Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä lähes koko aikuisikäni ja viime vuosina se on pahentunut, tuntuu, että kohta jännitän jo kaikkea mahdollista. Ja olen silti sosiaalinen, puhelias ja sen oloinen, että ongelmistani ei tiedä kukaan ellen sano :)
Luin näitä juttuja, kuinka ihmiset pelkäävät kaupassa käyntejä, avaria ja isoja tiloja ts näitä nykyajan kiiltäviä suuria marketteja ja julkisia tiloja. Kuinkahan paljon meitä onkaan. Sen jälkeen kun olen uskaltanut joillekin puhua asiasta olen löytänyt useampia ihmisiä,joilla on sama ongelma, ollut jo pitkään. Miksi me emme puhu näistä asioista julkisesti, sanomalehdissä, yleisön palstoilla. Mikä helpotus se olisikaan, jos tästä ongelmasta tulisi "sallitumpi". Nythän on niin, että salailemme sitä, jotta emme tulisi leimatuksi. Mutta kuinka paljon meitä onkaan sellaisia, jotka joka päivä käyvät töissä, jännittävät ja pelkäävät, suorastaan ovat välillä kauhuissaan ja kukaan ei tiedä mitään.
Aika huvittavaa suorastaan, että minäkin tunsin erään ihmisen lapsuudesta lähtien ja vasta vuosi sitten sain tietää, että hänellä on samanlainen ongelma kuin minulla. Olen nyt keski-ikäinen. Hänellä on ollut se jo nuoresta.
Mitä jos kertoisimme vaivoistamme avoimesti, mitä jos kritisoisimme näitä marketteja ja tiloja, jotka ahdistavat. Minunkin kotikunnassani kaikki on kohta suurta, kaikki pienet liikkeet on ajettu suuriin tiloihin, kaikki mukava ja viihtyisä on kadonnut. Minusta tuntuu, että on paljon ihmisiä, ns terveitäkin, jotka eivät pidä näistä. Ainakin ne voisi tehdä viihtyisämmäksi ja miellyttävämmäksi.
Mitä jos rupeaisimme pitämään meteliä itsestämme, jännä olisi tietää, kuinkahan monta jännittäjää ja panikoijaan onkaan yhtä aikaa marketissa tai kassajonossa.
Luin näitä juttuja, kuinka ihmiset pelkäävät kaupassa käyntejä, avaria ja isoja tiloja ts näitä nykyajan kiiltäviä suuria marketteja ja julkisia tiloja. Kuinkahan paljon meitä onkaan. Sen jälkeen kun olen uskaltanut joillekin puhua asiasta olen löytänyt useampia ihmisiä,joilla on sama ongelma, ollut jo pitkään. Miksi me emme puhu näistä asioista julkisesti, sanomalehdissä, yleisön palstoilla. Mikä helpotus se olisikaan, jos tästä ongelmasta tulisi "sallitumpi". Nythän on niin, että salailemme sitä, jotta emme tulisi leimatuksi. Mutta kuinka paljon meitä onkaan sellaisia, jotka joka päivä käyvät töissä, jännittävät ja pelkäävät, suorastaan ovat välillä kauhuissaan ja kukaan ei tiedä mitään.
Aika huvittavaa suorastaan, että minäkin tunsin erään ihmisen lapsuudesta lähtien ja vasta vuosi sitten sain tietää, että hänellä on samanlainen ongelma kuin minulla. Olen nyt keski-ikäinen. Hänellä on ollut se jo nuoresta.
Mitä jos kertoisimme vaivoistamme avoimesti, mitä jos kritisoisimme näitä marketteja ja tiloja, jotka ahdistavat. Minunkin kotikunnassani kaikki on kohta suurta, kaikki pienet liikkeet on ajettu suuriin tiloihin, kaikki mukava ja viihtyisä on kadonnut. Minusta tuntuu, että on paljon ihmisiä, ns terveitäkin, jotka eivät pidä näistä. Ainakin ne voisi tehdä viihtyisämmäksi ja miellyttävämmäksi.
Mitä jos rupeaisimme pitämään meteliä itsestämme, jännä olisi tietää, kuinkahan monta jännittäjää ja panikoijaan onkaan yhtä aikaa marketissa tai kassajonossa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mä hoksasin sen jutun aika nopeesti, että auttaa paljon itseään,kun ei salaile tätä. Mä kerroin kaikille mahdollisille, että mulla on tällainen "vaiva", moni oli just sitä mieltä ettei ois uskonut, kun oon myös sosiaalinen yms. ja ettei se näy, juu eihän se näy, paitsi ehkä silloin kun on oikeen kunnon kohtaus päällä.
Nouskaamme barrikaadeille pienempien ja viihtyisempien kauppojen puolesta!
EI isoille superhyperäklötysmarketeille!!!