Järkipuhetta
MattiLehtonen
23381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Enpä osaa olla Isokallion kanssa paljoakaan eri mieltä, kun olen vastaavia arvioita kirjoitellut tänne usein itsekin.
Mikä on demareiden salainen ase, että vetävät oikeisto enemmistöä vuosikymmenestä toiseen mihin sattuu?
Täytyypä olla tässä asiassa kanssasi samaa mieltä, hehheh !
>>Mikä on demareiden salainen ase, että vetävät oikeisto enemmistöä vuosikymmenestä toiseen mihin sattuu?
Odotamme tätä ilmiötä. Jotenkin tuntuu, että sitä ei tule ja demarit vedättää kuitenkin.
Jokainen puolue lähtee ihmisistä ja ihmisten tasapuolisesta hyvinvoinnista. Demarit vain näytävät monopolisoineen ihmisläheisyyden eniten omakseen rinnastamalla korkean verotuksen korkeaan hyvinvointiin, mikä miellyttää laiskoja, kun rahaa saa tulonsiirtoina näkemättä itse vaivaa.
Keskustan ja kokoomuksen ihmisläheisyys pitää sisällään työnteon ja ahkeruuden palkitsemisen, mikä on käännetty rikkaiden suosimiseksi ja köyhien kyykyttämiseksi ja joko kapitalistin tai ökyisännän piiskuritouhuksi, jossa riistetään rikkaille rahaa duunarin selkänahasta.
Mielikuvapolitikointi on kovaa peliä, mutta olkoon. Ehkä keskusta ja kokoomus senkin joskus oppivat, mikä on työväenliikkeen ollut pakko oppia, että se saisi mediajulkisuutta aatteilleen.
Jaba kirjoituksineen on hivittävä esimerkki.
Miksi minua kommentoit, etkä sitä, mitä kirjoitin?
Vasemmistolaisuuden kulta-ajasta on jo sukupolvia, jos lasketaan, että joka 4. vuosi on uusi sukupolvi vaikuttamassa. Sillä on tietysti kylläkin vielä jonkun verran vaikutusta vasemmiston valtaa lujittamassa, mutta ei se riitä selitykseksi.
Asiaa tarkkaan ajatellessa nousee mieleen mahdollisuus tuntemattomista tai peitellyistä taustavoimista, mitkä vasemmisto vallan pönkittää. Näennäisdemokratia?
Ahon hallituksen epäonnistuminen on vielä tuoreessa muistissa. Seköhän oikeistoa pelottaa, että tulee taas möhläyksiä, jos demarit on oppositiossa? Tai oikeammin: möhläyksiä, mistä puhutaan.
Vai onko suomalainen todella vaan tottunut ajatukseen, että demarit hoitaa, kun paha päivä tulee? Voi rauhassa äänestää oikeistopuolueita, kun kyllähän ne vasurit ja demarit sitten asiat hoitaa kuitenkin.
Ahon hallitus oli vaikea paikka. Aho oli halunnut punamultaa, mutta joutuikin vetämään porvarihallitusta vastoin tahtoaan. Kokoomuksella oli pitkän oppositioputken jälkeen vasta neljän vuoden hallituskokemus Holkerin sinipunasta. Ei siinä päässyt syntymään todellista yhteistyötä, kun keskusta veti koko ajan kotiinpäin ja samalla kokoomusta kölin alta tuomalla jo soiviituihin asioihin viime hetken lisäehtoja.
Demokratian näennäisyys lienee lähinnä siinä, että suljetun talouden Suomessa opittiin sopimaan asiat Tamminiemen lauteilla, mikä sitten runnottiin läpi "demokraattisesti". Sama henki jatkuu edelleen. Asiat valmistellaan julkisuudelta pimennossa, keskeneräisistä asioista, kun ei voi puhua. Kun asia sitten on esitysvalmis, niin ei siitä edelleenkään saa keskustella, kun sovittuja asioita ei voi enää repiä auki.
SDP on varsinainen valtaverkon punoja, joka keskustaa tehokkaammin on istutellut omia miehiään yhteiskunnan avainpaikoille. Tätä SDP tekee yhdessä ay-liikkeen kanssa koko ay-liikkeen laajuudelta. Porvaripuolella ei ole mitään poliittisesti yhtä vaikutusvaltaista hyväveliverkostoa, ellei oteta lukuun suomenruotsalaista teollisuuskapitaalia, joka vaikuttaa aivan jokaisessa hallituksessa TT:n ja rkp:n kautta.
Vasemmistolaisuuden kulta-aika on usein sama asia kuin uuden sukupolven irtautuminen vanhemmistaan: 60-luvun vasemmistoradikalismi, 70-luvun hippiliike, mitä 80-luvulla olikaan ??, 90-luvun kettutytöt, 2000-luvun kansalaisaktivistit mielenosoituksia sabotoimassa... Se varsinainen vasemmistolaisuus menee kohta kokonaan hautaan, kun viimeiset aidot kommunistit pannaan maan multiin, mutta jäljelle jää se puberteettikapinallisuus, joka ottaa vasemmistolaisuudesta käärinpaperin omalle kapinoinnilleen.
" puberteettikapinallisuus, joka ottaa vasemmistolaisuudesta käärinpaperin omalle kapinoinnilleen"
Kansalaisaktivismi lienee paljolti vasemmistolaista. Sitä avitetaan julkisella rahalla. Jos näin ei olisi, voisi todelliset ristiriidat saada enemmän ja rauhanomaisempaa huomiota.
Nyt nuoret pitävät kettujen kohtaloita suurina asioina, kun kova kapitalismi ja kehitysmaiden heikko ammattiyhdistäytyminen (Kiinassa ei edes luvallista) aiheuttavat suuria ja paljon todellisempia ongelmia.
Vasemmistolaisuuden aate ei ole valmis hautaan. Sitä ei vaan pidä lieventää jakamalla rahaa toimintaan toiminnan vuoksi.
Maailmassa on liikaa eriarvoisuutta, mikä on nyt melko yllättäen kolahtanut jopa pohjoismaisten yhteiskuntien kalloihin.
Tätä demarit eivät ole hoitamassa ollenkaan. Suomen politiikassa olisi tilaa paljon enempään kuin mitä vasemmisto on valmis hoitamaan. Siinä olisi aineksia paljon suurempaan aatteen paloon kuin kenties on viiteenkymmeneen vuoteen tapahtunut.
----
Muistan kuinka edellisten vaalien aikaan olit hylkäämässä puolueaatteen Riitta Uosukaisen presidenttiehdokkaana tapahtuneen nolon esiintymisen takia. Lienet siis toipunut tuosta nöyryytyksestä? Vai onko kokoomuksella aatetta ollenkaan?
Hyvinvoinnin luominen on yhteinen asia. Siinä olemme kaikki samaa suomalaista työväkeä, vaikka tehtävämme ovat eriytyneet ja erikoistuneet. Hyvinvointia ei luoda vastakkainasetteluilla eikä nousemalla barrikaadeille vaatimaan.
Politiikka on valitettavasti etääntynyt äänestäjistä, koska puoluetuki maksetaan kansanedustajien pääluvun mukaan. Se on siirtänyt politiikan perusyhdistyksiltä, piireiltä ja puolueilta eduskuntaryhmille. Paikallistaso toimii enää lähinnä kunnallispolitiikassa.
Toinen politiikan ongelma on vallan tavoittelu "TV:stä tuttujen" avulla, joka tuo eduskuntaan ammattitaidottomia julkkiksia, jotka ovat puoluepäsmäreiden tai virkamiesten vedätettäsissä ilman ainuttakaan omaa ajatusta, elleivät ryhdy populisteikai ja havittelemaan itselleen tunnettuutta median kautta.
Eriarvoisuutta on, mutta se ei parane "hyväosaisia" alas repimällä, vaan huono-osaisia ylös nostamalla.
Mitä Uosukaiseen tulee, niin äänestin häntä 2000 vaalin 1. kierroksella.
Puolueaatetta en ole hylännyt, vaan kokoomus on minusta edelleen vähiten huono puolue, mutta jäsenyydestä luovuin, kun kokoomuksen puoluejohto ei toiminut ehdokasasettelussa ja ehdokkaiden jäsenvaalissa sääntöjensä mukaan, vaan ajoi tilanteen sellaiseksi, että Uosukaisen oli viime hetkellä uhrauduttava ehdokkaaksi, kun muutakaan mahdollisuutta ei enää ollut.
Kyllähän nykyinen meno edellyttää, että on olemassa huono-osaisia, jotka olosuhteiden pakosta tekevät ns p-hommat.
Ei niitä kukaan rinta rottingilla tee tai hakeudu uralle. Kyse on siitä, että palveluja riittäisi. Että sairaanhoitajatkin jatkaisivat uraansa, vaikka selkä jo pettää. Ja tietysti varsinainen p:n kanto, mitä perushoitajat tekevät ja siivoojat.
Totuus on se, että jokaisen pitäisi maksaa palveluista varallisuutensa mukainen hinta. Ökyoptioöykkäriltä olisi perittävä varallisuutensa mukainen palkkio mm. siivouspalveluista. Tämä olisi periaatteellista oikeudenmukaisuutta. Kaikkein parasta olisi jos jokainen tekisi omat p-hommansa itse.
Tähän ei oikein kelpaa vastaväittämäksi se, että leipänsä eteen on jokaisen pinnisteltävä. Se selkä kun ei kestä.
No, tämä nyt meni sinne filosofian puolelle, mutta eriarvoisuus tavoitteena on naurettavaa. Se on primitiivistä ajattelua, koska se edellyttää sitä, että jotkut eivät koskaan pääse pakkotyöstä, jotta ylempi luokka saa köllötellä.
Ja eriarvoisuuteen Suomen oikeisto pyrkii.
Kyllähän nykyinen meno edellyttää, että on olemassa huono-osaisia, jotka olosuhteiden pakosta tekevät ns p-hommat.
-----------------------
Miksi olosuhteiden pakosta?

Eri työt ovat eri tavalla paskamaisia ja ikäviä, raskaita tai sottaisia, mutta onneksi on myös erilaisia ihmisiä, jotka eivät ajattele kaikesta samalla tavalla yksioikoisesti. haastettahan siinä on, että paskauski motivodaan tekemään työvä innolla ja tyytyväisenä, mutta en minä sitä mahdottomana pidä.

-----------------
Paljon parempi olisi, että palvelujen tarjoajat kehittävät sellaisia palvelukonsepteja, joista optioöykkärit mielellään maksavat vaikka mitä, koska sitten nämä palveluntarjoajat voivat siirtyä palvelujen vientiin niihin EU-maihin, joissa vasta todella ökyrikkaita majailee
Tähän ei oikein kelpaa vastaväittämäksi se, että leipänsä eteen on jokaisen pinnisteltävä. Se selkä kun ei kestä.
--------------------
Kukin pinnistelee lahjojensa ja kykyjensä mukaan. Heikkoselkäisille kevyitä hommia.

-------------------
Tuollaista eriarvoisuutta minä en näe, vaikka erilaisuutta toki näen paljonkin. Eriarvoisuuttakin toki on, mutta sitä pitää vaan jatkuvasti pyrkiä poistamaan toimimalla niin, ettei kenekään tasa-arvoisia mahdollisuuksia menestymiseen estetä.
Mahdoton tavoite täydellisesti saavutettavaksi, mutta niin hyvä, että sitä kohti pyrkiessään ei mene väärään suuntaan.
Ja eriarvoisuuteen Suomen oikeisto pyrkii.
--------------
Mitä oikeisto siitä voittaisi? Ei mitään. Oikeiston etu olisi, että köyhätkin rikastuisivat, niin markkinoille tulisi ostovoimaa, mistä rikkaat rikaistuisivat vielä enemmän.
Kenekään hyvinvointi ei ole koskaan parantunut toisia alas painamalla, eikä alas vetämälläkään.
"Filosofiaksi" meni, mutta menköön. ;-)
Kyllä akateemiset oikeistolaiset pyrkivät suurempiin tuloeroihin, mikä on todellakin yhtä kuin eriarvoisuus.
Eikö vaan ole jossain kabinetissa tulevaisuus-pähkäilijöiden kokouksessa pöytäkirjoihin ja tavoitteisiin viety asia?
Kohdistaisinkin keskustelun tässä vaiheessa huomion nimenomaan tällaiseen keskusvaltaiseen yhteiskunnalliseen suunnitteluun, missä pyritään kehittämään eriarvoisuutta.
Tällainen on erittäin sairasta. On yksi asia, että yhteiskunta kehittyy omia aikojaan ihmisten oman elämän hallintaan liittyvien toimien vuoksi eriarvoiseksi, ja toinen siis Suomen nykyinen tilanne, missä keskitetysti päätetään kehittää eriarvoisuutta.
Kyllä tästä oli paljonkin puhetta jo kymmenen vuotta sitten. Ei minulla ole linkkiä, mutta et voi olla tietämätön tällaisista pyrkimyksistä.
Vastaan kysymyksiin toisella ketjulla, ettei tämä tärkeä keskusjohtoinen suunnitelma huku näihin eri pähkäilyihin.
Peistaan tähän kirjoituksesi ja kirjoitan sinne väleihin.
Kommentteja ja kysymyksiä
Kirjoittanut: Jaba_43 31.5.2006 klo 20.29
Kyllähän nykyinen meno edellyttää, että on olemassa huono-osaisia, jotka olosuhteiden pakosta tekevät ns p-hommat.
-----------------------
Miksi olosuhteiden pakosta?
* Elämän olosuhteittensa pakottamana siis. Jos on turvallista ja rahaa riittää, ei kukaan tee noita hommia.
Ei niitä kukaan rinta rottingilla tee tai hakeudu uralle. Kyse on siitä, että palveluja riittäisi. Että sairaanhoitajatkin jatkaisivat uraansa, vaikka selkä jo pettää. Ja tietysti varsinainen p:n kanto, mitä perushoitajat tekevät ja siivoojat.
-----------------------
Eri työt ovat eri tavalla paskamaisia ja ikäviä, raskaita tai sottaisia, mutta onneksi on myös erilaisia ihmisiä, jotka eivät ajattele kaikesta samalla tavalla yksioikoisesti. haastettahan siinä on, että paskauski motivodaan tekemään työvä innolla ja tyytyväisenä, mutta en minä sitä mahdottomana pidä.
* Juu, motivointi onkin kaunis sana aivopesulle ja ihmisen vedättämiselle.
Totuus on se, että jokaisen pitäisi maksaa palveluista varallisuutensa mukainen hinta. Ökyoptioöykkäriltä olisi perittävä varallisuutensa mukainen palkkio mm. siivouspalveluista. Tämä olisi periaatteellista oikeudenmukaisuutta. Kaikkein parasta olisi jos jokainen tekisi omat p-hommansa itse.
-----------------
Paljon parempi olisi, että palvelujen tarjoajat kehittävät sellaisia palvelukonsepteja, joista optioöykkärit mielellään maksavat vaikka mitä, koska sitten nämä palveluntarjoajat voivat siirtyä palvelujen vientiin niihin EU-maihin, joissa vasta todella ökyrikkaita majailee
* Nuo hommat on eri asia. Kynsisalongit ja sen semmoiset. Sairaanhoitajien selät menevät todella huonoiksi ennen kuin yhä kauemmas kaikkoava eläke koittaa. Jos miehet tekisivät näitä hommia - ei vain muutama homo, niin olisi laitteet, millä ihmisiä nostetaan.
Tähän ei oikein kelpaa vastaväittämäksi se, että leipänsä eteen on jokaisen pinnisteltävä. Se selkä kun ei kestä.
--------------------
Kukin pinnistelee lahjojensa ja kykyjensä mukaan. Heikkoselkäisille kevyitä hommia.
* On todellakin olemassa p-hommia ja sitten niitä muita.
No, tämä nyt meni sinne filosofian puolelle, mutta eriarvoisuus tavoitteena on naurettavaa. Se on primitiivistä ajattelua, koska se edellyttää sitä, että jotkut eivät koskaan pääse pakkotyöstä, jotta ylempi luokka saa köllötellä.
-------------------
Tuollaista eriarvoisuutta minä en näe, vaikka erilaisuutta toki näen paljonkin. Eriarvoisuuttakin toki on, mutta sitä pitää vaan jatkuvasti pyrkiä poistamaan toimimalla niin, ettei kenekään tasa-arvoisia mahdollisuuksia menestymiseen estetä.
Mahdoton tavoite täydellisesti saavutettavaksi, mutta niin hyvä, että sitä kohti pyrkiessään ei mene väärään suuntaan.
* Tuloerot yhtä kuin eriarvoisuus. Toisessa ketjussa.
Ja eriarvoisuuteen Suomen oikeisto pyrkii.
--------------
Mitä oikeisto siitä voittaisi? Ei mitään. Oikeiston etu olisi, että köyhätkin rikastuisivat, niin markkinoille tulisi ostovoimaa, mistä rikkaat rikaistuisivat vielä enemmän.
Kenekään hyvinvointi ei ole koskaan parantunut toisia alas painamalla, eikä alas vetämälläkään.
"Filosofiaksi" meni, mutta menköön. ;-)
* Niin, filosofinen päätös on tehty tuloerojen kehittämisestä. Mikä lie Sitran vai minkä 2000-komitea se oli joskus kymmenisen vuotta sitten?
Minusta tuntuu, että yhteiskunnallisten erojen populistinen käsittely mediassa, usein tutkimustuloksia tulkiten, on pelkkää politikointia.
Turkimusten paljastamat erijen kasvut, ovat ne palkka-, tulo-, koulutus- tai muita eroja eivät ole minkään puolueen tavoiteohjelmissa, koska ei sellaisiin mikään puolue pyri.
Erot ovat seurauksia siitä, miten maailma muuttuu, suhdateet vaihtelevat, talouskasvu toteutuu eri tavalla eri toimialoilla jne... Esim palkkaliukumia - tuloeroja - syntyy aina niillä toimialoilla, jotka kasvunsa ansiosta joutuvat työvoimapulan eteen. Suuryritysket aiheuttavat tuloeroja, kun ne saavuttavat omat kasvutavoitteensa ja palkitsevat henkilöstöään ja johtoaan bonuksilla ja optioilla.
Erot ovat seurauksia, eivät tavoitteita, joten keskustelussa kannattaisi keskittyä mieluummin siihen, että ensin saamme kasvua aikaan ja sen jälkeen pidämme huolen kasvun tuloksien tasaamisesta.
Yleensä ne joiden tulot ovat kasvaneet käyttävät enemmän rahaa kulutukseensa, eli kulutus tasaa tuloeroja, kun se puolestaan aiheuttaa uutta kysyntää ja tuloja niille joiden työtä tarvitaan kakkosvaiheessa enemmän. Tuloerot tasoittuvat osittain itsestään, kun raha alkaa kiertää kotimarkkinoilla.
vastasin tuloeroihin.
Ketä lieneekään istunut siinä 2000 tulevaisuuden suunnittelu komiteassa.
En valitettavasti muista, mikä se tarkalleen sanoen oli. Sitra tulee mieleen ja Tekes.
Vaikeahan siitä on keskustella, kun ei ole täsmällistä määrittelyä, mistä puhun. Väitän kuitenkin, että se työryhmä tuli siihen tulokseen, että tuloeroja tarvitaan.
Mutta vaikka tuloerot jossain määrin toimivatkin kuvailemallasi tavalla, ei sellaisessa keskusvaltaisessa maassa kuin Suomi, ole viisasta suunnitella asioita tuolta pohjalta. Eikä muuallakaan, ei silti.
Ei raha jaksa kiertää sitä kautta meillä, missä ei olla totuttu ostamaan palveluja. Voipi olla, että jotain kauneusleikkauksia ostetaan. Ihmiset lapioivat omat lumensa itse.
Optiomiljoonat menevät jonnekin sijoituksiin, mistä ne eivät kierrä juuri ollenkaan.
Tuloerot eivät ole keino, jonka avulla luodaan mitään. Tuloerot ovat seuraus. Näin ollen tuloeroja ei suunnitella, koska ei niiden avulla mihinkään pyritäkään. olet ilmeisesti tulkinnut väärin lukemaasi.
Mahdollisesti on ollut kyse siitä, ettei tuloerojen kasvuun pidä suhtautua niin, että sitä pyrittäisi jarruttamaan, koska olemme kansaninvälisessä kilpailussa sen suhteen, että yritysjohto on pätevää, asiantuntijat huippuosaajia ja kaikilla yritysten avainpaikoilla mahdollisimman pätevää porukkaa.
Kun tämän tyyppisestä työvoimasta kilpaillaan kansainvälisellä tasolla, niin niille on maksettava myös se, mikä työmarkkinoiden palkkataso on, ja jos se nousee, niin tuloerot kasvavat.
Yksikään yritys ei maksa kenellekään - ei edes ylimmälle johdolle - enempää kuin sen on pakko maksaa, joten mikään elinkeinoelämän järjestö ei siis suunnittele, että se alkaisi kasvattaa tuloeroja nostamalla huippupalkattujen ihmistensä palkkoja entisestään.
Kannattaa lukea uudelleen, mitä raportissasi on sanottu, sillä epäilen jutuilla tarkoitetun, että tuloerot kasvavat sen seurauksena, että kansantalous saadaan kasvamaan, ja että tuloerojen olisi annettava kasvaa rokottamatta tulojen kasvua esim verojen kiristämisellä, tai jopa niin, että marginaaliverotusta pitäisi helpottaa, ettei liian kireä huippupalkkojen verotus nostaisi yritysten avainehnkilöiden ostuutta palkkakuluista liian raskaaksi yritykselle ja siten kasvun jarruksi.
Kaivan tuon raportin jostain. Sinunkin teoriasi mukaan sellainen olisi järjetöntä suunnittelua.
Palaan asiaan. Kiitos seurasta.
Oli harvinaista herkkua keskustella vaihteeksi asiallisesti. Minäkin kiitän siitä.
Sallan terveyskeskuksesta kerrottiin että Höperö-Mattimme päöä on jäätynyt, sulaminen aiheuttaa monenlaisia kirjoitusreaktioita.. Nautitaan nyt niistä..