Lehmäastmapotilaiden immuunivaste

Kosteus- ja homevaurioituneiden koulurakennusten vaikutus koululaisten vasta-aineisiin ja keuhkojen toimintaan

julkaistu 15.10.2002/Väitöskirjat

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää homeallergian esiintyvyyttä, IgG-vasta-aineiden osuutta herkistymisessä homeille ja mahdollisia keuhkojen toiminnan muutoksia kosteusvaurioitunutta koulua käyneillä lapsilla kolmen vuoden aikana.

Vuonna 1996 tehdyn oirekyselyn perusteella kliinisiin tutkimuksiin kutsuttiin 212 hengitystieoireista 7-12 -vuotiasta koululaista. Oppilaat tulivat kahdelta ala-asteelta, joista toinen oli huolellisten rakenne- ja mikrobiselvitysten jälkeen todettu homevaurioituneeksi, toinen oli vaurioitumaton vertailukoulu. Vuonna 1999 toteutettiin seurantatutkimus, johon osallistui 144 oppilasta (68% alkuperäisestä ryhmästä). Koska tutkimusten välillä oli kulunut kolme vuotta, lapset kävivät nyt neljää eri koulua. Kaikki koulurakennukset tutkittiin uudestaan homevaurioasteen luokittelemiseksi. Näiden tutkimusten perusteella aiemmin homevaurioinen ala-aste oli korjattu ja vertailu ala-aste oli edelleen vaurioitumaton. Molemmat yläasteen rakennukset olivat homevaurioisia. Lapsille tehtyihin tutkimuksiin kuuluivat molempina vuosina ihotestit 11:lle eläin-ja siitepölyille ja 12 homeelle, keuhkojen toimintakokeet sekä IgE-vasta-ainemääritykset 10 homeelle sekä IgG-vasta-ainemääritykset 24 homeelle. Tällä seurantatutkimuksella haluttiin saada tietoa allergisten sairauksien, ihotestien, keuhkojen toiminnan ja vasta-ainetasojen muuttumisesta kolmen vuoden aikana erilaisissa homealtistusryhmissä.

Tutkimuksen tulokset:

1. Ihotestein todettu homeallergia on harvinaista koululaisilla. Suurin osa homeille positiivisista ihotestireaktioista esiintyi yli 14-vuotiailla nuorilla, joilla oli positiivisia ihotestireaktioita myös eläin- ja siitepölyille. Merkittävää yhteyttä positiivisten home-spesifisten ihotestireaktioiden ja homealtistuksen tai astman välillä ei todettu.

2. Allergiaa osoittavat home-spesifiset immunoglobuliini E- vasta-aineet ovat harvoin koholla kouluikäisillä. Kohonneita IgE -vasta-ainetasoja oli etupäässä atooppisilla lapsilla, mutta yhteyttä heidän koulussa saamaansa homealtistukseen ei havaittu.

3. Altistusta osoittavien home-spesifisten immunoglobuliini G- vasta-aineiden ja koulusta saadun homealtistuksen välillä ei ollut yhteyttä. IgG- vasta-aineilla ei myöskään ollut merkittävää yhteyttä astmaan, muihin pitkäaikaisiin allergisiin tai hengitysteiden ongelmiin. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että IgG- vasta-aineiden avulla ei voida osoittaa koulussa tapahtunutta homealtistusta lapsilla.

4. Keuhkojen toimintakokeissa ei havaittu eroa eri koulujen eikä siten myöskään eri homealtistusryhmien välillä. Keuhkojen toimintakoetuloksilla ei myöskään ollut yhteyttä ihotesteillä todettuun homeallergiaan tai home-spesifisiin IgG-vasteisiin. Alustavaa näyttöä saatiin siitä, että keuhkojen ylireaktiivisuus oli yhteydessä lisääntyneeseen homealtistukseen.
Tämän väitöskirjan tulokset osoittavat, että koulussa tapahtuva altistuminen kosteus- ja homevaurioille ei lisää lasten homeallergioita. Koska homeiden aiheuttamien oireiden ja sairauksien syntymekanismit ovat kuitenkin vielä avoimia, koulujen sisäilman tulee olla niin hyvää, että se ei muodosta vaaraa lasten terveydelle. Erityisen riskiryhmän muodostavat jo aiemmin homeelle herkistyneet lapset.

Johanna Immosen väitöskirja, Immunologic and pulmonary reactivity in schoolchildren from moisture and mold damaged school buildings: a three-year follow-up study (Kosteus- ja homevaurioituneiden koulurakennusten vaikutus koululaisten vasta-aineisiin ja keuhkojen toimintaan: kolmen vuoden seurantatutkimus), tarkistettiin Kuopion yliopistossa 11.10.

http://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.lue_abstrakti2?iid=3100&iprint=3&p_hakusana=

Väitös selvittää, miksi antihistamiinista ei aina ole apua välittömissä immuunireaktioissa

julkaistu 22.10.2001/Väitöskirjat

LL Jari Saarisen väitöstutkimus antaa lisätietoa siitä, miksi antihistamiinilääkityksestä ei välittömissä immuunireaktioissa kuten nokkosrokossa ole merkittävää apua kaikille potilaille. Saarisen väitöstyön mukaan histamiinin eli keskeisen allergiaoireita aiheuttavan välittäjäaineen vapautunut määrä ei ole suhteessa paukaman kokoon. Paukamassa vapautuvissa välittäjäaineissa tapahtuu lisäksi iän mukana muutoksia. Syöttösolujen välittäjäaineissa on tutkimuksen mukaan yksilöllisiä eroavaisuuksia ja paukamareaktio riippuu todennäköisesti monista tekijöistä. Tulevaisuudessa potilaat saattaisivatkin hyötyä yhdistetyistä, useampaan välittäjäaineeseen vaikuttavista allergialääkkeistä.

Atooppiset oireet ovat yleisiä ja niiden esiintyvyys on lisääntynyt viime vuosikymmeninä. Välittäjäaineita vapauttavien syöttösolujen tiedetään olevan keskeisessä roolissa ihon välittömässä yliherkkyysreaktiossa. Saarisen väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää syöttösolujen vapauttamia välittäjäaineita ja niiden merkitystä ihon välittömässä allergisessa paukamareaktiossa lehmä- ja mehiläisallergisilla potilailla. Osassa tutkimusta käytettiin apuna mikrodialyysimenetelmää, jolla voidaan selvittää välittäjäainetasojen muutoksia ihokudoksessa.

Tutkimuksessa selvitettiin syöttösolujen valtaproteiinien kymaasin ja tryptaasin aktiviteettia ihopistokokeessa. Ihopistoreaktioissa syöttösoluissa vapautuvan kymaasin entysyymiaktiviteetin todettiin laskevan nopeasti. Lisäksi histamiinin vapautumisen määrä korreloi käänteisesti kymaasiaktiivisuuteen. Selityksenä voi olla histamiinin ja kymaasin samanaikainen vapautuminen syöttösoluista, mikä voi johtaa entsyymiaktiivisen kymaasin inaktivoitumiseen soluvälitilassa olevien proteaasi-inhibiittoreiden toimesta. Havainto on uusi ja tarjoaa jatkotutkimusajatuksen selvittää kymaasi-inhibiittoreita ja niiden vaikutusta allergisen paukamareaktion voimakkuuteen ja kymaasin aiheuttaman interleukiini-4:n hajoamiseen.

Tryptaasia, kymaasia tai kymaasi-inhibiittoreita sisältävien syöttösolujen määrä ei korreloinut ihopistokokeen paukaman kokoon 50 potilaan aineistossa. Allergisen paukamareaktion koko sen sijaan korreloi merkittävästi interleukiini-4 positiivisten syöttösolujen määrään. Tämä antaa selkeästi viitteitä interleukiini-4:n tärkeästä merkityksestä allergisessa paukamareaktiossa. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että syöttösolujen määrä terveessä ihossa korreloi merkittävästi seerumin kokonaisimmunoglobuliini E:n pitoisuuteen viitaten syöttösolujen liittyvän myös IgE:n synteesiin.

Viimeisessä osatyössä pyrittiin vaikuttamaan syntyvän paukaman kokoon joko paikallisesti injisoitavilla tai suunsisäisesti nautituilla lääkkeillä. Yleisesti tutkimuskäytössä oleva H1-antihistamiini, mepyramiini,ihonsisäisesti injisoituna pienensi paukamaa vain 71 prosentilla potilaista. Tutkimuksessa leukotrieeniaineenvaihduntaan vaikuttavat lääkeaineet eivät merkittävästi pienentäneet paukamaa mutta yksittäisten potilaiden kohdalla tämän ryhmän lääkkeistä voi olla apua. Särkylääkkeenä käytetty indometasiini suurensi ihon allergista paukamareaktiota merkittävästi.

LL Jari Saarisen ihotautien ja allergologian alaan kuuluva väitöskirja Mast cell mediators in immediate allergic wheal reaction (Syöttösolun välittäjäaineet välittömässä allergisessa paukamareaktiossa) tarkastetaan Kuopion yliopistossa lauantaina 20.10.2001 klo 12. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Matti Hannuksela Etelä-Karjalan keskussairaalasta ja väitöstilaisuuden valvojana professori Maija Horsmanheimo Kuopion yliopistosta.

Väittelijän yhteystiedot: Mikkelin keskussairaala, ihotautien poliklinikka
Porrassalmenkatu 35-37
50100 Mikkeli
puh. 015-351 2361

http://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.lue_abstrakti2?iid=1890&iprint=3&p_hakusana=

Koulujen homevauriot yhteydessä lasten pitkittyneeseen yskään

julkaistu 05.10.2001/Väitöskirjat

Hengityksen vinkuminen ja pitkittynyt yskä ovat lapsilla yhteydessä koulujen home- ja kosteusvaurioihin. LL, erikoislääkäri Taina Taskisen väitöstutkimus osoittaa, että etenkin home- ja kosteusvaurioille altistuminen sekä kotona että koulussa näyttäisi lisäävän lasten hengitystieoireilua. Lasten päivystyskäyntien ja antibioottikuurien määrä on myös yhteydessä home- ja kosteusvaurioaltistumiseen koulussa. Vastaavasti lasten astman ja atopian esiintyvyydellä ei ole yhteyttä koulun home- ja kosteusvaurioihin.

Taskisen väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin koulujen home- ja kosteusvaurioiden vaikutusta koululaisten terveydentilaan. Erityisesti selvitettin7-13 -vuotiaiden oppilaiden astmaattisten ja allergisten oireiden esiintyvyyttä kosteusvaurioisissa kouluissa. Tuloksia verrattiin rakenteiltaan terveessä koulukiinteistössä opiskelevien lasten terveydentilaan. Tutkimuksessa selvitettiin myös oppilaiden lääkäripalvelujen käyttöä ja hengitystietulehdusten yleisyyttä sekä homevasta-aineiden pitoisuuksia kosteusvauriokoulun ja vertailukoulun oppilailla.

Allergista herkistymistä homeille esiintyi 2,4-5 prosentilla lapsista, mutta näillä lapsilla oli muita useammin myös muita allergioita ja astmaattista oireilua. Koululaisten allerginen herkistyminen homeille ei liittynyt koulun home- ja kosteusvaurioihin. Oppilaiden veren homevasta-ainetasoilla ei ollut yhteyttä hengitystieoireiluun tai altistumiseen home- ja kosteusvaurioille koulussa.

Väitöskirja koostuu kahdesta tutkimusaineistosta, joissa molemmissa vertailtiin kosteusvaurioituneiden ala-asteiden oppilaiden terveydentilaa rakennusteknisesti terveessä vertailukoulussa opiskelevien lasten terveydentilaan. Lapsille tehtiin kyselytutkimuksien lisäksi kliinisiä astmatutkimuksia, keuhkojen toimintakokeita ja allergiatutkimuksia mahdollisen allergisen herkistymisen toteamiseksi. Lisäksi määritettiin verestä vasta-aineita homeelle ja selvitettiin oppilaiden käyntien määrää päivystysvastaanotoilla ja hengitystietulehdusten määrää viimeisen vuoden aikana. Kaikille tutkimuksessa osallistuneille kouluille tehtiin rakennustekninen selvitys ja analysoitiin koulujen sisäilman ja tarvittaessa koulurakennuksen rakenteiden mikrobiologinen laatu.

LL, erikoislääkäri Taina Taskisen lastentautien alaan kuuluva väitöskirja Moisture and mold problems in school buildings: A clinical study on health effects in schoolchildren (Koulujen kosteusvauriot ja koululaisten terveys. Kliinis-allergologinen tutkimus) tarkastetaan Kuopion yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 5.10.2001 klo 12. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Antti Koivikko Turun yliopistosta ja väitöstilaisuuden valvojana ma. professori Matti Korppi Kuopion yliopistosta.

Väittelijän yhteystiedot: Kiuruveden terveyskeskus, Nivankatu 31, 74700 Kiuruvesi, puh.017-768 1579 ja 040-5748734, sähköposti:[email protected] [email protected].

http://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.lue_abstrakti2?iid=1813&iprint=3&p_hakusana=

Väitös selvittää maanviljelijän astman taustoja

julkaistu 01.09.2001/Väitöskirjat

Työhygieeniset olot tai työtavat eivät juurikaan vaikuta maanviljelijän astmariskiin, osoittaa LL Eero Iivosen väitöstutkimus. Sen sijaan pitkä altistumisaika ja ennen kaikkea säännöllinen karjanhoitoon osallistuminen ja viljan tai jauhojen käsittely näyttävät lisäävän viljelijän ammatttiastmariskiä. Potilaiden omien tai heidän vanhempiensa atopiataustojen avulla ei voi ennustaa riskiä sairastua ammattiastmaan, vaikka vanhempien tai sisarusten astma lisää todennäköisyyttä sairastua astmaan.

Maatalouden ammattiastmoja aiheuttavat väitöstutkimuksen mukaan Suomessa pääasiassa lehmäepiteeli, jauhot ja viljat sekä varastopunkit. Lehmäepiteelin hallitseva osuus maatalouden ammattiastmojen aiheuttajana on muista maista poikkeava ilmiö, joka selittynee osittain suomalaisen maatalouden rakenteellisilla tekijöillä ja osittain diagnostiikkaan liittyvillä tulkintatavoilla. Iivonen ehdottaa väitöstutkimuksensa perusteella, että maatalouden ammattiastmaa ei tulisi luokitella yhden etiologisen tekijän mukaan, vaan sen sijaan tulisi ottaa käyttöön maatalousastman määritelmä.

Viljelijän astma-ohjelmassa on yhdistetty työhygieeninen ja kliininen tutkimustieto. Potilaiden oireisiin, työtapoihin, allergologisiin löydöksiin ja ammattiastmadiagnostiikkaan on yhdistetty työhygieeniset mittaustulokset.

Astmadiagnostiikassa on kiinnitettävä huomiota astman varmistamiseen osoittamalla merkitsevä huippuvirtausarvojen vuorokausivaihtelu ja hengitystieobstruktion merkitsevä lievittyminen keuhkoputkia laajentavalla lääkkeellä. Myönteinen ihopisto- ja RAST-tutkimus karjanhoitotyötä säännöllisesti tekevällä viljelijäastmaatikolla viittaa vahvasti ammattitautiin, eikä keuhkoputkialtistusta yleensä tarvita. Se on kuitenkin arvokas lisätutkimus silloin, kun diagnoosi jää muutoin epävarmaksi. Allergeeniannoksiin on kuitenkin kiinnitettävä huomiota samoin kuin tutkittavan epäspesifiseen keuhkoputkien supistumisherkkyyteen.

LL Eero Iivosen keuhkosairausopin alaan kuuluva väitöskirja Viljelijän työperäinen astma tarkastetaan 31.8.2001 klo 12 Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen B-rakennuksen pienessä luentosalissa, Medisiinarinkatu 3, Tampere. Vastaväittäjänä on professori Timo Keistinen (Oulun yliopisto). Kustoksena toimii professori Markku M. Nieminen.

http://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.lue_abstrakti2?iid=1649&iprint=3&p_hakusana=

Reumatautien varhaisella diagnostiikalla päästään hyvään hoitotulokseen

julkaistu 27.02.2001/Terveysportti

Nivelreuma on diagnoosiltaan niin tuttua kaikilla hoitoketjun tasoilla,että viivettä asianmukaisen hoidon aloittamisessa ei yleensä ole. Jos viivettä ilmenee, aiheutuu se usein siitä, että potilaan oireet ovat olleet lieviä ja hän itse on kuunnellut pitkään vaivojaan ennen hoitoon hakeutumista.Terveyskeskuksissa osataan epäillä nivelreumaa selkeän, muista niveltaudeista erottavan luokitteluohjeiston perusteella riittävän nopeasti.

Reumatologian professori Marjatta Leirisalo-Repo kertoo, että nivelreuman hoitoviive on viime vuosina selvästi lyhentynyt ja se on nyt selvitysten mukaan keskimäärin kuusi kuukautta. Jos tauti alkaa äkäisenä, potilas hakeutuu nopeasti lääkäriin. Mutta lievän taudin kohdalla voi kulua useita vuosia ennen kuin oireet ovat muuttuneet niin hankalaksi, että potilas alkaa epäillä tautia. “Suurin osa nivelreuman alkuvaihetta sairastavista tulee vastaanotolle jo ennen kuin vuosi oireilun alkamisesta on kulunut”, sanoo Leirisalo-Repo. Varhainen oitoonhakeutuminen on aiheellista nimenomaan nivelreumassa, koska kolmasosalle sairastuneista ehtii tulla pysyviä röntgentutkimuksessa havaittavia nivelaluemuutoksia jo ensimmäisen sairausvuoden kuluessa. Viive hoitoonhakeutumisessa on viime vuosina pienentynyt. Leirisalo-Repo arvelee, että valistus tautien piirteistä sekä hoitomahdollisuuksien parantumisesta on ollut hyvää ja saanut potilaat riittävän valppaiksi. Ennen alistuttiin nykyistä enemmän vaivoihin ja ajateltiin reumatismin kuuluvan elämään ainakin vanhenevan ihmisen kohdalla. Selkärankareumassa hoitoonhakeutuminen on nivelreumaa hitaampaa ja diagnoosiin pääsy vaikeampaa.

Nivelreuman luokittelukriteerit

Nivelreumapotilaille tyypillisiä taudinpiirteitä on useita, joista seitsemänm olennaisinta on ryhmitelty yhteen ja ne muodostavat ns. ACR:n luokittelukriteeristön. Kun potilaalla on niistä vähintään neljä, sanotaan, että potilaan oireet ja löydökset sopivat nivelreumaan. Lisäksi on tutkimuksissa otettava huomioon jonkin muun, nivelreuman kaltaisia oireistoja antavan reumasairauden mahdollisuus. Kriteeristö on lähtenyt liikkeelle tavoitteesta yhtenäistää eri puolilla maailmaa samanlaista tautia sairastavien potilaiden diagnoosit. Näin reumatologit tietävät, millaisia potilaita tarkoitetaan, kun puhutaan nivelreumasta. Näin mm. taudinkuvasta, levinneisyydestä ja hoidon tehokkuudesta saadaan maailmanlaajuisesti vertailukelpoista tietoa. Kriteeristö johtaa ainakin periaatteessa siihen, että potilas osataan tutkia eri maissa ja eri hoitopaikoissa yhtäläisesti. Kriteeristön yhteiskunnallinen merkitys on potilaiden edun täyttyminen. Leirisalo-Revon mukaan nivelreumapotilaiden tasa-arvoinen hoito toteutuu hyvin Suomessa.

Nivelreuman diagnostisesta luokittelukriteeristöstä on sovittu vuonna 1987 Yhdysvaltain reumatologisen yhdistyksen ACR:n kokouksessa. Kriteeristössä on painotettu käden oireilua. Marjatta Leirisalo-Repo sanoo, että eurooppalaiset reumatologit ovat tuoneet esille, että varhaisdiagnostiikassa olisi kiinnitettävä huomiota lisäksi myös jalkojen, erityisesti päkiän oireiluun, joka usein alkaa ennen kuin varhaistautiin liittyvät käden pienten nivelten oireet tulevat esille.

Nivelreuman alkuoireet

Nivelreuman yleisoireita ovat aamujäykkyys, väsymys ja lämpöily. Niveloireet, tulehdus, kipuilu ja turvotus, alkavat pienistä nivelistä, “ihmisen kärjistä”. Nivelreuma on alkuvaiheessaan pienten nivelten, varpaiden, päkiän ja käsien nivelten tulehdussairaus. Oireileviin nivelalueisiin liittyy sukkulamainen pehmytkudosturvotus. Nivelreumassa jäykkyys kestää aamulla pitkään.

Yli tunnin kestävällä aamujäykkyydellä on diagnostinen merkitys ja erottaa yleensä nivelreuman muista nivelsairauksista. Nivelrikossakin on “starttivaikeutta”, mutta se kestää kerrallaan korkeintaan 10-15 minuuttia. Jäykkyys ei nivelreuman tapaan painotu aamuun.

Nivelreuma on vähintään kolmen nivelalueen symmetrinen tulehdus

Nivelreuma on usean nivelalueen niveltulehdus. Diagnoosiin tarvitaan oireilua vähintään kolmella nivelalueella. Jos vain yksi nivel on kipeä, kyseessä on jokin muu tauti tai vaiva, reumataudeista simerkiksi reaktiivinen artriitti tai kihti. Nivelreuma-diagnoosiin tuo lisäpainoa nivelvaivojen, tulehduksen, kipuilun ja turvotuksen ilmeneminen käsissä. Niveltulehduksen on lisäksi oltava symmetrinen, molemmilla puolilla vartaloa. Symmetrisyysvaatimus ei kuitenkaan ole niin tarkkaa, että täsmällisesti samojen oikean- ja vasemmanpuoleisten nivelten olisi oireiltava.

Reumakyhmyt kuuluvat usein nivelreumaan

Reumakyhmyt varmistavat nivelreuman diagnoosia. Herneen tuntuinen reumakyhmyksi kutsuttu rakenne voi olla kiinni luukalvossa tai irrallisena ihon alla. Kaikilla reumapotilailla ei koskaan ole näitä kyhmyjä, joita ei esiinny myöskään yleensä taudin alkuvaiheessa. Ne liittyvät taudin kroonistumiseen ja aktiiviin muotoon ja uusiutuvat helposti, joten niitä ei välttämättä poisteta. Kyhmyt eivät ole kipeitä, mutta voivat olla hankalia ja haitata esim. sijaintinsa vuoksi. Reumakyhmy vaikkapa pakarassa voi tehdä istumisen niin työlääksi, että se leikataan pois. Kyhmyt voivat myös rikkoutua ja olla silloin kirveleviä ja infektoituneita ja silloinkin ne poistetaan. Kyhmyt lisääntyvät ja vähenevät taudin aktiivisuuden mukaan, ja voivat jopa kadota. Koepala kyhmystä paljastaa mikroskooppitarkastelussa juuri reumakyhmylle ominaisen kudosrakenteen. Kyhmy on pallisadimainen ja muodostuu sukkulamaisesta sidekudossoluja sisältävästä rakenteesta. Jotkut reumalääkkeet, teholtaan hyvistä reumalääkkeistä joskus metotreksaatti, voivat aiheuttaa tai lisätä reumakyhmyjä, jolloin lääke vaihdetaan toiseen.

Positiivinen reumatekijä vahvistaa diagnoosia

Normaaliväestöstä 5-10 prosentilla on positiivinen reumatekijä. Pieniä määriä reumatekijää voi olla veressä, eikä se sinänsä merkitse mitään. Nuoremmilla on reumatekijää vähemmän. Tupakoitsijoilla on reumatekijää enemmän kuin ei-tupakoitsijoilla. Joidenkin infektioiden aikana saattaa bakteerivasta-aineiden muodostuessa ilmetä myös reumatekijää, joka poistuu tulehduksen parantuessa. Nivelreumaa sairastavista reumatekijä on 60-70 prosentilla. Normaalisti ihmisillä ei kuitenkaan ole reumatekijää, joten reumatekijän löytyminen viittaa vahvasti nivelreumaan ja vahvistaa diagnoosin, jos samanaikaisesti kolme muuta kriteeriä täyttyy. Reumatekijän puuttuminen ei kuitenkaan sulje pois nivelreumaa, jos muiden kriteerien perusteella tauti on selvästi nivelreumaa. Jos potilaalla on nivelreumaepäily, silloin otetaan reumatekijätutkimus. “Jos reumatekijää verestä ei löydy, ryhdytään herkemmin etsimään jotain muuta tautia, nivelpsoriaasia, sidekudostautia”, sanoo Leirisalo-Repo. Nivelpsoriaasi näyttää usein samanlaiselta kuin nivelreumakin.

Röntgenmuutokset nivelreumassa

Röntgenkuvat paljastavat nivelreumaa sairastavan nivelmuutokset. Tyypillisimpiä nivelreuman muutoksia ovat nivelsyöpymät. Taudin alkuvaiheessa kuvista voi näkyä nivelen ympärillä luussa osteoporoosia merkkinä niveltulehduksesta, vaikka tauti olisi niin varhainen, että syöpymiä ei vielä voisikaan havaita.

Lääkitys aloitetaan nopeasti

Kun nivelreuman kriteerit täyttyvät, lääkitys aloitetaan mielellään heti tai ainakin mahdollisimman pian. Leirisalo-Repo kertoo, että potilas saa mieluiten yhdistelmähoidon, jossa yhdistetään samanaikaiseen käyttöön kolme eri reumalääkettä. Lääketutkimukset osoittavat, että hoitotulokset ovat ylivoimaisesti parhaat juuri kolmen reumalääkkeen yhdistelmähoidolla. Lääkehoito aloitetaan mahdollisimman nopeasti, jotta voidaan estää tai hidastaa taudin etenemistä. Tauti on yleensä äkäisimmillään ja nopeimmin etenevä alkuvaiheessaan, joten nykyisin ei hoidon aloittamisessa viivytellä eikä lähdetä odottelemaan, miten tauti mahdollisesti kehittyy. Tiedetään, että lääkkeistä aiheutuvia haittoja ja sivuvaikutuksia ei ole kolmesta samanaikaisesta lääkkeestä sen enempää kuin yhtä tai kahta reumalääkettä käytettäessä. Mikäli sivuvaikutukset ovat hankalia, vaihdetaan lääkitystä jokaiselle yksilöllisesti sopivaksi. Uusista reumalääkkeistä solunsalpaajiin lukeutuvaa leflunomidia (kauppanimeltään Arava) käytetään tällä hetkellä vasta siinä vaiheessa, jos yhdistelmähoidosta ei ole ollut tehoa. Lääke on melko uusi, pitkävaikutteinen aine, jonka vaikutusaikana ei saa tulla raskaaksi, joten sitä ei mielellään määrätä nuorille naisille. Kalliita, uusia biologisia lääkkeitä, TNF-alfa-salpaajia, käytetään vakavassa taudissa. Näitä lääkkeitä käyttäviä potilaita on vielä vähän. Harvoin Suomessa on nivelreumaa sairastavien keskuudessa lääkekielteisyyttä. Lääkärit korostavat keskusteluissa potilaan kanssa, että hoito tulee aloittaa mahdollisimman pian. On jopa esitetty, että nivelreumapotilas on “päivystystapaus”, millä halutaan korostaa nopeaa hoitopäätöstä. Leirisalo-Repo sanoo, että tärkeää on saada potilas tähän päätökseen mukaan, mutta mikäli tämä ei ole heti ensimmäisellä tapaamiskerralla kypsä aloittamaan hoitoa, voidaan hänelle antaa kuukausi, kaksi aikaa “sulattaa” asiaa ja kypsyä hoitojen aloittamiseen. Tärkeää on hyvä potilas-lääkäri- uhde. Tuttu lääkäri on turva, joka tukee kovassa lääkehoidossa. Reumalääkkeiden vaikutukset tunnetaan hyvin ja potilaiden seuranta on tehokasta, joten yllätyksiä potilaan voinnissa lääkityksen aikana ei oikeastaan ilmene.

Ruokavalio voi korvata kipulääkettä

Ruokavaliohoito ei ole vaihtoehto lääkitykselle, mutta se voi tukea hoitoa. Ruokavalio ei vaikuta itse taudin kulkuun, mutta kasvisruokaa syövät kertovat ruokavalion vähentävän kivuliaisuutta ja aamujäykkyyttä. Nivelten vaurioitumista eli itse tautia kasvisruoka ei kuitenkaan pysäytä. Leirisalo-Repo sanoo, että se saattaa kuitenkin lievittää kipuja niin paljon, että potilas ei tarvitse kipulääkettä. Paasto on hyvä kivunlievittäjä, mutta sitä ei voi jatkaa kuin noin viikon ajan. Kun paaston jälkeen aloittaa minkä tahansa ruoan syönnin, kasvis- tai sekaruoan, oireet palaavat. Leirisalo-Repo sanoo, että nivelreumaa sairastavaa voi auttaa, jos tämä jättää punaisen lihan ruokavaliostaan. “Ilmeisesti naudan rasva tuottaa enemmän tulehdusta stimuloivia prostaglandiineja kuin valkoisen lihaa ja kalan rasva. Jos potilas haluaa siirtyä puhtaaseen kasvisruokaan, tarvitaan ruokavalion rakentamiseen ravintoterapeuttia.” Tällä hetkellä kasvisruokadieetin suosio on aika vähäistä. Monet kuitenkin siirtyvät syömään kanaa ja kalaa.


Nivelreuman luokittelukriteerit

1. Aamujäykkyys nivelissä vähintään tunnin ajan
2. Nivelten tulehdus vähintään kolmella nivelalueella
3. Tulehdus käden nivelissä
4. Symmetrinen nivelten tulehdus (tulehdusta esimerkiksi molempien käsien nivelissä)
5. Reumakyhmyt
6. Reumatekijä veressä
7. Röntgenkuvassa nähtävät vauriot nivelissä


teksti:
Ulla Palonen-Tikkanen/ Reuma-lehti

http://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.lue_abstrakti2?iid=846&iprint=3&p_hakusana=

DNA-mikrosiruilla uutta tietoa astman ja allergian syntyyn vaikuttavista valkosoluista

julkaistu 07.05.2004/Väitöskirjat

Astma on nopeimmin yleistyviä sairauksia Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa. Merkittävällä osalla astmapotilaista taudin syy juontuu veren T-solujen poikkeavasta käyttäytymisestä. T-solujen kehittymisen ja erilaistumisen parempi ymmärrys tulee johtamaan uusien hoito- ja diagnoosimenetelmien kehittämiseen.

Tutkittiin T-auttajasolujen erilaistumista

FM Riikka Lund on on selvittänyt DNA-sirujen avulla T-auttajasolujen erilaistumisprosessia. Väitöskirja on tehty Turun biotekniikan keskuksessa professori Riitta Lahesmaan tutkimusryhmässä. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä geenit liittyvät T-auttajasolujen erilaistumisen varhaiseen vaiheeseen ihmisessä ja hiiressä. Geenien identifioimiseksi käytettiin DNA-siruja, joilla on mahdollista tutkia samanaikaisesti tuhansien geenien aktiivisuutta.

Löydettiin 77 uutta geeniä

Tutkimuksessa löydettiin 77 uutta geeniä, jotka liittyvät ihmisen T-auttajasolujen varhaiseen erilaistumiseen. Nämä geenit toimivat erilaistumista ohjaavien viestinvälitysteiden alkupäässä säädellen muita erilaistumiseen liittyviä tekijöitä. Lisäksi tunnistettiin joukko geenejä, joihin vaikuttamalla immuunivastetta heikentävä proteiini TGFß saattaa estää T-auttajasolujen erilaistumista. Poistogeenisten hiirien avulla selvitettiin tarkemmin Th1- ja Th2-solujen erilaistumiseen johtavien soluviestintäreittien hierarkiaa. Merkittävä havainto oli, että vain muutamaa geeniä säädeltiin samalla tavalla ihmisessä ja hiiressä.

Tulokset ovat olennainen perusta jatkotutkimuksille. Niissä pyritään tarkemmin selvittämään molekyylitason mekanismeja, jotka ohjaavat Th1- ja Th2-solujen erilaistumista. Nyt identifioidut geenit ovat mahdollisia kohteita terapeuttisille sovelluksille, joilla voidaan vaikuttaa Th1- ja Th2-soluvasteisiin ja siten esimerkiksi astman syntyyn.

Yhdessä mikrosirussa eliön kaikki geenit

Geenit eli perintötekijät sisältävät informaation solujen ja kudosten rakenteesta ja ohjaavat solujen toimintaa ja käyttäytymistä vasteena ympäristöstä tuleville viesteille. Ihmisellä on yhteensä noin 30 000 erilaista geeniä, joista vain murto-osan toiminta ja toiminnan merkitys tunnetaan. DNA-mikrosiru eli geenisiru on tulitikkurasian kokoinen lasi-, pii- tai filtterilevy, johon on kiinnitetty eri geenejä tunnistavia DNA-koettimia. Yhden sirun avulla voidaan tutkia tarkastelun kohteena olevassa solussa kaikkien eliön geenien aktiivisuutta samalla kertaa. Siten voidaan muodostaa kokonaiskuva siitä, mitä tutkittavissa soluissa tai kudoksessa tapahtuu. Koska kaikkien geenien toiminnan tarkoitusta ei vielä ymmärretä, DNA-mikrosirututkimuksista saadaan paljon uutta informaatiota. Tulosten perusteella tehdään uusien geenien toiminnasta uusia hypoteeseja, joita testataan jatkotutkimuksissa.

T-auttajasolut erikoistuneita valkosoluja

T-auttajasolut ovat toiminnallisesti erikoistuneita valkosoluja, joilla on tärkeä tehtävä immuunipuolustuksessa taudinaiheuttajia vastaan. T-auttajasoluja tunnetaan ainakin kahta toiminnallista alatyyppiä. Th1-solut tunnistavat elimistöön tunkeutuneiden viruksien ja bakteereiden osia, kun taas Th2-solut tunnistavat pääasiassa loisten osia. Mikrobien aktivoimat T-auttajasolut aktivoivat ja avustavat muita immuunijärjestelmän soluja tuhoamaan vieraat tunkeutujat.

Vaikka T-auttajasoluilla on tärkeä tehtävä elimistön puolustamisessa taudinaiheuttajia vastaan, häiriöt Th1- ja Th2-tyypin immuunivasteiden välisessä tasapainossa saattavat johtaa sairauksien puhkeamiseen tai pahenemiseen. Voimistunut Th2-tyypin vaste saattaa johtaa astman tai allergian syntyyn, kun taas voimistunut Th1-vaste liittyy tiettyihin autoimmuunisairauksiin, kuten tyypin 1 diabetes tai nivelreuma. Th1- ja Th2-solut erilaistuvat yhteisestä kantamuodosta ympäristöstä tulevien signaalien indusoimina. Erilaistumiseen johtavia tai sairauksia aiheuttavia tai pahentavia mekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Th1- ja Th2-välitteisten sairauksien ymmärtämiseksi ja tehokkaampien hoitomuotojen kehittämiseksi on tärkeää selvittää mitkä molekyylitason mekanismit johtavat T-auttajasolujen erilaistumiseen ja säätelevät näiden solutyyppien tasapainoa elimistössä.

Riikka Lundin väitöskirja, Identification of Novel Genes Involved in the Early Differentiation of Th1 and Th2 Cells (Th1- ja Th2-solujen varhaiseen erilaistumiseen liittyvien uusien geenien identifiointi), tarkastettiin Turun yliopistossa 7.5.


http://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.lue_abstrakti2?iid=5461&iprint=3&p_hakusana=

Sytokiinit sekä ympäristön bakteeritoksiinit, valinomysiini ja kereulidi, ihmisen NK- solujen toiminnan säätelijöinä

julkaistu 08.06.2004/Väitöskirjat

Puhuttaessa rakennusten kosteusvaurioista täytyy ottaa huomioon homeiden ohella myös bakteerit ja niiden tuottamat myrkyt. Kostuneissa rakenteissa yleisesti esiintyvä Streptomyces griseus, jota aikaisemmin pidettiin harmittomana, on viimeaikoina yllättänyt tutkijat tuottamalla valinomysiini–nimistä myrkyllistä antibioottia. Suomessa tällaisia bakteerikantoja on eristetty esim. lastentarhoista ja kouluista, joita on tutkittu lisääntyneiden hengitystieinfektioiden ja allergiaoireiden vuoksi.

Monista päivittäin tarvittavista elintarvikkeista, kuten riisistä sekä pavuista, on löydetty Bacillus cereus -bakteereita. Monet B. cereus kannat tuottavat erilaisia toksiineita aiheuttaen ruokamyrkytyksiä, joista muutama vuosi sitten löydetty kereulidi on osoittautunut yhdeksi haitallisimmista. Kereulidi ja valinomysiini ovat toistensa kaltaisia rengasrakenteisia peptidejä. Nämä molemmat myrkyt ovat kaliumin kantajajonoforeja. Tämä ominaisuus liittyy toksiinien rasvaliukoisuuteen, joka on verrattavissa PCB- tai DDT-yhdisteisiin, ja saa kereulidin ja valinomysiinin imeytymään esteettä solukalvojen läpi suoraan mitokondrioihin. Samoin molemmat toksiinit ovat kemiallisesti pysyviä, eikä niitä voi hävittää keittämällä tai puhdistamalla.

Ihmisen synnynnäisessä immuunipuolustuksessa tärkeänä avaintekijänä ovat luonnolliset tappajasolut (natural killer cells, NK-solut), jotka immuunipuolustuksen ensivaiheessa suojaavat elimistöä esimerkiksi hengitysteitse tai ruuansulatuselimistön kautta saapuvilta taudinaiheuttajilta. NK-solut nimensä mukaisesti tappavat muita soluja sekä tuottavat solujen välittäjäaineita eli sytokiineja aktivoidakseen muun osan immuunipuolustuksesta.

Väitöskirjassani selvitettiin, miten tietyillä sytokiineillä vaikutettiin NK-solujen omaan sytokiinituotantoon sekä miten myrkylliset kereulidi ja valinomysiini vaikuttivat NK-soluihin sekä niiden omaan sytokiinituotantoon.

Valinomysiini sekä kereulidi olivat molemmat myrkyllisiä ihmisen normaaleille NK-soluille. NK-soluista mitattiin niiden tappokykyä, kykyä tuottaa sytokiinejä sekä NK-solujen apoptoosia (= itse ohjelmoitu solukuolema). Ennen mittauksia soluja altistettiin eri määrille myrkkyjä, ja havaitsimme, että hyvin pienillä määrillä, joille myös ihminen voi altistua, saadaan selvä vaikutus NK-soluilla; apoptoosi lisääntyy (vaikka korkea kaspaasi-3-aktiivisuus ei muuttunut), sytokiinituotanto laskee, sekä solujen tappokyky heikkenee. Mielenkiintoista kyllä, toiset immuunipuolustuksen solut eivät olleet yhtä herkkiä myrkkyjen vaikutuksille (T-solut ja monosyytit).

Toksiinialtistus myös muutti soluja; solujen sisälle tuli selviä vakuoleja (solun sisäisiä rakkuloita). Valomikroskoopissa havaitut vakuolit osoittautuivat elektronimikroskoopilla tarkasteltaessa turvonneiksi mitokondrioiksi.

Tietyt lisätyt sytokiiniyhdistelmät saivat NK-solut lisäämään omaa sytokiinituotantoa ja ne myös vaikuttivat suojaavan NK-soluja valinomysiinin ja kereulidin aiheuttamilta vaurioilta.

Tutkimus selvitti sisäilmasta sekä elinympäristöstä löytyvien valinomysiinin ja kereulidin vaikutusta ihmisen immuunipuolustukseen. Havaintomme tukivat ajatusta, että bakteerien tuottamat toksiinit heikentävät ihmisten immuunipuolustuksen tehoa, vaikutuksen kohdistuessa erityisesti NK-soluihin, jotka aloittavat vasteen mikrobi- infektioita vastaan tai itsenäisesti tuhoavat elimistössä olevia epänormaaleja soluja.

Auli Paanasen väitöskirja “Regulation of Human NK Cells by Cytokines and by Exposure to Bacterial Toxins Valinomycin and Cereulide” tarkastettiin Helsingin yliopistossa 4.6.

http://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.lue_abstrakti2?iid=5576&iprint=3&p_hakusana=