa ja eronikäväänsä pois. Ei ole mikään ihme jos sinua masentaa tässä tilantessa, kun joudut olemaan kaukana. Onko sinun mahdollista soittaa äidillesi, sairaalassa vievät kyllä kuulokkeen korvalle.

        Sinulle kaikkea hyvää toivoen sisaresi vaivassa ja valtakunnassa.

      • äidille
        matilda kirjoitti:

        "Onko sinun mahdollista soittaa äidillesi, sairaalassa vievät kyllä kuulokkeen korvalle."

        Äidilläni on puhelin vierssä, mutta ei jaksa nostaa kuuloketta. On niin heikossa kunnossa jo.

      • matilda
        äidille kirjoitti:

        "Onko sinun mahdollista soittaa äidillesi, sairaalassa vievät kyllä kuulokkeen korvalle."

        Äidilläni on puhelin vierssä, mutta ei jaksa nostaa kuuloketta. On niin heikossa kunnossa jo.

        Soita sairaalan kansliaan ja pyydä, että joku hoitajista pitäisi kuuloketta korvalla, he kyllä nostavat sen siihen ja huolehtivat paikalleen puhelun loputtua

      • äitiin
        äidille kirjoitti:

        "Onko sinun mahdollista soittaa äidillesi, sairaalassa vievät kyllä kuulokkeen korvalle."

        Äidilläni on puhelin vierssä, mutta ei jaksa nostaa kuuloketta. On niin heikossa kunnossa jo.

        "Onko sinun mahdollista soittaa äidillesi, sairaalassa vievät kyllä kuulokkeen korvalle."

        Ja tämä oli nyt ainoa tapa, mitä esitit millä sain yhteyttä. Hoitaja piti siis kuuloketta äitin korvalla. Puhuin äitin kanssa puhelimessa. Ja tietenkin sitä halusi pyytää uskovaiselta äitiltä siunausta. Ja siunata äitiä. Siunasimme molemmin puolin toisia.

        (En saanut sanoista selvää, häneltä on puhe mennyt. Mutta hoitaja vieressä tulkkasi. Että kyllä yhdennellä toista hetkellä sain yhteyden).

        Koska sitä tuntee uskovaisena, että ei sitä niin hyvin ole kaikkea aina osannut tehdä eikä kaikkea oikein. Niin tuntui hyvältä kun hän moneen kertaan halus siunata minua.

        Hän ei ole ollut kovin selvänä loppuaikana, mutta uskonasiat hän näyttää ymmärtävän. Miten ihmeellistä, että ne ei ole mennyt sekasin.

      • matilda
        äitiin kirjoitti:

        että saitte vielä toisianne siunata. Sinua rukouksissa muistaen nyt raskaassa elämänvaiheessasi. Ei Taivaan Isä ole sinua unohtanut sinne kauas, ei edes päämme hius putoa Hänen tietämättään. Saat olla rohkealla mielellä, varmaan sairas äiti jo mielellään pääsee ajan vaivoista katselemaan Vapahtajan kirkkaita kasvoja.

        Tämä elämämme on kuin kämmenen leveys ja ei sitäkään:

        "Ei siellä enää muisteta, et ompi oltu sodassa
        ei turmeluskaan ahdista vaan kaik on tyyntä, suloista"

        Voimia sinulle
        Jrt

      • minultakin
        äitiin kirjoitti:

        "Onko sinun mahdollista soittaa äidillesi, sairaalassa vievät kyllä kuulokkeen korvalle."

        Ja tämä oli nyt ainoa tapa, mitä esitit millä sain yhteyttä. Hoitaja piti siis kuuloketta äitin korvalla. Puhuin äitin kanssa puhelimessa. Ja tietenkin sitä halusi pyytää uskovaiselta äitiltä siunausta. Ja siunata äitiä. Siunasimme molemmin puolin toisia.

        (En saanut sanoista selvää, häneltä on puhe mennyt. Mutta hoitaja vieressä tulkkasi. Että kyllä yhdennellä toista hetkellä sain yhteyden).

        Koska sitä tuntee uskovaisena, että ei sitä niin hyvin ole kaikkea aina osannut tehdä eikä kaikkea oikein. Niin tuntui hyvältä kun hän moneen kertaan halus siunata minua.

        Hän ei ole ollut kovin selvänä loppuaikana, mutta uskonasiat hän näyttää ymmärtävän. Miten ihmeellistä, että ne ei ole mennyt sekasin.

        kun luin viestisi, että sait äitiisi yhteyden. Voin äitinä kuvitella, kuinka äitisi on sairasvuoteellaan odottanut yhteyttäsi ymmärtäen kuitenkin tilanteesi. Mutta siitä huolimatta varmasti odottanut. Uskotko, se soitto merkitsi hyvin paljon hänelle ja tietenkin myöskin Sinulle. Melkein, kuin olisitte fyysisesti kohdanneet.
        Uskallat varmasti uudelleenkin soitella, niinkauan kuin se on mahdollista, ihan päivittäinkin,vaikka pini puhelu, mutta kuitenkin.
        Siellä vuoteessa ne päivä ovat pitkät ja odottavan aika on aina pitkä,ja vielä kun on vaivatkin.
        Jaksamista Sinulle vaikeassa tilanteessasi, Jumalan rauhan terveisin!
        uskonsisaresi.

      • parasta aikaa
        äitiin kirjoitti:

        "Onko sinun mahdollista soittaa äidillesi, sairaalassa vievät kyllä kuulokkeen korvalle."

        Ja tämä oli nyt ainoa tapa, mitä esitit millä sain yhteyttä. Hoitaja piti siis kuuloketta äitin korvalla. Puhuin äitin kanssa puhelimessa. Ja tietenkin sitä halusi pyytää uskovaiselta äitiltä siunausta. Ja siunata äitiä. Siunasimme molemmin puolin toisia.

        (En saanut sanoista selvää, häneltä on puhe mennyt. Mutta hoitaja vieressä tulkkasi. Että kyllä yhdennellä toista hetkellä sain yhteyden).

        Koska sitä tuntee uskovaisena, että ei sitä niin hyvin ole kaikkea aina osannut tehdä eikä kaikkea oikein. Niin tuntui hyvältä kun hän moneen kertaan halus siunata minua.

        Hän ei ole ollut kovin selvänä loppuaikana, mutta uskonasiat hän näyttää ymmärtävän. Miten ihmeellistä, että ne ei ole mennyt sekasin.

        Ja ajattelen Sinua siellä murheessasi, jossakin.

        "Mutta taivaassa parheiten kiitän, kun on turmelus riisuttu, ole kiitetty Herrani Jeesus, ole kiitetty, kiitetty.
        Sinne saatankin kohta jo tulla, minä armolla kruunttu, Ole kitetty Herrani Jeesus, ole kitetty, kiitetty."

        **********************

        ´"Jumalan rauhaa rinnassansa..
        Siel, kohta kaikki toisens kohtaa
        ja alkaa juhlat karitsan.
        Kun pienen hetken vielä ootan,
        niin saapuu vieraat taivahan.
        Uskossa elän Herraan luotan,
        kotihin minut noudetaan."

        *************************************
        "Jeesukseni rakkautta,
        kyllin en voi kertoa,
        laulaisin nyt siitä,
        mutta kieleni on kankea
        Vaan sen varmaan tiedän että,
        sitten laulun toisin käy
        kun ei yhtään kyyneleitä
        enää silmissäni näy.
        Katson taivaan ihanuuttta,
        jonka omakseni saan,
        siellä laulan virttä uutta
        kiitokseksi Karitsan."
        *******************************

        "Syliisi hellään sulje
        nyt Jeesus lapsemme
        ja heidän kanssaan kulje
        ja heitä suojele..."

    • vointiini

      Toi kuitenkin jo jonkin verran tämä helpotusta, että sai täällä purkautua.

      Olen aina ajatellut, että kun ihmisellä on hyvin kaikki, että silloin hänellä on ystäviä vaikka kuinka paljon.

      Mutta silloin kun hänellä on huonosti asiat, esim. surua, ystäviä ei tahdo löytyä. Että tämä maailma on hyvin pinnallinen.

      • Niin tässäkin

        Se, että kokee että ystäviä ei tahdo löytyä surun hetkillä ei johdu välttämättä siitä, että ihmiset olisivat pinnallisia. Kerroithan itsekin, että et ole osannut surustasi puhua. On hyvin vaikea tukea ihmistä joka ei itse puhu vaikeuksistaan vaikka näkee että hänellä on raskasta. Ei ehkä halua tungetella, kokee että avauksen keskustelulle täytyy tulla siltä ketä asia koskee.

        Minulla ennemminkin on kokemus, että se, että ihmisellä menee näennäisesti "lujaa" voi karkottaa ihmiset. Oletetaan että ihminen ja hänen arvonsa ovat muuttuneet.

        Voimia sinulle tähän päivään!

      • jos sanois vaan,

        että kaikki on hyvin tällaisessa tilanteessa.

        Minulle ainakin on ollut nyt tärkeää, että uskaltaa sanoa, että on surua. Ja tietää että eron ikäväkin tulee olemaan suuri kun kohta ei näe enää.

        Mutta se on suurin lohtu, että tapaamme kerran taivaassa. Kuten täällä sanottiin. Ja siellä ei ole vaivoja, ei sairautta, eikä murheita.

      • minäkin,
        jos sanois vaan, kirjoitti:

        että kaikki on hyvin tällaisessa tilanteessa.

        Minulle ainakin on ollut nyt tärkeää, että uskaltaa sanoa, että on surua. Ja tietää että eron ikäväkin tulee olemaan suuri kun kohta ei näe enää.

        Mutta se on suurin lohtu, että tapaamme kerran taivaassa. Kuten täällä sanottiin. Ja siellä ei ole vaivoja, ei sairautta, eikä murheita.

        Sitä on tällaisen surun aikana varmaan niin herkkä, että sitä ei meinaa kestää paljon mtään ylimääräistä.
        Niin, että et kai sinä niin kovin pahasti sanonut, vaan itse kai reagoin aika voimakkaasti niihin sanoihin, näin surun aikana.

    • sisaresi

      Etkö millään pääsisi katsomaan äitiäsi, oletko niin sairas, ettet voisi matkustaa. Asutko Suomessa? Eikö sinulle olisi mahdollista kuljetus vaikka ambulanssilla katsomaan äitiäsi.. ? En tiedä, millä tavoin olet sairas, ja miksi et pysty matkustamaan. Mutta tässä tyhmä neuvoni.
      Ajattelisin, että Sinun olisi hyvä päästä äitisi luokse vielä ja että voisit yhdessä veljesi kanssa jakaa suruasi. Rukoillaan kaikki yhdessä, että vanhempasi vielä paranisivat ja että Sinä myöskin ja pääsisit vielä heidän luokseen. Jos ei täällä ajassa, niin ainakin kerran varmasti taivaassa.

      Jumalan siunausta ja voimia Sinulle.

      • viesteistä

        Ne lohduttaa ja en tunne enää, että olen niin yksin.

        Tuntui, että oli ihan lukossa surun vuoksi kun aukasin tämän ketjun. Mutta nyt tuntuu, että kyyneleet vuotaa ja jo helpotuksen vuoksikin. Koska se yksinäisyyden tunne alkoi haihtua samalla kun sain vastauksia.

        Yritän silti katsoa vielä, että voisinko päästä vanhempieni luokse, jotenkin. Asun ulkomailla.

      • hiljaa

        vanhempienin puolesta. Että heillä ei olis kärsimyksiä. Ja että Jumala auttais heitä.

        Ajattelen, että voi kuinka se vaan aina on tuntunut niin itestään selvältä, että on omat vanhemaat. Niin itestään selvältä, että ei ole edes ajatellut tätä asiaa.

        Nyt kun heidät on menettämässä. Niin ajattelee, että voi kun ei ole koskaan muistanut edes rukouksissa kiittää omista vanhemmista. Tulee ihan herääminen tämänkin asian kanssa. Että eihän kaikilla ole ollut vanhempia ollenkaan.

    • on omia surjua

      Näin olen aikasemmin yrittänyt ajatella. Ja ensin tuntu vähän tyhmältä kirjottaa tänne näistä asioista.
      Mutta ei enää. Huomaan, että kyllä kannattaa puhua.Se helpottaa. Ja teidän tuki auttaa paljon.

    • nina

      joka kirjoitteli ihan samalla tyylillä talven aikanakin? Tuntui olevan juuri samanlainen tilanne päällä silloinkin.. Äiti viimeisillään ja isäkin tosi huonossa kunnossa. Kovasti sai kirjoittaja apua rohkaisevista vastauksista niinkuin tälläkin kertaa.
      Anteeksi jos epäilyni ovat turhia mutta itse molemmat vanhempani menettäneenä tiedän että tosi tilanteessa ei jäädä nettiin kyselemään vaan hankkiudutaan paikalle keinolla millä hyvänsä. Sellaisessa tilanteessa kyllä löytyy aikaa lähteä vaikka maan ääriin.
      No toisaalta tämä asia on kyllä sellainen että ei luulisi sillä kovin paljon viitsivän pelleillä mutta mistäpä sen tietää mitän ihmisten päässä liikkuu.
      Mutta jos tilanne on tosi niin mene hyvä ihminen sinne sairaalaan äläkä täällä haahuile!

      • sairas

        sukulaiseni olis hakenut sinne autolla matka ei ollut kovin pitkä.
        Mutta olen niin sairas että en edes sinne päässyt. Olen ollut vuosikausia niin sairas, että monesti on joka päivä ollut se tunne vieraana, että joutuuko sairaalaan vai ei. Ja kuolema on ollut ovelle itselläkin kolkuttelemassa.
        Että ei sitä turhan vuoksi täällä puhu. Hyvähän se terveellä ihmisellä on puhua. Miten voit loukata näin kamalassa tilantessa.

        Terveet ihmiset voi olla joskus hyvin ymmärtämättömiä. Mutta osaatteko te ajatella että niitä on niin invalideja jotka on työkyvyttömiä ja liikuntakyvyttömiä myös. Ja joille tämä chatti voi sen vuoksi hyvä apuväline pitää edes jonkunlaista yhteyttä ihmisten kanssa.

      • tätä tilannetta itelle
        sairas kirjoitti:

        "Terveet ihmiset voi olla joskus hyvin ymmärtämättömiä. Mutta osaatteko te ajatella että niitä on niin invalideja jotka on työkyvyttömiä ja liikuntakyvyttömiä myös. Ja joille tämä chatti voi sen vuoksi hyvä apuväline pitää edes jonkunlaista yhteyttä ihmisten kanssa."

        Joskushan sitä voi olla ite samanlaisella paikalla. Joku onnettomuus vaan ja silmän räpäyksessä voi oma tilanne muuttua kokonaan. Ja olla invalidi lopun elämää.
        Miltäkähän tuntuis silloin jos olis näin kova kohtelu.?

      • ymmärtämättömistä
        tätä tilannetta itelle kirjoitti:

        "Terveet ihmiset voi olla joskus hyvin ymmärtämättömiä. Mutta osaatteko te ajatella että niitä on niin invalideja jotka on työkyvyttömiä ja liikuntakyvyttömiä myös. Ja joille tämä chatti voi sen vuoksi hyvä apuväline pitää edes jonkunlaista yhteyttä ihmisten kanssa."

        Joskushan sitä voi olla ite samanlaisella paikalla. Joku onnettomuus vaan ja silmän räpäyksessä voi oma tilanne muuttua kokonaan. Ja olla invalidi lopun elämää.
        Miltäkähän tuntuis silloin jos olis näin kova kohtelu.?

        Voin vähän laidasta kuvitella millaista pitkäaikaissairaan elämä on. Sitä taustaa vasten ymmärtää miten tämä palsta ja netti on sinulle niin tärkeä. Varsinkin kun vaikutat siellä Ruotsissa vähän yksinäiseltä.

      • nina
        sairas kirjoitti:

        sukulaiseni olis hakenut sinne autolla matka ei ollut kovin pitkä.
        Mutta olen niin sairas että en edes sinne päässyt. Olen ollut vuosikausia niin sairas, että monesti on joka päivä ollut se tunne vieraana, että joutuuko sairaalaan vai ei. Ja kuolema on ollut ovelle itselläkin kolkuttelemassa.
        Että ei sitä turhan vuoksi täällä puhu. Hyvähän se terveellä ihmisellä on puhua. Miten voit loukata näin kamalassa tilantessa.

        Terveet ihmiset voi olla joskus hyvin ymmärtämättömiä. Mutta osaatteko te ajatella että niitä on niin invalideja jotka on työkyvyttömiä ja liikuntakyvyttömiä myös. Ja joille tämä chatti voi sen vuoksi hyvä apuväline pitää edes jonkunlaista yhteyttä ihmisten kanssa.

        ei ollut tarkoitus loukata.
        Et voi väittää etten tietäisi sairastamisesta mitään. Sanoinhan että olen itse menettänyt omat vanhempani, toinen on kuollut äkillisesti ja toinen pitkän sairauden murtamana. Itse olen kyllä terve ja siitä todellakin kiitollinen.
        Tiedän miltä tuntuu säikähtää joka kerta kun joku lähisukulainen soittaa, luulla et nyt tulee huonoja uutisia. Suhteellisen nuoresta iästäni huolimatta tiedän mitä on kokea menetyksen tuskaa, elää ainaisessa pelossa ja viime kädessä uskoa siihen että nämäkin asiat oli näin tarkoitettu. Tiedän miltä tuntuu olla kuolinvuoteen äärellä ja sen jälkeen jatkaa elämää suuri kipu sydämessä.
        Ehkä siksi olen niin epäluuloinen kun omat todella sairaat ja vanhat sukulaiseni (eivät lähiomaiseni) ovat lähteneet pitkienkin matkojen päähän jos tilanne on niin vaatinut. Ihmiset jotka ovat halunneet jättää viimeiset hyvästinsä rakkaille läheisilleen.
        Ei tosiaankaan ole tarkoitus mitätöidä sairauttasi. Ehkä ymmärsin jotain asioita kirjoituksestasi väärin.
        Voimia sinulle näinä raskainan aikoina.

    • tapauksissa

      ruukata loukata toisia. Vaan tavallisesti sitä yritetään keventää toisen taakkaa eikä lisätä sitä. Jos ihmisellä on vähänkään järkeä ja inhimmillisiä tunteita.

    • ja hänet siirretään

      uskon, että Jumala on kuullut rukouksemme.
      Ja veljeni yrittää, että saa siirrettyä hänet samaan kaupunkiin missä isä asuu veljeni kanssa.

      Hän on ollut tiputuksessa mutta nyt hän syö jo velliä.

      Kun soitin hän itki ja sanoi että ikävä. Sitten hän itki niin lohduttomasti, että minulla tuli sääli. Sanoin äitilleni: "Älä äiti itke, Jumala on luvannut, että hän pitää meistä huolen." Ja että me muistamme häntä. Myös terveisiä sanoin lähisukulaisiltani.
      Hoitaja otti kuulokkeen ja puhui kanssani. Ja sanoi, että puhelu rasittaa äitiäni. Ja että hän ei tiedä mitä olemme puhuneet.

      Kun kerroin hänelle, mitä olen puhunut hänen kanssa ja että olen uskovainen ihminen. Ja sanoin myös, että jos äitistäni tulee ero, jos me uskovaisina kuolemme näemme kerran toisemme taivaassa. Hän sanoi niin se on.

      • yhteyttä

        ja sanoin, että kyllä se on niin väärin jos vanhat ihmsiset unohdetaan. Että kävisitte katsomassa.

        Olen niin paljon tehnyt omalta puoleltani kun olen osannut.

      • se kun soitit

        että piristi äitiäsi niin paljon, että on parempi.

      • Ja sekin, että
        se kun soitit kirjoitti:

        että piristi äitiäsi niin paljon, että on parempi.

        hän alkoi tuntea jotakin, siis ikävää, oli ihan merkki siitä, että käänne parempaan on tapahtunut. Että siis tuntee jotakin ja jaksaa edes jotakin vastata.

        Kun soitin äitienpäivänä, sanoin äidilleni: Äiti, nyt on äitienpäivä. Jumlana siunausta.

    • sairaalasta takasin

      sain tänään sellaisen tiedon. Mutta isäni kertoi, että hän uskomassa.
      Aika ajoin selvänä, mutta ajottain sekoilee asioiden kanssa. Ja puheesta ei tahdo saada selvää.

      Kun puhuin isän kanssa kyyneleet ihan tulvi koko ajan. En voinut yhtään pidättää niitä.

      Mutta isän lohduts tuntui hyvältä, että jos täällä ei näe niin taivaassa sitten tavataan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe