Täällä on perätty tietoa, mitä tapahtuu jos luottotiedoton liittyy verkostomarkkinointiin. Kerron oman kokemukseni.
Ammoin v.-96 velkaa oli noin 600.000 markkaa listani oli mustaa luettavaa. Luottotiedot taas olivat punaista luettavaa. Oli siis maksettava nuo 600 tmk jotta joskus pääsisi "rehellisten" kirjoihin.
Selvennykseksi kerron, että nuo velat johtuivat normaalista yritystoiminnasta.
Ei kulutusluottoja, vaan korkotason noususta johtuvaa maksukyvyttömyyttä sekä minulla että asiakkaillani.
Tuollaisiin velkoihin ei verkostomarkkinoinnissa pääsisi edes idiootti, mutta "rehellisessä yrittämisessä" tuohon aikaan pääai noin 50%: Yksikään yrittäjäkollegani ei koskaan ole pitänyt minua konnana, vaikka täällä palstalla luottotiedottomia haukutaan tavan takaa.
Duunarit ne tietää, miten bisneksiä hoidellaan ja varsinkin ne työttömät duunarit tietävät homman parhaiten.
Verkostomarkkinoinnin avulla olen putsannut tuon taakan vapaaehtoisesti: Luottotiedoissa näkyvät vain yksi vanhan firmani puhelinlasku, joka on noussut aika isoksi vuodesta -92 ja senkin neuvottelen pois kunhan järkiinsä tulevat, ja verovelka.
En ole siis puhdas, mutta minulla on luottokortti, asun hyvin ja olen ajanut uudella autolla jo vuodesta -98. Senkin sain kun maksoin kunnon käsirahan.
Mutta rahat oli ensin hankittava molempiin, sekä elämiseen että asuntoihin ja autoiluun.
Miten sen tein?
Aloitin verkostomarkkinoinnin kunnon yhtiössä.
Kaikki siis järjestyy, kunhan on kärsivällisyyttä, uskoa itseensä ja ennen kaikkea tuotteet joita ostetaan.
Tuotteet joita ostetaan takaavat jokaiselle mahdollisuuden ansaita, olipa luottokorttia tai sitten ei.
Kun säästät työstäsi ja vaoitosistasi sanotaan vaikka 30.000, voit kävellä mihin tahansa pankkiin ja pyytää heitä takaamaan luottokorttisi esim 2000 asti takuutalletusta vastaan.
Siis nyt kaikki "persaukiset" luottotiedottomat mukaan verkostomarkkinointiin, mutta ei mihin tahansa yhtiöön:
Yhtiöllä tulee olla moitteeton menneisyys (sama toiminimi koko ikänsä), kunnon tuotteet, ainakin 65% palautusosuus sekä tärkein kaikista:
KOULUTUSJÄRJESTELMÄ.
Koulutusjärjestelmä on avain siihen että voit oppia ja ottaa vastuuta. Mistä?
Omasta elämästäsi ja tulevaisuudestasi.
Katsotaanpa sitten mitä palstan sivistyneet vakisuharit saavat tästä aikaan kirjallisine kykyineen ja älyllisine ylivoimineen.
sitä vaan, että niillä sitä tuntuu olevan molempaa:
Lahjoja vaikka työntekoon ja luovaan toimintaan, mutta kun halua ei ole ei voi muuta kuin pana tämänkin kirjoituksen taas movelaisten piikkiin.
Korostan, että en ole siitä movesta kuullutkaan enkä ymmärrä siitä yhtään mitään. Mitä lienee, eli voisin käyttää sitä hyvinkin dildona.
Eli jotain yhteistä siis dildolla ja movella on oltava, koska moveakaan ei meinaa saada mikkopahan, mursauksen, verkkovatsan sekä -sukan ja aadan takapuolesta irti.
Ammoin v.-96 velkaa oli noin 600.000 markkaa listani oli mustaa luettavaa. Luottotiedot taas olivat punaista luettavaa. Oli siis maksettava nuo 600 tmk jotta joskus pääsisi "rehellisten" kirjoihin.
Selvennykseksi kerron, että nuo velat johtuivat normaalista yritystoiminnasta.
Ei kulutusluottoja, vaan korkotason noususta johtuvaa maksukyvyttömyyttä sekä minulla että asiakkaillani.
Tuollaisiin velkoihin ei verkostomarkkinoinnissa pääsisi edes idiootti, mutta "rehellisessä yrittämisessä" tuohon aikaan pääai noin 50%: Yksikään yrittäjäkollegani ei koskaan ole pitänyt minua konnana, vaikka täällä palstalla luottotiedottomia haukutaan tavan takaa.
Duunarit ne tietää, miten bisneksiä hoidellaan ja varsinkin ne työttömät duunarit tietävät homman parhaiten.
Verkostomarkkinoinnin avulla olen putsannut tuon taakan vapaaehtoisesti: Luottotiedoissa näkyvät vain yksi vanhan firmani puhelinlasku, joka on noussut aika isoksi vuodesta -92 ja senkin neuvottelen pois kunhan järkiinsä tulevat, ja verovelka.
En ole siis puhdas, mutta minulla on luottokortti, asun hyvin ja olen ajanut uudella autolla jo vuodesta -98. Senkin sain kun maksoin kunnon käsirahan.
Mutta rahat oli ensin hankittava molempiin, sekä elämiseen että asuntoihin ja autoiluun.
Miten sen tein?
Aloitin verkostomarkkinoinnin kunnon yhtiössä.
Kaikki siis järjestyy, kunhan on kärsivällisyyttä, uskoa itseensä ja ennen kaikkea tuotteet joita ostetaan.
Tuotteet joita ostetaan takaavat jokaiselle mahdollisuuden ansaita, olipa luottokorttia tai sitten ei.
Kun säästät työstäsi ja vaoitosistasi sanotaan vaikka 30.000, voit kävellä mihin tahansa pankkiin ja pyytää heitä takaamaan luottokorttisi esim 2000 asti takuutalletusta vastaan.
