Ei mikään bändi voi täyttää tuollaisia odotuksia mitä Lordiin oli asetettu ennen keikkaa. Yleisö odotti että vähintäänkin taivas repeää tai muuta vastaavaa tapahtuu, kun suuri ja mahtava Lordi esiintyy. Kuitenkin Lordikin on vain musiikkia.
Niinkuin George Lucas sanoi ennen Star Wars-Pimeä uhka elokuvan ilmestymistä 90-luvun lopulla, että mikään elokuva ei voi täyttää niitä odotuksia mitä tähän elokuvaan on asetettu. Ja niin myös kävi. Kaikki pettyivät, sekä fanit että muut. Syy: Odotukset oli asetettu liian korkealle.
Lordin show oli pettymys. Heidän olisi pitänyt aloittaa ehdottomasti show Hard rock Hallelujalla, jotta yleisö olisi lämmennyt, sen jälkeen vetää muutama muu biisi ja lopuksi uudestaan HRH. Uskon että silloin yleisö olisi ollut tyytyväinen.
Ei mikään bändi voi täyttää tuollaisia
odotuksia
5
307
Vastaukset
- ei muuta!
:-)
- paras reiska
ja suosio pienen hiipumisen jälkeen on nousemassa tappiin.
revi siitä - eipä muuta - enää!
Olet täysin väärässä. Lordi on yhden biisin bändi - ja sen biisin aika oli jo!!
- Rille
"Heidän olisi pitänyt aloittaa ehdottomasti show Hard rock Hallelujalla, jotta yleisö olisi lämmennyt, sen jälkeen vetää muutama muu biisi ja lopuksi uudestaan HRH. Uskon että silloin yleisö olisi ollut tyytyväinen. "
-Täysin samaa mieltä - Lordifani
Lordi ei ole yhden levyn bändi. Heiltä on ilmestynyt jo 5 levyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883