Mitä Vanhanen tarkoittaa?

MTV3 kirjoitti näin
-------------------------

”Vanhanen: Hallitus edistänyt yrittäjyyttä
30.05.2006 14:48

Pääministeri mukaan hallitus on edistänyt yrittäjyyttä muun muassa veronalennuksilla ja yrittäjien sosiaaliturvaa parantamalla.

Pääministeri Matti Vanhanen katsoo, että hänen hallituksensa on onnistunut yrittäjyyden edistämisessä. Se on Vanhasen mukaan ollut yksi hallituksen keskeisimmistä ja haastavimmista tavoitteista.

Hallitus on Vanhasen mukaan edesauttanut yrittäjyyttä muun muassa veronalennuksilla, laajentamalla starttirahaa, parantamalla yrittäjien sosiaaliturvaa, tehostamalla julkista hallintoa ja uudistamalla innovatiivisten yritysten riskirahoitusta.

- Olemme myös onnistuneet tavoitteissamme. Yritysten lukumäärä on kasvussa ja se on tällä hetkellä Suomessa korkeampi kuin koskaan aiemmin. Yritysten lukumäärä on kasvanut hallituskauden aikana seitsemällä prosentilla. Ostovoiman hyvän kehityksen vuoksi uusia yrityksiä on syntynyt erityisesti palvelualoille, Vanhanen sanoi Helsingissä järjestetyssä Omistajuus Suomessa -seminaarissa.

Vanhasen mukaan yrittäjyyden kasvu on ollut kaksi kertaa nopeampaa kuin työllisyyden kasvu.

(MTV3-STT)”

Jopahan taas
---------------
Maassamme rangaistaan edelleen kansalaisia jotka synnyttäisivät uusia työpaikkoja. Tämä tällaisten lausuntojen antaminen on vain äänten kalastamista tietämättömiltä kansalaisilta, ei mitään muuta. Jos hallitus ja Vanhanen haluaisi parantaa kansalaisten elintasoa, ostovoimaa ja hyvinvointia se muuttaisi heti ja välittömästi työttömyysturvalakia niin että työttömyysturva säilyisi kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä vaikka nämä yrittäisivät synnyttää uutta työtä. Tätä hallitus ja Vanhanen ei ole halunnut tehdä, vaan kertoilee näitä uutisoituja satuja.

Starttiraha
-----------
Starttirahaa on laajennettu. Starttirahan tarkoittaa että maksetaan 6-10 kuukautta työttömyystuen suuruista starttirahaa ja sen jälkeen ei saa mistään mitään eli kansalaista rangaistaan jos hän yrittää synnyttää työtä. Kun ei synnytä, ei tuki lopu 6-10 kuukauden kuluttua. Kannattaa siis olla passiivinen.

Vain hallitus tukee vain toiselta työn varastamista eli perustamalla grillin joka vie toiselta asiakkaat ja toinen jää työttömäksi voi pärjätä. Ihmeellistä toimintaa kerrassaan.

Veronalennukset
--------------------
Veronalennuksilla on heikennetty erityisesti vanhusten elämää ja monelta osin kaikkien muidenkin. Periaatteella, pärjää yksin tai kuole.

Yrittäjien sosiaaliturva
---------------------------
Yrittäjien sosiaaliturvaa on parannettu, sairauden karenssipäiviä on laskettu yhdeksästä neljään. Mutta nämä koskevat vain yrittäjiä, jotka ovat selvinneet jo kaksi vuotta täysipäiväisenä yrittäjänä.

Edelleen aloittajalla tai osapäiväisellä yrittäjällä ei ole mitään turvaa maassamme. Tätä kannattaisi Vanhasen hehkuttaa, siinä on joitain uhkarohkeaa, heittäytyä kokonaan vaille mitään turvaa mistään vähintään kahdeksi vuodeksi. Eläköön Vanhanen.

Riskirahoitus
----------------
TE-keskukset jakavat verovaroja satoja miljoonia. Niillä saadaan syntymään muutamia kymmeniä työpaikkoja. Yhtä työpaikkaa kohden siis jaetaan veroeurojamme miljoonan verran. Mutta meillä ei ole vara (lue: ei haluta) maksaa työttömyystukea jos työtön hankkii itsenäisesti muutaman euron. Ei siis ole mahdollista hankkia itse sataa euroa ja saada 500 euron asemasta 450 euroa työttömyystukea, vaan on aina otettava 500 euroa ja lisäksi vielä sossusta asumistuet ja muut.. Vanhanen, onko tämä järkevää toimintaa?

Miten tilanne parannetaan
-------------------------------
Olen tehnyt valmiin lakiehdotuksen nykyisen työttömyysturvalain pohjalta, siinä on muutettu ainoastaan kolmea kohtaa joten sen toteuttaminen on helppoa. ( http://www.geocities.com/ohitte/tlaki ).

Muutokset eivät lisää nykyisiä kustannuksia, mutta sallivat tuottavan työn synnyttämisen kaikille sitä tarvitseville kansalaisille. Muuttaminen on kiinni vain halusta, ei rahoituksesta.

Hallitus ylläpitää työttömyyttä
-------------------------------------
Nykyinen hallitus ei näytä haluavan vähentää työttömyyttä, vaan se ylläpitää sitä, kalastellen erilaisilla lausunnoilla pisteitä itselleen. Joku kertoo että työttömyys on vähentynyt, mutta tehtyjen työtuntien määrä on edelleen samalla tasolla mitä se oli hallituksen aloittaessa. Köyhyyttä on siis lisätty jakamalla yhä useammalle pätkätöitä ja määräaikaisia työsuhteita.

Pitää ihmetellä miten ammattiyhdistysliikkeet eivät ole tätä vastaan vaan päinvastoin yksimielisesti kannattavat tätä. Ostovoima on lisääntynyt vain ns. eliitille, joka on vain hyvin pieni osa kansasta. Suurin osa kansasta on köyhtynyt, mutta he eivät näytä olevan tästä moksiskaan kun eliitin ostovoima on kasvanut. He nauttivat siitä.

Aloittavat yritykset syövät työpaikkoja
----------------------------------------------
Ja syntyneet yritykset ovat vieneet vain jonkun toisen työt. Työtä ei siis ole syntynyt lisää, vaan ainoastaan tekevä yritys on saattanut muuttua. Näin eliitti on saanut ostettua palvelut entistä edullisemmin ja työntekijöiden tulot ovat pienentyneet. Tällä ei kannattaisi isommin kehua, ei ainakaan julkisuudessa. Tämän voi sitten kertoa vaikka kaikille.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hallitusnikkari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu