Olen huolestunut mun pikkusiskosta, joka viettää lähes kaiken aikansa kotona yksin. Hänellä on oikeasti ehkä yksi kaveri, jota tapaa silloin tällöin, mutta muuten lojuu vaan kotona (asuu vielä vanhempiemme luona).
Hän ei ole tällä hetkellä missään koulussa tai töissä. Meitä sisaruksia on paljon, mutta hän ei ota kontaktia edes omiin perheenjäseniin. Vetäytyy vain omaan huoneeseen. Jos yritän jotain kysellä tai avata keskustelua, hän vastaa hädin tuskin kyllä tai ei. Olen ajatellut, että hän on ujo ja tykkää olla omissa oloissaan... ja saahan ihminen ujo olla, mutta tämä ei ole mun mielestä ollenkaan normaalia! Hän on jotenkin masentuneen oloinen ja pelkään, että voisi tehdäkin itselleen jotain. Hän ei vaan kerro mitään omista mietteistään, enkä saa häneen mitään kontaktia.
Miten tässä tilanteessa voi auttaa? En halua antaa asian olla, koska pelkään, että joudun eräänä päivänä seisomaan hänen haudallaan! Tiedän, että yksi yleinen syy itsemurhiin on masennus ja paniikkihäiriöt.
Olisin tosi kiitollinen, jos joku ujo voisi kertoa omia tuntemuksiaan ja kertoa, miten tällaista ihmistä voi lähestyä. Tuntuu, että kaikki kontaktinottamis-yritykset suorastaan ahdistavat häntä, joten on hirveän vaikeaa edes yrittää saada kontaktia.
Hän ei ole tällä hetkellä missään koulussa tai töissä. Meitä sisaruksia on paljon, mutta hän ei ota kontaktia edes omiin perheenjäseniin. Vetäytyy vain omaan huoneeseen. Jos yritän jotain kysellä tai avata keskustelua, hän vastaa hädin tuskin kyllä tai ei. Olen ajatellut, että hän on ujo ja tykkää olla omissa oloissaan... ja saahan ihminen ujo olla, mutta tämä ei ole mun mielestä ollenkaan normaalia! Hän on jotenkin masentuneen oloinen ja pelkään, että voisi tehdäkin itselleen jotain. Hän ei vaan kerro mitään omista mietteistään, enkä saa häneen mitään kontaktia.
Miten tässä tilanteessa voi auttaa? En halua antaa asian olla, koska pelkään, että joudun eräänä päivänä seisomaan hänen haudallaan! Tiedän, että yksi yleinen syy itsemurhiin on masennus ja paniikkihäiriöt.
Olisin tosi kiitollinen, jos joku ujo voisi kertoa omia tuntemuksiaan ja kertoa, miten tällaista ihmistä voi lähestyä. Tuntuu, että kaikki kontaktinottamis-yritykset suorastaan ahdistavat häntä, joten on hirveän vaikeaa edes yrittää saada kontaktia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jos toinen niin haluaa - minua ainakin ärsyttää seuran tuputtaminen
Vaikea sanoa tapausta sen kummemmin tuntematta, mutta itse varmaan tuossa tapauksessa kyllä "pakottaisin" siskoni avautumaan. Eli kutsut hänet vaikka kylään ja alat siinä keskustelemaan niitä näitä eli "lämmittelisit" häntä ja koittaisit saada juttelemaan. Sitten pikkuhiljaa menisit henkilökohtaisempiin kysymyksiin. Tärkeää on, että siskosi tuntee, että voi luottaa sinuun. Ja voihan siinä vaikka ottaa pari sidukkaa, jos tuntuu, että sellainen voisi rentouttaa tunnelmaa :) Vaikket sitten saisikaan häntä puhumaan tuntemuksistaan, niin kerro ainakin, että välität hänestä...
Voi olla joillekin liian raju kokemus, jos joku toinen tulee heti naamatusten juttelemaan, sillä voihan olla ettei ko. henkilöllä todellisuudessa edes ole mitään hätää, vaan nauttii yksin olostaan.
En minä ainakaan kaipaa ympärilleni suurta kaverilaumaa.
Pikemminkin kehottaisin lähestymään tätä henkilöä kirjeellä tai sähköpostiviestillä ja sitä kautta kertoa ajatuksistaan. Joillekin voi olla vaikei ilmaista itseään naamatusten puhumalla, mutta taas kirjoittamalla on helpompaa avautua.
Ainakin minusta tuntuisi siltä!
Voipi olla että hän on ollut koulukiusattu. On masentunut ja vetäytynyt sen takia. Menet sen viereen ja sanot että se on sulle tärkeä ja haluat tietää mikä sillä on. Kysyt suoraan kiusattiinko sitä koulussa ja onko sillä muita murheita. Onko sillä koskaan ollut poikaystävää, joka olis jättänyt sen tai jotain? Millaiset teidän vanhemmat sitä kohtaan on?
Ainakin mun sisko on aina saanut paljon huomiota vanhemmiltaan. Meidän vanhemmat ja etenkin isä on aina tosin ollut aika vaativa. Osaa myös loukata, kun möläyttelee asioita, eikä tule ajatelleeksi, että sen kommentit satuttaa. Olen itsekin ollut siskon ikäisenä aika ujo ja koulussa vähän kiusattukin. Joskus vihasin isää ihan mielettömästi, mutta hengissä on selvitty porukoilla asumisesta ja nyt tullaan isän kanssa aivan hyvin juttuun. Voihan tosin olla, että mun sisko on vielä herkempi kaikelle ylimääräiselle naljailulle, kun on niin ujo, hiljainen ja syjäänvetäytyvä. Meidän äiti on ollut aina tosi huolehtivainen, rakastava ja sille on ollut helppo puhua ja mun mielestä se on aina osannut tasoittaa sitä iskän "kovuutta". Huolestuttaa, kun sisko ei avaudu edes äitille. Tulee sellainen tunne, ettei sille ole ketään tässä maailmassa.
Niin ja on aivan älyttömän vaikeaa kuvitellakaan ottavansa siskoon mitään läheisempää kontaktia, kun pelkkä "jutustelu" tuntuu ahdistavan sitä ja suurinpiirtein pakenee paikalta. Kommunikointiin kuitenkin tarvitaan kaksi. Yksin on aika vaikea jutella!