Joskus sitä vaan toivoo että jäisi vaikkapa bussin alle kadulla kulkiessaan ja kuolisi nopeasti.
Olen jo pitkään pohtinut, että onko elämälläni oikeasti mitään tarkoitusta. Ainakaan vielä en ole keksinyt mitään syytä miksi juuri minä olisin arvokas tai tärkeä.
Ajoin tänään kaupunkiin tarkoituksenani mennä ostoksille. Parkkipaikalla istuessani en uskaltanutkaan lähteä ulos, niin on käynyt ennenkin. Minua ahdistaa ja hermostuttaa kävellä kauppakeskuksissa, tuntuu kuin tuijotettaisiin. Aina ei käy niin mutta tänään oli taas sellainen päivä. Ajoin sitten vain kotiin ja olin kiukkuinen.
Minulla on surkea itsetunto. Tunnen itseni todella rumaksi ja astenmielisen näköiseksi, vihaan vartaloani vaikka urheilen säännöllisesti. En ole koskaan omannut miespuolisia kavereita ja alan totutella ajatukseen ettei minulle ystävien lisäksi ole tarkoitettu myöskään muuta rakkautta kuin vanhempien. En ole mielenkiintoinen, kaunis enkä menevä.
Yläasteella hyvät ystäväni alkoivat pikkuhiljaa "kadota" seurastani. Ennen sitä silloinen paras ystäväni ystävällisesti kertoi, että minua on haukuttu selän takana (ihmiset joista pidin ja luulin ystäviksi). No eipä ole yläasteen jälkeen jäänyt rinnalle pitkäaikaisia ystäviä.
Nyt olen sitten ihan yksin ja huominen pelottaa. Vanhan kaverin kanssa (jota en ole nähnyt vuosiin) olen kirjoitellut pari kertaa vuodessa ja ajattelin ehdottaa tapaamista. Sinne hän kuitenkin tuo mukaansa näytille kihlattunsa, että varmasti näen, ja ihmettelee sitten miksi en ole niin avoin enkä vitsaile, jonka jälkeen hän (taas) menettää mielenkiintonsa eikä ole kiinnostunut näkemään minua pariin vuoteen. En osaa ihan uusien ihmisten kanssa vain olla liian puhelias.
Voi kun jostain ratsastaisi joku normaali prinssi jonka kainaloon voisi mennä itkemään kun tämä elämä on niin turhaa. :(
Olen jo pitkään pohtinut, että onko elämälläni oikeasti mitään tarkoitusta. Ainakaan vielä en ole keksinyt mitään syytä miksi juuri minä olisin arvokas tai tärkeä.
Ajoin tänään kaupunkiin tarkoituksenani mennä ostoksille. Parkkipaikalla istuessani en uskaltanutkaan lähteä ulos, niin on käynyt ennenkin. Minua ahdistaa ja hermostuttaa kävellä kauppakeskuksissa, tuntuu kuin tuijotettaisiin. Aina ei käy niin mutta tänään oli taas sellainen päivä. Ajoin sitten vain kotiin ja olin kiukkuinen.
Minulla on surkea itsetunto. Tunnen itseni todella rumaksi ja astenmielisen näköiseksi, vihaan vartaloani vaikka urheilen säännöllisesti. En ole koskaan omannut miespuolisia kavereita ja alan totutella ajatukseen ettei minulle ystävien lisäksi ole tarkoitettu myöskään muuta rakkautta kuin vanhempien. En ole mielenkiintoinen, kaunis enkä menevä.
Yläasteella hyvät ystäväni alkoivat pikkuhiljaa "kadota" seurastani. Ennen sitä silloinen paras ystäväni ystävällisesti kertoi, että minua on haukuttu selän takana (ihmiset joista pidin ja luulin ystäviksi). No eipä ole yläasteen jälkeen jäänyt rinnalle pitkäaikaisia ystäviä.
Nyt olen sitten ihan yksin ja huominen pelottaa. Vanhan kaverin kanssa (jota en ole nähnyt vuosiin) olen kirjoitellut pari kertaa vuodessa ja ajattelin ehdottaa tapaamista. Sinne hän kuitenkin tuo mukaansa näytille kihlattunsa, että varmasti näen, ja ihmettelee sitten miksi en ole niin avoin enkä vitsaile, jonka jälkeen hän (taas) menettää mielenkiintonsa eikä ole kiinnostunut näkemään minua pariin vuoteen. En osaa ihan uusien ihmisten kanssa vain olla liian puhelias.
Voi kun jostain ratsastaisi joku normaali prinssi jonka kainaloon voisi mennä itkemään kun tämä elämä on niin turhaa. :(
Vastaukset 14
Vanhimmat
Noin minäkin ajattelin vielä puoli vuotta sitten. Tyttöystävää minulla ei koskaan ole ollut mutta en usko että se johtuisi ulkonäöstäni. Lähinnä siitä etten vapaalla tee juuri muuta kuin istun kotona. Tosiasiahan on kuitenkin se ettei kotoa kukaan tule hakemaan vaikka sitä toivoisikin. Menevä ei tarvitse olla, jokainen on kaunis omalla tavallaan niin typerältä kuin se kuulostaakin.
Itse tunnen sanoinkuvaamatonta kateutta kavereitani kohtaan jotka ovat omasta mielestään sosiaalisempia ja menevämpiä kuin minä, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Tiedän kuitenkin mitä haluan elämältä vaikka se onkin joskus todella hankalaa, on minullakin joskus semmoinen olo että tekisi mieli hypätä junan alle. Tyttöystävän aion kuitenkin hankkia tavalla tai toisella, niin kuin olen työpaikkani ja koulutuksenikin hankkinut.
Minulla on jo pelkän työpaikan saanti aina ollut todella vaikeaa, saati sitten sisäänpääsy korkeakouluun kun vielä muutama vuosi sitten opiskelin. Se kynnys päästä aloittamaan jotakin uutta on aina ollut minulle todella vaikeaa. Tiedän kyllä miten omaa huonoa oloaan voi lievittää ja voin kertoa siitä lisääkin.
Voi kuulostaa niin tutulta! Olen ollut samassa tilanteessa joskus aikaisemmin, joten voin kertoa, että sulla on myös toivoa. Mulle on auttanut tutustuminen mukaviin miehiin netin kautta, ja kuviakaan ei ole ihan heti vaihdettu, vaan vasta kunnollisen tutustumisen jälkeen. Olen maininnut joillekin epävarmuuksistani suhteessa omaan kehooni, mutta yllättäen olen saanut positiivisia kommentteja ulkonäöstäni miehiltä.
Voisiko sinulla olla sosiaalisia pelkoja? Nimittäin minusta kuulostaa siltä, jos et uskalla mennä markettiin ihmisten joukkoon. Siihen on olemassa lääkitys, joka mulla auttoi, ja tietysti mikä parasta on kanssaihmisten kehut, ja juuri ne vastakkaisten sukupuolten.
Toivottavasti tästä oli jotain apua.
Lääkärille hakeutuminen on juuri sen takia epävarmaa, kun joskus taas menen ihan reippaasti ihmisten sekaan. En pidä siitä mutta aina ei jännitä. Joskus taas, niin kuin tänään, oikein inhottaa lähteä mihinkään.
Senkään takia, että en pidä itsestäni ei oikein tee mieli lähteä yhtään mihinkään koskaan, ainakaan mihinkään viihteelle. Ja mihinkä sitä nyt yksinään kukaan menee. Olen vielä niin tyhmäkin, että vaikka haluaisin käpertyä jonkun kainaloon niin sitten oikeassa elämässä vierastan sitä, että joku mies minua vaikkapa katsoo pitkään. Haaveillessahan sitä haluaisi että olisi joku mutta sitten oikeassa elämässä nössöilen ja suorastaan kauhistun jos jotain sellaista kävisi.
Tuottaisin kuitenkin pettymyksen. En olekaan kiinnostava, olen huonolla itsetunnolla varustettu ujo nössö jolla on vaikeuksia sosiaalisten tilanteiden kassa ja joka ei tee muuta kuin surffaile netissä ja katsele tv:tä vapaa-ajalla. Huonolla itsetunnolla varustetut naiset eivät kiinnosta KETÄÄN, sillä aina saa kuulla miten rautainen itsetunto on naisessa kaikista seksikkäintä ja parasta.
Ensiksi sinun täytyy lopettaa kuuntelemasta tai tekemästä mitä muut sanovat tai käskevät. Se on osoitus huonosta itsetunnosta jos myötäilee muita. Jos joku on sanonut sinusta pahaa niin sinun on turha jatkaa oman itsesi rankaisemista siksi jos muut eivät osaa käyttäytyä oikein toisia kohtaan. Harrasta sitä mistä pidät, jos pidät liikunnasta rupea keskittymään siihen. Jos käyt vaikka lenkillä älä juokse kaikkien ihmisten ohitse niin kuin et huomaisi heitä. Voit vaikka pysähtyä juttelemaan jos näet kiinnostavan miehen tulevan vastaan tms. Mitä sitten jos haaveilee että saisi olla jonkun kanssa sohvalla kainalossa? Turha sitä on hävetä tai nössöillä vaikka niin kävisikin (tai sitten kun niin käy). Rupea tekemään sitä mitä tekisit silloinkin jos sinulla olisi joku jonka kanssa olla. Jos näet puiston penkillä mukavan näköisen miehen istuvan mene kysymään voitko liittyä seuraan tms. Ei kukaan normaali ihminen semmoisesta suutu tai rupea nauramaan, jos niin käy ei semmoiseen edes kannata tutustua.
