Vankien posti

Kuulin hämmästyksekseni, että vankien postinkulkua ei enää syksystä alkaen saa valvoa, kuin erityisistä syistä. Lisäksi pitäisi vangeilla olla oikeus sähköpostin käyttöön. Perusteena on se, että näiden oikeuksien puuttuminen vangeilta (ovat sovittamassa rikoksia, joita ovat tehneet lainsäätäjän säätämiä lakeja vastaan)rikkoo ihmisoikeuksia. Näistä päätöksistä ovat vastuussa käsittääkseni oikeusministeriö ja tietysti ne yhteiskunnan normaalitoiminnoista vieraantuneet lainsäätäjät eli kansanedustajat, jotka tällaisia päätöksiä tekevät. Uutisissa joku lainsäädäntöneuvos vetosi perustuslakiin ja siitä lähtevään tarpeeseen mukauttaa myös tällainen vangeille suunnattu oikeus. Nämä elämästä vieraantuneet kansanedustajat, jotka nyt antavat vangeille kyseiset oikeudet, ottavat melkoisen vastuun. Seurauksia ei varmaankaan tarvitse kauan odottaa. Kännyköitähän käytetään jo rikollisen toiminnan johtamiseen muurien sisäpuolelta. En tunne muiden maiden käytäntöä enkä EU:n suhtautumista moisiin lainsäätäjän toimiin. Mutta on se nyt hyvä, että "Jarkki", joka istuu 9 vuoden tuomiota törkeistä huumerikoksista, saa känderin lisäksi vielä vapaan postinkulun ja iimeilin, niin sujuu sitten bisnekset hyvin oikein kansanedustajien luvalla.
12368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ohoh! Jopas nyt jotakin! Valtion virastoissa tapaturmanuhreiksi kosteusvaurioista v. 1995 joutuneet virkailijat ovat tänä päivänä ns. lainsuojattomia>heiltä on otettu ihmisarvo>ihmisoikeudet pois kokonaan.

Pitäisikö tapaturmanuhrien alkaa rikolliseksi ja pyrkiä vankilaan, että palautusi ihmisoikeudet:-

Ja valtiovarainministeri Heinäluoma sivelee vielä tapaturmauhrien muutenkin jo ahtaaksi käyneen elämän lauseella
>Heinäluoma ilmoitti vapun alla, että valtion > "ylimääräiset" miljoonat eivät riitä köyhille, eläkeläisille tai sairaille."<

Tämä on mielestäni rikos Suomen kansalaisia kohtaan, jotka puurtavat todellisia töitä enemmän varmasti kuin herrat.

Ainakin minä pikku palkalla valtiolla:- loppu tulos oli palkaksi
NOLLA ja siihen päälle toinen lisäpalkka IHMISOIKEUDET pois.'

PILKANKOHTEEKSI VAIN!

Näin tänä päivänä:-

Äänestä

alkaa näyttää todelliset ongelmansa.

Kun ihmisellä on vain oikeuksia omista valinnoistaan huolimatta niin tullaan tälläisiin ongelmiin...

... rikoksentekijällä on ihmisoikeudet, mutta ei uhrilla.

Koska rikoksen tekijällä ei ole velvoitetta kunnioittaa muiden ihmisoikeuksia.

Vankeustuomion tehtävänä on kuitenkin sen vapausrangaistuksen lisäksi myös turvata rikoksen uhrien oikeudet... rikoksen tekijät eristetään yhteiskunnasta sen vuoksi, että suojellaan rikoksen uhreja joutumasta uusien rikosten kohteeksi...

...huuhaa tulkinta, että vangin kaikkia oikeuksia ei saa mitenkään rajoittaa on yhteiskunnan taholta hyväksyntää myös oikeudelle jatkaa rikollista toimintaa...

jossain täytyisi määrittää ihmisoikeuksien lisäksi myös ihmisen velvollisuudet ja myös se milloin ihminen voi menettää omia oikeuksiaan...

Nyt ihmisoikeudet eivät takaa samaa turvaa kaikille... rikolliset ja muut epäsosiaaliset ovat etusijalla...

emme elä demokratiassa vaan AsSosiaalidemokratiassa.

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä

Miksi ne ei anna vangeille vankilan avaimet samantien.

Äänestä
  • työvoimaministeriöstä tai TVM:m ja oieusministeriöä paperit ovat seonneet!

    Missään muualla, kuin TVM:ssä ei keksittäisi NOIN ääliömäisiä juttuja, eli kuten tuossa joku sanoi
    sama päästää ne vapaaksi tai antaa niille avaimet!

    Äänestä

Vapauden riisto on kaikkien ihmisoikeuksien vastaista. Ajatelkaa jos teidät laitettaisiin vankilaan, niin miltä se oikein tuntuisi. Eristettäisiin kaikista rakkaista.

Äänestä
  • Jopa menit idean keksimään ! Laitetaan pari huumekauppiasta ja lastenraiskaajaa sinne teille kotiin täyshoitoon kjeh,kjeh!

    Äänestä

  • WADI kirjoitti:

    Jopa menit idean keksimään ! Laitetaan pari huumekauppiasta ja lastenraiskaajaa sinne teille kotiin täyshoitoon kjeh,kjeh!

    Pohjimmiltaan lapsenraiskaajat, murhamiehet sekä huumekauppiaatkin ovat hyviä ihmisiä, heitä ei vaan ole osattu kuunnella ja ymmärtää. Oikeanlainen rakkaus voi heidät pelastaa. useat rikokset johtuvat pidättäytymisestä koska homoseksualismin tunnustaminen rikoksentekijöille on hankalaa. Ottakaa rikoksen tekijää kaulasta kiinni ja itkekää vaikka yhdessä ja antaa koko maailman kuulla että olette homoja, eikä se enää paina teitä ja olette vapaita kun teidän ei tarvitse sitä enää salailla.

    Äänestä

  • Vihreet rulettaa kirjoitti:

    No hehheh! Hyvä vedätys !

    Äänestä

Ne keiden postit joutuvat syyniin painostavat luottovangit läheisineen rikollisiin puuhiin. Tämä lakialoite tai mikälie voi kyllä olla jakamassa ihmisten mielipiteitä tarkoituksena viedä huomiota isättömien lasten tekopäätöksestä elikkä hedelmöityshoitolaista. Aina kun joku paskalaki yritetään viedä väkisin laki niin hajoitetaan vastustajat toisesta paskalaista puhumalla.

Äänestä
  • ovat puolustamassa kaikkea rikollista. Heiltä tulee kyllä vastalauseet heti, kun yritetään saada aikaan kunnon rangaistuksia rikollisille.

    He ovat niin ylen suvaitsevaisia, huumeiden kontrollointi, eläinaktivistien tekoset ym:t.
    Maahan luvattomasti tulleitten kohtelu. Ne vain pitäisi täällä elättää kuukausi tolkulla. He eivät hyväksy äkkikäännytyksiä esim.

    Jos he pääsevät hallitukseen, niin pelottavalta alkaa kaikki näyttää.

    Äänestä

  • Vasemmistolaiset kirjoitti:

    ovat puolustamassa kaikkea rikollista. Heiltä tulee kyllä vastalauseet heti, kun yritetään saada aikaan kunnon rangaistuksia rikollisille.

    He ovat niin ylen suvaitsevaisia, huumeiden kontrollointi, eläinaktivistien tekoset ym:t.
    Maahan luvattomasti tulleitten kohtelu. Ne vain pitäisi täällä elättää kuukausi tolkulla. He eivät hyväksy äkkikäännytyksiä esim.

    Jos he pääsevät hallitukseen, niin pelottavalta alkaa kaikki näyttää.

    Onneksi taitavat jäädä marginaaliryhmiksi, joita ns. "demokratian" täytyy sietää. Onhan eläinkunnassakin loisia, tiedä vaikka niistä olisi joku salattu hyötykin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

WADI kirjoitti:

Kuulin hämmästyksekseni, että vankien postinkulkua ei enää syksystä alkaen saa valvoa, kuin erityisistä syistä. Lisäksi pitäisi vangeilla olla oikeus sähköpostin käyttöön. Perusteena on se, että näiden oikeuksien puuttuminen vangeilta (ovat sovittamassa rikoksia, joita ovat tehneet lainsäätäjän säätämiä lakeja vastaan)rikkoo ihmisoikeuksia. Näistä päätöksistä ovat vastuussa käsittääkseni oikeusministeriö ja tietysti ne yhteiskunnan normaalitoiminnoista vieraantuneet lainsäätäjät eli kansanedustajat, jotka tällaisia päätöksiä tekevät. Uutisissa joku lainsäädäntöneuvos vetosi perustuslakiin ja siitä lähtevään tarpeeseen mukauttaa myös tällainen vangeille suunnattu oikeus. Nämä elämästä vieraantuneet kansanedustajat, jotka nyt antavat vangeille kyseiset oikeudet, ottavat melkoisen vastuun. Seurauksia ei varmaankaan tarvitse kauan odottaa. Kännyköitähän käytetään jo rikollisen toiminnan johtamiseen muurien sisäpuolelta. En tunne muiden maiden käytäntöä enkä EU:n suhtautumista moisiin lainsäätäjän toimiin. Mutta on se nyt hyvä, että "Jarkki", joka istuu 9 vuoden tuomiota törkeistä huumerikoksista, saa känderin lisäksi vielä vapaan postinkulun ja iimeilin, niin sujuu sitten bisnekset hyvin oikein kansanedustajien luvalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu