Yleisön kanta: irti EU:sta!

Yleisön kanta: irti EU:sta!

Tuo otsikko on ollut: SUOMEN SANOMAT NRO 1 / TAMMIKUU 1998 kirjoittanut: Antti Torniainen

http://www.saunalahti.fi/~juhanist/mikrosem.htm

Monien EU:n ja mikrosiru/pedonmerkin vastaisten puheenvuorojen johdosta seminaarin puheenjohtaja tiedusteli yleisöltä, ketkä haluavat Suomen pysyvän EU:n jäsenvaltiona.
Vain kaksi läsnäolijaa, toinen heistä evankelisluterilaisen kirkon pappi, nostivat vastaukseksi kätensä ylös. Sellaisia henkilöitä, joilla ei ollut minkäänlaista kantaa, ei paikalla ollut yhtään.
Mikrosiruseminaarin huipentuma tuli, kun puheenjohtaja kysyi läsnäolijoilta, ketkä kannattavat Suomen irrottamista EU:sta.
Melkein kaikki - yhteensä noin tuhat - nostivat vastaukseksi kätensä ylös.

Olen ajatellut, että vieläkö tuo asia tulee Suomessa ajankohtaiseksi.

Mieleeni on tullut, että onko seuraavalla uudella eduskunnalla edessään tuo kysymys?

Varmaan asia on ajankohtainen, kun ollaan nähty kehitys niin Suomessa EU:ssa ja maailmalla!

Rajat ovat rakkautta - Suomenkin rajat, jotka meille on annettu!

Muistele muinaisia päiviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia.

Kysy isältäsi, niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat.

Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.
VIIDES MOOSEKSEN KIRJA 32:7-9

Vesi virtaa alla routamaan...!
15240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kun aika on, niin nämä tulevat olemaan Israelin rajat.

Kun niitä tarkastelee, niin huomaa, että joku muu on väärällä tontilla ja toisen perinnöksi saamalla. maalla - ikävä kyllä!

Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
"Käske israelilaisia ja sano heille: Kun te tulette Kanaanin maahan - se on se maa, jonka te saatte perintöosaksenne, Kanaanin maa äärestä ääreen - niin teidän eteläinen rajanne kulkekoon Siinin erämaasta Edomia pitkin; eteläinen raja alkakoon idässä Suolameren päästä ja kääntyköön Skorpionisolasta etelään ja kulkekoon Siiniin, ja se päättyköön Kaades-Barneasta etelään. Sieltä raja lähteköön Hasar-Addariin, kulkekoon Asmoniin ja kääntyköön Asmonista Egyptin purolle ja päättyköön mereen.
Ja teidän läntisenä rajananne olkoon Suuri meri; tämä olkoon läntisenä rajananne.
Ja teidän pohjoinen rajanne olkoon tämä: Suuresta merestä vetäkää raja Hoorin vuoreen;
Hoorin vuoresta vetäkää raja siihen, mistä mennään Hamatiin, ja raja päättyköön Sedadiin.
Sieltä raja lähteköön Sifroniin ja päättyköön Hasar-Eenaniin.
Tämä olkoon pohjoisena rajananne.
Ja itäinen rajanne vetäkää Hasar-Eenanista Sefamiin;
Sefamista raja painukoon Riblaan, Ainista itään, ja sieltä raja edelleen painukoon, kunnes se sattuu vuoriselänteeseen Kinneretin järven itäpuolella.
Sitten raja yhtyköön Jordaniin ja päättyköön Suolamereen. Tämä on oleva teidän maanne rajoineen yltympäri."
Ja Mooses käski israelilaisia sanoen:
"Tämä on se maa, joka teidän on jaettava arvalla keskenänne ja jonka Herra määräsi annettavaksi yhdeksälle ja puolelle sukukunnalle.
Sillä ruubenilaisten sukukunta perhekunnittain ja gaadilaisten sukukunta perhekunnittain ja toinen puoli Manassen sukukuntaa ovat jo saaneet perintöosansa.
Nämä kaksi ja puoli sukukuntaa ovat jo saaneet perintöosansa tällä puolella Jordania Jerikon kohdalla, itään päin, auringonnousuun päin."


Ja minä asetan sinun rajasi Kaislamerestä filistealaisten mereen ja erämaasta Eufrat-virtaan asti; sillä minä annan maan asukkaat teidän valtaanne, ja sinä karkoitat heidät tieltäsi.

Mihin paikkaan te jalkanne astutte, se on oleva teidän. Erämaasta ja Libanonista, virrasta, Eufrat-virrasta, aina Länsimereen saakka on teidän alueenne ulottuva.

Kannattaa etsiä rajat kartalta, niin huomaa, että kaikki ei ole vielä kohdallaan, mutta sekin aika tulee!

Äänestä

Kun sinä ja minä hyväksymme Jumalan Israelille säätämät rajat, niin uskon, että silloin myös Karjala ja mahdollisesti toinen käsivarsi - yhteys Jäämerelle - annetaan meille takaisin!

Nämä ovat niitä lainalaisuuksia, jotka ovat tänä pänä hiukan pimeän peitossa!

Minä käyn sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat, minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat.
Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala.

Katsopa kartasta Suomen todelliset rajat ja hyväksy myös ne, niin...

Äänestä

Näytetään EU-kriittisten määrä. Kuinka monia ei ole Eurooppa-Tiedotuksen parhaimmatkaan väitteet onnistuneet aivopesemään vielä laittavat nimensä alle.

t: euroskeptikko - lievästi sanottuna.

Ei ole olemassa täydellistä ihmistä, kansakuntaa, valtiota, liittovaltiota tai täydellistä poliittista järjestelmää; kyllä Euroneuvostoliittokin saa luvan sietää kritiikkiä, eikös se ole aika paska systeemi, jos ei arvostelua kestä? sitä se kyllä on!

Äänestä

Kirjoitttaja kirjoitti täyttä asiaa. Suomen tulee saada itse päättää omista asioistaan. Miten voimme olla itsenäisiä ellemmme saa päättää omista asioistamme. Suomen rajoja tulee arvostaa.

Äänestä

niitä siruja on yleisesti saatavilla?

Äänestä

  • Anti-UnionistSquadron kirjoitti:

    ala olemaan, "että tekemisiämme voitaisiin valvoa entistä paremmin" kuten joku hulttio globalistiämmä hyvin totesi. http://www.worldnetdaily.com/news/article.asp?ARTICLE_ID=26991

    tuo sovi ollenkaan, sehä oli Kiinassa. Pedonmerkkisippi
    toimii vain USA:ssa tai EU:ssa.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    tuo sovi ollenkaan, sehä oli Kiinassa. Pedonmerkkisippi
    toimii vain USA:ssa tai EU:ssa.

    tekniikka kehittyy, ensin USA:ssa, sitten Kiinassa, sitten täällä Euroneuvostoliitossa ja sen jälkeen koko maailmassa. Petohan hallitsee koko maailmaa. Muista Raamattu: kaikki kielet, kansat ja kansanheimot... se saa kaikki ottamaa merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa tai... myydä...

    Ensin se pedonmerkkisippi toimii, kuten huomaat, jäljitin ja valvontaohjelmalla, myöhemmin sitten sen lisäksi myös pankkitoiminnoilla.

    Äänestä

Eli käytännössä vaaditaan, että kansan enemmistön tahtoa ei tässä demokratiassa pitäisi kunnioittaa. Suomen EU:iin liittymisestä järjestettiin aikoinaan kansanäänestys, sen tulos vei meidät unioniin. Vapaan ja itsenäisen maan oma ratkaisu, jota pitää kunnioittaa.

