Paperiteollisuuden niinkuin kaiken muunkin rahan moraali on pelkkä riistäminen. Iät ajat paperiteollisuus kyykytti suomea devalvaatiokeinottelullaan. Ajanmyötä senkin ongelman kanssa opittiin selviytymään. Työläiset, joilla oli vaarivainaan metsärahoja hiukan sukkiensa varsissa, ottivat lainaa omakotitaloihinsa. Inflaatiovaudin takasi paperiteollisuus suhdanteineen. Siinä sivussa 10- vuoden sisällä inflaatio söi työläisenkin loppulainan. Paperiteollisuus keitti selluksi suomen metsät, yritti sitten repiä ilmaista puuta itärajan takaa ja kun ei onnistunut, äkäili ja kieroili, kuin pahanen kakara. Uhkailee ja uhittelee vielä mennessäänkin. Brasiliassa ja ties missä töpeksittyään kehtaa vielä inua soppansa sekaan suomen hallitusta. Jos lienee suomen ministereillä on pennejään kiinni uppoavassa laivassa, niin olkoon. Tervemenoa, ei takaisin tuloa!
paperiteollisuus
pakotti suomen eu-hun
172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On ikävää, ettei paperiteollisuus pysty riistämään tarpeeksi rahaa asiakkailtaan, kun maailmassa on ikävä kyllä muitakin paperitehtaita kuin suomalaisia.
Moni niistä tekee paperia nopeammin, enemmän, halvemmalla ja paremmin.
Ja sinä ressukka luulet, että duunaria riistettäisi, huhheijaa sentään.