Vaikka olen lapseni yksinhuoltaja on minulla aina ollut tapana neuvotella lasta koskevista päätöksistä lapsen isän kanssa. Vaikka saisin päättää monet asiat yksin on mielestäni lapsen isällä oikeus kanssa olla mukana ja päättää lapseni asioista.
Itselleni tuo yksinhuoltajuus on merkinnyt asioiden hoitamisen helppoutta eli allekirjoitukset ym hoituu helpolla, kun minun nimi riittää. Mutta se ei ole koskaan tarkoittanut, että yksin päätän asiat.
Mites muilla?
Itselleni tuo yksinhuoltajuus on merkinnyt asioiden hoitamisen helppoutta eli allekirjoitukset ym hoituu helpolla, kun minun nimi riittää. Mutta se ei ole koskaan tarkoittanut, että yksin päätän asiat.
Mites muilla?
Vastaukset 3
Vanhimmat
isälle, johtuen vahvoista näkemys- ja kulttuurieroista kasvatuksessa. Yhteishuoltajuus olisi merkinnyt lapselle jatkuvaa kiistakapulana olemista, enkä halua sitä lapselleni.
Käytännössä ei ole mitään eroa yksin/yhteishuoltajuudella jos kummatkin tajuavat toimia lasten edun mukaisesti.Omat lapseni ovat yhteishuoltajuudessa äitinsä luona ja olen silti saanut "tapella" lasten oikeuksista tavata isäänsä.Äiti vain päättää että tapaamiset eivät nyt käy jne.Käräjäoikeuden päätöksilläkään ei ole väliä jos äiti on "sairas" ja haluaa tehdä kiusaa,mutta minkäs teet?
Lasten isä luovutti mulle yksinhuoltajuuden, vaikka lastenvalvoja yritti kovasti kääntää sen pään (?). Lapset oli tosi pieniä, kuopus harjotteli konttaamaan, ja yksinhuolto tuntui järkevimmältä vaihtoehdolta. Kaveripiirissä oli yhteishuoltajuus kirosana ja monen itkun ja murheen syy. Toki asiaan vaikutti se, että ex tiesi etten ole mikään idiootti, vaan kykenen ajattelemaan lasten parasta. Itse isättömänä kasvaneena olen joustanut kuin vieteriukko, jotta mun lapsilla olisi hyvä isä...
Samoin meillä isä on mukana kaikessa, vaikkei huoltaja virallisesti olekaan. Kunnioitan sen isyyttä.
Mutta asioiden hoito on todella helpompaa kun on yksi virallinen huoltaja!
Tosin en suosittele sitä kaikille. Moni ex on katkera ja haluaa kostaa...