Mun mielestä taas ujot ja jopa heikkoitsetuntoiset tytöt ovat jotenkin seksikkäitä. Niistä tulee sellainen "neitseellinen" vaikutelma :) Ottaisin mielelläni tyttöystäväkseni tuollaisen vähän itsensä epävarmaksi tuntevan tytön, jonka itsetuntoa voisin sitten vähitellen ruveta vahvistamaan ;)
Et sä varmaan mitään pahaa tolla viestilläsi tarkoita, mutta voisit silti vähän miettiä, mitä kirjoitat. Jos aloittaja ei ahdistuksessaan pysty edes kauppaan menemään, niin millä helvetillä pystyisi tuosta vain mennä puhumaan jollekin tuntemattomalle. Muutenkin, onko sun mielestä normaalia toimintaa pysähtyä vaikka lenkillä jonkun tuntemattoman kanssa juttelemaan? En ole noin tyhmää viestiä nähnyt koskaan, vaikka paljon oon näitä palstoja seuraillut.
sä myös urheilet säännöllisesti vapaa-ajalla netissä surffailun ja telkun kattomisen lisäksi? Sano jos luin väärin, mutta musta se on ainakin hyvä alku. :) Itekkin oon aikamoinen täystunari vastakkaisen sukupuolen kanssa, eikä vapaa-ajalla oikeen ole oikeen mitään menoja. Koitan edes jotenkin järkevästi käyttää sen ajan, eli urheiltua tulee tv:n tuijottelun ja musan kuuntelun lisäksi. Siksi sanoin, että se on hyvä alku, koska sillon pidät edes fyysisesti itestäs huolta. Kyllähän se mielenterveyteenkin vaikuttaa, tai näin ainakin mulla.
Toi ettei huonolla itsetunnolla varustetut naiset kiinnosta KETÄÄN, on kyllä ihan puppua. Mun exäni oli juuri sellainen, ujo jännittäjä, joka vastasi melkein joka asiaan kun esim kysyin siltä jotain aina vastaus oli: "ihan sama". Se suhde meni kyllä lopulta poikki, mut oli kiva nähdä miten se sai ajan myötä lisää itseluottamusta, eikä enää sanonut ja ollut tolla ihan sama -asenteella liikenteessä. :) Muhun juuri vetoaa paremmin sellaiset naiset, vähän aikaa sitten yks rohkea tyttö tuli juttelee mulle, niin enpä tietenkään saanut mitään erikoisen järkevää sanotuksi, kun olin ihan ajatuksissani.
Muista että kyllä joku sun kohtalosi puolittaa.
Minusta on ihan normaalia että muiden ihmisten kanssa voi jutella. Jos se ei sinusta ole niin turha muille sitten puhua.
Olenpa aika usein pysähtynyt juttelemaan tuntemattomien kanssa lenkkipolulla ( itse asiassa ihmiset, joilla on koira, pitävät siitä että heidän koirastaan kysellään...). Joten ehkä sitten olen "hullu" mutta minulla on myös paljon tuttuja ja ystäviä!
No tuntuu hieman höperöltä, että kun juoksen pururadalla niin yhtäkkiä pysähdyn kiusaamaan jotain täysin tuntematonta vastaantulijaa. Lähinnä ihmiset ihmettelevät. Mitä muka sanoisin? Käsittääkseni mainitsin myös, että olen UJO. Eikä se mihinkään johda, että jauhan jonkun kanssa hänen koirastaan, siitäkö alkaa ystävyys? Älkää nyt viitsikö noita lenkkipolkujuttuja, ihan oikeasti. Ystävät saadaan koulusta tai töistä, ei lenkkipoluilta. Jos joku mies pysäyttäisi minut metsäisellä pururadalla niin kyllä pelästyisin.
On monet muutkin ujoja ja silloin vaaditaan tahdonvoimaa ja mentaaliharjoituksia pelkojen voittamiseen. Kumma juttu, mutta minulla ei ainakaan ole mitään ystäviä töistä. En edes halua ystäviä sieltä sillä haluan pitää vapaa-aikani kokonaan erillään työasioista. Mutta jos asenne on alusta alkaen semmoinen "en pysty mihinkään, olen täysi luuseri" niin silloin semmoiseksi tuleekin. Asennetta elämään pystyy muuttamaan mutta ei se tapahdu hetkessä, siinä voi mennä vuosia aikaa. Yleensä kuitenkin vähintään kuukausista on kyse.
Miksi et haluaisi tutustua minuun?
Luepa vaikkapa tämä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=1500000000000143&posting=22000000016739096
Jos olet kiva ja kunnollinen tyttö, niin yksinäisyytesi, ujoutesi ja/tai masentuneisuutesi eivät todellakaan ole minulle minkäänlainen syy hyljeksiä sinua. Päinvastoin, sympatiani ovat juuri sellaisen naisen puolella, joka on muiden taholta joutunut päähänpotkituksi !
lue tuo linkki ja soita minulle! Jos itse suhtaudut minuun myönteisesti, voi hyvinkin käydä niin, että vietämme juhannuksen onnellisena yhdessä, ja totta kai sen jälkeenkin!
sä kirjoittelet??
hakea seuraa deittisaiteilta?