Caligula

Joskus vanhakin menee vipuun. Ostin meinaan tuon otsikossa mainitun leffan DVD:nä. Tupla-disc painos taisi houkuttaa sen verran, että päätin vihdoinkin hankkia elokuvan, josta olin niin paljon kuullut.

Historia kiinnostaa minua ja kaikki vähänkin suuremmat historiaa käsittelevät elokuvat tulee nauhoitettua, tosin kaikki ei säästy. Antiikin Rooma on luonnollisesti mielenkiintoinen aihe Keisareineen.

Caligula keskittyy kuitenkin kuvaamaan Rooman rappiota ja se tekee sen keskittymällä kuvaamaan orgioita ja muutenkin holtitonta seksuaalista käyttäytymistä. Ei silti, voihan Caligula olla hyvinkin totuudenmukainen tehdessään tämän, mutta olisin nyt odottanut hieman hienovaraisempaa toimintaa tämän kuvaamisen suhteen. Elokuvantekijöillä tuntuu olevan pääasiana sensaation hakeminen, eikä niinkään sen valtakoneiston rappeuttavan vaikutuksen kuvaus. Itse odotin enemmän poliittisen elämän ja vallan kuvausta, kun nyt tarjotaan aika paljon hallitsijoiden mielenvikaisuutta ja ylilyöntejä.

Rankka pätkä, aivan liian rankka minulle.
222506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Olen nähnyt televisiosarjana kuvauksen tuosta ajasta samalla nimellä.
Se oli minusta hyvä ja mieleenpainuva sarja.
En ole kylläkään nähnyt tuota elokuvaa.
Hurjia aikoja vaikuttivat olleen nuo ajat tuolla hovissa, mutta eihän kaikilla varmaankaan ollut noin loisteliaita kulisseja.

Äänestä
  • Ei taida kyseisellä televisiosarjalla olla paljoakaan tekemistä leffan kanssa. Siksi rankkaa nähtävää elokuva oli.

    Äänestä

  • rosewater kirjoitti:

    Ei taida kyseisellä televisiosarjalla olla paljoakaan tekemistä leffan kanssa. Siksi rankkaa nähtävää elokuva oli.

    Kyllä se oli aivan hirmuinen se sarjakin, alle 18 vuotiailta kielletty, tuli aina iltayöstä, se oli kamalinta melkein mitä olen nähnyt.

    Äänestä

  • Tytsy kirjoitti:

    Kyllä se oli aivan hirmuinen se sarjakin, alle 18 vuotiailta kielletty, tuli aina iltayöstä, se oli kamalinta melkein mitä olen nähnyt.

    Itse en muista nähneeni kyseistä sarjaa, vaikka TV:n ääressä olen turhankin paljon aikaan i viettänyt. Toisaalta jos se on noin paha kuin sanot, niin voi ne sitten olla sama asia. Tai silleen, että siitä leffasta olisi tehty myös TV-sarja. Tuo Caligula DVD on kyllä kamalinta mitä itse olen nähnyt. Tai, no joo, en minä hirveästi väkivallastakaan pidä. Caligula on hyvä esimerkki siitä, että seksi ja sen näyttäminen ei ole erotiikkaa.

    Äänestä

oli vastenmielinen ja huonosti tehty elokuva. Ihmettelen vain kuka sitä voi kehua!

Äänestä

Kylläpä vaan,kyseessähän oli Penthouse-lehden ja pehmopornotuottaja Tinto Brassin "täysosuma",johon hra.Brass vielä lisäili jälkeenpäin hardcore-pornoa,en tiedä löytyykö sitä tuolta ostamaltasi versiolta,olen nähnyt ko.taideteoksen joskus joltain taivaskanavalta.

Elokuvan tähdet Malcolm Mc Dowell,Peter O`Toole ja Helen Mirren sanoutuivat muuten irti koko roskasta,kun kuulivat hardcore-lisäyksistä,veteraaninäyttelijä John Gielgud,joka oli nähtävästi rankemman sarjan humoristi,piti lisäyksiä pelkästään piristävinä.

No,minusta tuota tunkkaista,karkeasti toteutettua,masentavaa elokuvaa ei edes pornoilu pelasta.Jos haluan pornoa katsoa,katson sitten ihan aitoa sellaista.Elokuvahistorian mappi Ö;hön
nakattavaa tavaraa minun mielestäni koko Caligula.

Äänestä
  • Minä pidin leffasta...mutta minähän olenkin perverssi... ;-)

    Äänestä

  • Omistamaltani versiolta tosiaankin löytyy nuo pornoilut. Lisä-levyltä vieläpä penthouse ellujen kommenttien ryydittämänä.

    Äänestä

  • Tällä "Jenkkilänkkäri"-tyypillä aika hyvin sana hallussa,kirjotatko arvosteluja mahdollisesti myös johonkin lehteen,tietosikin aika kovat.

    Äänestä

  • Ms.Modesty kirjoitti:

    Tällä "Jenkkilänkkäri"-tyypillä aika hyvin sana hallussa,kirjotatko arvosteluja mahdollisesti myös johonkin lehteen,tietosikin aika kovat.

    Khöm-m,nöyrin kiitokseni,että olet pitänyt lukemastasi,en kirjoita ammatikseni,en,tiedot jonkunlaiset,mutta ei kyllä koko elokuvan sektorilta,esim.eurooppalainen elokuva huonosti hallussa.Kirjoittelehan uudestaan Ms.Modesty,aina mukava saada naisseuraa tänne(kin).

    PS.Rosewater/Hb,miksei kukaan edes vihjaissut tästä jutusta...

    Äänestä

Ensinnäkin, miksi kommentoin jo nyt: Koska olen kotona!, ja en viitsinyt kuluttaa haalareiden persuksia ja muutenkin rähjäisten turvakenkien kuluneita pohjia enempää, siihenhän ei ollut mitään syytäkään(töissä nääs hiljenee) ja mukavampihan tässä nojatuolilla on loikoilla nauttien olutta.(Eiks ollu ääliömäisesti kirjoitettu, mutta parempaan en pystynyt)

Luentoni elokuvasta Galicula:

vähän alempana...

Vielä vähän, vieritä sivua...

No niin, tässä: Katsoin joskus noin 10min, se riitti. Siinä se.

Äänestä
  • Löysit näköjään samat plussat kuin minäkin.

    Äänestä

  • rosewater kirjoitti:

    Löysit näköjään samat plussat kuin minäkin.

    No se asia on varma, etten sitä elokuvaa itelleni hanki. Mutta jos se on pakko katsoa jossain kaverin tykönä, niin kyllä kai sen voi kärsiä. Mistä sen tietää vaikka joiltakin osin diggaisin, enhän sitä ole kattonut ku sen 10min=)

    Eräällä hepulla oli toi sama speciaaliversio, mutta se myi sen katsottuaan heti pois.

    Äänestä

  • Hb kirjoitti:

    Voihan Caligula olla niin sanottu promillefilmi eli elokuva paranee sitä mukaa mitä enemmän veressä on promilleja. Sammumispisteessä saavutetaan klassikkoraja!

    Äänestä

No onhan tuo melkoista pornoilua, mutta helvetin hyvin tehtyä sellaista.
Ja jos olet joskus lukenut noista keisareista enemmänkin, tiedät että tuollainen meno saattoi todellakin olla sairaamman keisarin arkipäivää...
Eikä Caligulassa edes kuvattu sairaimpia juttuja mitä kaveri oikeasti teki...oikea pehmoversio aiheesta.

Ja miksi hienovaraisempaa? Leffan tunnelmaa ei olisi helposti tavoitettu millään soft-hinkkailuilla.

No, ehkä tuosta julkaistaan joskus vielä Caligula-The special political edition?

Äänestä
  • Filmi, varsinkin pornokohtaukset. Ja Malcolm McDowell on parhaimmillaan maanisella näyttelytyöllään!

    Äänestä

Todella oksettava filmi - tuli oikein paha olo enkä edes voinut katsoa kaikkea. Kyllä harmitti, että tuli vuokrattua. Alunperin ajattelin ostaa levyn, mutta onnekseni en tehnyt sitä.

Äänestä
  • Miksi ihmiset valittavat että elokuva on oksettava ?
    Tuskin kukaan katsoo Unelmien sielunmessuakaan naama onnellisessa virneessä.
    Maailmassa on tilaa kaikenlaisille elokuville ja eikös se ole hyvän leffan merkki että se vaikuttaa ja pistää ajattelemaan ?

    Äänestä

  • Mr. Pervert kirjoitti:

    Miksi ihmiset valittavat että elokuva on oksettava ?
    Tuskin kukaan katsoo Unelmien sielunmessuakaan naama onnellisessa virneessä.
    Maailmassa on tilaa kaikenlaisille elokuville ja eikös se ole hyvän leffan merkki että se vaikuttaa ja pistää ajattelemaan ?

    Leffa voi olla huono ja silti antaa ajattelemisen aihetta ja päinvastoin eli täysin viihteellinen leffa voi olla hyvä, vaikkei annakaan ajattelemisen aihetta.

    Caligulassa itseäni eniten harmitti se, että leffa oli tietoisesti sensaationhakuinen. Tekijät tiesivät miten saada elokuvalle kyseenalaista mainosta, joka tietenkin toimii myös ilmaisena mainoksena. Pitäähän ihmisten tietää mistä puhutaan. Minun halpaan meneminen olikin jo hassumpi juttu. Taas karisi turhat luulot omasta älykkyydestä.

    Kattelin tämän leffan joskus kuukausi takaperin eikä minulle jäänyt siitä mitään erikoista sanomista, aika masentava ja tuli monta kertaa paha mieli varsinkin kun se sielä joidenkin häissä piipahti. Mutta hyvä kuvaus rooman rappiosta oli silti, enkä tiedä miten muuten sen olisi tehnyt. Jos asia mistä elokuva tehdään on täysin sairas ja inhottava, niin miksi elokuvan sitten pitäisi olla "hienovarainen"

    TE OOTTA KAIKKI ÄMMIÄ, eiku ei mitään ;), hyvää yötä...

    Äänestä

Juuri elokuvan katsoneena, "Roiseja ja makaabereja kohtauksia vilisee siihen tahtiin, että herkästi katsojaan iskee lievä puuduttava ja turhauttava olo. Onko kaikki tämä nyt ihan tarpeellista?"

Tylsä, puuduttava elokuva. noh ainakin on tullut katsottua, pahamaineinen Caligula
:P ihan rehellisesti täyttä hevosen******

Malcom McDowell on hyvä näyttelijä, tässä ja Kellopeliappelsiinissa parhaimmat roolisuoritukset.
Leffa on täynnä, shemaleja, homoja, lesboja, suihinottoja
nyrkkinaintia, seksiakteja.
On pornotuottaja lisännyt kohtauksia x)
Leffa on ansainnut kulttimaineensa.
EI HERKILLE!!

Äänestä

ONKO TOI CALIGULA ELONETISSÄ... KUULOSTAS TAAS JOLTAI LEFFALTA MIKÄ TULLU ESIM KOLMOSKANAVALTA JOSKUS 90-L ALUSSA

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rosewater kirjoitti:

Joskus vanhakin menee vipuun. Ostin meinaan tuon otsikossa mainitun leffan DVD:nä. Tupla-disc painos taisi houkuttaa sen verran, että päätin vihdoinkin hankkia elokuvan, josta olin niin paljon kuullut.

Historia kiinnostaa minua ja kaikki vähänkin suuremmat historiaa käsittelevät elokuvat tulee nauhoitettua, tosin kaikki ei säästy. Antiikin Rooma on luonnollisesti mielenkiintoinen aihe Keisareineen.

Caligula keskittyy kuitenkin kuvaamaan Rooman rappiota ja se tekee sen keskittymällä kuvaamaan orgioita ja muutenkin holtitonta seksuaalista käyttäytymistä. Ei silti, voihan Caligula olla hyvinkin totuudenmukainen tehdessään tämän, mutta olisin nyt odottanut hieman hienovaraisempaa toimintaa tämän kuvaamisen suhteen. Elokuvantekijöillä tuntuu olevan pääasiana sensaation hakeminen, eikä niinkään sen valtakoneiston rappeuttavan vaikutuksen kuvaus. Itse odotin enemmän poliittisen elämän ja vallan kuvausta, kun nyt tarjotaan aika paljon hallitsijoiden mielenvikaisuutta ja ylilyöntejä.

Rankka pätkä, aivan liian rankka minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu