Hei !
Poikani on kohta 4,5 kk ja vielä kaksi viikkoa sitten täysimetin poikaani, mutta tahtomattani/tietämättäni taisin pitää poikani nälkäisenä muutamia päiviä. Yritin sinnikkäästi imettää koko ajan ja ihmettelin kun ei poika pystynyt nukkumaan ei päivisin (nukkui n. 3 x 15 min) ja öisinkin yhteensä 6 h. Ja itkua riitti, eräänä iltana "isi" ihmetteli että voisikohan sillä olla nälkä (poika oli ollut juuri rinnalla 1,5 h) ja lämmitti rintamaitoa ja poika joka ei ollut siihen päivään mennessä suostunut syömään pullosta veti maitoa 140 ml tyytyväisenä ja nukahti yöunille tyytyväisenä. Viime viikolla minulla oli neuvola ja kerroin tilanteen neuvolatädille hakien vahvistusta mielipiteelleni että meidän perheessä aloitettaisiin kiinteiden maistelut ja mahdollisesti velli, mutta minut tyrmättiin täysin ja sanottiin ettei missään nimessä ennen sitä puolen vuoden ikää, että mielummin sitten korvikettakin jos oma maito ei riitä. Vaikka minulla ei ole mitään korviketta vastaan, niin jotenkin tuntuu että oltais vielä pelkällä rintamaidolla selvitty jos oltais kiinteät aloitettu ja illalla sekoitettu esim. rintamaitoa ja velliä, mutta olen nyt joka päivä antanut pojalleni ennen nukkumaan menoa 150-180 ml korviketta ja joinain päivinä 100 ml kerran päivässä ja tällä koko perheen elämä on muuttunut paljon helpommaksi, poika nukkuu hyvin yönsä (jopa 7h putkeen) ja nukkuun parit tunnin päikkärit päivällä ja on mitä ihanin iloinen vesseli = ).
Anteeksi pitkä sepustukseni, mutta itse kysymykseni kuuluvat:
A) Milloin aloititte kiinteät/vellit ja mikä oli oman neuvolasi kanta siihen ?
B) Mistä päättelitte, että juuri nyt on oikea aika aloittaa muun kuin rintamaidon/korvikkeen anto ?
Vielä pieni ajatus, minulla vaihtui jo kolmas neuvolatäti tämän raskauden ja vauvan syntymän aikana ja ekan kantaa ko. asioille en tiedä (vaihtui ennen kuin poikani syntyi), mutta kahden viimeisen mielestä kaikki maistelu vasta puolen vuoden jälkeen ...... tuntuu vaan oudolta kun saman terveyskeskuksenkin sisällä neuvoja on monia .......
Toivoisin keskustelua asiasta, sillä ensimmäisen lapsen kanssa sitä luottaa (ehkä liikaakin) ammattilaisen sanaan vaikka oma maalaisjärki sanoo muuta !
IHANAA AURINKOISTA KESÄN JATKOA KAIKILLE TOIVOTTAEN !
Poikani on kohta 4,5 kk ja vielä kaksi viikkoa sitten täysimetin poikaani, mutta tahtomattani/tietämättäni taisin pitää poikani nälkäisenä muutamia päiviä. Yritin sinnikkäästi imettää koko ajan ja ihmettelin kun ei poika pystynyt nukkumaan ei päivisin (nukkui n. 3 x 15 min) ja öisinkin yhteensä 6 h. Ja itkua riitti, eräänä iltana "isi" ihmetteli että voisikohan sillä olla nälkä (poika oli ollut juuri rinnalla 1,5 h) ja lämmitti rintamaitoa ja poika joka ei ollut siihen päivään mennessä suostunut syömään pullosta veti maitoa 140 ml tyytyväisenä ja nukahti yöunille tyytyväisenä. Viime viikolla minulla oli neuvola ja kerroin tilanteen neuvolatädille hakien vahvistusta mielipiteelleni että meidän perheessä aloitettaisiin kiinteiden maistelut ja mahdollisesti velli, mutta minut tyrmättiin täysin ja sanottiin ettei missään nimessä ennen sitä puolen vuoden ikää, että mielummin sitten korvikettakin jos oma maito ei riitä. Vaikka minulla ei ole mitään korviketta vastaan, niin jotenkin tuntuu että oltais vielä pelkällä rintamaidolla selvitty jos oltais kiinteät aloitettu ja illalla sekoitettu esim. rintamaitoa ja velliä, mutta olen nyt joka päivä antanut pojalleni ennen nukkumaan menoa 150-180 ml korviketta ja joinain päivinä 100 ml kerran päivässä ja tällä koko perheen elämä on muuttunut paljon helpommaksi, poika nukkuu hyvin yönsä (jopa 7h putkeen) ja nukkuun parit tunnin päikkärit päivällä ja on mitä ihanin iloinen vesseli = ).
Anteeksi pitkä sepustukseni, mutta itse kysymykseni kuuluvat:
A) Milloin aloititte kiinteät/vellit ja mikä oli oman neuvolasi kanta siihen ?
B) Mistä päättelitte, että juuri nyt on oikea aika aloittaa muun kuin rintamaidon/korvikkeen anto ?
Vielä pieni ajatus, minulla vaihtui jo kolmas neuvolatäti tämän raskauden ja vauvan syntymän aikana ja ekan kantaa ko. asioille en tiedä (vaihtui ennen kuin poikani syntyi), mutta kahden viimeisen mielestä kaikki maistelu vasta puolen vuoden jälkeen ...... tuntuu vaan oudolta kun saman terveyskeskuksenkin sisällä neuvoja on monia .......
Toivoisin keskustelua asiasta, sillä ensimmäisen lapsen kanssa sitä luottaa (ehkä liikaakin) ammattilaisen sanaan vaikka oma maalaisjärki sanoo muuta !
IHANAA AURINKOISTA KESÄN JATKOA KAIKILLE TOIVOTTAEN !
Vastaukset 17
Vanhimmat
Aloitimme kiinteät tasan 4kk ikäisenä innolla ja neuvolan suosituksesta. Rintamaitoa olisi riittänyt hyvin, mutta halusin aloittaa kiinteän ruuan antamisen itsekin maidon ohella.
Korvikemaitoa annoin juuri iltapulloksi jo melko varhaisesta alkaen. Se ei varsinaisesti pidentänyt yösyöttövälejä, mutta siitä tuli kiva yhteinen heti isälle ja pojalle iltaisin.
Nyt puolivuotias poika syö kaikkea kiinteää ja saa ainoastaan korvikemaitoa. Tämäkin on lääkärin suosituksesta.
kun aloitettiin. Neuvolassa ei täysimetykseen kannustettua ollenkaan. Ikävä kyllä, ammattitaidotonta on toiminta siellä.
aloitettiin vellit ja soseet 4 kk ikäisenä neuvolan suositusten mukaisesti. Imetin noin 3 kk ja sen jälkeen ollaan oltu korvikkeilla. Tottakai sä voi aloittaa antaa esim. velliä nyt aluksi jos kerran tuntuu,että vauva on nälkäinen. Aloita maissivellillä ja pieni määrä kerrallaan ja kannattaa antaa vaikka päivällä velliä ensimmäisen kerran jos sattuu,että tulee vatsan väänteitä ja sitten iltaisin niin tulee paremmat yöunet. Itse en kyllä olisi antanut sinuna korviketta vaan pelkkää rintamaitoa vellin kera...Saattaa olla,että sinulta loppuu rintamaito jossain vaiheessa jos korvikettakin annat...B)Olin jo alusta asti sitä mieltä,että jos tuntuu/näyttää siltä,että vauva tarvitsee lisäravintoa niin aloitan sen 4 kk ikäisenä kunten neuvolassa suositeltiin. Siskoni aloitti vellin annon jo 3 kk ikäisenä koska tuntui siltä,että vauva tarvitsi lisäravintoa. Kyllä minä uskon,että sinä tiedät itse sen jos vauvasi tarvitsee jo lisäravintoa. Kuuntele omia vaistojasi äläkä usko kaikkea mitä neuvolassa sanotaan. Tuo kiinteiden eli perunasoseiden maistelu ainakin meillä oli aluksi tosi hankalaa. Vauva sylki ruuan pois ja köki koko ajan. Meillä meni reilu kuukausi ennenkuin peruna ym. kasvissoseet alkoi maistua. Tsemppiä teille...ja luota omiin vaistoihisi vauvasi suhteen!!!
Meillä kiinteät aloitettiin vasta 6kk iässä koska poika kasvoi pelkällä rintamaidolla hyvin. Neuvolassa kyllä suosittelivat kiinteiden aloitusta jo 4kk ikäiselle.
Meillä poika oli vähän reilu 4kk, kun aloin epäillä myös, ettei saa tarpeeksi ravintoa. Alkoi heräillä öisin useammin ja myös päikkärit olivat pätkiä. Kysyin neuvolassa sitä velliasiaa ja sieltä sanottiin, ettei velliä saa antaa! Neuvo oli myös, että mieluummin korviketta jos et jaksa imettää. Kyse ei ollu pelkästään mun jaksamisesta, vaan myös vaavi oli väsyny ja äreä. Kysyinkin täältä lasten ruoka-palstalta neuvoja, miten muilla oli velliin suhtauduttu ja sain osittain rohkaisua aloittaa iltavellin. Lisäksi monella on kaveripiirissä annettu iltavelliä. Näin ollen uhmasin neuvolan ohjeita ja poika alkoi pikku hiljaa saamaan velliä iltaisin; aluksi pieniä määriä ja lopulta velliä meni n. 110-120ml. Ja niin sitten poikaa nukuttikin aamuun asti.
Vähän aiemmin oltiin aloitettu perunan maistelu, mutta se ei oikein nälkään auttanut, kun alkuun meni pari teelusikallista päivässä. Sosetta on nyt lisätty pikkuhiljaa ja muitakin makuja kuin perunaa (porkkana, kesäkurpitsa, parsakaali, maissi). Kolmisen viikkoa maisteltiin pelkästään kasviksia ja sitten lisättiin hedelmät ja marjat mukaan. Kaikki maistuu tosi hyvin, eikä mitään ongelmia kiinteistä ole tullut.
Nyt poika on melkein 5,5kk ja saa iltaisin ja aamuisin kaurapuuroa (ei enää velliä, kun viljoja sai alkaa antamaan), jossa on jotain hedelmää tai marjaa seassa, lounaaksi kasvissosetta ja iltapäivällä välipalaksi hedelmää/marjaa. Kaikkien aterioiden päälle vielä tisua ja tissitellään vielä väliaikoinakin. Sitä mukaa olen soseiden määriä lisännyt, kun olen tarkkaillut ettei masuväänteitä tai muita ongelmia tule. Nukkuu öisin iltaseitsemästä aamukuuteen-seitsemään. Lisäksi päikkärit on pidentyneet entisistä pätkistä ihan kunnollisiin.
Summa summarum: olen melko lailla varma, että meidän kitinät ja huono nukkuminen johtuivat nälästä. Poika on kova menemään lattialla; koko ajan pyörii ympyrää tai kierii paikasta toiseen ja yrittää päästä liikkeelle, joten kuluttaahan se eri tavalla kuin paikallaan makoilu. Lisäksi hän on ollut syntymästään asti isokokoinen (4255g ja 51cm). On se varmaan niinkin, ettei pikkuruisemmat kirput välttämättä tartte täysimetyksen lisäksi muuta ennen 6kk ikää, mutta tämmöinen "iso poika" näköjään tartti. 5kk neuvolan mitat olivat 8370g ja 68,8cm, joita terkkari kommentoi sopiviksi eli ei ainakaan mitään "lihavuutta" ole kiinteistä tullut.
Suosittelen aloittelemaan varovasti aluksi, jos masu ei kestäkään. Pianhan sen huomaa, jos jotain väänteitä tulee. Meillä aloitettiin maissivellillä ja peruna-porkkanavellillä. Mukavia maisteluhetkiä (ne ensimmäiset ilmeet ovat mahtavia, joten ota kamera esiin ;)) ja mukavaa kesän alkua teille!
Meidän "kirppu" :) painoi (pelkällä rintamaidolla) 5kk iässä 11kg ja pituutta 70cm.
Äidinmaito on sitä rasvaisempaa laatua, että nyt kun on soseita ruvettu maisteleen niin painokin tuosta alkaa tasaantua.
Vaikka poika syö nyt tissin lisäksi kasvis ja hedelmäsosetta, ja iltapuuron, niin silti herää öisin syömään samalla tavalla.
meillä 4kk neuvolassa täti sanoi heti että nyt voi tytsy aloittaa kiinteiden maistelun,vihannesta ja hedelmää,vaikka täys imetyksellä oltiin ja painoa tullut normaalisti..poika taas rupesi maistelemaan soseita jo 3kk iässä..ol niin laiha rimpula...mutta on edelleen:)
Aloitin perunan 4kk ikäisenä ja vellin noin 4,5kk koska poika oli jatkuvasti itkuinen, nälkäinen ja heräsi syömään usein. Neuvolan kanta oli että korviketta vaan mutta vanhempana itse teet ratkaisut. Minulla sattui olemaan neuvolatätituuraaja ja hän sanoi että olen osannut lukea oikein poikani tarpeita. TÄytyy sanoa että meillä oli oikea ratkaisu aloittaa kiinteät sillä itkuisesta pojasta tuli aurinkoinen poika.
poikien kohdalla (nyt 11 ja 10) aloitin molemmille kiinteiden syöttämisen 3 kk:den iässä. Siihen asti pääsääntöisesti korvikkeella. Ja myös tämän nuorimmaisen joka on ensi viikolla 3 kk.tta kohdalla ajattelin aloittaa perunalla. eli menee sellainen viikko ennen kuin masuun menee velliä täytteeksi asti.
Luota vaan omiin vaistoihisi! kuulostaa kyllä sille, että minä sinun tilanteessasi aloittaisin vaikka perunalla johon lisään rintamaitoa...
KIITOS jo kaikille vastanneille !
Kiitos Pokulle pitkästä vastauksesta ja siinä pistikin silmään se neuvolan komentti "korviketta jos ei jaksa imettää", minullakaan ei ole kyse jaksamisesta, sillä kyllä tässä koko ajan on tissiä tarjottu, ei imettäminen ole minulla mihinkään vähentynyt. Olen siis ainakin kolme viikkoa imettänyt entistä enemmän ja pidempään ajatellen että kyllä sitä maitoa tulee siinä tapauksessa enemmän, mutta poikaani se ei täytä.
Muutama ajatus vastauksista:
- itsellänikään ei ollut ajatus antaa sitä korviketta pidempien yöunien takia, tietenkin se on ihanaa että saa nukkua vähän pitempään, mutta pojan itkuisuus ja rauhattomuus on se asia joka sai lisämaitoa antamaan ..... kun toisella oli niin huono olla.
- ikävältä tuntuu se ettei jossain neuvolassa edes kannusteta täysimettämiseen.
- olisin itsekkin vielä jatkannut pelkällä rintamaidolla jos poikani olisi kasvannut hyvin. Ollaan koko ajan oltu "miinuskäyrillä", joka ei ole minua haitannut, sillä jokainen on yksilö, mutta nyt kun poika oli ylinälkäinen niin tilanne eri.
Voi sentään, jospa sitten aloitan pikkuhilaa kiinteiden maistelun pojan tahtiin ja vellit rintamaidolla, tuntuu vaan oudolta "tunnustaa" se neuvolatädille joka on niin hirmusti sitä vastaan ...... mutta äitinä on tehtävä se päätös !
Kiitos kaikille ja mielellänihän luen lisää kommentteja !
alotin perunan maistelun kun tyttö oli 3kk,pelkkää rintamaitoa siihen asti.
Siksi aloitin jo silloin kun yö unet ja päiväunetkin meni pelkäksi tissin imuuttamiseksi.
Nyt typykkä 4kk ja saa 2kertaa perunaruokaa ja kerran hedelämäsosetta päivässä.Ei sitä ruokaa kovin paljon alas kyllä mene,opetettelua vieläkin.Ja tissiä tietty.
Meillä alkaa huomenna kiinteiden makustelu. Neuvola tietenkin suosittelee 6 kk täysimetystä, mutta pojan nukkuminen on huonoa (nukkuu n.1 h, herää itkuun ja syö, nukkuu taas tunnin herää itkuun ja syö jne.) Nyt illalla simahti klo 19 ja 21.30 mennessä syönyt 2 kertaa. Suositeltiin perunalla aloittamaan ja seuraavaksi porkkanaa. Neuvolasta sanottiin myös, että jos on täysimetyksellä 6 kk, niin vellit jätetään väliin ja siirrytään suoraan puuroihin. Myös jos imettää niin ei käytettäisi ollenkaan korvikkeita.
Itse en nyt oikein tiedä, että koska puurot tai vellit tulee meillä kuvioihin ja kuinka käy jos oma maito loppuu, kai sitä korviketta pitää siinätapauksessa antaa, kun ei lehmänmaitoakaan voi antaa alle vuodenikäiselle?
Jotenkin on niin outoa kun asuinpaikasta riippuen saa eri ohjeet tai siis riittää vaikka olisi saman alueen neuvola, mutta eri neuvolantäti niin ohjeet on eri.
Eli itse aloin neuvolan ohjeesta antamaan iltamaidoksi korviketta kun rintamaito ei riittänyt eli ohje oli ettei missään nimessä saa aloittaa kiinteitä eikä vellejä (ennen 6 kk) vaan korviketta lisäksi. Onneksi edelleenkin pystyn imettämään muun vuorokauden.
Ihmettelen vaan niin kovasti näitä ohjeenantajan eroja .........
eiköhän sinun luulisi itse parhaiten mikä lapsellesi on parasta!Minulla 4 kk ikäinen ja lapsi joka on ensimmäinen=)Neuvolasta en eden ole kysynyt neuvoa vellien/soseiden aloittamiseen,koska vastauksen tiesin etukäteen=)Mutta se on kyllä totta,että eri paikkakunnilla ollaan niin paljon erimieltä!
Itse asuin jonkun aikaa pohjois-savossa,kerroin sinne neuvolaan,että maistatan jo 2 kk ikäiselle lapselleni maissivelliä(maito ei riittänyt,kko ajan nälkä),hyvä ettei täti penkiltä tippunut,sanoi ettei kylä tarvitsisi viellä antaa,lapselle ei välttämättä hyväksi!Minäpä sitten siihen takaisin räväytin,että enkös minä itse parhaiten lapseni tunne,niin menipä täti hiljaiseksi!nyt muutin itä-suomeen,siellä kerroin saman asian ja täällä asiaan suhtauduttiin hyvin=)Eli eroja kutakuinkin on,se on totta!Soseet aloitin 3 kk tienoilla ja nyt vedetään jo vaikka mitä soseita!!Eli sanoisin,että anna reilusti vaan lapsellesi kiinteitä,onhan hänellä se äidinmaito sitten siinä rinnalla kuitenkin!Minua oikeen ärsyttää sellaiset neuvolantädit jotka painottaa vaan ja ainoastaan äidinmaitoon 6kk ikään asti!Herranjumala jos lapsella on nälkä eikä tissimaito riitä niin kyllä minun mielestäni jo voisi jotain muutakin antaa...ELI MAALAISJÄRELLÄ vaan etiäpäin...ITSE lapsesi tarpeet parhaiten tunnet!!!!!!!!!
Itse olen haistattanut piut paut neuvolatätien neuvoille.Eivät olisi lapseni niin terveitä jos olisin niitä kuunnellut.Olen ravinto-oppia lukenut varmasti enemmän kuin ne!Ihan vakavalla naamalla täti ehdotti makaroonilaatikkoa yksivuotiaalleni ensiruoaksi.Siinä ei ole mitään hyvää,valkoista viljaa,punaistalihaa jotka aiheuttavat elimistölle happamuutta.Eläinrasvaa myös,eikä mitään suojaravinteita.En yhtään ihmette miksi pienet lapset sairastelevet niin paljon.
olette antaneet kiinteitä makuannoksia? Eka viikko 1 tl, toinen viikko 2 tl? Kuinka suureksi kasvatatte annoksen ikään nähden? Poju on nyt 4 kk ja harjoitellaan kiinteitä.
siitä yhdestä teelusikasta ja siitä edespäin aina vaan annettiin niin paljon kuin meni... Ei siinä kauaa mennyt kun koko purkki maistui, vähän yli 5kk alettiin antamaan 2purkkia/pv (siis 1/ateria) kun paino ei tahtonut nousta... Niin ja tietenkin maitoa päälle niin paljon kuin menee (yleensä n.100ml)... Puurokin tuli kuvioihin 5kk iässä, illalla puuroa ja aamulla velliä.