Täydelliset piirustukset 9mm sarjatuliaseelle
- ilman lupia!
Myyn täydellisenä piirustukset ja kokoamisohjeet
9mm sarjatuliaseesta. Mukana englanninkieliset
ohjeet ja piirustukset. Eri veloituksessa käännän
piirustukset suomen kielelle – Suomi on 5
miljoonan markkina-alue, joten suomeksi
ei ole kovin kannattavaa kirjoitella.
Tuliase sopii myös sarjatuotantoon ja on riittävän
tulivoimainen poliisin käyttämää Heckler & Koch
MP5:ttä vastaan. Nykyisessä tilanteessa, missä
mm. poliisi ja lakimiehet rikkovat räikeästi lakia, ja
uhittelevat aseellisena osapuolena, uskoisin
tuotteella olevan tasainen kysyntä, etenkin suomessa
olevien ulkomaalaisten liikemiesten keskuudessa
oman henkensä takeena tilanteissa missä poliisi tai
ulkopuolinen aiheuttaa heille vaaratilanteen. Suomessa
liikkuu joukko aseellistettuja venäläisiä liikemiehiä,
joita vastaa ase antaa riittävän suojan. Sosialistisen
suomen poliisi ja punainen lakikoneisto eivät puutu
heidän touhuihin suomessa, joten (laillisella ja tietysti
rekisteröidyllä aseella) varustautuminen on paras
puolustus. Aseet on aina rekisteröitävä, kuten
venäläiset liikemiehet – yleensä entisen KGP:n palveluksessa
olleita – tekevät suomeen uitetuille AK:ille (?)
konsanaan ja aivan varmasti.
Aseella omaisuuden suojaaminen on ollut muualla
vakiintunut tapa ja käytäntö, toisin kuin suomessa.
Nyt sinulla on vihdoin mahdollisuus lukea tästä
aiheesta itsensä kylliksi ja toteuttaa itseäsi.
Tästä voit lohkaista hyvät rahat tehtailemalla aseita (jos
haluaa olla rehellinen, niin tuotantoon vaaditaan
viranomaisluvat). Tässä on todella hyvä lisäansion tai
harrastuksen mahdollisuus!
Pidätän itselläni oikeuden päättää kenelle myyn
ja seuraavat ehdot tulee ostajan täyttää:
1) Allekirjoitettu valalausunto jossa
vakuutetaan ostajan olevan kapitalisti, ei natsi,
kommunisti tai sosialisti.
2) Laatimani seulan täyttäminen ja
3) muutamien seulan kohtien oikeaksi todistaminen
myös käytännössä.
4) Käteiskauppa, toimitusaika 4 viikkoa.
5) Kaupat nenät vastakkain ja maksu etukäteen.
6) Oikeus tarkistaa ase(et), jos niitä (omaksi huvikseen)
tehtailee (mikä periaatteessa on rikos, mutta niin on
lakimiesten ja poliisien suorittamat rikoksetkin - eipä
vaan tarvitse enää jäädä kakkoseksi päästään
vialla oleville inttäjille).
7) Piirustukset voi ostaa suoraan jos on ns. näyttöjuttu
viranomaisia vastaan (omaisuuskirjat, henkilötodistajat,
asiakirjatodisteet tmsk. näyttö), sillä viranomainen ei
tällöin myönnä ase- tai poikkeuslupia, ja ilman
lupia ei ole hupia. Nyt on, koska pettävät
virkamiehinä. Lisäksi teet seulan ja lausunnon.
Myyntipäätöksen syy: Olen sen verran kyllästynyt
Suomen poliisin ja lakimiesten yrittäjille
tekemään tahalliseen hallaan, ja sopimiseen,
etten enää viitsi jättää osaa teistä yrittäjistä lojumaan
nesteeseen.
Kuten asesuunnittelijat itse sanovat; oikeutta voi
saada vasta saatuansa vastapuolen kunnioituksen.
Aseet ovat oikeus, joka on suotu vain osalle
suomen kansasta.
Natsisaksan aikana juutalaiset surkuttelivat,
ettei heillä ollut konetuliaseita millä puolustaa
itseänsä tai omaisuuttansa. Älä jää enää
kakkoseksi, kuten juutalaiset, vaan ota opiksi
mitä he sinulle kertovat kokemuksen syvällä
rintaäänelle.
Jos kysyt missä on omatuntoni tai vastuuni,
niin voin vain todeta, ettei tämä toiminta riko
millään muotoa lakia. Kaikkien tiedossani olevien
viranomaismunausten jälkeen katson tämän
olevan parempi menettely kuin antaa
sosialistisen suomen oikeus- ja järjestyksenpito-
viranomaisten jatkaa (pien)yrittäjien päähän
potkimista.
Uskoisin tuotteella olevan vankka kysyntää jos
uskaltaa ottaa riskin tuotannon käynnistämisestä.
Jos kiinnostaa, niin ota yhteyttä sähköpostitse
osoitteella [email protected].
En myy viranomaisille. Sen verran pahaa ja
tahallista vahinkoa teitte paska poliisi ja
lakipellet, etten enää kunnioita teitä tai
oppianne.
Kirjoittanut:
Täysin laillista kauppaa 28.5.2006 klo 21.42

Vastaukset 11
Vanhimmat
Olisin ollut kiinnostunu, mutta kun luin kohdan 5. vaatimuksen kaupantekotavasta :"" Kaupat nenät vastakkain ja maksu etukäteen"" Siis minähän en sun kanssasi ala homostelemaan nenät kiinni toisissaan. Oletteko kaikki äärioikeistolaiset seksuaalitavoiltanne tuollaisia, saatte kiksejä aseista ja toteutatte siten fantasioitanne.
tuollaisia ohjeita saa p2p verkoista sen kun imuttaa. ilmeisesti tuokin "myytävänä" oleva on vain jostain kopioitu.
Kommarit tekee juuri noin - ne osaa
vain sanan "ilmaiseksi". Kapitalistilla
on varaa ostaa.
ei sul sattuis olee piirustuksii johonki sellasee jousi tai ritsa-asesee, kun määää noit räksii ampusisi. Syövät kaik siämenet meirän tiluksilta ja telluki on niihi niin hitoon kypsyny. Sellasellee vois olla käyttöö. Mää kyl tiärä mis olis sellasii aitoi koneasei, mut taitavatten olla hiukkase huanos kunnos, ku ovat maannee siel mullis yli 60 vuatta.
Kyllä löytyy!
Ruotsin armeijan mallia oleva ritsa.
Muovivarsi ja kunnon kumi.
niin miksi et rohkeasti kirjoita omalla nimelläsi, "herra" Åke Tyvi?
Jos touhusi ovat laillisia, niin miksi
syyllistät jotain tietämättä ketä
syytät.
Ja sun touhus on laitonta, koska et
kerro edes nimeäni, saatu tunne lakia.
Jos olet tuo Åke Tyvi, niin äänestän sinua seuraavissa eduskuntavaaleissa. Elä hommoo ihtees mihinkää pehmeesee kopii,,ethä.
Käväisin tämän "Anonyymin" henkilön "yhtiön" kotisivulla...ei voi muuta sanoa kuin että meitä on moneen junaan,ja joku jäi näköjään myös asemalle.
On se hyvä, että meidän liikemiesten etuja valvotaan asiantuntevasti ja tehokkaasti.
stadia.fi? oletko opiskelijana stadiassa?