Siis nyt kaikki "persaukiset" luottotiedottomat mukaan verkostomarkkinointiin, mutta ei mihin tahansa yhtiöön:
Yhtiöllä tulee olla moitteeton menneisyys (sama toiminimi koko ikänsä), kunnon tuotteet, ainakin 65% palautusosuus sekä tärkein kaikista:
KOULUTUSJÄRJESTELMÄ.
Koulutusjärjestelmä on avain siihen että voit oppia ja ottaa vastuuta. Mistä?
Omasta elämästäsi ja tulevaisuudestasi.
Katsotaanpa sitten mitä palstan sivistyneet vakisuharit saavat tästä aikaan kirjallisine kykyineen ja älyllisine ylivoimineen.
sitä vaan, että niillä sitä tuntuu olevan molempaa:
Lahjoja vaikka työntekoon ja luovaan toimintaan, mutta kun halua ei ole ei voi muuta kuin pana tämänkin kirjoituksen taas movelaisten piikkiin.
Korostan, että en ole siitä movesta kuullutkaan enkä ymmärrä siitä yhtään mitään. Mitä lienee, eli voisin käyttää sitä hyvinkin dildona.
Eli jotain yhteistä siis dildolla ja movella on oltava, koska moveakaan ei meinaa saada mikkopahan, mursauksen, verkkovatsan sekä -sukan ja aadan takapuolesta irti.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kerrankin asiallinen ja perusteltu VM:a puolustava kirjoitus.
One thumb up.
Siitä on hyvä avata tämä keskustelu. Tottakai kerrot firman nimen ylpeänä koska se on pelastanut sinut ja nostanut jaloillesi. Sinullahan ei pitäisi olla mitään salattavaa tai hävettävää...
En nyt sano juuta enkä jaata tuohon roskayhtiö Moveen ja sen utopistiseen ideaan.
Ihmettelen verkostomarkkinoinnin mielekkyyttä tai yleensäkin sen mahdollisuuksia todelliseen toimivuuteen. En väitä etteikö joku tienaisikin verkostomarkkinoinnilla, mutta mahdollisuudet eivät ole järin suuret. Et maininnut yrityksen nimeä jonka tuotteita kauppaat, enkä sitä vaadikaan. Kuitenkin epäilen suuresti voiko kauppaamasi tuotteet olla laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyiset verrattuna muihin vastaaviin? Mikäli näin ei ole, on sillä tienaaminen enemmänkin tuurista kuin pitkäjänteisestä työstä riippuvainen.
Jos taas tuotteet ovat kilpailukykyisiä, miten toiminnasta on saatu puristettua ylimääräiset kulut pois, niin että pääyhtiö sekä edustajat tienaavat? Lähes poikkeuksetta vm on niin raskas ja pitkä markkinointimuoto, että tuotteet ovat kilpailijoihin verrattuna kalliita. Tämä syö edustajien mahdollisuudet hyvin mitättömäksi, ja usein jäljelle jää unelmien kauppaaminen.
Mainitsit tärkeänä asiana tehokkaan koulutuksen. Se varmasti on vaikuttava tekijä menestymiseen, mutta usein nämä koulutusorganisaatioina itseään pitävät tahot eivät todellista koulutusta järjestä, vaan sitovat mukaanlähtijän tiiviisti "ryhmään". Yksi tällainen todella naurettava koulutusorganisaatio on Team Infinity.
Olet oikeassa: Verkostomarkkinointi on syvältä:
Kaikki mikä keskiajalla keksittiin on oikein ja ainoastaan se.
Ei edes antiikin ajan totuudet mene edelle.
Ei tule kysymykseenkään, vaikka: Kopernikus keksi että maa kiertää aurinkoa (No, syvältä oli sekin, koska Nikolaus tapettiin), Galilei väitti samaa (No, sekin oli onneksi meille ? että Galileo pantiin käräjille ja tunnustamaan syntinsä). Myöhemmin sitten Gutenberg pani sanat paperille (sekin oli ihan säälittävä juttu); Darwin kehitti teoriansa siitä, miten kehitys on kulkenut (oikeasti me kaikki synnyttiin syvältä 5000 vuotta sitten) ja lopulta Wright-veljekset opettelivat lentämään, vaikka edes junalla ajo ei ollut ihmiselle luonnollista.
Mitä kusipäitä, vaikka kaikki muut väittivät toista!
Unohdetaan nuo saastat ja muistetaan vain vaikkapa ylväs paavi Innocentius (tark.Viattomuus), joka listi pakanoita samaan saaviin ja ellei myös juonut veriä, oli mies aika lammas.
Keskokin oli 10 vuotta sitten markkinoiden yksinvaltias, mutta mitä on tapahtunut?
Yhtä vähän ymmärtäisit siitä jos kertoisin sinulle totuuksia, miten verkostomarkkinointi toimii.
Miksi näkisin siis edes vaivaa?
Mitä siitä!
Jos edes 1% lukee tämän, olen tehnyt sen, mitä pitää. Näen siis vaivan:
Jos ostan raaka-aineet hyvään sadetakkiin, se maksaa minulle 5.
Kun ostan kunnon sadetakkikoneet, se maksaa minulle toiset 5 / sadetakki.
Kun maksan vuokran tehdashallista, se maksaa saman 5 ja kun hankin työnjohtajan ja opastajan se maksaa samat 5.
Hyvä tuotekehittelijä/muotoilija maksaa saman 5 per takki.
Kun kaikki pannaan yhteen, tulee tuotteen hinnaksi
siis 25.
(Hei! Bisneksessä työntekijä tekee aina niin halvalla kuin vain voi ostaa ja siksi se on vain sivukulu. Oikeasti! Muu on tärkeämpää, duunareita saa aina, oltiin Taiwanissa tai Tampereella.)
Noh, olkoon sekin sitten sen 5.
Eli 30 yhteensä.
Kun normaalissa tuotannossa maksaisin lisäksi agentille 25%, markkinoinnille 25% ja kuljetukseeen 25%, varastointiin 25% ja vartiointiin/suojaamiseen/rahtiin 25% lisää, saan tuotteen loppuhinnaksi helposti 65.
Kun siten lisään siihen paikallisen myyntiliikeen voiton, saatan saada hinnaksi jopa 90!
Kun kyse on laatutuotteesta, jonka elinkaari ennustetaan useammaksi vuodeksi, saattavat markkinointikulut olla jopa 70%, jolloin myytnihinta nousee dramaattisesti jo 150:een.
Kun muuttuvat ja varasto lisätään hintaan, voi loppuhinta olla jopa kaksinkertainen.
Eli jos mietitään, mitä tuotteen hinta voisi olla, se voisi olla jopa 200!
Kysykää, mitä maksaa esim. uuden kansainvälisen hajuveden mainonta ennen kuin se on läytänyt jalansijan kuluttajien sydämessä: Jopa 10 vuotta ja ilmoitukset Elle'ssä, Voguessa, Cosmo'ssa jne.
(en väitä että olisitte hajuvesien ostajia, mutta me olemme niiden myyjiä, joten ei kannata miettiä liikoja. Me myymme vaikka kukaan ei osta!)
Kun tuote on laadukas, mistä karsisin mieluiten?
Mistä siis karsisin mieluiten?
Jokainen tietää, että isoimmasta, ellei ole naapurikateutta.
Naapurikade sanoisi että karisisi myyjän voitosta.
Väärin, rakas juudas! Karsisin välillisistä kuluista ja ataisin myyjän saada saman minkä saisi jos minä saisin omani sadetakkitehtaallani satojen välikäsieni avulla?
KOrkeakouluuni pääsee ilmoittautumalla jälleenmyyjäksi, joka ansaitsee omalla myynnillään 1000 euroa kuukaudessa.
Muille en viitsi edes mustetta tuhlata.
PS: En myy hajuvesiä, vaikk sekin olisi kivaa.
Supporting grandmother
Asiavirheisiin sen kummemmin puuttumatta haluaisin kysyä, paljonkos sen sinun myymäsi tuotteen hinnasta on muuta kuin valmistuskuluja? Muista vastata. Erittele siitä vielä erikseen se osuus hinnasta, joka maksetaan verkostoon palkkioina.
Eikö teillä ollenkaan ole valmistusta, toimitusta, kuljetusta, varastointia, vartiointia ja markkinointia? Onko teillä jokaisella se oma tehdas kotona?
Päinvastoin, verkostomarkkinoinnissa kuljetus- ja varastointikulut ovat yleensä suuremmat, sillä tavaraa ei viedä suurissa erissä.
Ainoa verrattavissa oleva kulujen osuus on markkinointikulujen ja vähittäiskaupan katteen osuus. Kaikki tietävät, että se viimeinen lenkki, naapurin ruokakauppa, ei tuotteilleen kovin korkeaa katetta pidä. Koska se vieläpä saa tuotteet ketjunsa kautta halvemmalla ja suurien volyymien kuljetus tulee halvemmaksi, verkostotuotteella ei ole mitään mahdollisuutta kilpailla sen kanssa jo tästä syystä.
Verkostomarkkinoinnissa lisäksi jokaisesta pienestäkin tuotteesta pitää maksaa naurettavan pieni summa paitsi sen myyjälle, myös lukuisille tasoille hänen ylälinjassaan. Leikitään, että tuotteen hinta on 100 euroa ja myyjä ja ylälinja saavat siitä kukin vaikkapa keskimäärin 5 euroa. Jos ylälinjassa maksua saa kuusi tasoa, yhteensä verkostoon on 100 euron tuotemyynnistä maksettu 35 euroa.
AIKA KALLISTA!
Tämä ei ikinä voi kilpailla lähikaupan tai marketin pienten katteiden ja isojen volyymien kanssa.
Mitä markkinointikuluihin itseensä tulee, jos yhdellä televisiomainoksella tavoittaa lähes miljoona ihmistä ja parinsadan tuhannen kampanjalla voi jo menestyksekkäästi lanseerata vaikka minkä tuotteen, siinä ei paljoa markkinointikuluja per myyty tuote tule. Kenties tämän vuoksi verkostomarkkinoijat mainostavat esimerkiksi netissä (lukuisat jälleenmyyjät) ja jopa televisiossa (muistaakseni Oriflame). Ja tästä samasta syystä mikään varteenotettava yritys ei ole lopettanut mainontaa ja siirtynyt verkostomarkkinointiin. Miksi näin, jos verkostomarkkinointi on tehokas markkinointikeino? :D
Verkostomarkkinointia on ollut Suomessa kohta 50 vuotta. Sen osuus kokonaiskaupasta on 0,1 % (siis YHDEN PROMILLEN) luokkaa, eikä tuo osuus ole pitkässä saatossa mihinkään muuttunut eikä tule suuremmin muuttumaan. Jonakin vuonna se voi tuplaantua peräti KAHTEEN promilleen, ja seuraavana vuonna puolittua takaisin YHTEEN promilleen.
Verkostomarkkinointi sopii tuotteille, jotka muuten eivät surkean laatunsa tai niihin liittyvien paikkansapitämättömien terveys- tai paremmuusväitteiden vuoksi menisi vapailla markkinoilla kaupaksi. Niitä saadaan kaupattua myyjille itselleen ja joskus myös säälistä ostaville tuttaville esittämällä näitä käsittämättömiä väitteitä ja (lähinnä) myymällä niitä "uskomattoman ansaintamahdollisuuden" avulla.
mutta sitten kun joskus näemme siellä verkostossasi samat merkkituotteet kuin siellä tavanomaisessa myyntiketjussa, niin voimme päästä vertaamaan verkostosi suorituskykyä. Verkoston yleismarkkinoinnin motiivilla voidaan kyllä vertailukelpoisia tuotteita myydä tappiolla eli halvemmalla kuin suurketjut pystyvät niitä logistisesti toimittamaan, vain tällaisten vertailutestien takia. Jää nähtäväksi, kun esim. Suomen Amway ohittaa Keskon.
Toisalta Cartier on kallis vain ja ainoastaan siksi että on kallista ostaa Cartier. Kellonajan näkee made in Korea-kellostakin.
Antamasi kuluprosentit eivät ole todennettavissa mainitsemasi Keskon tapauksessa. Kesko on kasvanut nopeammin kuin Alticor, joka on suurin ja kaunein. Keskon yleiskulut ja tuotteiden hintaan kaupan portaasta tuleva lisäosa on varsin vähäinen, kun katsotaan yleisiä kotitalouksien käyttämiä tuotteita. Lidl ja muut toimijat pitävät ylihinnan perimisen kurissa. Verkostossahan ei ylihinnalla ole mitään väliä, koska siitä ylihinnasta jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus hyötyä, riippumatta aloitushetkestä, kyse on vain siitä, kuinka paljon panostaa systeemiin, eikö näin olekin ?
Merkkihajuvedet maksavat paljon juuri siitä syystä, että halpana ne eivät menisi kaupaksi. Siinä on ajatuksesi suurin looginen aukko.
"Merkittömät" Taiwan-hajvedet saadaan tavallisista kaupoista murto-osalla siitä hinnasta, joita verkostossa peritään. Siksi verkostoissa liikkuu lähinnä tuotteita, jotka ovat ulkopuolella vertailun, joko pakkauskokonsa tai ihan brändittömyytensä takia.
Mutta uskollasi voit tulla autuaaksi, sillä
- ei ole laitonta maksaa liikaa -
Ja homman perusmotiivihan oli
- rolling up the dollar -
Teille ei ehkä merkitse mitään se että hajuvettänne ei mainosteta Voguessa. Tosin jos Pirkkakin kelpaa, mikä saa sinut maksamaan siitä 10 kertaisen hinnan?
Olet oikeassa siinä että kaikkea uutta on läpi historian vieroksuttu. Se on kuitenkin minusta hiukan hämmästyttävää että palataan taaksepäin. Jotenkin sen ymmärrän näiltä kaupunkikettutytöiltä jotka ihailevat sitä kun torilla haisi hevosen paska ja ajeltiin kärryillä. Itsekin pidän maalaiselämästä. On kuitenkin utopiaa se että jokainen veisi aamulla kojunsa torinlaitaan ja alkaisi kauppaamaan kirnuttua piimää. Naapuri myisi tuohikoreja ja serkku olisi ajanut kärryillä hakemassa kaupungista sokeria.
Sitten tuli se pirullinen kapitalisti joka keksi laittaa pystyyn kaupan jossa oli varasto. Hän keräsi lähitienoon tuohipurkit, kirnupiimät ja sokerit kauppaansa ja myi ne sieltä. No naapurin Matin ja Väinö serkun ei tarvinnut viettää päiväänsä torilla vaan he pystyivät tekemään tuplaten tuohipurkkeja. Kun Väinö ja Matti sitten saivat enemmän aikaiseksi, he pystyivät myymään halvemmalla. Peräkylän Tildallakin oli niihin varaa.
Eräänä päivänä tuli sitten Manu joka kertoi että kauppias on typerä. Kuulemma jos kaikki lopettavat tuohipurkkien teon ja menevät torille myymään toisilleen tuohipurkkeja, niin kaikki saavat tuohipurkit edullisesti ja vielä tienaavat, sillä ei ole typerää kauppiasta joka vetää välistä.
Manuhan ei heti tiedä mistä niitä tuohikoreja saa ja kertoo torikokouksessa olijoille Väinön luvanneen myydä niitä. Väinöhän ei tiedä asiasta mitään, eikä tyhmänä haluakaan Manulle myydä. Seuraavaksi Manu arpoo Pekan ja niin edelleen. Kukaan ei ymmärrä Manun visiota ja niinpä hän joutuu ostamaan kavereidensa Ollin ja Vesan tavaroita. Koska kaikki tulevat tienaamaan hyvin, voidaan tuohikorin hinnaksi laittaa kymmenkertainen hinta, jotta kaikki saisivat osansa.
On palattu vanhaan hyvään aikaan jolloin kaikki myyvät samoja tuotteita toisilleen ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Eskon lehmät kyllä jäi lypsämättä, mutta mitä väliä. Joku tunkki kyllä yrittää Eskolle sanoa että lehmä kannattaisi ehkä lypsää ja tuohikoreja toisilleen myymällä ei raha monistu. Hän on kuitenkin väärässä, sillä onhan Manun idea aivan mahtava!
Otetaan hiekkalaatikko sähköpostiyhteyksiä, tuo tarina on niin erinomainen, että sen voisi versioida vaikka blogiin, jos sinulle sopii :)
Nuo taivaankappaleiden liikkeet pystyttiin ihan oikeasti todistamaan.
Kesko ei todellakaan ollut 10 vuotta sitten mikään yksinvaltias markkinoilla. Itse asiassa Keskon asema on vain vahvistunut noista päivistä.
Oliko vielä jotain muuta?
ei ole hajuakaan asian oikeasta laidasta.
Ammattilaiset nauraa tälle sinun jutullesi kippurassa. Heheheh.
"Leikitään, että tuotteen hinta on 100 euroa ja myyjä ja ylälinja saavat siitä kukin vaikkapa keskimäärin 5 euroa. Jos ylälinjassa maksua saa kuusi tasoa, yhteensä verkostoon on 100 euron tuotemyynnistä maksettu 35 euroa"
näin hyvällä katteella tehtäisi, olisimme miljonäärejä kuukaudessa.
Uskomatonta eikö totta?
solmuun. Huomasitko.
Miksi Kesko myy halvemmalla? Siksi että on iso volyymi, ison asikasmäärän vuoksi. Eli markkinointikulut ovat "osumaa" kohti pienet.
Miten vertauksesi?
70 000 osumaa kerralla kun linkki ilmestyy mainitulle sivulle. Tasmäiskulla. Eikä se maksa mitään yritykselle. Minkä verran maksaa saman ihmismäärän tavoittaminen lehdellä? 1000€ 2000€?. Kuinka iso ilmoituksen pitää olla? Aukeman ilmoitus sanomalehdessä maksa 2000e. Tee se joka päivä, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Saat näkyvyyttä, mutta millä hinnalla.
Siis ilmaiseksi netissä, vai maksulla lehdessä? Kumpi on edullisempi?
HAHAHA, kuppis, tämä on taas pitkästä aikaa parhaita vastaan-itselleni -ketjuja, joissa esitetään vähän eikä perustella sitäkään :D
Vai että olisitte miljonäärejä kuukaudessa? No hetkinen, montakos siellä alalinjassa täytyy olla, että viiden euron palkkioilla saadaan miljoona? 200 000 edustajaa, ja nämäkin vielä tasapainossa ja tietyillä tasoilla ja mitä lie kukin verkosto vaatii. (Jos vielä maksat kuluja, veroja ja lakisääteisiä maksuja, tarvitaan ainakin 400 000 hengen alalinja, jotta miljonääriksi päästään kuussa.)
Mietihän kuppis niitä Moven vanhoja kunnon aloituspaketteja, jotka maksoivat (ja no vieläkinhän ne maksavat) tuhannen euron verran. Paljonko siitä jaettiin verkostoon? Pelkästään värvääjille jo 200 euroa ja organisaatioprovisiota jopa 240 euroa. Jopa 44 % tuotteen hinnasta.
Uskotko muuten, että joku ikinä ostaisi tuon paketin ilman mahtavaa rikastumismahdollisuutta?
Tämä on verkostoijien paradoksi. Yhtä aikaa verkostomarkkinoijan sekä väitetään olevan halpa markkinointitapa että kerrotaan tuottavan mukana olijoille rahaa. Jos se tuottaa, kate on korkea ja hinnat huikaisevat, jos se on halpa, kukaan ei saa paljon mitään.
Kokeillaan toisinpäin: 100 euron tuotemyynnistä nousee vain 0,5 euroa eli 50 senttiä. Alalinjassa täytyy olla (balanssissa tms., mitä verkosto nyt vaatii) 1 000 henkeä, jotta tästä syntyisi edes 500 euron kuukausitulot (miinus kulut, maksut ja verot). Keskipalkalle pääsee jo ehkä 8 000 hengen alalinjalla! Suomen oloissa tämän on mahdollista.... yhdelle.
Kerrohan se nettisivu, johon saa oman mainoksensa (1) ilmaiseksi ja (2) se tavoittaa 70 000 henkeä kerralla.
Hahaha
Koska jos jollakin on 1000 edustajan alalinja, hänen alapuolellaan kaksi, joilla n. 500, neljällä n. 250 alalinja, kahdeksalla n. 125, kuudellatoista n. 60, 32:lla 30, 64:llä 15, jne.
Kääntäen sama: jos vaaditaan, että saadakseen merkittäviä tuloja täytyy olla 60 edustajan alalinja, on tällaisia henkilöitä 1000:n hengen verkostossa korkeintaan 31 (1 2 4 8 16), eli viisi ylintä kerrosta. Jos olet Moven edustaja, kysy itseltäsi, monennessako kerroksessa olet ja tarkastele, voitko tienata.
tiedät asiasta josta blkogissasi vaahtoat? Hehe.
Kerrohan se sivu. Nyt.
julistus.
Ja niin tyypilliseltä, että niin kuin muutkin esim. amerikkalaiset Amwayn ykkösjulistajat ovat aina kertoneet samanlaisen tarinan, on kaikki muu heidän toiminnassaan mennyt aikanaan päin prinkkalaa, päinvastoin kuin verkostomarkkinointi, joka siis on nostanut perheen alhosta menestyväksi raharikkaaksi verkostomarkkinoinnin mannekiiniksi.
Oikea Amerikkalainen Unelma.
Joillakin muilla - luusereilla - taas on se ongelma, että se siviilityö tai yrittäminen on tuonnut elannon ilman ylivelkaantumista tai liiketoiminnan nurin tumpeloimista. Mutta nämä todellakin ovat luusereita, jotka eivät verkostoon kelpaakaan...säästäväisiä, varovaisia, rehellisiä ja laskutaitoisia.
Ja toistan edelleen sen vanhan toteamukseni, että jonkun pitää verkostojen ulkopuolella se "stinkin' job" tehdä, eli kyseinen menestyjä on menestyjä juuri siksi, että moni muu ei ole, eli niiden muiden pitää tehdä rahaa verkoston ruuaksi. Eli koska sitä rahaa ei synny tyhjästä verkostossa, on se synnytettävä jossakin muussa duunissa, muussa yritystoiminnassa, perustuotannossa, raaka-ainevalmistuksessa, infrastruktuurissa, energiantuotannossa, jne...ja sitten kulutettava sinne verkostoon. Ja ylihinnan maksamiseen suostuttelu on sitä verkostoijan mielenhallinnan ammattitaitoa. Sitä taitoa ei sovi kiistämän. Se taito menestyjällä on. Koska markkinahinnoilla kuluttaminen on kuluttajalle pelkkää rahansäästöä verkostohintoihin verrattuna, on verkoston liittymisen vahva vaikutin se tuttu ansaintamahdollisuus, ja varsinkin ansaintamahdollisuuden vaatiman työmäärän ja saatavien tulojen suhteen liioittelu.
En vastusta oikeita pyramidirahankeräyksiä, enkä tuotemyyntiin verhottua rahankeräystä. Enkä vastusta verkostomarkkinoinnin verhon taakse pystytettyä pyramidikeräystä koulutusmateriaalien ja muiden itse kuluttajatuotteista poikkeavien verkoston sisäisten palvelujenkaan tiimoilta. Kerätkööt rahaa ne gurut vapaasti alalinjojensa kustannuksella. Ottakoot parhaat aina mukaan siihen sisäpiiriin saloja oppimaan. Pinssi rintaan ja koulutustuotteilla tienaamaan.
Ylihinnan generointi mainstream-tuotteisiin ei tuo lisäarvoa, vain sen mahdollisuuden olla yksi harvoista, jotka pääsevät rullaamaan "systeemistä" niitä euroja ylöspäin. Ja kaikilla se mahdollisuus todellakin on yhtäläinen ja riippumaton siitä, milloin tulee mukaan.. yhtäläinen mahdollisuus olla yksi harvoista. Sehän se dilemma on.
Niin, vielä:
Korkotason nousuhan kirjoittajan yrityksen kaatoi, niin käsitin, ja luottotappioiden hallitsematon kohoaminen. Kukaan ei siis tullut sanomaan, että "sä et tehnyt tarpeeksi" . Kukaan ei tullut sanomaan, että "jos sä et mitään tee, et voi tienkään mitään saadakaan". Kukaan ei tullut sanomaan, että "sä et vaan tehnyt suunnitelmaa etkä jaksanut yrittää riittävän tarmokkaasti". Kukaan ei tullut sanomaan, että "sullahan oli ihan samanlainen mahdollisuus menestyä niin kuin ne muutkin nykyään menestyvät tavanomaista liiketoimintaa harjoittavat yrittäjät"
Summa summarum: Tämä seuraava on ehkä yksi ja ainoa syy välttää verkostomarkkinointia: Nimittäin, SINÄ verkostoijaksi juuri nyt ryhtyvä, voit olla juuri se, joka "ei vaan yrittänyt tarpeeksi" oli "liian laiska" , jolla "ei ollut riittävän pitkäjänteistä suunnitelmaa" , joka "oli yksi niistä, jotka eivät vaan pärjää" tai joka "ei vaan jaksanut odottaa sen väistämättömän menestyksen tulemista omalle kohdalle.."
Verkostomarkkinoinnissa kaveri jätetään.
Miksi et kerro firmasi nimeä? Olisi mukavampi keskustella kun tietäisi mistä virityksestä puhutaan...
Mielenkiintoinen tarina, mutta mikset käyttänyt velkajärjestelyä?
En ole duunari.
En siis päässyt velkajärjestelyyn.
Hankin siis rahat itse ja nautin elämästäni sillä aikaa kun järjestelyssä olevat venyttivät pennejään pipipalipalkalla.
Osan järjestelyt kumottiin, koska ohjelma oli niin tiukka ettei lapsille jäänyt rahaa ruokaan, vaatteista, fillareista ja lomamatkoista puhumattakaan.
Jokainen taaplaa tyylillään: Joku pyytää apua sossusta, joku luottaa itseensä. Minun lapseni ovat oppineet sen, että rajat asetetaan itse mutta ensin tehdään työt.
Jokainen voi nauttia elämästä?
Olisitko sinä pitänyt 5 vuoden vankeutta jollakin tavoin parempana vaihtoehtona?
Oletko koskaan nähnyt 500 euron seteliä?
Tai pidellyt sitä kädessä?
Ellet, kannattaa olla esittämättä vaihtoehtoja toisille.
Mursis mielellään kirjoittaisi blogiinsa jutun menestystarinastasi.Miksi et siis ota Mursikseen yhteyttä? Sehän auttaisi koko verkostomarkkinointi alaa jos tälläinen tarina saisi julkisuutta.
Ota huomioon että Mursis ei kirjoita blogiinsa mitään tarkistamatta faktoja. Kestääkö sinun tarinasi tämän tarkastelun?
"Miksi olisin?"
"Olisitko sinä pitänyt 5 vuoden vankeutta jollakin tavoin parempana vaihtoehtona? "
Hyvinhoidetulla velkajärjestelyllä olisit sinäkin ollut jo kauan vapaa maksuhäiriömerkinnöistä, ellet sitten törttöillyt jotakin yritystoiminnassasi.
"Oletko koskaan nähnyt 500 euron seteliä?
Tai pidellyt sitä kädessä?"
Minusta on liikuttavaa, kun joillekin on menestymisen korkein testi on se, onko pitänyt 500 euron seteliä kädessä. No, kun kerran kysyit: hyvin harvoin, kun täällä sivistyksen parissa ei oikeastaan tarvitse käteistä. Viime keväänä piti tosin maakunnasta ostettu vene maksaa käteisellä ja oli siellä joukossa 500:iakin.
"Ellet, kannattaa olla esittämättä vaihtoehtoja toisille. "
Ylivelkaantuminen on kurjaa ja siksi on syytä kertoa realistinen vaihtoehto saduillesi. Minunhan on pakko olla oikeassa, kun kerran olen joskus pidellyt 500 eurosta kädessä :)
täytyy kommentti vaan heittää että todella asijaa puhut.
mikään muu alahan ei tarjoa ikinä samanlaisia mahdollisuuksia kuin verkosto markkinointi.
itse olen tämän paljon parjatun moven edustaja.
paljon on paskaa kirjotettu meistä mutta päivääkän en ole katunut liiketoimintaan lähtöäni.
olemme saaneet suoramarkkinointi liiton jäsenyyden että kukaan ei voi sanoa toimintaamme laittomaksi
Olet selvästi läpäissyt move pääsy kokeen loistavilla arvo sanoilla!
Onneksi olkoon!
On nimen omaan kaiken laisten yhdys sanojen oikein kirjoitus erin omaisesti hallin nassa.
Kyllä tuota tyyppiä täytyy nyt uskoa, tämä "suoramarkkinointi liitto" takaa koko paskan täydellisen laillisuuden! Kohta poliisi jakaa kevätjuhlassa sen todistuksen laillisuudesta!
Elä köön talou dellinen riippu matto muus!
Pelkäätkö jääväsi kiinni valheesta vai häpeätkö edustamaasi vm yritystä?
Miksi ihmeessä tekisin suin surminkaan hallaa yhtiölleni tai itselleni saattamalla palasenkaan tietoa tällaisten ihmisten käsiteltäväksi?
Kuka teistä sytytti Porvoon kirkon?
Oliko joku jättänyt tikut esille eteiseen?
En siis anna tietoa sen enempää yhtiöstäni kuin itsestänikään, ettei pikku pyromaaneille vaan tule kiusausta...
Vastaukset ja todistelut olivat säälittävää luettavaa.
Todistitte jälleen tyhmyytenne ja mursunkin voisi palkata alipalkalla selittämään Uutta Testamenttia juutalaisille, siksi kieroa on senkin maailmankatsomus:
Syö anuksella ja ulostaa suusta väittäen sitä luonnolliseksi tavaksi.
Olisi todella mukava viedä viisi teistä opettelemaan paitsi käytöstapoja, myös liiketoiminnan perusteita ulkomaille.
Ei Siperiaan, sillä asutte jo liian lähellä, jonka huomaa käytöksestänne ja luuloistanne.
Hei.
Maailma on iso paikka ja verkostomarkkinointi kasvaa siitä huolimatta, oliko mikko, mursaus, aada, verkkopekka tai -petteri sitä vastustamassa.
Käyttäisin rumaa sanaa, jos se kuuluisi tapoihini, mutta täytyy vain todeta, että mahtaa teitä, reppanat harmittaa.
Paljastuuhan se kusettaja sieltä.
Olipa tuo aloitustarina muuten aika säälittävä.Kannattaisikohan alkaa kirjoittaa novelleja? Tienaat niillä 100% varmasti enemmän kuin movella.
Sinulla on pelko että ottaisimme yrityksesi pienen tutkimuksen aiheeksi? Sinulla ja yritykselläsi on siis jotain sellaista joka ei kestä päivän valoa, tyypillistä vm häröilyä.
Luulin jo että sinun kanssasi saisi jotain asiallista keskustelua aikaan, mutta ei. Olet perus höynäytetty joka kertoilee täällä anonyyminä höpö höpö juttuja. Huuhaa palsta on erikseen, olisiko se oikea palsta sinulle?
Sen verran meitä reppanoita pelkäät firmoinesi ettet kehtaa kertoa mitä teet...
Siinä tosiaankin olet oikeassa että meidän viiden toiminnan jälkeen yhtiöstäsi saattaa jäädä vain savuavat rauniot...kuvainnollisesti...
Jos tänne ei ota reposteltavaksi on jotakin salattavaa. Eipä ole tuon mahtavampaa vielä ennen kuultukaan.
Meinatteko olla ainoita totuudentorvia tällä planeetalla.
Piennetäkäähän vähän sitä mahtavuuttanne. Te ette ole asiantuntijoita joita kannattaa kunnella. Asiantuntijat ovat jossakin muualla. Täällä on luulijoita koko foorumi pullollaan. Sinä etunenässä.
Onko jotain korjattavaa tai oikaistavaa meidän kirjoituksissa?
välittää alkaa teitä oikomaan. Siitä ei ole mitään hyötyä koska te ette halua edes sitä oikeaa tietoa.
Miksi siis keskustelet täällä? Kerro ja perustele oma oikea tietosi jos et halua meidän kirjoituksiin puuttua.
Äläkä sano ettei täällä kannata omaa kantaansa kertoa. Pelkäätkö että kumoamme väitteesi ,vielä faktoilla ja perusteluilla?
luin tätä ketjua ja ajattelin, että kerrankin vm-hepulta tulee asiallisia ja kohtuullisen hyvin perusteltuja vastauksia, mutta näköjään, taas kerran, pitää todeta että eipä ollut tuossakaan miestä/naista seisomaan sanojensa takana, avoimesti ja rehellisesti =) voi, voi..
Tukimuori ja kuppis ovatkin oikein oivallinen pariskunta. Ensin esitetään jotakin käsittämätöntä, ja kun kukaan ei usko, siirrytään solvaamiseen.
Ja näiden tyyppien pitäisi muka vielä myydä jotakin! Ei ole kumma, että ne lisäravinteet joutuu ostamaan ihan itselleen :D
väitätte pelkkää p...kaaa.
faktaa täällä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000016832755
Näin paljon te olette asiantuntijoita. Mitä tällä tasolla voi kumota faktoilla. Jos korvien väliin tulee oivallus muutoksesta noin kolme ja puoli kuukautta myöhässä. Niin kauan väittää ihan pokkana väärää asiaa eikä usko vaikka ratakiskosta asian vääntää. Sitten yhtä-äkkiä hoksaa neljännesvuoden myöhässä itse että nyt se on tapahtunut.
"Olisi todella mukava viedä viisi teistä opettelemaan paitsi käytöstapoja, "
Tuo lainattu osuus osuu hiukan kiusallisesti silmään. Sisältyykö tähän opetukseen muutakin kuin: vähättely, panettelu, solvaaminen ja uhkailu.
PS. Aika kummallinen tuo sinun angstisi uskontoja ja niiden ajatusmaailmoja kohtaan kun itse toimit selvästi aivopesua harrastavassa "liiketoiminnassa" joka toimii uskon varassa. Jätetään raha ja uskonto toisistaan erilleen niin tämä maailma on parempi paikka elää.
vm-henkilöstä. Saanut härskisti huijattua ison joukon tuttujaan mukaan, pitää sitä liiketoimintana. Ego kasvanut käsittämättömiin mittoihin, muut ei ole enää mitään, minä vain.
Pitkäaikainen terapia tarpeen, varsinkin kun move kohta romahtaa....
et sillä oikealla tiedolla mitään tee. Et tee bisnestä, mitä silloin on tiedollakaan väliä sinun kannaltasi.
Bisneksessä mukana olevat asiat tietävät. Muiden ei tarvitsekaan tietää.
Rav-3 olen täs jonkun verran lueskellut näit suomi24:sen keskustelupalstoja. Paljon mielenkiintoisia näkökantoja. Voitko ystävällisesti valottaa vähän omia henkilökohtaisia motiivejasi ja taustojasi vm-markkinoinnin osalta. Johdat selkeästi lähes kaikkien sivustojen keskusteluja. Haluaisin tietää mikä ajaa juuri sinut päivästä toiseen kirjoittelemaan näitä "juttuja" näihin sivustoihin?? En sen enempää halua ottaa kantaa vm puolesta tai vastaa, mutta sinun henk. koht. aktiivisuus jäi mietityttämään!!?!!
Sain kipinän aikoinaan kun meidän kesälomittajamme töissä rupesi puhumaan mahtavasta bisneksestä ,josta on mahdollisuus tienata valtavat rahat...
Töissähän tästä ei voinut puhua enempää, vaikka jo kahvipöydässäkin istuttiin. No siinä sovittiin sitten tapaaminen paikalliseen irish baariin, joka toimi muuten jonkin aikaa myös Moven värväyspaikkana.
Siellähän sitten olin ensimmäisessä lyhkärissäni, yritys oli silloin seven nox ab. Perinteiset tikku-ukot piirreltiin, mutta kuukausi palkkakatto taisi olla huimat 36 000€!!
Kenelleppä ei sellaiset tulot kelpaisi?? Oli tulossa seven tv, gameboxia , (halpaa)sähköä,puh.liittymiä..plaa plaa. Mukaanhan piti liittyä heti, ennenkuin laajennutaan naapuri kaupunkeihin, ja siitä Suomen rajojen vastaan tullessa venäjälle.
Silloin tämä kampanjatuotepaketissa tuleva Sprint maastopyörä esiteltiin 600-700€ arvoisena. Puhuttiin näistä ferrareista, bileistä ruotsissa pitkin punaisia mattoja.
Tämä 650 heppainen supra oli myös kovasti esillä...
Homma vaan kaatui siihen että olisi pitänyt todellakin olla jotain konkreettista myytävä?
Tätä välikäsien pois jättämistä ja markkinointi kustannusten pois jättämistä siellä hehkuteltiin.
Heidän omia tuloja myös kyselin, mutta niitä ei jostain syystä ollut, vaikka toimintaa oli tehty jo monta kuukautta.
Taisi tulla jotain epämääräistä selittelyä sevenin osakkeisiin sijoittamisista...kaikkihan muistavat miten siinäkin kävi?
Ensimmäisellä kerralla sanoin miettiväni rauhassa, mutta luuletteko jättikö puhelimeni minut rauhaan? Sain jotain salaisia aivopesu vihkosia mukaan kotiin luettavaksi. Niitä ei kuulemma ihan kaikille jaeta, ei varmaan jaettukkaan ,ilmeisesti nekin joutui värvääjä itse ostamaan.
No sitten tein sen mitä kaikki värvääjät pelkäävät. Tulin tänne internettiin ja rupesin tutkimaan tätä verkostomarkkinointi hömpötystä.
Mitä enemmän selailin sitä vakuuttuneemmaksi tulin mitä kieroilua, hypetystä ja rahan keräämistä tämä touhu on.
Seuraavassa tapaamisessa jonka jo muutaman kerran peruin, mutta kun tämä jamppa oli niin sitkeä kuten tunnetusti nämä värvääjät ovat, niin kohteliaasti ilmoitin etten tarvitse bulgarialaista maastopyörää.
Aihe rupesi kuitenkin kiinnostamaan minua ja pengoin tietoa mistä vain sain, ja seurailin näitä keskustelupalstoja, joskus jopa osallistuin keskusteluunkin. Että siinämielessä hyvän kipinän tämä sevenin värvääjä minulle antoi.
Tämä Movestoren pelleily sitten vasta saikin minut oikein syttymään tähän vastustamiseen. Movettaja2 varmaan muistaa meidän lukuisat väittelyt Movestoren halpuudeesta, ja muusta. Kyselin näitä 5 halpaa tuotetta ja muuta epäolennaista.
Taitaapa minulla olla tallessa vielä muuta Movestoren asiakaspalvelun kanssa käymä keskustelu jossa he lupasivat seurata markkinoiden liikkeitä, sillonhan MStoren piti olla 25% halvempi, mutta edes sitä yhtä tuotetta kun ei löytynyt.
On ollut mielenkiintoista seurailla tätä Moven "kehitystä" S2E:ksi ,jota webbarin mukaan on jouduttu jopa tietoisesti jarruttamaan. En ymmärrä kylläkään miksi?
Kaikkea on tullut ja mennyt, koomisia tilanteita ,selityksiä, höpö höpö juttuja. Päivityksiä ,huoltokatkoja,lupauksia, niiden kieltämisiä ja muuta hauskaa.Tämä on oikeastaan tälläistä intraktiivista verkostomarkkinointi komiikkaa...
Ajattelin catsoa ja omalta osaltani vaikuttaa tämän Seven/Moven/S2E/??? tarun loppuun asti.
Mitä enemmän saan kritiikkiä ,uhkailua sun muuta,niin saan siitä vaan lisää virtaa pistää kapuloita rattaisiin ja tehdä näitä kyselyjä ja tutkimuksiani.
Muuten tämä minua Seveniin värvännyt kesälomittaja tulee taas meille töihin tänä kesänä, miksi ihmeessä jos niitä passiivisia tuloja tulee kuin esim.Hape Tv:ssä hehkutti? Meillä saattaa olla muutama mielenkiintoinen keskustelu vielä edessämme = )