tässä pari kysymystä: eli mikä oli kivuliain ja vaikein vaihe? ja jos osaisitte tähän vastata että miltä si kipu tuntui? selittäkää mahdollisimman tarkasti. missä kipu tuntui, miltä se tuntui jne. voitte tietty kertoo koko synnytyksen tunnelmat :) jännittää hitosti synnytys joten pakko kysellä ja olis kiva jos kertoisitte!
millaista kipua
raskaana 86
102095
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minulla vaikein vaihe oli avautumisvaiheessa (synnytys käynnistettiin), kun kipu tuntui hirvittävältä, mutta epiduraalia tms. ei voinut vielä laittaa. Siinä sitten kokeiltiin suihkussa oloa, liikkumista ym. mistään vaan ei ollut apua. Lopulta sain ilokaasun käyttöön, ja se helpotti kummasti! Sittenpä jo muutaman tunnin jälkeen laitettiinkin epiduraali, ja sen jälkeen ei tuntunut enää missään! Ponnistusvaihe nyt sitten tietenkin oli asia erikseen... Mutta siinä ei voi enää muuta kuin ajatella, että vauva on saatava ulos, kipu kyllä unohtuu. Minun kohdallani vielä vauvan sydänäänet romahtivat, joten enpä paljon omaa kipuani voinut ajatella!
Kipu tuntui alaselässä, alavatsassa, ja pakaroissa. Pahinta oli alavatsankivut, jotka olivat vähän samantapaiset kuin kuukautiskivut X 100! Onneksi supistus kestää kerrallaan vain vähän aikaa, ja niiden välissä voi sitten levätä ja kerätä voimia. Auttoi kun ajatteli aina supistuksen kohdalla, että kohta helpottaa! Voimia ja rohkeutta synnytykseen, kyllä se hyvin menee! Sairaalassa osaavat kyllä asiansa, eikä aivan ylivoimaista kipua tarvitse kestää. Pyydä vaan rohkeasti lääkitystä, jos tuntuu että et jaksa. Ja epiduraali oli ainakin minulle TODELLA suuri apu!
Mulla koko synnytys oli vaikea, mutta vaikeinta oli ponnistusvaihe. Vauva oli iso, minä olin kuolemanväsynyt ja ponnistaminen oli toivotonta. En jaksanut, osannut ja tiennyt mitä pitää tehdä..! Kipu oli todella kovaa.. Tuntui kuin minut olisi halkaistu kahtia repimällä.
Supistuskivut oli myös todella kovia ja repiviä. Synnytys oli käynnistetty. Supistuskipua en oikein osaa selittää, mutta se oli repivää, polttavaa ja olin tulessa kaulaa myöten. Ei ollut paikkaa johon ei olisi koskenut, no ehkä raajat. Epiduraalista ei juurikaan ollut hyötyä.. Se ei siis tehonnut.
Minun kohdallani myös vauvan sydänäänet romahtivat, mutta ei kipu kyllä unohtunut. Olin ponnistusvaiheessa jo niin kivusta sekaisin, etten edes oikein tajunnut mitä oltiin tekemässä tai että miksi olin tuossa helvetissä.
Mutta synnytyksestä selviää hengissä, vaikka minun kohdallani se ainakin oli aivan kamalaa..!:)
oli viimeiset supistukset (ilokaasun voimalla) ennen ponnistusvaiheen aloittamista. Roikuin kiinni miehessäni - tuntui siltä, että jalat menee alta justiinsa ja täytyy päästä vessaan, koska on ihan kamala kakkahätä! Se hetki oli sellainen, että parin sekunnin ajan aivoissa pysähtyi kuva kokonaan :D En varmaan nähnyt enkä kuullut mitään silloin - se tunne lamaannutti kropan. Ei silti jäänyt huonoa fiilistä synnytyksestä, vaikka jäi haluamani puudutus saamatta. Läsnäolijoiden tuki auttoi niin paljon. Vaikeinta oli mulla se vaihe, kun lapsen pää oli autettu ulos ja kätilö kielsi ponnistamasta - kroppa vaan tuntui lykkäävän lasta ulos, vaikken tietoisesti ponnistanut. Meinasin jo vähän hätääntyä, kun mies ja kätilö molemmat hokivat, että "älä ponnista! älä ponnista!" Mulla tuntuivat supistukset alussa "jossain sisällä", mutta synnytyksen edetessä alkoi tuntua kipua jalkojen välissä sekä hiljalleen alavatsassa.
Muista vaan hengittää (heh, aika tärkeää ;) ja pyrkiä olemaan mahdollisimman rentona, niin kivut ei tunnu niin pahoilta. Onnea synnytykseesi!
Avautumisvaiheen kipu sietämätöntä jota kesti 14 tuntia. Koski alaselkään ja alavatsaan! Auttoi vähän lämmin suihku, kylpy.. siis mulla tuli supistuksia 5 min. välein ja kipu oli kova. Ilokaasu auttoi jonkun verran, sitä pitää henkäistä ajoissa. Epiduraalin kun sain niin helpotti, mutta ponnistuksessa, kun lapsi alkaa työntymään tuntui peräpäässä kuin vesimeloni tunkis sieltä pois ja se kipu oli jotain kauheaa. Mä en halua pelotella, mutta kipeetä se on. Jouduin sit sektioon pitkittyneen synnytyksen takia, ja olin heräämössä herättyäni helpottunut, kun ei ollut kipuja. Teen silti jos Luoja suo toisen lapsen, mutta varmaan suunnitelulla sektiolla, sen verran karvas kokemus oli tuo. Lapsen sydänäänet laski ja itse vuosin verta runsaasti. Onneksi kaikki meni hyvin ja lapsi on terve.
No, mulla on kaks tyttöä.Kerron vaikka jälkimmäisestä, kun se on tuoreena muistissa.
Synnytys käynnistettiin oksitosiini-tiputuksella.Supistus tuntuu vatsassa, ja mulla on helpointa hengittää läähättämällä.Jotenkin se supistus tulee niin salakavalasti, etten ehtinyt ajoittaa ilokaasua oikein.Mutta se läähättäminen helpotti oloa.Ja sitten se on hetkeksi ohi kunnes alkaa taas.Meillä itseasiassa oli hauskaa siellä salissa miehen kanssa..muisteltiin menneitä jne.Aika paljon naurettiinkin, ja se rentouttaa kroppaa.Kätilö kysyikin, että onkos se vaimo aina noin rauhallinen, kun koneesta pitää katsoa onko supistuksia.Kuitenkin synnytys alkoi hidastua ja siihen kätilö suositteli epiduraalia..Ettei menis sellaiseksi, kun aikaisempi oli.Epiduraali kihelmöi ainakin mulla iholla, oli pakko raapia koko ajan.Lisäksi jalat menee alta, eli vessaankin mut piti taluttaa..Sitten vihdoin ja viimein alkoi ponnistuttaa ja tuli se "repeämisen tunne".Se ei tunnu että alapäässä repeäisi jotain, vaan tuntui että ylävatsasta yläreisiin asti repeät sekä pituus-että leveyssuunnassa.Se ei ollu hirveän mukava tunne, tähän kyllä auttoi kun kätilö otti ilokaasun ja käski vetää kunnon kännit:) se helpotti ja 20min- tyttö oli syntynyt! Pahin vaihe mulla ainakin oli, kun otettiin pari putkea verta tosta ranteen sivusta..kun hoitaja veti sitä piikkiä ulos lähti kipu samalla hermoja pitkin kohti sormia..tuloksena oli muutaman päivän ajan mahtava mustelma.Se oli pahin vaihe!:)hetkinen, se ei ollu pahin..pahinta on se vaihe, kun vauva on syntynyt ja mitään ei ensin kuulu.Siinä yrität lukea kätilöiden ja miehen kasvoilta jotain uutista, onko kaikki hyvin.Ne sekunnit on pitkiä!ja kohta alkaa pikkuisen ääntely tai itku.Voi sitä riemua ja mahtavaa tunnetta kun nyytti annetaan syliin.Sitä ei voita mikään!!=)
Onnea sinulle synnytykseen!
Synnytin esikoiseni helmikuussa, synnytys oli yllättävän nopea sillä lapsiveden menosta kului vain 2,5h kun lapsi oli maailmassa. Ennen lapsiveden menoa minulla oli ollut voimistuvia supistuksia 10 päivää ja ehdinkin käydä sairaalassa kääntymässä jo pari päivää ennen kuin synnytys sitten oikeasti käynnistyi. Maanantaina meni limatulppa ja vauva syntyi perjantai aamuna.
Ehdottomasti kivuilain vaihe oli se, kun alkoi ponnistuttaa vaikka en ollut vielä 10cm auki. Siinä piti sitten taistella luontaista vaistoa vastaan ponnistaa ja se sattui! Piti hengitellä niinkuin kaikissa jenkkileffoissa ja yrittää olla ähkäisemättä. Myös aukeamisvaihe oli muutenkin kivulias kun en ehtinyt mitään kipulääkkeitä saamaan, tajusin pyytää epiduralin liian myöhään eikä se enää tehonnut kun alkoi ponnistuttaa.
Ponnistusvaihe oli minulle ehdottomasti helpotus koska vihdoin tunsin että pääsin tekemään jotain itsekin synnytyksen nopeuttamiseksi. En saanut kuin kaksi tikkiä, eikä vauvan tulo oikeastaan sattunut, tuntui vain sellaiselta että iho kiristyi ja kuumotti kun vauvan pää tuli ulos.
Ja voin luvata sulle, että kaikki kivut mulla ainakin unohtui siihen kun vauva nostettiin syliin :)
Älä pelkää, vaikka synntys sattuu ja on siinä hetkessä kamalinta mitä olisit ikinä voinut kuvitella, saat kuitenkin kohta syliisi ihanan lapsen :)
minulla kaikkein kivuliain. Kipu tuntui alavatsassa ja -selässä, vanhanajan sanonta poltot on aika osuva kuvaus. Ponnistusvaihe ja vauvan syntyminen ei sattunut ja kaikki kivut olivat ohi vauvan synnyttyä. Onnea matkaan, hyvin se menee! Avoimin mielin vaan, muista että jokainen supistus vie kohti maalia ;)!
yksi toooosi helppo synnytys takana. ei kestänyt kauaa eikä kunnon kipuakaan tuntunut, vähän alavatsassa menkkamaista jomotusta. sain kuitenkin epiduraalin, joka poisti viimeisetkin tuntemukset. synnytys oli todella ihana tapahtuma kaikein kaikkiaan. sektiota en olisi ikinä halunnut, koska silloin olisin jäänyt paitsi tästä naisen elämän upeimmasta kokemuksesta. ihanaa synnytystä sinulle!
Supistukset tuntuivat ainoastaan alavatsalla, mutta siellä kipu olikin sitten niin kovaa, että meinasin oksentaa joka supistuksen jälkeen. Kävelemään en pystynyt ollenkaan, koska jalat meni alta supistuksen ajaksi. Ilokaasu sitten auttoi mukavasti, tuntui hetken, ettei sillä kivulla niin väliä ole. Kaasua kyllä kiskoin kitusiini melkein koko ajan, kun supistusten välit olivat jatkuvasti vain minuutin verran. Lopulta pyysin epiduraalin, joka vauhditti synnytystä huomattavasti ja pian alkoikin ponnistuttaa ihan kamalasti. Siinä vaiheessa ei aivoihin mahtunut kipua, yritin vain olla ponnistamatta ennenaikaisesti, mikä ei tosiaankaan ollut helppoa. Jos olisin hiemankin antanut periksi, olisi lapsen pää pullahtanut ulos kuin korkki pullon suusta, vaikka en ollutkaan kokonaan auki.
Ponnistusvaihe oli nopea ja kivulias, mutta itse en kokenut sitä kipua yhtään niin pahaksi, kuin avautumiskivut. Kannattaa ajatella, että mitä voimakkaammin työntää, sitä nopeammin homma on ohi. Kun pään sain ulos, oli loppu helpompaa. Ponnistin vain kätilön käskyjen mukaan ja pidättelin välillä, kipukaan ei enää ollut niin paha.
Minulla ainakin kivut loppuivat kuin seinään, kun sain reilun 4 kiloa vauvaa kokonaan ulos :) Mitään traumoja ei jäänyt, mielelläni teen saman uudelleen ainakin muutaman kerran vielä...
kivuliainta oli avaurtumisvaihe. Siinä vaiheessa kun koin, etten enää jaksa, pyysin epiduraalia, mutta olinkin jo niin paljon auki, että pääsin ponnistamaan. Ponnistusvaihe ei enää koskenut yhtään - päinvastoin helpotti oloa kun pääsi ponnistamaan. Supistuksetkin olivat siinä vaiheessa ihania, kun niistä sai ponnistukseen voimaa! Kaikenkaikkkiaan positiivinen kokemus. välilihaa ei edes tarvinut leikata vaikka tuli yli 4 kilonen prinsessa!