Äänestä
  • Kansalle ei koskaan kerrottu rehellisesti ja suoraan mitä EU tuo tullessaan. Ei kerrottu esim. että oma raha tuhotaan, ei kerrottu että menetämme oman ulkopolitiikan jne... Valhepropagandasta huolimatta vain vähän yli 40 % oli EU:n puolella. Vaalit toteutettiin hyvin nopealla aikataululla ettei totuus EU;sta tulisi julki. Jos vaalit olisivat nyt kuinka kävisi??? Lukekaa: www.kaapeli.fi/~muutosv

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    Kansalle ei koskaan kerrottu rehellisesti ja suoraan mitä EU tuo tullessaan. Ei kerrottu esim. että oma raha tuhotaan, ei kerrottu että menetämme oman ulkopolitiikan jne... Valhepropagandasta huolimatta vain vähän yli 40 % oli EU:n puolella. Vaalit toteutettiin hyvin nopealla aikataululla ettei totuus EU;sta tulisi julki. Jos vaalit olisivat nyt kuinka kävisi??? Lukekaa: www.kaapeli.fi/~muutosv

    jäsenyys EU:ssa ei välttämättä ole hyvä asia. Mutta
    tuo sinun juttusi menee jo valheen puolelle. Onko
    asiasi niin tärkeä, että sitä pitää tukea valehtelemalla?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    jäsenyys EU:ssa ei välttämättä ole hyvä asia. Mutta
    tuo sinun juttusi menee jo valheen puolelle. Onko
    asiasi niin tärkeä, että sitä pitää tukea valehtelemalla?

    totuus on niin kuin kaveri sanoi.

    Äänestä

  • Anti-unionistSquadron kirjoitti:

    totuus on niin kuin kaveri sanoi.

    mainituista asioista ei kerrottu?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    mainituista asioista ei kerrottu?

    >Kansalle ei koskaan kerrottu rehellisesti ja
    >suoraan mitä EU tuo tullessaan. Ei kerrottu
    >esim. että oma raha tuhotaan, ei kerrottu että
    >menetämme oman ulkopolitiikan jne...

    Äänestä

  • Anti-unionistSquadron kirjoitti:

    >Kansalle ei koskaan kerrottu rehellisesti ja
    >suoraan mitä EU tuo tullessaan. Ei kerrottu
    >esim. että oma raha tuhotaan, ei kerrottu että
    >menetämme oman ulkopolitiikan jne...

    se kerrottiin. Pitää vain ymmärtää mitä sanotaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juhani Starczewski kirjoitti:

Yleisön kanta: irti EU:sta!

Tuo otsikko on ollut: SUOMEN SANOMAT NRO 1 / TAMMIKUU 1998 kirjoittanut: Antti Torniainen

http://www.saunalahti.fi/~juhanist/mikrosem.htm

Monien EU:n ja mikrosiru/pedonmerkin vastaisten puheenvuorojen johdosta seminaarin puheenjohtaja tiedusteli yleisöltä, ketkä haluavat Suomen pysyvän EU:n jäsenvaltiona.
Vain kaksi läsnäolijaa, toinen heistä evankelisluterilaisen kirkon pappi, nostivat vastaukseksi kätensä ylös. Sellaisia henkilöitä, joilla ei ollut minkäänlaista kantaa, ei paikalla ollut yhtään.
Mikrosiruseminaarin huipentuma tuli, kun puheenjohtaja kysyi läsnäolijoilta, ketkä kannattavat Suomen irrottamista EU:sta.
Melkein kaikki - yhteensä noin tuhat - nostivat vastaukseksi kätensä ylös.

Olen ajatellut, että vieläkö tuo asia tulee Suomessa ajankohtaiseksi.

Mieleeni on tullut, että onko seuraavalla uudella eduskunnalla edessään tuo kysymys?

Varmaan asia on ajankohtainen, kun ollaan nähty kehitys niin Suomessa EU:ssa ja maailmalla!

Rajat ovat rakkautta - Suomenkin rajat, jotka meille on annettu!

Muistele muinaisia päiviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia.

Kysy isältäsi, niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat.

Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.
VIIDES MOOSEKSEN KIRJA 32:7-9

Vesi virtaa alla routamaan...!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu