Palstalla on selvästi ollut aistittavissa kilpailu naisten/miesten paremmuudesta.
Perussuomalaiset puolue on niin ukottunut puolue , että perussuomalaiset naiset ovat suorastaan kummajaisia.
Huomasin puoluevaltuuston kokouksessakin , että naisten olisi suotu olevan mieluummin hiljaa.
Ilmoittihan Saarakkalakin , Soinin välillä poistuttua paikalta , että jos hän on estynyt kokousta jatkaa puolueen 3.vpj Ahti Moilanen , vaikka paikalla oli myös puolueen 2.vpj Auli Kangasmäki.
Onneksi Hannu Purho korjasi virheen.
Auli ei myöskään saanut pyytämäänsä puheenvuoroa.
Tiukalla oli myös minulla itselläni.
Vaikka tuli ilmi , että puheenvuoroni olisi kuulunut olla heti toisena Orvon jälkeen , sain sen vasta kun herrat olivat ensin puhuneet.
Puolueessa on selvästikin totuttu ajatukseen , että naiset on tarkoitettu vain kahvin keittoon ja siivoukseen.
Sitä saan ainankin itse tehdä riittävästi kotonakin.
Iltalehti uutisoi 18.1.-06 Soinin sanoneen (huomatkaa sanamuoto) , että hän hakee puolueeseen 30-40-vuotiasta akateemista naista.
-"ei mikään feministitankki tai airhead vaan kunnon nainen , joka osaa homman.
-Meillä ei ole niitä yhtään ja sellaiselle on hirveä kysyntä!"
Minkä homman?
Mikä on kunnon nainen?
Miksi akaateeminen?
Kalevalassa Väinämöinen pistää nuoren Joukahaisen paikalleen sanomalla:
"Lapsen tieto , naisen muisti , ei ole partasuun urohon eikä miehen naisekkahan!"
Kovin kauas ei ole tästä asenteesta tultu nykyäänkään.
Miesten asiat ovat tärkeitä:talous , sota , moottoriurheilu.
Naisille jää hömppäviihde ja ihmissuhdekiemurat.
Kuitenkin "naisten asiat" ovat juuri ne tärkeimmät.
Ihmisten elämä koostuu pienistä , arkisista asioista ja elämän tarkoitus löytyy nimenomaan niistä.
Parisuhde , perhe-elämä ja koti ovat kaikesta huolimatta myös miehille ne keskeisimmät onnellisuuden lähteet.
Siinä Soinikin on Keskipohjanmaa-lehden 20.6.-05 tehdyn haastattelun mukaan samaa mieltä , luetellessaan liudan roolejaan elämässä joiden joukosta hän nimeää tärkeimmäksi asemansa perheessä.
Kaikkein eniten käytetään lyömäaseena juuri tunteellisuutta.
Tässä unohtuu kuitenkin tärkein.
Tunne on usein ihmisen vaistomaista kykyä nähdä tilanne selvästi , eräänlaista intuitiivista tietoa.
Välittömästä tunteesta nouseva asenne on usein arvokkaampi kuin analyyseihin perustuva kylmä laskelmointi.
Politiikan elämän alalla kovat arvot ovat jääneet säännöksi ja huipulle nousevilta naisilta edellytetään , että he omaksuvat kovan maailmankuvan.
Perussuomalaiset puolue on niin ukottunut puolue , että perussuomalaiset naiset ovat suorastaan kummajaisia.
Huomasin puoluevaltuuston kokouksessakin , että naisten olisi suotu olevan mieluummin hiljaa.
Ilmoittihan Saarakkalakin , Soinin välillä poistuttua paikalta , että jos hän on estynyt kokousta jatkaa puolueen 3.vpj Ahti Moilanen , vaikka paikalla oli myös puolueen 2.vpj Auli Kangasmäki.
Onneksi Hannu Purho korjasi virheen.
Auli ei myöskään saanut pyytämäänsä puheenvuoroa.
Tiukalla oli myös minulla itselläni.
Vaikka tuli ilmi , että puheenvuoroni olisi kuulunut olla heti toisena Orvon jälkeen , sain sen vasta kun herrat olivat ensin puhuneet.
Puolueessa on selvästikin totuttu ajatukseen , että naiset on tarkoitettu vain kahvin keittoon ja siivoukseen.
Sitä saan ainankin itse tehdä riittävästi kotonakin.
Iltalehti uutisoi 18.1.-06 Soinin sanoneen (huomatkaa sanamuoto) , että hän hakee puolueeseen 30-40-vuotiasta akateemista naista.
-"ei mikään feministitankki tai airhead vaan kunnon nainen , joka osaa homman.
-Meillä ei ole niitä yhtään ja sellaiselle on hirveä kysyntä!"
Minkä homman?
Mikä on kunnon nainen?
Miksi akaateeminen?
Kalevalassa Väinämöinen pistää nuoren Joukahaisen paikalleen sanomalla:
"Lapsen tieto , naisen muisti , ei ole partasuun urohon eikä miehen naisekkahan!"
Kovin kauas ei ole tästä asenteesta tultu nykyäänkään.
Miesten asiat ovat tärkeitä:talous , sota , moottoriurheilu.
Naisille jää hömppäviihde ja ihmissuhdekiemurat.
Kuitenkin "naisten asiat" ovat juuri ne tärkeimmät.
Ihmisten elämä koostuu pienistä , arkisista asioista ja elämän tarkoitus löytyy nimenomaan niistä.
Parisuhde , perhe-elämä ja koti ovat kaikesta huolimatta myös miehille ne keskeisimmät onnellisuuden lähteet.
Siinä Soinikin on Keskipohjanmaa-lehden 20.6.-05 tehdyn haastattelun mukaan samaa mieltä , luetellessaan liudan roolejaan elämässä joiden joukosta hän nimeää tärkeimmäksi asemansa perheessä.
Kaikkein eniten käytetään lyömäaseena juuri tunteellisuutta.
Tässä unohtuu kuitenkin tärkein.
Tunne on usein ihmisen vaistomaista kykyä nähdä tilanne selvästi , eräänlaista intuitiivista tietoa.
Välittömästä tunteesta nouseva asenne on usein arvokkaampi kuin analyyseihin perustuva kylmä laskelmointi.
Politiikan elämän alalla kovat arvot ovat jääneet säännöksi ja huipulle nousevilta naisilta edellytetään , että he omaksuvat kovan maailmankuvan.
Vastaukset 59
Vanhimmat
"Parisuhde , perhe-elämä ja koti ovat kaikesta huolimatta myös miehille ne keskeisimmät onnellisuuden lähteet." On selvästi sanottu.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000016787108
"ARBEIT MACHT FREI on ihan käypänen lause nykyaikaan sijoitettuna, ja muokattuna."
Back to 1930 -luku ja naisen paikka on kotona! Heil!
Sokeri sinulle sanoistasi.Erja.Vaikka asumme
valovuoden päässä toisistamme,naisina olemme samalla viivalla.
Meitä arkipäiväisiä naisia on persuissa,mutta kun kysyntää olisi vain akateemisille,niin sil-
loin on kai paras väistyä vähäisemmiltäkin päättäjien paikoilta.
Olisiko joku viisaanpi,joka kertoisi,miksi persut ovat niin naisvastainen puolue?
kiinni perussuomalaisten harjoittamasta henkilökultista, jota nuo mainitut "ukko" tahot ylläpitää. He jotka ikonia kumartavat, eivätkä poikittaista sanaa sano, ovat suosiossa.
Osaava ja rohkeasti itsensä näköinen nainen kuittaa nuo ukot mennentullen. Ilokseni on todettava oman piirini kunniaksi, että nainen on meillä tasa-arvoinen, ja saa sen kunnioituksen minkä ansaitsee, aivan kuten mieskin.
Meillä tosin on henkilöiden keski-ikä n.40 vuotta joten vennamolainen pysähtyneisyys ei vielä dementoi ajatuksia, eikä vie kykyä jakaa tehtäviä niille joissa on potkua, oli hän sitten mies tai nainen.
..vuosiluvun ajokorttiisi? "ARBEIT MACHT FREI on ihan käypänen lause nykyaikaan sijoitettuna, ja muokattuna." Heil!
Kiitos sokerista "Savotar".
Luulen , että naiset ovat vaan niin pelottavia Persumiesten mielestä.
Onhan naisten helppo käyttää nopeaa ajatteluaan ja kykyä yhdistellä asioita.
Keskustelu naisen kanssa voi olla kuin miekkailua.
Silloin on helpompi vetäytyä mummottelun taakse.
Mutta kuten Eeva Kipi sanoo mummoista:
Kun mummot kuolevat/heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää.
ja joistakin mummoista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen
Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.
Po. tietenkin Eeva Kilpi
Eikös se Soini ole katolilainen. Siellähän on vähän sitä "Kirche-Kinder&Küche"-mentaliteettia. Toisaalta on tietysti hyvä, että joku tässä yhteiskunnassa puolustaa miehiäkin, vaikka se ei aina olisikaan poliittisesti viisasta. Päteviä, fiksuja ihmisiä nämä persut tarvitsevat, mutta riitelyynhän kaikki tällaiset puolueet Suomessa kaatuu. Katsoka norjalaisia ja ottakaa oppia. Siellä on viimeisen päälle tarmokas mimmi vastaavan puolueen johdossa ja millä kannatusluvuilla !!!
Aina tyylikäs Erja puhui ihan asiaa. Joku persukomennossa työntää naiset taka-alalle. Onkohan se tuo ylenpalttinen "äijäenergia", kun pitää aina sammakon lailla pullistella ja puhista, että näyttäisi ja kuulostaisi uskottavalta?
Naiset etenkään eivät tykkää siitä, että yksi ja toinen leikkii puolueessa pikku-Vennamoa, jaellen komentoja kaulasuonet paksuna.
Kun asioista ei osata keskutella, otetaan huuto ja "käskyttäminen" avuksi.
Joissakin piirijärjestöissä arvostetaan myös naisia. Jääköön sanomatta missä, ettei kenellekään tule pahaa mieltä. -Erja kyllä tietää.
Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas. Tämä koskee myös kaikkia naisia, vaikka koulut olisivat jääneet vähälle ja ulkonäkö olisi kuin Lordilla. -Mitä pahemman näköinen nainen, sitä enemmän vastustajat pelkäävät!
Älä hyvä käde loukkaa meitä vanhoja vennamolaisia.Minkä me sille voimme,että
olemme imeneet aateperintöä sieltä.Eikä
me olla mitään pysähtyneisyyteen meneviä.
Vähän vain muuten varovaisempia ryskäuudistuksiin.
Erja hyvä.
Aluksi kiitos inhimillisestä puheenvuorosta.En tunne Sinua,joten tulee epäily,onko se politiikon sanahelinää vajaa vuosi ennen vaaleja.
Kuitenkin vaistoni sanoo,puheenvuorosi oli aidon ,tuntevan ja inhimillisen ihmisen kannanotto.Näin haluan uskoa.
Ihmetyttää kuitenkin ,että piirisi on asettanut ykkösehdokkaaksi Ari Kähärän ,jota jotkut hänen höyrypääkannattajansa ovat ehdotelleet Suomen pääministeriksi vaalien jälkeen.
Piirin johtohenkilöihin kuuluva Kähärä tihkuu vihaa työttömyys-ja toimeentulotukea saavia ihmisiä kohtaan,maahanmuuttajia ,romaaneja ja sukupuolisiin vähemmistöihin kuuluvia kohtaan.
Kirjoitusten perusteella hänellä on ihailun kohteena suurten omaisuuksien kokoamisessa onnistuneet.
Kieltämättä,ristiriitainen personallisuus,jonka oma elämä ei ole mikään erikoinen menestystarina.
50-vuotias autonkuljettaja toisten palveluksessa,pää täynnä suuria luuloja tulevaisuudestaan politiikassa,pesämunana 20-30 ääntä edellisistä vaaleista.
Anteeksi vuodatukseni,Erja, mutta kirjoituksesi aiheutti ajatuksia.Mitä yhteistä Sinulla ja Kähärällä on poliittisesti.
..Suhoselta! "Kieltämättä,ristiriitainen personallisuus,jonka oma elämä ei ole mikään erikoinen menestystarina.
50-vuotias autonkuljettaja toisten palveluksessa,pää täynnä suuria luuloja tulevaisuudestaan politiikassa,pesämunana 20-30 ääntä edellisistä vaaleista." :)
Helsingin piiri ei ole asettanut ketään ykkösehdokkaaksi, koska yhtään ehdokasta ei ole vielä edes asetettu.
Suomi24 keskustelupalsta ei näitä ehdokkaita aseta, vaan sen tekee Helsingin piirin hallitus Helsingin osalta.
Jotkut höyrypää Suhoset ne uskovat kaiken sen soopan, mitä näilä palstoilla finninaamaiset pojankollit kirjoittelevat ihan provomielessä.
Erja Kouvohan on ehdolla seuraavaksi Englannin kuningattareksi ja Ari Kähärästä tulee EU:n elinikäinen keisari, joka jo eläessään julistetaan jumalaksi maan päällä. Tony Halme on ehdossa seuraavissa presidentinvaaleissa ja tulee varmasti valituksi ylivoimaisella äänten enemmistöllä heti ensimmäisellä kierroksella.
Jörn Donner loikkaa Vapaan Suomen Liittoon ja
Jyrki Katainen pyrkii kommunistien puheenjohtajaksi Ben Zyskowitzin hakiessa poliittista turvpaikkaa Venäjältä. Sen jälkeen
Lord yhtye valitaan Suomen hallitukseksi.
Hallelujah, hallelujah...
Hei vaan Suhonen!
Minä olen aina tosissani.
Kansanedustajan paikka ei minua edes kiinnosta.
Rakastan vain keskustelua.
En nimittäin oikeasti ymmärrä asennetta naisiin.
Helsingin piirijärjestössä ei ole moittimista , mutta tarkoitan enemminkin puoluejohtoa.
Olen aistivinani selvän epäluottamuksen naisten pätevyyteen politiikassa ja muissakin ns."miesten asioissa"
Kun tulee keskustelua vaikka osakekaupoista , ei tule mieleenkään kuunnella myös naisen mielipidettä.
Kun keskustellaan vaikka eduskuntavaaleista , sama juttu.
Aina täytyy itse ottaa "väkisin" tila itselle.
Mistä sitten voisi tietää , että joku ihan uusi akateemisesti koulutettu nuori nainen olisi jotenkin se juttu , joka persuilta puuttuu.
Mistä voi tietää , jos ei olla tutustuttu ensin edes näihin vanhoihin ei akateemisiin puolueessa oleviin naisiin.
Olen kylläkin tavannut monta aivan ihanaa maakunnista olevaa persumiestä , joissa en ole tällaista ylimenevää tyyliä huomannut.
Helsingin piirijärjestö ei ole valinnut mitään ykkös tai kakkos-ehdokasta.
Kuulemme kaikkia halukkaita ja päätämme sitten ovatko he tarpeeksi täyspäisiä.
Ari Kähärällä on hyvin suora tapa esittää asioita ja joskus siinä sitten tulee väärinkäsityksiä.
Me Karjalassa syntyneet puhumme paljon ja siinä sitten yleensä tulee sanottua aika ronskistikin.
Ari ei vihaa ketään , kuten ei meistä kukaan muukaan.
Viha on jo niin voimakas tunne , että kyllä siihen tarvitaan aika paljon pahoja kokemuksia , että voisi niin tuntea.
Ari on kuitenkin monissa asioissa aivan oikeassa.
Suomi on aikamoinen Hölmölä joissakin asioissa.
Lisätään yläpäähän ja otetaan alapäästä.
Esim. pääomavero alas ja sitten kuitenkin hämmästellään , että vauraat vaurastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Viinavero alas ja sitten taivastellaan että ryyppääminen lisääntyy.
Rajat auki ja sitten pelätään itämafiaa.
Rynnätään globalisoitumaan ja sitten marisemaan kun kannattavatkin työpaikat lakkautetaan.
jne. jne..
Hei Erja.
Petyin ,kun ilmoitit ettei kansanedustajan tehtävät kiinnosta.
Riittääkö Sinulle "naisena",että saat keskustella tasaveroisesti mukavien miesten kanssa,joita Helsingin piiriin on kerääntynyt.
Hiukan kehaisit,että Helsingin piirissä on asiat naisten kannalta hyvin.
Onnittelut.
Helsingissä molempia sukupuolia on suurinpiirtein yhtä paljon.Toivottavasti tämä näkyy myös piirin johdon ja kansanedustajaehdokas
sukupuolijakautumassa.
Ystävyydellä Suhonen
PS
Ei tule tasa-arvoa,jos ei pyri mukaan lainsäädäntötyöhön eduskuntaan.Vertaa naisten osuutta päättävissä tehtävissä pääkaupunkiseudulla kokoomuksessa ja demareissa.Taitaa enemmistö olla naisilla.
Minua kiinnostaa enemmän kunnallispolitiikka , kuin valtakunnan politiikka.
Kiinnostavalla keskustelulla tarkoitin yleensä keskustelua , en vain H:gin piirin miesten tai naisten kanssa.
Helsingissä naiset eivät ole mitenkään kummoisemmin hinkuneet Perussuomalaisten leiriin.
Muut puolueet ovat tehneet itsestään haluttavampia ja ymmärrän sen erittäin hyvin.
Helsingissä kyllä ollaan sitä mieltä , että minun on "pakko" olla ehdokkaana mutta katsotaan nyt ,
kuinka hyviä muut ehdokkaat ovat.
Politiikkahan on pääasiassa keskustelua.
Ensin tarvitaan kunnon keskustelua , että päästään eteenpäin.
Ymmärrän.Kaiken lisäksi Helsingissä ei itseään läpi lyö ilman suurta ilmoituskampanjaa.Vaikeaa se on taloudellisesti,ellei takana vahvaa taustaryhmää.
Ikävä ,että se rupeaa olemaan sama juttu kunnallisvaaleissakin pääkaupunkiseudulla.
En ymmärrä, kun täällä valitetaan tuollaasista asioosta. Kouvokin vois etsiä niitä naisjäseniä ympäri Suomea niin ääni alkakaas kuulua.
Tyypillistä akkojen valituksia. Ei kun eherolle eruskuntaan ja läpi arkaarianmäelle, niin johan Kouvonkin ka muiren naisten ääni alkaa kuulua. Siitä vaan vaaliputjettia kokoamaan ,että pystyy mainostamaan riittävästi. Tiätysti äänten saaminen on oma lajinsa senhän Kädekin tiätää.
Arvostamme naisia hyvin korkealle, ettäs tiedätte ...
onkin tässä(kin) edelläkävijä?
Niin paljon kuin pilkkaattekin, se vaan ON siten, että edistyksen etujoukoissa änkyrät, vennamo-persusoinihalme-linjalla ei tapahdu mitään uudistuksia!
Se juuri yhdistää koko ns aatteen.
Joku toinen ryhmitys on oivaltanut tasa-arvon syvimmän olemuksen.
Peruttain ajattelevat ivasivat maan ensimmäistä ministeriä "Piikojen Kenraaliksi", kun Miina Sillanpää USKALSI arvioida tilannetta.
Maahan ei oltaisi koskaan saatu kaikille yhteistä Peruskoulua. Kuinka sitäkin naljailtiin? Haluaako joku vielä lapsensa vanhamuotoiseen kansakouluun?
Tuli maan ensimmäinen nais-ulkoministeri, maan ensimmäinen Nainen presidentiksi.
Persuihin liittymisen ainoa syy on OMAN egon nosto, Ei asioiden todellinen parannus!
Nimimerkki Erja Kouvo tässä aivan oikeasa!
Hyvä, että Teidän Kouvokin silmänne vihdoin aukeavat siitä ruususenunesta Soinin ja hänen asiakumppaneidensa suhteen, missä vielä presidentinvaalien aikaan autuaasti nukutte.
Hyvä, että oikeutetusti kysytte naisten tasa-arvon vuoksi. Tosiaan, miksi Soini hakee ainoastaan akateemisia naisia. Ei näköjään työläisillä ole hänen silmissään mitään arvoa.
Soinilta voi kyllä tulevaisuudessa odottaa, että hän kuuluttaa puolueeseen islaminuskoisia hunnutettuja naisia!
"Soinilta voi kyllä tulevaisuudessa odottaa, että hän kuuluttaa puolueeseen islaminuskoisia hunnutettuja naisia!"
Onneksi "Arska" työntää kapuloita rattaisiin :)
"Terveessä yhteiskunnassa ei tarvitse kaikkea hyväksyä. Ei homoja eikä lesboja, ei yhteiskunnan elättejä oli he sitten etnisiä tai valtaväestöön kuuluvia, tai maahanmuuttajia." Heil!
soinilta paluuta oikeaan omaan visioon, jota toiset nyt toteuttaa.
Joku vuosi taakse päin Soini pyysi hesalaisia ystäviään mukaan puolueeseen rakentamaan oikea oppista oikeisto puoluetta ja nuo ajatuksensa ja tavoitteensa hän myös julkisesti sanomalehdessä esitti.
Nyt hän tyrkkii edemmäs noita samoja ystäviä, ystäviä joita hän oikeasti tarvitsee. Mutta se valta sumentaa ja raadollistaa. Mikä mielen sekaisin pisti, valta vai risti. Pitäisi olla oikea johtaja, eikä jalustalla hohtaja.
En minä koskaan nuku , vaikka se siltä näyttäisikin.
Nukun vain jäniksen unta.
Sieltä minä silmäluomien alta näen kyllä kaikenlaista mielenkiintoista.
Viehättävä tytär, ehkäpä hän...hmmm
"Arska" jolla on munaa sanoa sanottavansa ja toteuttaa ne myös. Näitä ahterin välissä nenäänsä kiillottavia on ihan tarpeeksi.
Arska on oikeassa, terveessä yhteiskunnassa EI TARVITSE KAIKKEA HYVÄKSYÄ!
Teil ja Heil
toiset tykkää äideistä, toiset tyttäristä ... :D
Yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ja kun se mummokin on vielä niin mukava...
Sellaisissa olosuhteissa,joissa eivät juuri sytytä NATOON menemisen huolet,eikä NOPEAN TOIMINNAN JOUKOT,ENEMPÄÄ KUIN HEDELMÖITYSHOITOLAITKAAN.
KUKA MUUTEN ENÄÄ PUHUU TYÖTTÖMISTÄ?EI KUKAAN!
ARKISTEN ASIOITTEN AJAJAA MINÄKIN ÄÄNESTÄISIN,
IHAN TAVALLISTA SUOMALAISTA NAISTA.EN AKATEEMISTA.
On niin vähän, jos lainkaan, tavallisia suomalaisia naisia? Onko sekin miesten vika? Äänestäjien reilu enemmistöhän on kuitenkin naisia.
Aina kun puhe menee naisiin , miehet alkavat puhua naisen iästä ja ulkonäöstä.
Kyllähän te vanhemmatkin persumiehet olette ihan mukavaa juttuseuraa , mutta kyllä minäkin naisena tykkään katsella hyvän näköisiä nuoria miehiä.
Tässä teille naiset silmän ruokaa:
http://www.hunksweb.com/images/hunks_webfp4.jpg
taesvat olla niitä neuvostohomoja mitä lenöö tikan tealaajia, en mänis luottamaa...
uljaat neuvostohomothan ne siinä!
Ihan ovat suomalaisia.
Valitse paras:
http://www.scandinavianhunks.com/dancersl.php
luulen että ne ovat niitä Neuvostohomoja kumminkin ...
SOVITTELEMAAN KAIKENMAAILMAN KRIISIT JA RAHAVAJEET PERHEISSÄ,MYÖSKIN TUKEMAAN MIEHIÄ URAKEHITYKSESSÄ -JA EHDOKKAANA VAALEISSA.
EIKÄ MUUTOSTA OLE NÄKYVISSÄ,ELLEMME ME NAISET...??
Politiikassa VAIN MIEHILLE kyltti on poistettu , mutta se ei tarkoita että naiset otettaisiin aina hyvin vastaan , kun pääsemme ovelle asti.
6 asiaa jota miehet voivat tehdä , mutta naiset ei:
1. Miehet voivat itkeä , naiset ei
2. Miehet voivat harrastaa seksiä , naiset ei
3. Miehet voivat liikehtiä hermostuneesti , naiset
ei
4. Miehet voivat huutaa , naiset ei
5. Miehet voivat käyttäytyä huonosti , naiset ei
6. Miehet voivat olla rumia , naiset ei
Jos aiot pärjätä naisena , pelaa kuin mies ,
VOITA KUIN NAINEN!
ihan noinkaan ole ...
Kiitos Erjalle. Ongelma on hyvin yleinen valitettavasti, kyllä naisen on otettava paikkansa itse. Mutta, Erja ja muut tytöt, ei muuta kuin sitkeästi vain eteenpäin.
politiikassa on ongelma monesti osaavien ja osallistuvien naisten puute. Varsinkin nykyisin kun tasa-arvo kiintöt on olemassa , niin huono on naista tarjota mihinkään, jos heitä ei ole mistä laittaa.
esim. Rakennuslautakuntaan on turha laittaa naista, joka ei eroita vasaraa ja vesivaakaa toisistaan.
Kyllä kaikki paikat on myös ansaittava, sillä ottaminen kuuluu epädemokraattiseen toimintaan.
Mutta jos nainen tai mies on asiansa osaava, ja aktiivinen joko visioijana tai käytännön toteuttajana niin paikka "systeemissä" varmaan järjestyy ja se paikka mhin oikeasti soveltuu.
Eikä se tarkoita pelkkää kahvinkeittäjän roolia.
..ja Arskan rapula, eilisestä Kämpin reissusta. Miten muuten selitettävissä moisen jauhopään teksti?
"ARBEIT MACHT FREI on ihan käypänen lause nykyaikaan sijoitettuna, ja muokattuna." Mars! Heil!
että tuollaista natsitekstiä voi päästellä ja vielä kuvitella pyrkivänsä johonkin???
No, joillakin on enemmän höyryä päässsä kuin turkkilaisessa saunassa ...
Muista esittää AINA naista paikkaan kuin paikkaan.
Perussuomalaisethan on nationalistien puolue.
Ei kai se Arska taaskaan niin pahaa tarkoittanut , kuin se näin äkkiseltään vaikuttaa.
Arska vaan kaiketinkin tarkoitti , että , kun on nämä sukupuolikiintiöt näissä luottamusmiespaikoissa , voi joskus tulla ongelmia löytää hommaan sopiva nainen.
Hän vaan unohti , että joskus on samasta syystä vaikea löytää hommaan sopiva mies.
Minä tarkoitin oman tilan ottamisella sitä , että olen huomannut Persulandiassa sellaisen ilmiön , että kaikki asiat pyritään hoitamaan/keskustelemaan miesten kanssa.
Tulee tunne , että naiset ovat vain hätävara kahvinkeittoon ja niihin pakollisiin naiskiintiöpaikkoihin.
Toisinaan ihmisiltä , joilta juuri nimenomaan odottaisi sivistynyttä käytöstä , kävelevät moukkamaisesti naisen ohi/yli edes noteeraamatta ihmiseksi.
ellei teksti "ARBEIT MACHT FREI!" sano sinulle mitään historiasta niin ei voi kuin valittaa ...
Vastaukseni perustui taustatietoihini Arskan kirjoittamasta tekstistä.
Tai ehkä olen käsittänyt väärin jotakin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arbeit_macht_frei
Huomaa että karjalaiset ymmärtää toistensa puheet oikein. Niin tuossa naisasiassa, kuin myös tuossa ARBEIT MACHT FREI asiassakin.
Kyse tosiaan on naisten osallistumisen vähyydestä joissakin paikoissa. Vaikka olisi erittäin fiksu nainen, niinkuin monesti ovat ja nuo kiintiöpaikat pitäisi täyttää, eikä kuitenkaan ole mistä täyttää. Sama asia koskee osaamisen osalta miehiäkin. Ei niitäkään pidä tunkea joka paikkaan, vain sen tähden että ovat miehiä. Joka paikka pitää ansaita, niin miesten kuin naistenkin.
Tuo työ vapauttaa lausekin tarkoittaa alunperin ihan muuta asiaa, kuten onnistuneesti linkin kautta ilmaisit, kuin noita keskitysleiri juttuja. Mutta eihän nämä puupäät tuota tajua, kun ovat niin aku ankan lumoissa ettei yleistieto taso enempään riitä.
Ehkä nuo liittävät tuon lauseen natseihin pelkästään siksi, että se on kirjoitettu saksaksi. Englantilainen versio ehkä lienee jotenkin laebor make free tyyliin.
leveille natsien tunnetuksi tekemillä iskulauseilla ...
Kuten tuo Erjan linkki osoitti, niin toiset on tekijät tuolle lauseelle, mutta vain sivistymättömät ja kapeakatseiset vetävät assosiaation natseihin. Mutta kukin tavallaan.
Pahus ,noita kirjaston kesäaikoja.En päässyt koneelle ,kun vasta nyt.
Tämä natseja ihaileva Ari,paljastui muuten Kontulassa asustavaksi, on jankuttanut useampaan kertaan"jokaisen on ansaittava paikkansa"
Siis,jokaisen on ansaittava paikkansa.
Kerrohan,mitkä ovat ne saavutukset jotka sinulla on,että olet ANSAINNUT paikkasi Helsingin piirin johdossa.
Tiedän,ettet ole mikään vaatimaton mies,joten siitä tulee varmaan pitkä luettelo.
Ei tarvi mainita ,että olet SUOMEN VAPAITTEN AUTOKUSKIEN itse itsensä valitsema puheenjohtaja,sen me kaikki tiedämme.
Samalla voit kertoa,miksei muut naiset kuin Erja ansaitse piirissäsi johtopaikkoja.
Hyvähän tuo. On se inhottavaa kun kirjastot ei ole yötäpäivää auki.
Tuota helsingin piirin johtokunnan paikan saamista tai ansaitsemista sinun pitää kysyä piirihallituksen toisilta jäseniltä.
Vaikka , kuten oikein sanoit olen vaatimaton mies, niin olen kuitenkin sen verran fiksu, luova, sosiaalinen, sivistynyt, filosofinen, poliittisesti valveutunut, valtakunnallisia suhteita valmiiksi omaava ja innovatiivinen persoona. Tuo synnynnäinen vaatimattomuuteni estää minua turhaan kehumasta itseäni.
Äitimuori joskus opetti että vaatimattomuus kaunistaa. Henkistä kaunistumista hän toki tarkoitti, mutta ei tuo ulkoinen kauneuskaan huonoimmasta päästä ole. Siitä voi kiittää noita jalostuneita ja ehjiä geenejä joista olen rakennettu.
Tuo perustamani yhdistys tuntuu aiheuttavan sinulle hirmuisia paineita ja katkeruutta, mutta senkin johdossa olen toisten valitsemana. Ehkä siksi, että ko. yhdistys on minun perustamani ja toiminnut siinä katalysaattorina.Tulevaisuudessa sitä voi johtaa se kenet valitaan. Minä tai joku muu. Mieluimmin joku muu, sillä minulle riittää että olen luonut tuon yhdistyksen.
Helsingin piirin hallituksessa on muitakin naisia kuin Erja. Erja vaan on ollut toistaiseksi näkyvin, mutta se on hänen oman aktiivisuutensa ansiota.
..kuurankukkia...
Inhimillisyyden kultainen keskitie. Meidän on opittava olemaan hyviä yksilöitä, riippumatta siitä kumpaa sukupuolta edustamme. Ideaalitilanne on se että voimme toteuttaa hyviä piirteitä molemmista sukupuolista ja näin vastata kovan ja pehmeän maailman tarpeisiin - ollen samalla täyspainoisia ja onnellisia.
Sukupuolikysymys ja sillä pelaaminen tuntuu viimeiseltä oljenkorrelta panetella. Itse olen nuorena tyttönä kauan sitten mennyt tekniikan alalle töihin ja ne kerrat kun ulkokuoren puolesta olisi heitetty olettamuksia, mahtuvat yhden käden sormiin. Nämä heitot muuten niin miehiltä kuin naisiltakin.
Mitenkä se politiikka tästä eroaisi?
Meitä on moneen junaan. Ei kaikki miehetkään niin mukavia ja "cooleja" ole, edes toisten miesten mielestä.
Toki kälättävää, kalkattavaa ja nalkuttavaa akkaa ei kukaan jaksa kuunnella, ei niin myöskään pyrkyriä, miesten miellyttäjää taikka ihansamamitenvaankeitänkönytkahvitjasittenkatsotaansalatutelämätnauhaltavieläkerranuudestaan -tyyppisiä ratkaisuja.
Hmmmm?
Onko Kike Elomaa se akateeminen nainen?
Ohoh, täällä on joskus osattu keskustella asiallisesti.
Me emme alistu sinun asiallisuudellesi pelle
Erja+Kouvon+kirjoitus+on+ajalta,+jolloin+33%+persujen+jäsenistä+oli+naisia.+
Nyt+persujen+äänestäjistä+naisia+on+enää+alle+10%,+eli+naisten+arvostus+ps+puolueessa+on+hiipunut+kohti+loppuaan.
Onko sekin siis Persujen vikaa vai naisten? Naisten pitää laittaa sellainen rannekoru ranteeseen jossa lukee "ei saa raiskata"
Tuliko tuo rannekoruehdotus persujen työmieheltä?