miten kaikki alkoi

Mulla alkoi se ihan salakavalasti, en osaa määritellä, että mistä... Olen aina ollut painoindeksin mukaan alipainoinen, siis voinut syödä lähes mitä huvittaa ja painoindeksi on ollut elämäni aikana korkeintaan 18. Mutta jostain syystä kuitenkin olen nähnyt itseni aina lihavaksi vaikka olen ollut mittojen mukaan laiha... Laihduin pari kiloa kun sain uuden työpaikan kun en siellä syönyt koskaan mitään, sitten huomasin että laihtuminen toi hyvänolontunteen, joten laihdutin ja laihdutin ja bmi oli alimmillaan alle 15 ja se on jäänyt päälle ja tätä on kestänyt ties mitenkä pitkään. Kuvioihin tuli sitten oksentelu ja ulostuslääkkeet ja loppujenlopuksi podin huonoa omatuntoa syödessäni pelkän purkkapalan. Mulle ei tulluyt mitään rajaa vastaan laihduttaessa, vaan asetin itselleni aina alempia tavoitteita. Painoni ensimmäinen numero oli alimmillaan 3 alkuinen.. Sitten asiaan puututtiin, ja olen sen ansiosta päässyt yli pahimmasta viimeisen vuoden aikana ja bmi on nyt 16, mutta tuntuu että ei tästä pääse koskaan kokonaan, kokoajan vaan on taustalla se ajatus, että olenpas läski. Ja ikää on 20 ja risat.

Alunperin olin 166/62 ja tosi iloinen, pojat tykkäs ja söin mitä lystäsin eikä koskaan tullut mieleen että vois laihduttaa, terkka jaksoi huomautella että ootpa tukeva ja ainahan oot hieman pullukka ollut...no enpä mä niitä noteerannu.
Kehiin astui iki-ihana mies joka rakastaa mua sellaisena kuin olin/olen.
Aloitin samalla liikunta harrastuksen ja heitin sen turhan mässäilyn ja herkuttelun, roskaruuan ja turhan sokerin ja rasvan. Kilot karisi ja kun tavoite 55kg oli saavutettu,päätin lopettaa laihdutuksen mutta terveellinen elämäntapa säilyi.
Yllätys oli valtava kun kuukausia myöhemmin astuin vaakaan joka näytti monta kiloa vähemmän, siitäkös minä innostuin ja jatkoin. Kiloja tuli kuitenkin lisää ja silloin iski paniikki, mä olin lihonnut siis lihava,läski, possu, itsehillintään kykenemätön, HEIKKO.
Siitä se oravanpyörä lähti ja laihdutin kuin sekopää, juoksin, paastosin, elin vain rehuilla.
22kg laihduttuani jouduin sairaalaan ja edelleen kamppailen itseäni vastaan, kaikki on vielä niin pinnasaa, tuossa ennen joulua pääsin kotiin ja suunta toivottavasti oikea.
Hyvää Kesää!

Olen urheilija ja menestynytkin. Yllättäen kyse on painoluokkaurheilusta. Jossain vaiheessa mopo karkasi käsistä diettaillessani.

Olen aina ollut hoikka ja lihaksikaskin, mutta jossain vaiheessa muuttaessani yksin asumaan aloin tarkkailla syömistäni ja välillä taas sorruin äärettömään mässäilyyn. Silloin taas apuna kehiin astui oksentelu. Kyse on lähinnä kohdallani bulimiasta, mutta häiriö kuin häiriö...

Tuota on jatkunut jo vuosia, ja sosiaaliset suhteeni olen täysin menettänyt. Kavereita ei ole, perheeni ei tiedä tilastani ja koko päivän ajan mielessä on vain yksi asia: ruoka ja syömättä jättäminen.

4. luokalla päätin että kukaan ei sano minua enää läskiksi ja aloin laihduttaa. Terkkarikin sanoi että olen painon suhteen normaalirajan yläpuolella. Aloin laihduttaa eli yritin olla syömättä mutta epäonnistuin aina ja sorruin mässäilemään... vasta 5. luokalla tajusin että jos mässää itsensä liian täyteen niin kaikenhan voi ottaa pois. Joten aloin oksentaa ruokani ulos. Sairastin bulimiaa n. vuoden kunnes sairastuin ortoreksiaan. 8.luokan puolivälissä kuvioon tuli anoreksia. vuosi sitä ja bulimia is back.

Hoitoa olen saanut ala-asteelta asti mutta bulimiaani ei huomattu ollenkaan joten se on omassa tiedossani.

Ja onnistuin päätöksessäni koska 4. luokan jälkeen KUKAAN ei ole sanonut minua läskiksi koska bmi on ollut siitä lähtien aina alle 17. Joskus tosin toivon että joku sanoisi minua lihavaksi koska silloin en tuntisi itseäni väärinymmärretyksi. Omasta mielestäni olen aina ollut ruma läskikasa ja haluaisin että joku muukin huomaisi sen. Äitikään ei enää hauku minua makkaraksi ja joskus kaipaan sitä todella.