Espoolaiset

Finnoontiellä Latokaskesta kehä kolmoselle saakka on ja on aina ollut kuuden kympin rajoitus. Lähes kaikki ajavat silti viittäkymppiä. Rajoitus vaihtuu viidestä kympistä kuuteen kymppiin mutta autoilijoiden nopeus ei muutu mihinkään. Muuten kyllä kaahaillaan päättömästikin. Nuijia olette.
13951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

on monessa muussakin paikassa. Ensin on 60 rajotus niin körötellään "alinopeutta", mutta ootappas kun rajotus vaihtuu 50:een niin jo ajetaan reilua ylinopeutta.
Reaktion pitäisi olla aivan toisinpäin.

Äänestä

...joka paikassa. Aivan uskomatonta typeryyttä. Ei viitsitä seurata liikennemerkkejä ollenkaan, ajellaan omissa ajatuksissa ja paskat välitetään muista.

Äänestä

Niin, tie tuolla kohtaa on kapea, mutkainen ja liikennettä on paljon, jopa raskasta liikennettä.

60km/h on toki rajoitus, sopiva tilannenopeus on vain huomattavasti vähemmän.

Oletko huomannut että rajoitus on rajoitus, maksimi, suurin sallittu, jonka alle olevia nopeuksia saa myös ajaa.

Toisaalta tuo parin kilometrin pätkä ei tuo aikasäästöä kenellekkään vaikka rajoitus olisi poistettu kokonaan. Liikennevalot sen etenemisen lopulta tuossakin kohtaa jaksottavat.

Äänestä
  • Minä olen huomannut että rajoitukset ovat liian alhaisia. Siksi ajankin ylinopeutta lähes aina, jossain koulujen kohtaa sitten köröttelen hissuksiin.

    Äänestä

  • koskaan kirjoitti:

    Minä olen huomannut että rajoitukset ovat liian alhaisia. Siksi ajankin ylinopeutta lähes aina, jossain koulujen kohtaa sitten köröttelen hissuksiin.

    Ajapas tuota finnoontietä joskus äläkä vain soita suutasi. Siellä on muutama sellainen mutka ja pomppuinen mäennyppylä, että jo pelkästään rajoituksen mukaan ajo on useimpien ihmisten ajotaidoilla riskinottoa. Tuolla kuuden kympin alueella sattuu vuosittain jokin vakava kolari, kun kaltaisesi tykittävät tuntemattomia teitä yli rajoituksen.

    Äänestä

  • "60km/h on toki rajoitus, sopiva tilannenopeus on vain huomattavasti vähemmän."

    haist huilu, olet niitä ajotaidottomia jotka pitäisi istuttaa julkisiin kulkuneuvoihin tai sitten olet siellä jo.
    olen ajanut finnoontien päästä päähän 100km/h vakionopeudensäädin päällä...missään ei tarvinnut jarruun koskea, ja lisää olisi voinut laittaa mittariin vaikka kuinka paljon...edes espoon keskuksen jälkeen ennen latoja oleva "peltomutka" ei satasessa tuota vaikeuksia tai ylimääräistä ohjelmaa ohjaamoon.
    tilannenopeus on oikea jos osaa ajaa, ei jos ei osaa ajaa.....

    Äänestä

  • ei voi olla totta? kirjoitti:

    "60km/h on toki rajoitus, sopiva tilannenopeus on vain huomattavasti vähemmän."

    Finnoontien varrella olevista pikku risteyksistä ja pihoilta pitäisi päästä esim. vasemmelle kääntymään.
    Kuinkas sitten käy kun tiellä ajetaan liian suurilla nopeuksilla. Monesta kohdin tullaan Finnoontielle huonolla näkyvyydellä notkelmista.

    Saarnilaakson kohdalta Hösmärintien risteyksestä lähdettäessä alkaa Finnoontie. Suurinsallittu nopeus 60h. Ennen peltoaukeamaa suositus mutkassa joka on mäessä 40h. Reilusti peltoaukeaman jälkeen tulee 50 h rajoitus, siinä kohdin mistä alkaa Latokaski. Senjälkeen vaihtuu juuri ennen Suomenojan liikenneympyrän työmaata nopeus rajoitus 30h.

    Joten Finnoontiellä on suurimmaksi osaksi 50h suurin sallittu nopeus.

    Äänestä

  • ei voi olla totta? kirjoitti:

    "60km/h on toki rajoitus, sopiva tilannenopeus on vain huomattavasti vähemmän."

    haist huilu, olet niitä ajotaidottomia jotka pitäisi istuttaa julkisiin kulkuneuvoihin tai sitten olet siellä jo.
    olen ajanut finnoontien päästä päähän 100km/h vakionopeudensäädin päällä...missään ei tarvinnut jarruun koskea, ja lisää olisi voinut laittaa mittariin vaikka kuinka paljon...edes espoon keskuksen jälkeen ennen latoja oleva "peltomutka" ei satasessa tuota vaikeuksia tai ylimääräistä ohjelmaa ohjaamoon.
    tilannenopeus on oikea jos osaa ajaa, ei jos ei osaa ajaa.....

    Kun nyt näin innostuit mainostamaan niin laitatko henkilötietosi niin voimme ilmoittaa poliisille. Eikö tuo olisi järkevintä sitten ainakin huomaisivat että rajoitukset ovat liian alhaiset.

    Jos tuohon ei ylpeytesi anna periksi niin voin tulla mielenkiinnolla katsomaan kun ajat sen tiukan kurvin satasta OMALLA KAISTALLA, lumen liukastamalla ajoradalla ja suomalaisten keskivertoautolla, 1996 mallisella corollalla, tuohan onnistuu jos kuski on hyvä, kuten sinä, eikö?

    Jään mielenkiinnolla odottamaan Mr. Testosteronin ilmoitusta ajankohdasta. Otan varmuuden vuoksi kameran ja kännykän mukaan että saadaan ensin kuvia ja sen jälkeen ambulanssi paikalle.

    Äänestä

  • ...ajaa. Ei mulla ainakaan ole pienintäkään ongelmaa pitää yllä kuudenkympin vauhtia kyseisellä pätkällä. Pitäisiköhän sun pysyä kotona vällyjen alla jos noin kovasti pelottaa. Yleisen liikenteen sekaan ei ainakaan ole mitään asiaa ennen kuin olet käynyt jonkun ajoharjoittelukurssin.

    Äänestä

"Finnoontiellä Latokaskesta kehä kolmoselle saakka on ja on aina ollut kuuden kympin rajoitus.

Finnoontien osuus Latokasken rajalta Ssaarnilaaksoon on todellaki 60 h rajoitus, yhdellä pienellä osuudella on 40 h suositus. Finnoontie päättyy Hösmärintien risteykseen. Tämänjälkeen jatkuu tie Espoonväylänä ja 60 h rajoituksena. 60h rajoitus muuttuu 50h rajoitukseksi Kiltakallion kohdalla ennen nykyistä Samarian tetveyskeskusta (Ent. Muuralansairaalaa). Junaradan ylittävän sillanjälkeen Kirkkojärventien risteyksen jälkeen alkaa taas 60 h rajoitus, juuri alkavassa alamäessä. Niin että silmät auki.

Äänestä
  • Näinhän se on kun halutaan pilkkua nusuttaa. Alkuperäisen kirjoittajan pointti oli kuitenkin se että ko. pätkällä suurin osa ajaa samaa nopeutta koko ajan huolimatta siitä että rajoitus muuttuu.

    Siinä mutkassa se 40 km/h suositus on varmaan vitsi. Ei edes jäisellä tiellä ole ainakaan mulla minkäänlaista ongelmaa ajaa kyseinen mutka 70 km/h mittarinopeudella mikä on lienee n. 65 km/h todellista nopeutta. Tämän verran yleensä ajan aina yli. Finnoontiellä kun ajaa jonkun perässä niin 50 rajoituksella on 60 mittarissa ja kuinka ollakaan 60:n rajoituksella on edelleen se 60 mittarissa eli 50:n rajoituksella voidaan kyllä ajaa pientä ylinopeutta mutta 60:n rajoituksella ei edes suurinta sallittua.

    Kaikki tämä johtuu siitä että ihmiset on niin idiootteja etteivät seuraa liikennemerkkejä. Noh, senhän näkee jokaisen suojatien kohdallakin kyseisellä pätkällä. Ei siellä anneta jalankulkijoille tietä vaikka liikennesäännöt niin edellyttävätkin mutta sehän on sama koko pääkaupunkiseudulla ja kokonaan toinen tarina.

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    Näinhän se on kun halutaan pilkkua nusuttaa. Alkuperäisen kirjoittajan pointti oli kuitenkin se että ko. pätkällä suurin osa ajaa samaa nopeutta koko ajan huolimatta siitä että rajoitus muuttuu.

    Siinä mutkassa se 40 km/h suositus on varmaan vitsi. Ei edes jäisellä tiellä ole ainakaan mulla minkäänlaista ongelmaa ajaa kyseinen mutka 70 km/h mittarinopeudella mikä on lienee n. 65 km/h todellista nopeutta. Tämän verran yleensä ajan aina yli. Finnoontiellä kun ajaa jonkun perässä niin 50 rajoituksella on 60 mittarissa ja kuinka ollakaan 60:n rajoituksella on edelleen se 60 mittarissa eli 50:n rajoituksella voidaan kyllä ajaa pientä ylinopeutta mutta 60:n rajoituksella ei edes suurinta sallittua.

    Kaikki tämä johtuu siitä että ihmiset on niin idiootteja etteivät seuraa liikennemerkkejä. Noh, senhän näkee jokaisen suojatien kohdallakin kyseisellä pätkällä. Ei siellä anneta jalankulkijoille tietä vaikka liikennesäännöt niin edellyttävätkin mutta sehän on sama koko pääkaupunkiseudulla ja kokonaan toinen tarina.

    Pitkää ikää vaan. Onneksi kirjoituksesi tasosta on aistittavissa että et ole käynyt korkeakouluja joten kun henkesi lähtee niin emme ole maksaneet koulutuksestasi turhia.

    Äänestä

  • Sitä tarvitaan kirjoitti:

    Pitkää ikää vaan. Onneksi kirjoituksesi tasosta on aistittavissa että et ole käynyt korkeakouluja joten kun henkesi lähtee niin emme ole maksaneet koulutuksestasi turhia.

    Se henki? Ei ainakaan auton ratissa sillä ajan rajoitusten mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

silmät auki kirjoitti:

Finnoontiellä Latokaskesta kehä kolmoselle saakka on ja on aina ollut kuuden kympin rajoitus. Lähes kaikki ajavat silti viittäkymppiä. Rajoitus vaihtuu viidestä kympistä kuuteen kymppiin mutta autoilijoiden nopeus ei muutu mihinkään. Muuten kyllä kaahaillaan päättömästikin. Nuijia olette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu