Valtionapu -> velat anteeksi

Tapaus Juhantalo

Kun Suomen Pankki otti SKOP:n hallintaansa, sen pääjohtaja Christopher Wegelius joutui eromaan. Hän kertoi päiväkirjoihinsa perustuvassa kirjassaan lokakuussa 1992, että keskustalainen kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo, joka erosi ministerin virasta heinäkuussa 1992, oli kesäkuussa 1992 yrittänyt käyttää väärin ministerin asemaansa saadakseen anteeksi omia ja yritystensä velkoja. Juhantalo oli yrittänyt Wegeliuksen mukaan "koplata" yhteen Tampellan valtionavut ja omat velkansa ehdottamalla, että jos valtio antaa rahaa Tampella pelastamiseen, Tampellaa rahoittanut SKOP antaisi anteeksi hänen ja hänen yritystensä velat. SKOP ei suostunut tarjoukseen. Juhantalo itse kiisti nämä Wegeliuksen väitteet. Juhantalon neljä suurinta yritystä haettiin konkurssiin marraskuussa 1992. Velkoja niillä oli yhteensä 44 milj. markkaa ja varoja 3 milj. markkaa.

Valtakunnanoikeus tuomitsi Juhantalon ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta, ja eduskunta erotti hänet eduskunnan jäsenyydestä joulukuussa 1993 äänin 134-41.
7319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tavoittelet Keskusta-viihajan ja Kana-Antti-asenteilla vain herjausta aiheesta, josta et selvästikään ymmärrä yhtään mitään. Menepä seko muualle mesoamaan.

Äänestä
  • Taas tuota paskaa palstalle.

    Seppo. Ihan oikeasti.

    Äänestä

  • sivullinen tässä kirjoitti:

    Taas tuota paskaa palstalle.

    Seppo. Ihan oikeasti.

    1. Kerro asiasta tiedossasi oleva oleellinen, tai pysy poissa, pöpi ukkeli.

    2. Asiana on avauksen tahallinen dis-info Kauko Juhantalon henkilöön liitettynä.

    Sairaalloinen raivosi kirjoittavien henkilöitten suuntaan kuuluu muualle, mene pöllö ukkeli lääkäriin hoidattamaan sairasta mieltäsi.

    Seppo Hietanen

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    Onko totta, että olet ollut keskustan ehdokkaana vaaleissa?

    Äänestä

  • totta? kirjoitti:

    Onko totta, että olet ollut keskustan ehdokkaana vaaleissa?

    Terveisiä vaan Sepolle täältä Keskustan porukoista. Olet sellainen törkyturpa, että ei kaivata!

    Äänestä

Ympäri käännettynä saadaan avauksestasi ja SKOP:n juilimisista esiin totuudenmukainen kääntöpuoli, pimitettyä faktaa.

Pankkipelin nousun huipulla perustivat tunnetut ay-johtajat, monet vaimoinmeen, RAPAP OY -nimisen sijoitusyhtiön, johonka koottiin 30 mmk:n potti lainarahaa. Kun Rapap ei sitten lähtenytkään munimaan miljoonia ay-haukoille, niin he halisivat päästä siitä eroon.

Paha kyllä Rapap Oy:n 30 millin panokset olivat sulaneet käsiin, ja siitä uhkasi nousta pahat maksut takaajille, noille ay-haukoile emäntineen.

Mutta huoli pois; G. Wegelius sai tietoonsa että hänen pitää ostaa SKOP:lle eräs Rapap Oy -merkkinen yhtiö. Kauppaan riittää, kun yhtiön nolla-paperit lunastetaan tunnetulla 30 miljoonan arvollaan.

Näin SKOP - Wegelius sitten otti varmasti tietoisena totuudesta NOLLA-arvoiset ay-pomojen paskapaperit SKOP:n vastattavaksi, josta ne sitten muun roskan, SKOP:n kautta rikollisessa puuhassa kertyneitten miljardien tilkkeenä ajautuivat kokokansan maksettavaksi.

Muiden muassa edesmennyt Jorma Reini vaimoineen kuului tuohon SKOP:n ja Wegeliuksen kanssa valtiota rosvonneitten ay-haukkojen ryhmään!

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Logiikkaa kirjoitti:

Tapaus Juhantalo

Kun Suomen Pankki otti SKOP:n hallintaansa, sen pääjohtaja Christopher Wegelius joutui eromaan. Hän kertoi päiväkirjoihinsa perustuvassa kirjassaan lokakuussa 1992, että keskustalainen kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo, joka erosi ministerin virasta heinäkuussa 1992, oli kesäkuussa 1992 yrittänyt käyttää väärin ministerin asemaansa saadakseen anteeksi omia ja yritystensä velkoja. Juhantalo oli yrittänyt Wegeliuksen mukaan "koplata" yhteen Tampellan valtionavut ja omat velkansa ehdottamalla, että jos valtio antaa rahaa Tampella pelastamiseen, Tampellaa rahoittanut SKOP antaisi anteeksi hänen ja hänen yritystensä velat. SKOP ei suostunut tarjoukseen. Juhantalo itse kiisti nämä Wegeliuksen väitteet. Juhantalon neljä suurinta yritystä haettiin konkurssiin marraskuussa 1992. Velkoja niillä oli yhteensä 44 milj. markkaa ja varoja 3 milj. markkaa.

Valtakunnanoikeus tuomitsi Juhantalon ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta, ja eduskunta erotti hänet eduskunnan jäsenyydestä joulukuussa 1993 äänin 134-41.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu