Kaikki, jotka nyt mietitte ja surette tekemäänne valintaa, haluan kertoa jotain.
Aikoinani tulin raskaaksi ja "isä" lähti heti elämästäni.
Päätin pitää lapsen.
Koko suku hylkäsi minut. Sain osakseni vain huorittelua. Neuvola ja työpaikkani olivat ainoita ymmärtäjiä.
Pikku-pallero syntyi ja kaikki meni upeesti 4-vuotta.
Sitten väsyin totaalisen loppuun. En jaksanut enää edes itsestäni huolehtia, saati lapsesta.
Hänet sijoitettiin väliaikaisesti, mutta kuten tämä kiero yhteiskunta toimii, lapsi jäi sijoitukseen 14-vuotiaaksi asti.
Te ette voi ymmärtää sen TUSKAN määrää, jota koin, kun lapsi läksi kotoa.
Huusimme molemmat suoraa huutoa.
En kestänyt leluja lattialla, ne jäivät siihen paikkaan, mihin ne leikin jäljeltä olivat?
Jouduin muuttamaan ahtaaseen yksiöön?
Menetin kaiken elämänhaluni. Suunnittelin omaa kuolemaani. Kävin niin lähellä rajaa, että kuulin "enkelin siipien äänen".
Koko elämäni meni pilalle ja on sitä edelleen.
En löytänyt enää puolisoa, enkä voinut tehdä uutta lasta??
Nyt aikuinen lapseni vihaa minua, kun annoin aikoinani hänet sijoittaa???
Eli, jos mietit tai kadut aborttia, MUISTA, lapsen mahdollinen menettäminen sijaisperheeseen on KAMALAMPAA.
Abortin voi surra ulos itsestään ja luottaa että, tapaa sen pienen sikiön todella taivaassa.
Surutyön jälkeen voi alkaa elää ja tehdä vaikka kuinka monta toivottua lasta!!!
Jos yhtään epäilette, ettette jaksa lapsen kanssa, niin TEHKÄÄ ABORTTI. Kamalinta, mitä voi kokea, on kiintyä syvästi lapseensa ja sitten menettää hänet.
En ole mikään neuvomaan ketään, mutta haluan valaista asian tätäkin puolta.
Jos minä olisin nyt uudelleen tuossa tilanteessa nuorena tyttönä, valintani olisi abortti.
Niin syvältä elämäni tuhoutui lapsen menettämisen jälkeen, etten toivu koskaan. Menetin myös kaiken luottamukseni ihmisiin.
Sossun ämmät tekivät niin törkeän tempun, että luottamukseni on mennyt kaikkiin "ammatti-ihmisiin" lääkäreitä myöten??
On helppoa olla jälkiviisas, mutta elämä ei välttämättä mene "pilalle", jos tekee abortin.
Näin ollen se voi mennä ja ikuinen epäluottamus ja viha ovat seuralaisina!!!!
Aikoinani tulin raskaaksi ja "isä" lähti heti elämästäni.
Päätin pitää lapsen.
Koko suku hylkäsi minut. Sain osakseni vain huorittelua. Neuvola ja työpaikkani olivat ainoita ymmärtäjiä.
Pikku-pallero syntyi ja kaikki meni upeesti 4-vuotta.
Sitten väsyin totaalisen loppuun. En jaksanut enää edes itsestäni huolehtia, saati lapsesta.
Hänet sijoitettiin väliaikaisesti, mutta kuten tämä kiero yhteiskunta toimii, lapsi jäi sijoitukseen 14-vuotiaaksi asti.
Te ette voi ymmärtää sen TUSKAN määrää, jota koin, kun lapsi läksi kotoa.
Huusimme molemmat suoraa huutoa.
En kestänyt leluja lattialla, ne jäivät siihen paikkaan, mihin ne leikin jäljeltä olivat?
Jouduin muuttamaan ahtaaseen yksiöön?
Menetin kaiken elämänhaluni. Suunnittelin omaa kuolemaani. Kävin niin lähellä rajaa, että kuulin "enkelin siipien äänen".
Koko elämäni meni pilalle ja on sitä edelleen.
En löytänyt enää puolisoa, enkä voinut tehdä uutta lasta??
Nyt aikuinen lapseni vihaa minua, kun annoin aikoinani hänet sijoittaa???
Eli, jos mietit tai kadut aborttia, MUISTA, lapsen mahdollinen menettäminen sijaisperheeseen on KAMALAMPAA.
Abortin voi surra ulos itsestään ja luottaa että, tapaa sen pienen sikiön todella taivaassa.
Surutyön jälkeen voi alkaa elää ja tehdä vaikka kuinka monta toivottua lasta!!!
Jos yhtään epäilette, ettette jaksa lapsen kanssa, niin TEHKÄÄ ABORTTI. Kamalinta, mitä voi kokea, on kiintyä syvästi lapseensa ja sitten menettää hänet.
En ole mikään neuvomaan ketään, mutta haluan valaista asian tätäkin puolta.
Jos minä olisin nyt uudelleen tuossa tilanteessa nuorena tyttönä, valintani olisi abortti.
Niin syvältä elämäni tuhoutui lapsen menettämisen jälkeen, etten toivu koskaan. Menetin myös kaiken luottamukseni ihmisiin.
Sossun ämmät tekivät niin törkeän tempun, että luottamukseni on mennyt kaikkiin "ammatti-ihmisiin" lääkäreitä myöten??
On helppoa olla jälkiviisas, mutta elämä ei välttämättä mene "pilalle", jos tekee abortin.
Näin ollen se voi mennä ja ikuinen epäluottamus ja viha ovat seuralaisina!!!!
Vastaukset 22
Vanhimmat
"Sitten väsyin totaalisen loppuun. En jaksanut enää edes itsestäni huolehtia, saati lapsesta. "
"Menetin kaiken elämänhaluni. Suunnittelin omaa kuolemaani. Kävin niin lähellä rajaa, että kuulin "enkelin siipien äänen".
Koko elämäni meni pilalle ja on sitä edelleen."
...lapsen parastahan ne soskut ovat ajatelleen. Itsetuhoinen äiti on vaarallinen lapselleen. Toivon sinulle toipumista!
tällaisia vastauksia viestiini. Kiitos, että satuttajia löytyy lisää?
Halusin valaista asiaa myös tältä kannalta, jottei menetä rakkaintaan näille rahanahneille rosvoille.
Ajattelepa, nuori raskaana oleva nainen? Olet kiintynyt lapseesi, nähnyt ensi hymyt, kuullut jokelluksen, kantanut yön yksin korvatulehdusta huutavaa lasta? Valvonut, itkenyt, väsynyt. Välillä niin poikki, että itku tulee missä vain, sopimattomaan aikaan???
Kuitenkin rakkaus, valtava rakkaus lapseen saa sinut jaksamaan. SITTEN TULEE RAJU MENETYS SIJAISPERHEESEEN, kun voimat totaalisesti loppuvat????
Kaiken tämän ihanuuden uhallakin, jos sinulla ei ole riittävää tukiverkostoa, älä synnytä lasta.
Abortti on silloin ainoa ja paras ratkaisu!!!
Kylläpä olet röyhkeä ja kylmä ihminen. Kaltaisiasi löytyy vain h...stä.
Ymmärsitkö yhtään, miltä meistä molemmista tuntui, kun lapsi lähti.
Hän roikkui minussa kiinni ja huusi. Huusimme molemmat suoraa huutoa!
Ja ne itsetuhoajatukset tulivat vasta sitten, kun lapsi oli MENETETTY! Huomaa, ääliö joskus ajatella lapsen oman äidin tunteita menetyksen jälkeen, äläkä kirjoittele itsekkyyttä ym. paskaa tänne!!!
En mielestäni kirjoittanut röyhkeästi, enkä kuvailisi itsäni kylmäksi ihmiseksikään. Lainasin suoraan tekstistäsi, ja totesin että sosiaalityöntekijät toimivat omien ohjeittensa mukaisesti. Jos et pystynyt huolehtimaan lapsesta (kuten kirjaimellisesti kirjoitit), niin parempihan hänen oli jossain muualla. Ja vaikka itsetuhoiset ajatukset olisivatkin tulleet vasta huostaanoton jälkeen, niin ei kai itsetuhoiselle äidille voida lasta antaa takaisin? Siinä on tutkimustenkin mukaan sekä äidin että lapsen henki vaarassa.
Toivotan uudelleen voimia, tilanteesi on ikävä mutta uskon että soskut ovat toimineet niin hyvin kuin ovat pystyneet. Älä syytä omista ongelmistasi tahoja, jotka tekevät juuri niin kuin heidän pitääkin tehdä. Toivottavasti sinut on ohjattu aikoinaan hoitoon, etkä ole jäänyt surusi kanssa aivan yksin. Jos nyt olet väleissä lapsesi kanssa, niin kohdista energiasi häneen ja omaan toipumiseesi, älä muiden syyttelyyn.
Voithan kuitenkin kertoa, miten sinusta sosiaalityöntekijöiden olisi pitänyt toimia? Antaa sinun pitää lapsi siitä huolimatta etten jaksanut pitää huolta itsestäsi etkä lapsesta? Antaa lapsi takaisin kun olit lähellä itsemurhaa?
Minulla on kaksi aivan pientä lasta, ja toivon että jos en pysty heistä huolehtimaan niin he pääsisivät paikkaan jossa joku pystyy.
Mukavaa kesänalkua ja parempaa mieltä!
sossuillakin on mielessä _vain_ ja _ainoastaan_ lapsen paras. Jos äiti on väsymykseltään kykenemätön huolehtimaan itsestään, hän ei missään tapauksessa ole kykenevä kantamaan huolta lapsestaan.
Voin toki minäkin vain haaleasti kuvitella millaista on tuska menettään lapsensa sijoitukseen. Ja toivon kovasti voimia alkuperäiselle kirjoittajalle! Mutta aina ei (ulkopuolisesta) syyllistä voi tilanteeseensa löytää. Niin paljon kuin se itseä helpottaisikin.
toisaalta puhuit aivan totta, mutta toisaalta SE ON FAKTA ettei soskun "tädit" osaa katsoa aina asiaa/tilannetta tarpeeksi, vaan ottavat lapsen sen pois "enempää murehtimatta".
On paljon tilanteita, jossa sosiaalihuolto olisi voinut helpottaa perheen elämää(lapsen huostaanoton sijasta) esim. tarjoamalla vanhemmalle/laselle terapiaa, järjestämällä tukiperheen, hyvän päivähoitopaikan, virikkeellistä tekemistä ynm!!
Mutta kun se on valitettavasti raha joka puhuu näinkin vakavassa tilanteessa, että NÄINHÄN HEILLE TULI HALVEMMAKSI!!!
Taidat olla juuri sellainen sinisilmäinen perus-suomalainen nainen, joka uskoo Sauli Niinistön valheita ja mielistelee valtiota. Sinä tuskin olet itse kokenut isoja ongelmia elämässäsi, koska et ilmeisestikkään näe asialle kuin yhden puolen. Sinun kaltaisen ihmisen kannattaa katsoa todella omaa itseään ja miettiä että "mitä minä tähän puuttumaan kun en omaa edes elämänkokemusta" ainakin siltä se vaikuttaa!
Itse olen nähnyt erilaisia tilanteita työssäni ja tuttavapiirissäni.. joten voin myös sanoa että onhan niitä erittäin viisaita ja ihania soskun tätiäkin, mutta sinne mahtuu myös paljon avuttomien höynnäyttäjiä!!!
Että eikun, mukavaa kesänalkua ja parempaa mieltä!
kanssasi. Valitettavasti turhan usein mennään siihen linjaan että lapsi huostaan ja pois kokonaan, jos olet aivan loppu syystä tai toisesta. Varmasti olisi monien väsyneitten äitien kohdalla aiheellista ensin järjestää esim. mainitsemiasi vaihtoehtoja, päiväkotia, tukiperhettä ym.ennenkuin lähdetään kovan otteen linjaa vetämään.
Tosi surullista, kun suomessa apua hakevatkin saa tylyn kohtelun, eli lapsi pois, vaikka muu apu olisi varmasti riittänyt.
Pitäisi edes ensin kokeilla muita apuja, ennenkuin noin raskaita päätöksiä tehdään perheen kannalta.
En usko onko se rahan säästö sossutanttojen idea tossa touhussa, sijaiskodit on todella kallis ratkaisu, jos rahallista säästöä ajattelee.
Mutta mikään raha ei tule koskaan korvaamaan sitä mitä äiti ja lapsi menettivät liian mustavalkosin perustein.
Voimia ap kirjoittajalle!
Hyvä kun rohkenit kirjoittaa tuskastasi, joita taitaa olla turhan monella muullakin äidillä ihan nykypäisvän putkinäköisten pilkunviilajien sossutanttojen vuoksi.
Eli olisiko lapsesi nyt parempi kuolleena? Ettei häntä olisi koskaan ollutkaan?
Kuka tahansa lapsensa kuolemalle menettänyt "hyvä äiti" on kiitollinen siitä ajasta, jonka on saanut lapsensa kanssa viettää. Ja sinä toivot, ettei lastasi olisi koskaan ollutkaan, vaikka hän elää! Uskomatonta...
"Jos on vähääkään epäilystä, ettei jaksa lapsen kanssa, kannattaa tehdä abortti". Eiköhän melkein kaikki lapset olisi abotoitu tuolla perusteella. Epäilykset ovat luonnollinen osa raskautta. Olisit onnellinen, että lapsesi on elossa, etkä niin katkera siitä, että vihaa sinua. Pistät omat tunteesi hänen edelleen.
Äärettömän typerää ajatella, että naisen täytyy vain ja ainoastaan sen takia, että on nainen ja kykenevä synnyttämään lapsia, pilata oma elämänsä, uhrata om mielenterveytensä ja onni sen lapsen takia. Entä jos uhraus onkin turha; eli lapsi onkin tyttö. Kaikki uhraus on turhaa, sillä sama kohtalo on lapsellakin sitten. Äiti on uhrannut oman elämänsä lapsen takia ja lapsi ei siitä tule nauttimaan, sillä lapsenkin on uhrattava oma elämänsä lapsiensa takia... Kierre jatkuu kunnes jossain polvessa syntyykin poika; vain miehet voivat olla onnellisia, ajatusmallisi (on itsekästä yrittää naisena olla itse onnellinen) mukaan.
Itsekkyyttä tai ei, mutta elämän laadullakin on oikeasti jotain merkitystä. Elämässään voi olla myös onnellinen.
Terv: abortoinut onnellinen nainen
Vastasit yläpuolella olevaan viestiini.
Siis EN ole abortin vastustaja, vaan surettaa ajatus, että nainen on synnyttänyt lapsensa ja katuu sitä. Lapsen eletty elämä on siis äidin mielestä turha, parempi siis ettei lasta olisi ollut ikinä olemassakaan. Ymmärrätkö eron? En vastusta aborttia, vaikken ole sitä koskaan tehnytkään.
Jokatapauksessa, vaikka viestini on omaa ajatusmaailmaani, sen olisi voinut jättää lähettämättä. Minulla on taipumus välillä muuttua keskustelupalstalla "korppikotkaksi", jos olen siinä mielentilassa. Raukkamaista puskan takaa haukkua, täällä on sentään oikeita ihmisiä suruineen ja tällä tavoin voi jotakuta satuttaa pahastikin. Tämä korppikotka pyytää syvästi anteeksi aiheuttamaansa pahaa mieltä. Ei elämä ole mustavalkoista, eikä sitä aina jaksa olla kiitollinen. En ole edes uskovainen.
se lapsi ole muutaman viikon ikäisenä vielä sikiö vain.. eriaisia jos abortti tapahtuu sikiön ollessa jo -2kk... ja tilanteestahan se aina johtuu että voiko lapsen pitää. SINÄ olet iteskäs!!!! tämä nainen yritti vain purkaa omaa tuskaansa ja kertoa asian toisenkin puolen, kuten hän mainitsikin.
Hitto että ottaa aivoon tollaset KYLMÄT PASKAT!!
Että todella itsesitutkiskelu kesää sinulle!!!!
ps. asioista voi tottakai olla erimieltä, mutta pitää aina katsoa missä tilanteessa ja millä tavalla oman mielipiteensä tuo ilmi!
Ajattelette vain itseänne, mutta entä lapsi?
Onko parempi itsemurhaa hautova burn out äiti, vai hyvä kasvattiperhe, jossa on onnellinen?
Lopettakaa se itsekeskeinen itsekäs ajattelu, ja ajatelkaa joskus lasta.
kuten jo joku yllä sanoikin oli lapselle parempi että huostaanotettiin jos tilanne oli tuollainen kuin kirjoitat. Se missä vaiheessa asiat etenevät mitenkin riippuu kyllä paljon omista voimista ja toisaalta kunnan sossuista todella paljon. Toisaalta jos on voimaa taistella lapsi takaisin niin todennäköisesti jaksaa sitä myös hoitaa ja toisinpäin tilanne voi olla aika kriisiherkkä.
Sinulle ei ole apua tästä jutusta, mutta aina paras vaihtoehto on lähteä itse hakemaan apua ongelmiinsa ja jos tilanne silti menee huostaanottoon niin parempi vaihtoehto on se kun itse suostuu tilapäiseen huostaanottoon kuin että se pakolla haetaan jolloin purkaminen on oma prosessinsa ja siksi siihen vaaditaan isommat näytöt kasvattajaksi pystymisestä. Itsetuhoinen vanhempi ei koskaan ole lapselle oikea kasvattaja! Ihmiset joilla on niin paljon itsekunnioitusta ja itsetuntemusta että uskaltavat ja osaavat hakea apua ongelmiinsa pääsevät niistä yli helpommin. Tilanne ei silloin mene niin kaoottiseksi kuin teillä on mennyt.
Elämässä vain on se huono puoli että kaikki valinnat ovat aina taakse jäänyttä elämää ja niiden kanssa on tultava toimeen. Joskus se on vaikeaa ja kipeää joskus helpompaa. Ilmeisesti odotit myötätuntoa ja toki sitä moni varmasti tunteekin, mutta pakko on katsoa aina vähän peiliinkin? Kuitenkin toivon että jaksat yrittää rakentaa edes jonkinlaisia välejä tyttäreesi ja että hän kenties joskus ymmärtää tilannetta jossa ulkopuoliset ovat asiaan puuttuneet eikä teillä kummallakaan ole ollut sananvaltaa asiaan enää..
Taannoin tuli telkasta ohjelma Rovaniemeltä jossa oli menossa projekti nuorten äitien ongelmien ehkäisyksi. Suurin osa oli yh, mutta joukossa oli parisuhteessakin elävä äiti. Kunnalta teko on toki hieno, mutta perimmäinen tarkoitus on säästää rahaa ja tässä asiassa kysyntä ja tarjonta kohtaavat loistavasti kun lapset kasvavat perheissään sen sijaan että heidät sijoitettaisiin muualle. Ihailen noiden nuorten naisten rohkeutta esiintyä ohjelmassa! Onneksi siis maailma muuttuu!
Kiitos! OLen kanssasi samaa mieltä.Luettuani ajatuksesi minua helpotti.Oli erilaista ajatella näinpäin.Sain vähän tukea aikoinani tekemilleni kahdelle abortille.Olin silloin todella nuori 14v.ja toisella kerralla 16v. Saattoiko olla että minut ajoi poikien luokse ehkä isäni piittamattomuus tyttäriään kohtaan.Ehkä hain hyväksyntää miespuolisilta.Minulle ratkaisut olivat silloin helppoja.Tein ratkaisut itse ei ollut mitään painostusta. Minun elämäni ei mennyt piloille näistä ratkaisuistani. Nykyään minulla on viisi lasta ja olen onnellinen.Mutta tottakai mielessä kaihertaa ikuisesti nämä abortit.Mutta ei kannata ajatella liian tunteellisesti.
Eikö periaatteessa ole niin, että jos lapsi otetaan huostaan, niin tällöin vanhemmilla on kuitenkin oikeus tapaamisiin? Miten oli tässä tapauksessa? Saitko tavata lastasi säännöllisesti ja jos sinulla oli tämä oikeus, et kai laiminlyönyt sitä?
Laiminlyönyt tapaamisiamme. Tilanne oli vain sellainen, että tapaamisen lähestyessä "perheessä" lähes aina sairastuttiin?
Jouduin todella kynsin hampain tappelemaan edes tapaamisoikeudesta, koska ko. perhe piti oikeutenaan katkaista heti alkuunsa meidän välit.
Lapsi oli luonani 6 päivää/kk.
Kerrankin kävi näin: perhe soitti, että voiko tapaamista siirtää, kun olemme kaikki niin kovassa vatsataudissa.
No, mä sanoin miettiväni ja järjestin yllätyksen.
Hain itse lapseni 150 km päästä ja kuvittele, porukka istui kahvilla.
Kyllä oli naama näkemisen arvoinen, kun jäivät kylmiltään valheesta kiinni.
Lapsi hyppäsi kaulaani, otin hänen vähät tavaransa ja lähdimme.
Olisin kuulema saanut vaivan palkaksi kupin kahvia, mutta hiveli ihanasti sanoa: Ei kiitos!!
Kuusi päivää kuukaudesta on (1/5 koko ajasta ja) todella luksusasia jos lapsi on huostaanotettuna ja sijaisperheessä. Ne, jotka ovat luopuneet lapsistaan adoption vuoksi tai huonommin menestyneet sijaisvanhemmille lapsensa menettäneet ovat joutuneet olemaan kokonaan ilman lapsiaan. Ihmettelen edelleen sitä, että jos asiat olivat korjaantumaan päin, eikö silloin voitu huostaanoton jatkumisen mielekkyydestä edes keskustella, vai oliko niin, että sinunkin mielestäsi lapsen oli parempi jatkaa pääasiassa muiden hoidossa?
Hain huostaanoton purkua eka kerran n. vuoden kuluttua. Sanottiin, että on liian aikaista, anna itsesi vielä toipua. Okey!
Hain uudelleen 2-vuoden kuluttua. Asia "päätettiin" tutkia. Kävi ilmi, että lapsi on jo kiintynyt "uuteen kotiinsa"???
Vein asian oikeuteen. Koska mulla oli maksuton oikeudenkäynti, ei asianajaja juuri korvaansa lotkauttanu. Joten hävisin sen, koska silloinhan tuomioistuin on pelkkä "musteleimasin" sosiaalitoimen valmistamassa päätöksessä!!!!
Olin niin täynnä vihaa, ym. tunteita, etten jaksanut aloittaa uutta oikeudenkäyntiä. Juuri tähänhän ne sossut pyrkivät. Väsytetään vanhempi taisteluprosessissa ja sijarit saa lapsia, mahdollisimman helppohoitoisia, kuten oma rakaskin oli.
Joten Mikko hyvä, ymmärrä tämä yhteiskunnan sairaus? Huostaanotto on törkeää vallankäyttöä, ei lapsen parhaan-ajattelua!!
Siksi nykyään puolustan abortteja, ettei KUKAAN tuleva ÄITI joutuisi tämän järjettömän mielivallan kohteeksi!
Jos suku hylkää, ei se ole mikään suku.
Ja jos lapsi vihaa, mokasit jotain sen ekan 4 vuoden aikana, tai sen 14 vuoden jälkeen, ymmärtääkseni lapsi palasi 14 ikäisenä.
Mites lapsi nytten aikuisena pärjää? Nyyhkytarinan jatkeeksi sopisi varmaan että lapsestasi tuli narkomaani....
Kaikista on kyllä synnyttämään, mutta ei kasvattamaan. Senhan takia ei lasta tarvitse tappaa, jos ei itse ole kelvollinen kasvattamaan.
Täysi provo, ja paskapuhetta koko tarina.
Kasvapa ensinnäkin aikuiseksi, ennen kuin alat ketään arvostella?
Nuori vihaa ja syyttää minua JUURI TUOSTA SIJAISPERHEESSÄ VIETTÄMÄSTÄÄN AJASTA! Hän sanoo, että "jos olisit rakastanut minua, et olisi antanut pois"! Tätä joudumme jatkuvasti käsittelemään ja nyt näyttää, että nuoreni alkaa silloisen ajan väsymykseni ymmärää. Hänen parhaalla ystävällään on vauva ja hän jopa heltyi sanomaan: nyt ymmärrän, miten raskasta se on?
Ja sitten siitä huumeista tai alkoholista. Kumpaakaan ei meillä käytetty/käytetä, olemme molemmat nuoreni kanssa hoitoalalla. Huumehörhö ei voi toimia hoitotyössä.
Kuvitelepa, jos testi osuisi kohdalle?? Nuori menettäisi työpaikkansa ja joutuisi hakeutumaan hoitoon??
Olen onnistunut UPEASTI kasvattajana. Silloinen elämäntilanne, monine menetyksineen ym. ei riittänyt äitiyden vaativaan työhön?? Lapsi näes tarvitsee muutakin kuin ruuan ja vaatteet?
Lopetapa toisten ihmisten arvostelu ja ala keskittyä oman elämäsi kuntoonsaattamiseen.
Meillä menee nykyisin hyvin. Älä siitä huolehdi!!
Itsestä kiinni miten lapsen kasvattaa ymmärtämään asioita.
Me olemme köyhästä lähteneet, ja 4 lasta on matkalla siunaantunut.
Kun ensimmäinen syntyi oli köyhää, ei oolu muuta kun ruokaa vaatteet ja rakkautta.
Hyvällä kasvatuksella kasvoi hyviä ihmisä.
Vaikka harvoin oli sitä mitä muilla, ei koskaan oltu katkeria, ei meille vanhemmille eikä muille, ymmärrettiin miten asian laita on. Ajan myötä tilanne parani ja kaikkea uutta osasi arvostaa ihan eri lailla.
Kyllä se on meistä vanhemmista kiinni minkälaisiksi lapsemme kasvaa, mitä he ymmärtävät ja kuinka empaattisia he ovat.
Yhteiskuntaa tai muita on turha syyttää.
Me rakennamme oman elämämme tällaiseksi, ei kukaan muu.
EN usko tuota tarinaa..sehän on täysi novelli vertauksineen tavata abortoidun sikiön henki sitten vihdoin ja viimein taivaassa.
Lapsen teko ja synnyttäminen on helppoa, mutta kasvattaminen ja huolenpito on vaikeampaa. Abortti on pelkurin teko.